Tämä aihe on ihan vakiokamaa omien pohdintojeni joukossa. Tästä kaikkein helpoin ja yksinkertaisin, toimivin ja yleispätevin ohje on: pidä se turpasi kiinni.

Mutta ehkäpä avaan kuitenkin hiukan, tuo yksinään saisi minut vaikuttamaan tosi tylyltä. Vaikka ihan hirveästi tekisi mieleni painaa jo nyt tuota ”julkaise”-namiskaa.

Mutta siis. Koirahan ymmärtää ja lukee ihmistä ihan äärimmäisen hyvin. Ei koira tarvitse sanoja, ne ovat ihmistä varten. Ja toki koira oppii ymmärtämään niitäkin – ne mitkä se ymmärtää, ovat opetettuja sanoja ja käskyjä. Mutta sanoja tai käskyjä tärkeämpää on äänensävy.

On ihan sama, sanooko koiralle ”kultamussukkahanipöö” vai ”ei”, jos äänensävy on tiukka. Molemmat koira tulkitsee silloin ihan samalla tavalla, ja ainakin toivottavasti perääntyy. Mutta valitettavan usein ihminen käyttää sitä ”kultamussukkahanipöö”-äänensävyä, lässytystä tai hyssyttelyä, kun koiran pitäisi saada korjaavaa palautetta käytöksestään.

Ja se, minkä tämä äänensävyjen ja sanojen ristiriita aiheuttaa, on se, että koiraa palkataan tiedostamatta huonosta käytöksestä, käytöstä suorastaan ruokitaan. Sama koskee sitä, jos koira pelästyy tai säikähtää – ihmisen käytös juuri siinä hetkessä sanelee hyvin pitkälle sen, tuleeko asiasta ongelma vaiko eikö.

Joten seuraavan kerran, kun huomaat itsesi lässyttävän tai hyssyttelevän koirallesi missä tahansa tilanteessa, niin vedä syvään henkeä ja hiljennä itsesi. Rauhoitu. Oikaise hartiat, käännä katse sinne, minne olet matkalla, ja mene. Älä välitä siitä, että hihna kiristyy, koiran pitäisi kyllä tajuta se. Jätä koira henkisesti yksin tilanteeseensa – yleensä ne viimeistään hihnan kiristyessä muistavat, että se turvallinen asia on siellä hihnan toisessa päässä, ja se jättää minut, jos en seuraa.

Omaa käytöstä muokkaamalla onnistuu paljon todennäköisemmin vaikuttamaan koiraan, kuin yrittämällä vaikuttaa koiraan. Koirat eivät ole ihmislapsia, eikä niitä saa kohdella, kuten ihmislapsia. Tämä voi vaikuttaa julmalta, mutta koira on tässä suhteessa mustavalkoinen. Joko sen käytöstä vahvistetaan, se kielletään, tai siitä ei vain välitetä. Ei koiralle tarvitse selittää mitään – siksi se puhe on pääsääntöisesti turhaa.

Ihmisen sisäinen rauha ja itseluottamus antavat varmuutta myös koiralle – ne haluavat mielellään seurata sitä, jonka käytös on turvallista, rauhallista ja otteet varmoja. Tässä on monella, myös allekirjoittaneella, ainakin satunnaisesti, itsetutkiskelun paikka.