Laihdutuksessa, tai edes painonhallinnassa, suositellaan aina liikuntaa. Liikkuminen auttaa pysymään hoikempana, mutta tiedetään myös, että varsinainen laihtuminen rasituksen kautta on vaikeaa. Jos ihmisillä 80 kiloinen syö suklaapatukasta viitisensataa kaloria, niin sen kuluttamiseen tarvittaisiin yli tunti reipasta kävelyä. Sama pätee koirilla. Pelkällä normiliikunnalla on hankala pudottaa painoa, ainakaan jos siihen ei kytketä myös ravitsemusta. Mutta kun koiralle ollaan saatu kuntoa, ja se liikkuu, niin lisäkilotkaan eivät tule yhtä helposti. Kysymys kuuluukin että miksi ei. Pelkällä kulutuksella asiaa ei voida selittää. Society for the Study of Ingestive Behaviorin (SSIB) kesäkuussa 2011 pidetyssä vuotuisessa tapaamisessa Johns Hopkins yliopiston tutkijat esittelivät rottakokeisiin perustuen yhden mallin miten liikunta ja rasitus säätelee painoa.
Rasvakudos erittää leptiini nimistä hormonia. Se kertoo aivojen hypotalamukselle rasvakerroksen määrästä ja energian tarpeesta. Se on yksi muutamasta tärkeimmästä näläntunnetta kontrolloivista hormoneista. Leptiini on tuttavuutena varsin tuore, sillä se löydettiin vasta 1994. Perusidealtaan leptiinipitoisuuden nousu kertoo aivoille, että ruokaa ei enää tarvita. Leptiinitason lasku taasen herättää nälän. Rasittava liikunta lisää aivojen herkkyyttä leptiinille. Silloin vähäisempikin leptiinimäärä riittää väittämään aivoille, että ruokaa ei enää tarvita ja näläntunne häviää helpommalla. Liikalihavuudessa sen sijaan syntyy resistenssiä leptiinille, koska elimistö erittää leptiiniä liikaa. Hypotalamus eräällä tavalla turtuu, eikä enää reagoi leptiiniin nälkää vaimentamalla.
Mutta pelkkä ”aivokontrolli” ei riitä selittämään miksi liikunta pitää eräällä tavalla hoikempana ja hyväkuntoisten on helpompi säädellä syömistään. Tahdonvoima ja -lujuus ovat tietysti tärkeitä, mutta tuota voi pitää perusteluna ihmisillä. Eläimillä syömiseen tai syömättömyyteen ei liity minkäänlaista harkittua tahtotasoa.
Tutkijat antoivat juoksupyörissä viihtyville rotille ruokaa ja mittailivat varsinkin suoliston hormonitasoja ennen ja jälkeen ”treenin”.
Paljon juosseilla rotilla oli korkeammat määrät amyliinia veressä kuin laiskempaa elämää viettäneillä. Amyliini on haiman erittämä hormoni, joka lisää kylläisyyden tunnetta, hidastaa ruuansulatusta sekä alentaa glukoosin siirtymistä verenkiertoon. Samoilla rotillia myös greliinin määrät laskivat nopeammin syömisen jälkeen. Mahalaukun ja haiman tuottama greliini on myös tuorehko tuttavuus hormonimarkkinoilla, sillä se löydettiin 1999. Greliiniä alkaa erittyämään kun vatsalaukku on tyhjä, ja se on myös rutiineihin liittyvä nälän tunnetta lisäävä hormoni – sen eritys kytkeytyy (opittuun) sisäiseen kelloon ruokailu/ruokinta-ajoista. Kun greliinin määrä laskee, niin myös nälän tunne häviää.
Tutkijat antoivat rotille myös hormonia nimeltään kolekystokiniini eli CCK. CCK on tunnetuin kylläisyyden tunteeseen vaikuttava hormoni. Kun vatsa täyttyy, niin CCK kertoo aivoille, että nyt on saatu tarpeeksi murkinaa. Kun leptiini on eräällä tavalla kokonaisvaltaisempi pitkän aikavälin energiamittari, niin CCK on yhden aterian bensamittari. Hyvin treenanneet rotat lopettivat syömisensä CCK:n annostelun jälkeen nopeammin kuin laiskemmat yksilöt.
Syömiseen ja syömishaluun vaikuttaa siis usea eri tekijä, ja koska kyseessä on hormoniperäinen asia, niin palapelistä ei voida ottaa yhtä palaa erilleen ilman että koko korttitalo luhistuu. Näyttäisi kuitenkin olevan selvää, että hyvä fyysinen kunto tehostaa prosesseja, jotka liittyvät energiatasojen hallintaan. Ja nälkään.
Lähteet:
- Medical News Today: Exercise May Help Regulate Body Weight By Influencing Gut Hormones Released Before And After Meals
- Wren AM, Bloom SR. Gastroenterology. 2007 May;132(6):2116-30. ”Gut hormones and appetite control”
- Cummings et al. Diabetes. 2001 Aug;50(8):1714-9. ”A preprandial rise in plasma ghrelin levels suggests a role in meal initiation in humans”
- De Vriese C, Delporte C. Curr Opin Clin Nutr Metab Care. 2007 Sep;10(5):615-9. ”Influence of ghrelin on food intake and energy homeostasis”
