Monet pitävät lisäravinteiden käyttöä pelleilynä, ja kutsuvat aihetta pilkkaavan alentuvasti hifistelyksi. Annetaan ymmärtää, että lisäravinteiden käyttö on suunnilleen yhtä tarpeellista kuin kullattujen liittimien käyttö kaiuttimissa. Osa niistä onkin eräällä tavalla näkymättömiä, ilman selvää ja mitattavaa hyötyä.

Vaikkapa antioksidantit ja E-vitamiini, joilla pyritään turvaamaan terveempi ja pidempi elämä. Rautalisän järkevyydestä väännetään, koska koirien teollisissa rehuissa on lisättyä rautaa. Ongelma suojaravinteiden saannissa suoraan ravinnosta on se, että jos hyväksyy teorian – osa siitä jopa tutkittua faktaa – koiraurheilijan korkeammista tarpeista, niin ruokaa ei voida syödä niin paljon, että suojaravintoaineet kyettäisiin saamaan pelkästään ravinnosta.

Ihmisillä lisäravinteiden käytön perusteita on tutkittu, ja samat periaatteet pätevät koiriinkin. Ero tulee siinä, että ihmisillä tarvetta on jossain määrin tutkittu, koirilla mennään vahvemmin arvuuttelujen mukana. Maughanin ja Burken (2002, 140) sekä Colganin (1993) mukaan urheilijoiden lisäravinteiden käyttöä tukevia seikkoja ovat mm.

1. Lisäravinteet sisältävät usein tärkeitä mikroravinteita enemmän kuin tavallinen ruoka.
2. Lisäravinteet ovat vähärasvaisia.
3. Tietää tarkalleen, mitä tuote sisältää.
4. Ei saasteita ja muita epäterveellisiä seikkoja, joita tavallisesta ravinnosta saattaa löytyä.
5. Lisäravinteet on pakattu helposti kuljetettavaan ja nautittavaan muotoon.
6. Lisäravinteet eivät ole helposti pilaantuvia.
7. Nestemäisyys on tärkeää mm. palautumisen ja imeytymisen kannalta.
8. Lisäravinteet saattavat sisältää suorituskykyä parantavia aineita.
9. Ruokien valmistuksessa mm. proteiinit koaguloituu ja vitamiineja, kuten C, B6 ja foolihappo, tuhoutuu. Lisäravinteissa ei tätä ongelmaa ole.

Koirilla varsinaiseen vitamiinipuutostilaan joutuminen on riski sairaille (allergiset, haimaongelmaiset, IBS) sekä huonosti suunnitellulla raakaruokinnalla oleville. Kuivamuonaa syövät terveet koirat eivät ole riskiryhmässä, paitsi jos ruoka on huomattavan liian energiarikasta (annetaan liian vähän) tai köyhää (annettu määrä ei riitä).

Urheilukoirista riskiryhmässä ovat greyhoundit ja muut vinttikoirat, koska niillä pyritään pitämään energian kokonaissaanti sekä samalla ruokamäärä alhaisena. Greyhoundeilla kuitenkin ruokintakulttuuriin kuuluu lisäravinteiden käyttö, muilla vinttikoirilla aivan yhtä vahvaa perinnettä ei ole.

Valjakkokoirat saavat periaatteessa tarpeeksi, paikoin jopa yli suositusten, edellyttäen, että ruokinta ei ole liian yksipuolista.

Metsästyskoirat ovat selvässä vaaravyöhykkeessä, koska perinteisesti niitä on käytetty kompostoreina.

Agilitypiireissä lisääntyvä tapa barffata on myös riskitekijä saannin suhteen, koska suurin osa käytännön toteutuksista jäävuorisalaatteineen ei anna koiralle yhtään mitään. (Edit: artikkeli on kirjoitettu 2010 tarkennettuna versiona vuoden 2008 alkuperäisestä. Agilityssä, kuten ei missään muuallakaan, barf ruokavaliona ei ole enää laajempi ongelma, koska barf on käytännössä kuollut)

Oli kyseessä sitten energiavaatimuksiltaan kovimmasta koirasta, valjakoista, tai vähimmällä pärjäävästä greyhoundista, niin yksi asia niitä yhdistää. Normiruokavaliosta on vaikea saada riittäviä määriä vitamiineja ja muita suojaravinteita. Tämä johtuu siitä, että tarpeen täyttämistä varten ei voida syödä riittävän suuria annoksia tai jakaa ruokamäärä useampiin annoksiin.

Ihmisillä lähtökohtana on moniperiaate. Pyritään käyttämään tuotetta, jossa olisi kaikki keskeiset vitamiinit. Tämä olisi järkevää koirillakin, mutta markkinat estävät sen. Joko tuotteiden hinta on niin korkea, että niitä ei ole järkevää käyttää, tai sitten pitoisuudet ovat niin alhaisia, että käyttö ei ole taaskaan tarkoituksenmukaista.

Koirilla ei ole ollut markkinoita lisäravinteisiin, koska vielä muutama vuosikin sitten, niin maailman kuin Suomenkin mittakaavassa, markkinoita ei ollut kuin greyhoundeilla. Käytännössä valmistajan kannalta greyhoundeillakin ainoastaan Australiassa, pienemmissä määrin USA:ssa ja Iso-Britanniassa. Tämä on tuonut lisäksi sen tilanteen, että vaikka halua olisi, niin saanti on ollut kiven takana.

