Lihasvammat on koiran yleisin kilpailun aiheuttama vammatyyppi. Jokainen kilpaileva koira kärsii jonkun asteisesta lihasvammasta uransa aikana, onneksi useimmilla kyseessä on kyseessä joku lievä muoto. Lihaksiston rakenteen ja toiminnan ymmärtäminen auttaa tulkitsemaan ja havaitsemaan lihasvammoja. Lihasvammojen ehkäisyssä on kahden asian ymmärtäminen yli kaiken. Ensimmäinen, että ne johtuvat ylirasituksesta. Työtä on ollut liikaa, lepoa liian vähän. Ollaan oltu liian ahneita. Toinen, että lihasvamma oireilee aina etukäteen. Se ei käytännössä koskaan tule puun takaa.

Merkkien huomaaminen saattaa joskus olla vaikeaa, ja niiden tulkitseminen vieläkin vaikeampaa. Jokaisesta tapauksesta oppii ja opin myötä kykenee vähentämään riskiä, mutta koska oppiminen tässä tapauksessa ei tapahdu treenarin oman kantapään kautta, vaan hinnan maksaa kipuileva koira, niin oppimistilanteet tulisi pyrkiä pitämään niin harvinaisina kuin mahdollista.

Treenari, jolla hajoavat koirat toinen toisensa jälkeen, on joko kovakalloinen tai liian ahne. Joku menee rikki aina joskus jokaisella, mutta ei järjestään kaikki joka kerta. Jos näin tapahtuu, niin jotain tehdään rankasti väärin.

Luokitus

Lihasvammat luokitellaan kolmeen luokkaan riippuen siitä, kuinka pahasti ne vaikuttavat koiran kykyyn käyttää lihaksiaan.

• Luokkaan I kuuluvat lievät lihasvammat, joihin ei liity selvää toimintakyvyn alenemista.
• Luokkaan II kuuluvat toimintakykyä selvästi haittaavat vammat.
• Luokkaan III kuuluvat vammat, joihin liittyy lihaksen täydellinen repeytyminen ja toimintakyvyn häviäminen.

Luokan I vammat ovat aina hoidettavissa kotikonstein, samaten luokan II, olkoonkin että niissä olisi syytä käyttää apuna ammattilaista, viimeistään kuntoutuksessa. Luokan III vammat vaativat aina eläinlääkäriä.

Vamman syy

Lihas voi vammautua useilla eri tavoilla, siihen ei läheskään aina tarvita kilpailu- tai treenitilannetta.

• Äkillinen ja voimakas venyminen voi aiheuttaa lihakseen revähtymän. Tämä on tyypillisin ratavamma, jonka perussyy on yleisemmin rasitusvammoissa ja lihaksen puutteellisessa palautumisessa rasituksesta. Myös alustan pettäminen juostessa voi aiheuttaa revähdyksen, esimerkiksi huonosti hoidetulla radalla tai maastossa pehmeällä alustalla.
• Tylppä ja voimakas isku isku ilman ihon vaurioitumista voi aiheuttaa lihaksen ruhjoutumisen, esimerkiksi kolareissa, kaatumisissa ja vaikkapa puuta päin törmätessä.
• Terävä voimakas isku voi aiheuttaa ihon repeämisen lisäksi lihassäikeiden repeämisen tai katkeamisen. Tämä on tyypillinen ”vapaa-ajan vamma”, koira juoksee esimerkiksi jotain oksaa päin.

Eräs tapa luokitella vammatyypit ovat jakaa ne syntymätapansa mukaan:

• Ylirasitusvammat muodostavat ehkä kaikkein yleisimmän vammaryhmän
• Virheellisen suoritustavan aiheuttamat vammat, jotka johtuvat yleensä jo olevasta lihas- tai muusta ongelmasta, tai huolimattomasti tai väärin tehdystä ratakoulutuksesta, tai puutteellisesta vapaanapitämisestä pentuna eli heikosti kehittyneestä liikekoordinaatiosta
• Tapaturmien aiheuttamat vammat joko kaatumisen, törmäyksen tai ratatekniikan pettämisen takia, tai kotioloissa
• Pitkäaikaisen harrastamisen seurannaisvammat, jotka ovat yleensä nivelkulumia ja vastaavia
• Vammat,joiden syntyyn saattaa vaikuttaa useampi tekijä yhtäaikaa. Luonteenomaisin on revähtymät, joissa syynä saattaa olla ylirasitustila yhdessä krampin ja huonosti hoidetun radan kanssa.

Syntyi lihasvamma millä tavalla tahansa, niin lopputulos on aina sama: lihas menettää supistumiskykyään ja voimaansa, lihas repeää osittain tai kokonaan ja lihassäikeet sekä niitä ympäröivät sidekudostupet repeytyvät joko osittain tai täydellisesti.

