Luiden yhtenä arvokkaana osana raakaruokinnassa ja varsinkin barffissa pidetään luuydintä. Sen sanotaan olevan ravintorikasta ja olevan yksi tärkeimmistä luun ravitsemuksellisista osista – tietysti itse luun jälkeen.
Luuytimen väitetään sisältävä runsaasti vitamiineja ja mineraaleja, mutta varsinkin sen pitäisi vahvistaa yleistä terveyttä ja vastustuskykyä. Luuydintä löytyy pitkin luiden sisältä. Niitä kutsutaan usein putkiluiksi juurikin luuytimen takia. Eniten luuydintä löytyy raajojen pitkistä luista, mutta luuydintä on myös kylkiluissa.
Luuydintä on kahta eri laatua, punaista ja keltaista. Punaista löytyy eniten nuorilta ja sen tehtävä on valmistaa kantasoluja, joista muodostuu puna- ja valkosoluja sekä imusoluja. Myös verihiutaleet syntyvät punaisessa luuytimessä. Kun pentu syntyy, niin sillä on pelkästään verisoluja muodostavaa punaista luuydintä. Iän myötä punainen luuydin rasvoittuu keltaiseksi luuytimeksi, eikä aikuisella ole punaista luuydintä muualla kuin kylkiluissa, lantiossa ja rintalastassa. Yleistyksenä voidaan sanoa, että litteissä luissa on punaista ja putkimallisissa keltaista luuydintä.
Olen usein siteerannut ihmisille tehtyjä ravintotutkimuksia koirien tarpeisiin. Käännetään nyt pelikenttä eräällä tavalla toisinpäin, ja lainataan varsinaista ihmistutkimusta 1 ravintoarvoina koirille – kaikesta huolimatta ihminen on vain nisäkäs ja sitä kautta potentiaalinen ravinnonlähde pedoille. Lisäksi ihmisen ruumiinkoostumus on hyvinkin yhdenmukainen lihansyöjien ns. normaalien saaliseläinten kanssa.
| proteiinia | rasvaa | vettä | mineraaleja | |
|---|---|---|---|---|
| punainen luuydin | 6 - 8 % | 3 - 6 % | 82 - 86 % | 0,5 - 1 % |
| keltainen luuydin | 1 - 2 % | 71 - 92 % | 7 - 26 % | 0,2 - 0,4 % |
Vitamiineja luuytimestä ei löydy. Ainoastaan minimaalisen pieniä määriä A-vitamiinia on, mutta sillä ei ole ravitsemukselle mitään merkitystä.
Ravitsemuksellisesti luuytimen ainoa arvo on rasvassa. Proteiinit ovat sidekudosta ja erittäin heikosti sulavaa. Mineraaleja ei käytännössä ole ja vitamiinimäärät ovat nolla.
Toki sellaisten luiden syöttäminen, jossa on luuydintä, nostaa ravinnon rasvapitoisuutta, mutta sille ei kannata suurtakaan painoarvoa antaa. Koiran kuuluu saada tarvitsemansa rasvan lihasta, ja jos luuytimen rasva on jotain muuta kuin vain maukas lisä, niin koira saa liian vähän liian köyhää ruokaa.
Uskomusruokinta väittää, että luuytimen kantasolut tai jo erikoistumassa olevat, esimerkiksi valkosolut, olisivat terveysvaikutteisia ja vahvistaisivat monen muun asian lisäksi immunitettijärjestelmää.
Tuolle väitteelle ei löydy mistään muualta tukea kuin uskomusruokinnan omista väitteistä. Olen parikin kertaa kysynyt, että miksi sitten veren käyttö ravintona ei tue samalla tavalla terveyttä, ja miten ne solut selviävät luuytimessä hengissä ruuansulatuksesta verenkiertoon. En ole koskaan saanut vastausta. Tai olen, mutta ne ovat olleet hyvinkin aggressiivissävytteisiä ja niissä on syytetty kaikkea mahdollista tiedeuskovaisuudesta idiotismiin.
Luuydin on maistuvaa. Koirat pitävät sen mausta. Jokainen isoja reisiluita antanut tietää, että mitä härskimmäksi ja eltaantuneemmaksi luuydin on päässyt (tai päästetty, sillä kun koira jättää ison luun rauhaan, niin se jää kypsymään – ei sitä saa heittää pois), niin sitä hurmioituneempana koira yrittää sitä saada.
Meillä pienemmänkin sääriluun syöminen siihen pisteeseen, että jäljellä on vain vaaksa onttoa luuta – jolloin pirstaloituminen raa’allakin luulla alkaa olla riski – vie aikaa jonkun tunnin. Siksi ne eivät voi olla minkäänlainen osa perusruokintaa. Toinen ja aidompi ravitsemuksellinen ongelma on, että luuydin on luun sisällä. Jotta luuydintä voisi syödä, niin täytyy syödä luuta.
Nyrkkisääntö on, että kalsiumia varten koiran pitäisi syödä gramma luuta painokiloaan kohden päivässä, mutta ei koskaan yli 10 g/kg. 30 kg koiralla tuo tarkoittaisi 30 grammaa, mutta ei 300 grammaa. Paljonko luuta on syötävä sääriluusta, reisiluusta puhumattakaan, että saataisiin koiralle se kohtuullisen pieni määrä luuydintä?
Tämä ei tarkoita sitä, että isot luut pitäisi julistaa pannaan. Se tarkoittaa sitä, että luiden syöntiä tulee valvoa eikä niitä voi syödä vatsan täydeltä joka päivä. Ei edes luuytimen takia.
