Vinttikoirien maastokilpailut ovat ainainen ihmetyksen aihe rata-greyhoundin omistajalle. Ainakin suurimmalle osalle. Monet koirista ovat ylilihavia (ovat kuulemma näyttelykoiria), kaikki eivät aja (aurinko kuulemma häikäisi) ja osa oli pahasti alitreenatun näköisiä (juoksevat kuulemma siksi, että on kivaa). Maastokilpailujen ideologia perustuu metsästystilanteen imitoimiseen ja sillä mitataan käyttökykyä. Kuulemma.
Muihin rotuihin en sen enempää puutu – ja greyhoundit juoksevat suunnattoman harvoin maastoissa – mutta whippet on jalostettu pienikokoiseksi hiilikaivostyöntekijöiden ja muiden työläisten ratakoiraksi, koska ei ollut mahdollista osallistua ylemmän luokan harrastamaan greyhound racingiin.
Italianvinttikoirat taasen ovat ilmeisesti läntisen maailman, siis roomalaisten, ensimmäisiä sylikoiria, joiden käyttö rajoittui hiirten kiusaamiseen ja olemaan kaunis sekä hauras. Olen kyllä kuullut selitykset, että italiaanoa on käytetty Etnan rinteillä kanin metsästykseen, jossa se kolmiomittausta käyttäen spottasi kanin yläpuolella leijailevan metsästyshaukan avustuksella. Jos unohdetaan kaikki muu, niin haukkaa kylläkin käytettiin nimenomaan tappavana metsästäjänä, ei minään tiedustelijana.
Kuitenkin kummallekaan noista roduista maastokilpailut eivät tue niiden ns. alkuperäisen käyttötarkoituksen mittaamista. Myönnetään, vastakkaisia mielipiteitä löytyy.
Kävimme Vantaan suunnalla Whippet-Harrastajien järjestämässä pääsiäismaastoissa. Kauden ensimmäiset kilpailut (kesäaikaan) ja välittömästi hätyyteltiin hellelukemia. Suorituspaikka oli kaukana parkkipaikasta, eikä muuta vettä ollut kuin mitä kilpailuttajat kantoivat mukanaan. Maastona oli hevoshaka ja alusta sen mukainen. Rataihmisenä en hyppinyt riemusta tasajalkaa, kun finaaliin selvinneet koirat juoksivat noin 600 metrin radan kahteen kertaan. No, italiaanot juoksivat historialleen uskollisesti erittäinkin virkamiesmäisiä juoksuja, eivätkä todellakaan uhanneet terveyttään – ainakaan ne muutama pari, jotka ehdin nähdä. Whippetit sen sijaan menivätkin kovemmalla tahtotasolla – ainakin suurin osa.
Jos ei ole vielä selvinnyt, niin minä en pidä maastokilpailuista. Pidän riskejä liian suurina.
Ymmärrän kyllä, että riskit vähenevät vauhdilla sitä myöten, kun koirien koko ja nimenomaan vauhti tipahtavat, ja vaikka maastojen greyhoundien Suomen Mestari takavuosina olikin aito ratakoira, niin eivät maastot ole greyhoundin paikka. Eipä niitä siellä näkynytkään, ja toivottavasti tilanne pysyy samanlaisena tulevaisuudessakin. Mutta niille roduille, joiden vietti ei oikein riitä radalle, niin maastot ovat (ainoa) järkevä vaihtoehto. Kunhan koirat tuodaan sinne terveinä ja treenattuna.
Aika monet tämän päivän maastokoirista eivät olleet ainakaan treenattuja ja niillä oli – miten sen sanoisi – hyvin päällä vielä talvinen eristysrasva; ne olivat lihavia. Muutamista whippeteistä näkyi hyvin, että kausi oli aloitettu vetojen ottamisella. Tulivat suorat lujaa, ja olivat täysin kuutamolla kun viehe yhtä äkkiä kääntyikin edestä pois.
Ihmiset olivat mukavia ja koirat iloisia. Sitä ei voi kieltää. Ilmeisen hyvin suurin osa viihtyy harrastuksessaan, ja toki sekin on jo melkoinen arvo ja väliin jopa saavutus.
Kisaavalle turistille pari asiaa aiheutti ihmetystä. Ensinnäkin se, että turhan monilla oli kilpailurutiinit, varsinkin lähtöön saapuminen, aivan kesäterässä. Vai pitäisikö sanoa talviteloilla vielä.
Toinen, että en ole PK-koirien jälkikoetta lukuun ottamatta törmännyt yhtä katsojaepäystävälliseen lajiin. Koirien seuraaminen oli käytännössä mahdotonta, ainakaan alusta loppuun. Toisaalta, harvempaa kilpailuttajaakaan kiinnosti muiden juoksemiset – ainoastaan oma ja pari kaverin rekkua jaksoivat innostaa. Voi olla, että kilpailupaikan sijainti ja malli aiheuttivat moisen, ja muualla kilpailujen seuraaminen on helpompaa – en tiedä.
Ei minulle kuitenkaan pahaa makua jäänyt suuhun. Meitä kuitenkaan tuskin maastoissa useasti tullaan näkemään, edes whippettien kanssa. Arvostelulajit kun eivät tyydytä perheemme kilpailuviettiä.
Ohessa on muutama käsivaralta kuvattu finaalijuoksu. Minulla ei ole hajukaan mitä koiria, tai mitä finaaleja oli kyseessä. Kuten sanottua, maastojuoksut eivät ole yleisölaji. Pätkissä ei myöskään näy koko suoritusta, koska niityn nousut ja laskut veivät koirat pois näkyvistä. Mutta toivottavasti joku saa noista edes jotain.