Kun lihassäikeet erkanevat toisistaan, syntynyt välitila täyttyy nopeasti verenpurkaumalla ja joidenkin vuorokausien kuluttua uudistuvalla sidekudoksella.

Vamman tunnistaminen

Luokan II ja III vammat tunnistaa helposti. Koira ontuu selvästi tai ei käytä vammautunutta lihasta ollenkaan. Lihakseen tulee turvotusta, siinä saattaa näkyä mustelman tgapainen värimuutos (koira ei periaatteessa saa mustelmia), joka saattaa valua alaspäin ja lihaksessa saattaa näkyä kuoppa, kohouma tai se on silminnähden poikki, jolloin se on noussut ”kasaan” terveen kiinnytyskohdan suuntaan.

Luokan I vammaa koira saattaa peittää, mutta sekin näkyy aina muuttuneena askelluksena, omituisina juoksulinjoina tai lievänä ontumisena, raajan keventämisenä.

Ensiapu

Nopea vamman havaitseminen ja heti aloitettu ensiapu lyhentävät paranemisaikaa huomattavasti ja nostaa todennäköisyyttä toipua takaisin normaaliin kilpailukykyyn.

Ensihoitona käytetään, tai yritetään käyttää, ihmispuolelta tuttua KKK-systeemiä:

• Kohoasento
• Kompressio
• Kylmähoito

Kohoasento on käytännössä mahdoton toteuttaa koiralle, mutta luokan III revähtymissä sitä täytyisi ainakin yrittää. Ainoa tapa on yrittää pitää koira selällään, esim. sohvalla, ja pitää raaja pystyasennossa. Tämä on kylläkin helpommin kirjoitettu kuin tehty.

Kompressio, eli puristussidos, tehdään joka ideal- tai kreppisiteellä, hevosharrastajat käyttävät pinteleitä. Sidoksen täytyy olla mahdollisimman tiukka, mutta ei estää koko verenkiertoa. Useimmiten sidoksen tekeminen on vaikeaa, tai mahdotonta, mutta toki se riippuu koiran mallistakin ja mikä lihas on kyseessä.

Kylmähoito on tärkein ja olisi aloitettava niin nopeasti kuin mahdollista. Mikä tahansa kylmä kelpaa, mutta jääpussit ovat parhaimpia. Apteekeista on ostettavissa urheilijoille tarkoitettuja kemiallisia jäähdytyspusseja. Ne ovat kohtuullisen hinnakkaita, mutta tarpeen vaatiessa maksavat itsensä heti takaisin. Toinen mahdollisuus on pakastimessa jäähdytettävät geelipussit. Niiden kuljettamiseen tarvitaan tosin kylmälaukku, mutta toimivat siinä samalla kylmäkalleina pitäen eväät viileinä. Hätäapuna käyvät myös pakastevihannespussit.

Kylmää annetaan jaksoittain. Esimerkiksi 20 minuuttia kylmää, 10 minuuttia taukoa. Mitä useampia kylmä-tauko rytmityksiä ensimmäisen vuorokauden aikana jaksaa antaa, sitä tehokkaampaa hoito on ja paraneminen alkaa nopeammin.

Kylmäpussin ja ihon välille pitäisi laittaa joku kangas, jotta vältyttäisiin ihon paleltumilta. Ihon lämpötilaa on siis myös seurattava koko ajan. 20 minuuttia ei saa ylittää paleltumavaaran takia. Tosin kankaan käyttöä ei yleensä tarvita, jos alueella on hiukankaan enemmän turkkia.

Jääspraytä ei kannata käyttää. Niiden teho on aika pinnallinen, eikä ulotu tarpeeksi syvälle lihakseen. Määrätyissä jännevammoissa ne toimivat. Lisäksi kylmäsprayssä kylmän tehoa on vaikea kontrolloida.

Useimpia Ice-geelejä EI SAA käyttää
Ne eivät itseasiassa jäähdytä, vaan lämmittävät. Niiden viilentävä tunne perustuu eukalyptuksen viileään tunteeseen iholla. Lämmittävä vaikutus aiheuttaa lisääntyvää verenvuotoa revenneessä lihaksessa.

KKK-hoidolla vähennetään verenvuotoa ja turvotusta revenneessä lihaksessa, joka pahentaa vammaa. Lisäksi se vähentää kipua.