Ns. kotikoiramarkkinoille jokainen suurempi valmistaja tuottaa yleisvitamiineja, mutta niissä on hieman samaa problematiikkaa kuin käsikaupan C-vitamiinilla: hinta on ”aidon” tasolla, mutta pitoisuudet ovat lapsellisia. Marketin 10 poretabletin putkilo ei täytä edes kilpailevan greyhoundin päiväsaantia.

Vaihtoehdoksi ovat jääneet hevostuotteet, koska sillä puolen eläinurheilun raja-aitoja lisäravinteita on käytetty pitkään ja paljon. Ongelmaksi muodostuvat erilaiset tarpeet. Kosmeettisen haitan aiheuttaa hevoslisäravinteiden tarve makeuttaa kaikki sorbitolilla tai ksylitolilla, suurempi käytännön haitta muodostuu erilaisesta elimistöstä, kuten vaikka elektrolyyttien suhteen täysin erilaisella hikoilumekanismissa, jonka takia hevostuotteissa on liikaa natriumia ja liian vähän kaliumia.

Kovaa harjoittelevilla tai suorittavilla on huomattavan korkea lisätarve esim. B-vitamiineihin, antioksidantteihin, rautaan, kalsiumiin sekä paikoin elektrolyytteihin. Koska kaikki kytkeytyy kaikkeen, ja vaikkapa veriarvojen pitämiseen ylhäällä tarvitaan muutakin kuin vain rautaa ja B12-vitamiinia, niin lisääntyvä tarve kumuloituu aivan kaikkeen. Yksistään jo lisääntyvä kalsiumin tarve nostaa D-vitamiininkin tarvetta, jota ei ennen pidetty ns. ”peruslisäravinteena”.

Urheilevan koiran aineenvaihdunta, entsyymi-, hormoni- ja lihastoiminta ovat erittäin vilkasta, aivan toisella tasolla kuin kotikoiran. Siksi suojaravinteiden runsaalle käytölle on perustelunsa ja merkityksensä. Kansainvälisiä suosituksia ei ole olemassa.

Vaikka perusravitsemuksen suhteen jonkinlainen konsensus löytyykin, niin siinäkin on kyse enemmänkin kuivamuonien ja muiden rehujen valmistajien tarpeesta kuin varsinaisesti koirien tarpeista. E-vitamiinin saantimäärät kuivamuonissa eivät perustu koirien saantitarpeeseen, vaan rasvojen härskiintymisen estämiseen.

Urheilukoirat mutkistavat tilanteen entisestään. Greyhoundeilla ehkä eniten tutkituimpana rotuna, löytyy jonkinlaiset suositukset osalle, samaten myös valjakkokoirille. Muut harrastajat omilla roduillaan ovatkin sitten täysin tyhjän päällä, ja pyrkivät arpomaan antomäärät kohtuullisen kevyillä perusteilla.

Varsinaisia saantisuosituksia koottuina ja keskitettyinä on aivan turha odottaa. Niitä ei saada proteiinien, rasvan tai edes tärkeimpien kivennäisten suhteen keskivertokoiralle, takuuvarmasti ei koskaan urheilukoirien koko kirjolle. Tutkiminen on kallista, eikä rahoitusta saada. Toive on siinä, että muiden tutkimusten oheistuotteena saadaan jotain konkreettisempaa.

Lainataan erästä humaanipuolen tekstiä:

Tutkimustulosten vähyys tai puute on yksi syy yleiseen ”kiistanalaisuuteen” vitamiinien käytöstä urheilijoilla. Yksittäisen tai useampien vitamiinien runsaalla käytöllä ei ole tutkimuksissa osoitettu selvää suorituskyvyn paranemista, mikä on odotettua vitamiinien käytön ollessa enemmän edellytys optimaalisille fysiologisille toiminnoille. Tämä on erityisen tärkeää ja pitää huomioida käytettäessä suuria määriä esim. C- ja E-vitamiinia, jotka toimivat tehokkaina antioksidantteina ja sairauksien ja lihasvaurioiden ehkäisijöinä (Colgan 1993). Käytettäessä hyvin suuria vitamiiniannoksia (esim. tutkimustulos: 992 mg päivässä E-vitamiinia kahden viikon ajan vähentää lihaskalvon häiriöitä kovan voimaharjoituksen jälkeen; McBride ym. 1998) on harjoittelun oltava määrällisesti runsasta ja/tai laadullisesti kovaa. Kevyen harjoittelun (2-4 tuntia päivässä) ollessa kyseessä, saattavat urheilijasuositusten minimimäärät riittää.

Suurimmassa osassa kivennäisaineita tilanne on helpompi. Niitä on mahdollista saada riittävästi normaaliravinnosta, koska tarpeet ovat usein mikrogrammatasolla. Kovaa harjoittelevilla koirilla kivennäisaineiden runsaalla käytöllä on kuitenkin sama tilanne kuin vitamiineillakin. Elimistön fysiologiset toiminnot ovat vilkkaat ja enemmän kivennäisaineita tarvitaan kehossa. Ihmisillä jotkut tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet joidenkin mineraalien jopa parantavan suorituskykyä (esim. kalsium ja magnesium; Colgan 1993; Lukaski 1995).