Hoito

Luokan III vammat vaativat aina lääkärin hoitoa, usein joudutaan turvautumaan myös leikkauksiin. On muistettava, että läheskään kaikki lääkärit eivät ole kykeneviä hoitamaan koirien vakavampia lihasvammoja, vaikka he itse niin luulevatkin. Koiran, ja sen toipumisen takia, olisi syytä käyttää tunnettuja spesialistejä. Näistä vammoista koira ei käytännössä koskaan toivu enää kilpailutasolle. Hoidossa ja kuntoutuksessa on noudatettava eläinlääkärin ohjeita

Ensihoitojakso kestää 1-5 päivää, johon mennessä turvotuksen olisi pitänyt alkaa laskemaan. Sen ajan koira pidetään levossa, ainoastaan pakollinen ulkoilutus hihnassa on sallittua.

Tulehduskipulääkitystä, elastista sidettä sekä mahdollisesti kylmähoitoa jatketaan 7-10 vuorokauden ajan. Kun turvotus on selvästi hävinnyt, voidaan aloittaa lämpöhoito yhdistettynä kylmään. Ensin annetaan kylmähoitoa, sen jälkeen lämpöä. Kylmällä estetään mahdolliset tulehdusreaktiot ja sen jälkeen annettavalla lämmöllä kiihdytetään vauriokohdan aineenvaihduntaa ja nopeutetaan tulehdusjäämien poistumista. Lämpöhoidon antamiseen helpoin ja toimivin tapa on lämmin suihku, samalla saadaan kevyttä, eräänlaista mikrohierontaa alueelle. Varsinaista hierontaa ei saa antaa ennen kuin vamma on parantunut.

Vakavammissakin lihasvammoissa liikunta aloitetaan viimeistään viiden päivän kuluttua, yleensä 72 tunnin kuluttua. Täydellistä lepoa ei saisi pitää liian pitkään, sillä se aiheuttaa lihaksen surkastumista, joustavuuden ja voiman vähenemistä sekä arpikudoksen muodostumista, joka lisää myöhemmin uudelleen repeämisen riskiä.

Liikuttaminen tehdään vamman ja kivun määrämissä rajoissa, rasitusta nostetaan suhteessa toipumiseen. Tämän saa saa uudet lihassyyt kasvamaan vamma-alueelle muodostuneen arpikudoksen lävitse. Liikuttamisen (mobilisaation) aiheuttamien mekaanisten ärsykkeiden ansiosta uudet lihassyyt myös asettuvat vähitellen yhdensuuntaisiksi vaurioitumattomien lihassyiden kanssa. Myös lihaksen venytyskestävyys palautuu nopeammin, jos lihasta käytetään aktiivisesti.

Lihasta voidaan alkaa venyttelemään vakavimmissa tapauksissa viikon kuluttua, lievemmissä jo muutaman päivän kuluttua. Venytys voi olla aktiivista, jolloin liikuvuuden määrää pelkästään lihas ilman ulkopuolista apua, tai passiivista, jolloin liikelaajuuden määrää jokin ulkopuolinen kuten ihminen tai kehon paino. Passiivisen liikelaajuus on aina suurempi kuin aktiivisen. Venyttelyn määrää kipu.

Tässä tulee vastaan treenarin koiranlukutaito sekä eläimen tunteminen yksilönä. Koira ei kykene kertomaan koska sattuu ja tuntuu pahalta. Ainoa tapa on yrittää tulkita koiran käyttäytymistä: miten se vetää rajaa pois, ylipäätään vartalon asentoa sekä suupielien ja korvien liikeitä.

Lihaksen vastavaikuttajalihasta olisi pyrittävä myös kuntouttamaan liikunnalla, jotta kuntoutus ei aiheuttaisi epätasapainoa lihasten välillä.

Yleensä aina pidempi toipumisjakso aiheuttaa lihasten jäykistymistä ja pinteitä joko vartalon vastakkaiselle puolelle tai ristiin yli: oikean etujalan ojentajan vammautuminen heijastuu vasemman takajalan aluelle. Syynä on kipeän raajan kompensointi ”väärällä” liikkumiselle. Näiden hoito tapahtuu muun toipumisen jälkeen, ja vaatii käytännössä aina ammattitaitoisen fysioterapeutin apua.

Kuntoutuksessa uiminen on toimiva tapa, mutta saattaa olla joko hyödytön tai aiheuttaa ylirasitusta – riippuen taas koirasta, sen tavasta uida ja mistä lihaksesta on kyse. Etujalan ojentajan hoidossa uiminen ei yleenä ole hyvä idea, koska se aiheuttaa liikaa vastusta.

Kun lihaksen voima ja venyvyys on palautunut normaalille tasolle, voidaan aloittaa asteittain varsinainen kilpatason treenaus. Tähän kuluva aika vaihtelee, mutta harvemmin selvitään alle kuuden viikon edes lievemmissä luokan II vammoissa. Luokan I vammoihin lasketaan kuluvan vähintään kaksi viikkoa.

Lihas voi repeytyä uudelleen, mikäli voimaa vaativat suoritukset aloitetaan liian varhaisessa paranemisvaiheessa. Näin voi käydä vielä vuosienkin päästä, mikäli vamma on parantunut arpiliitoksella, jonka läpi lihassyyt eivät ole pystyneet kasvamaan. Lihasvaurioalueelle muodostunut verenpurkauma ei aina liukene täydellisesti, vaan saattaa koteloitua kystaksi ja vaatia poiston imulla tai kirurgisesti – nuo ovat kylläkin perin harvinaisia.

Ennaltaehkäisy

Lihasvammojen ennaltaehkäisyssä tärkeimmät työkalut ovat työn ja levon oikea suhde, sekä koiranlukutaito.

Jokainen poikkeama suorituksessa ja työn jälkeisessä palautumisessa on pyrittävä selvittämään. Pienikin ontuminen on aina merkki jostain, ja useasti ensimmäinen oire alkavasta lihasvammasta on laukan lyheneminen.

Koiran yleinenkin terveyden tila vaikuttaa. Jos elimistössä on ravinnon suhteen epätasapaino tai vaikka hampaiden aiheuttama tulehdus, niin lihastenkin palautuminen rasituksesta heikkenee.

Pentuvaiheen vapaana liikkuminen sekä ratakoulutus on ensiarvoisen tärkeää. Paitsi että se kehittää lihaskuntoa, niin se opettaa myös liikekoordinaation. Lihasten liikemuisti tehdään kasvuaikana, ja se on ainoa tapa jolla greyhound ”selviää hengissä” äkillisistä tilanteista juostessaan, kuten ruuhkista, kolareista tai radan pinnan vaihteluista.

Kipeytyneet lihakset ja jännejumit, paitsi että ne ovat itsessään merkki jostain, nostavat riskiä. Niiden takia koiran liikkuvuus ei ole suorituksen vaatimalla tasolla, ja liikkeet – juokseminen – alkavat tapahtumaan väärällä tekniikalla. Lihakset eivät liiku ja toimi siten kuin niiden pitäisi.

Vinttikoirilla oikea kilpailumatka on myös asia, joka välillä unohdetaan. Jos greyhound joutuu kykyjään pidemmälle matkalle, laitetaan vaikka sprintteri stayermatkalle, niin lihaksisto joutuu tekemään työtä yli sen sietokyvyn. Koira joutuu käyttämään enemmän ja enemmän voimaa, ja se väsyy enemmän ja enemmän. Lihaksisto menee koko ajan pahemmin tukkoon kuona-aineista, sekä koiran liikekoordinaatio ja vartalon hallinta kärsii sen väsyessä. Asidoosin ja lihasvammojen riski kasvaa silloin megalomaanisiin mittakaavoihin.

Eräs tärkeä vammojen ehkäisy on radan asiallinen hoito aivan kaikissa lajeissa. Tähän ei valitettavasti treenari kykene muutoin vaikuttamaan, kuin osallistumalla radan talkoisiin, sekä selvittämällä itselleen mitä tarkoittaa käsite hyvin hoidettu rata. Joskus on myös kyettävä tekemään päätös olla osallistumatta kilpailuihin, jos rata on täysin toivottomassa kunnossa.

Revähdys ja venähdys

Lihasrevähtymällä (distensio) eli venähdyksellä tarkoitetaan lihakseen tai nivelsiteeseen kohdistuneen äkillisen ja voimakkaan venytyksen aiheuttamaa vauriota.

Tyypillisesti tämä tapahtuu heti lähtöponnistuksessa tai vinttikoiralajeissa lisäksi lähtösuoran ensimmäisen kolmanneksen aikana. Toinen riskipaikka ovaaliradoilla on 3-kaarre, jolloin koiran lihaksisto alkaa täyttymään maitohapoilla.

Yleisin revähtävä lihas on gracilis, mutta myös etujalan ojentajia on mennyt. Ylipäätään kahden nivelen yli työskentelevät lihakset ovat kaikkein riskialttiimpia.

Aikaisemmin uskottiin revähdysten johtuvan puuttellisesta lämmittelystä ja alkuverryttelystä. Nykyään revähtymää pidetään aina ylirasitusvammana. Lihas ei ole ehtinyt palautumaan ja toipumaan edellisistä suorituksista, niin treenissä kuin kilpailemisessa, ja lihaksen pintaan syntyneet mikrorepeämät ovat pahentuneet ja pahentuneet kunnes lihas repeää.

Yhtenä altistavana tekijänä pidetään kramppiherkkyyttä.