Ensimmäistä koiraansa hankkiville tulee usein yllätyksenä, että koirarotujen väliset erot eivät rajoitu pelkkään ulkonäköön, kokoon ja siihen, onko rotu hyvä lasten kanssa. Valitettavasti suurin osa koiraa harkitseville suunnatuista materiaaleista keskittyy eri rotujen positiivisiin ominaisuuksiin, ja rotujen vähemmän miellyttävät erikoispiirteet saattavat tulla pennunostajille jonkinasteisena yllätyksenä.

Sisäsiisteysongelmat

Sisäsiisteysongelmat ovat yksi yleisimmistä koiranomistajien harminaiheista. Jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä osa koirista ei opi koskaan sisäsiisteiksi, ja vaikuttaisi vahvasti siltä, että ongelma on keskittynyt tiettyihin rotuihin. Huonolla tuurilla sisäsiisteysongelmaisen koiran voi saada rodusta kuin rodusta – ja sekarotuistenkin tiedetään tähän syntiin syyllistyneen – mutta todennäköisyydet vetää se lyhyt tikku ovat tavanomaista korkeammat ainakin kiinanharjakoirissa, kääpiöpinsereissä, italianvinttikoirissa, mäyräkoirissa, lunnikoirissa ja chihuahuoissa. Netissä suoritetun pikaisen kyselyn perusteella muitakin epäiltyjä löytyy.

Ongelma on yleinen, mutta kovin vaiettu. Harvassapa ovat ne koirakirjat tai rotuoppaat, joissa asiasta mainittaisiin muuten kuin sivulauseessa, vaikka vaivan kanssa painivia koiranomistajia löytyy läjäpäin. Kasvattajatkaan eivät kokemukseni mukaan ole kovin halukkaita puimaan asiaa, ja varsinaisia vaikenemisen mestareita ovat rotujärjestöt.

Suomen kiinanharjakoirat ry ei mainitse rotuesittelyssään sisäsiisteysongelmista sanallakaan, vaikka kyseessä on rodun enemmän tai vähemmän julkisesti tunnustettu taipumus. Potentiaalista harjakoiran omistajaa muistutetaan ihonhoidon erityisvaatimuksista, mahdollisista hammaspuutoksista sekä rotua vaivaavista lukuisista perinnöllisistä sairauksista, mutta ei sanaakaan siitä, että harjakoiran omistajaksi mielivän on syytä varautua luuttuamaan pissiä omien ja vieraiden huonekalujen kulmista seuraavat 15 vuotta. Ei ole sattumaa, että ns. poikapöksyjen eli peepadien suurin käyttäjäkunta tuntuu koostuvan harjakoirista.

Suomen mäyräkoirayhdistyksen rotuopas on maksullinen, joten en päässyt tutkimaan sen antia sisäsiisteyden suhteen, mutta perin kainosti asiaan suhtautuu myös kääpiöpinserien rotuesittely, lunnikoirien vastaavasta sentään löytyy maininta siitä, että sisäsiisteyden opettelussa tarvitaan kärsivällisyyttä. Italianvinttikoirista taas todetaan rotuyhdistyksen sivuilla seuraavaa:

Italianvinttikoirapennun sisäsiisteyskasvatuksessa on oltava huolellinen kuten muidenkin pienikokoisten rotujen kanssa. Pikkukoirat voivat olla hitaampia oppimaan sisäsiisteyden kuin isompikokoiset rodut.

Eli kyseessä ei yhdistyksen mukaan suinkaan ole rotuun pesiytynyt ei-toivottu piirre, vaan koosta johtuva ominaisuus, joka vaivaa kaikkia ”pikkukoiria” ja on helposti poistettavissa koulutuksella. Hämmentävästi vain moni saman kokoinen pikkukoirarotu tuntuu oppivan italiaanoa helpommin sisäsiistiksi, ja jotkut italiaanot eivät opi kouluttamallakaan. Henkilökohtaisesti minun on vaikea uskoa, että asia olisi koulutuskysymys: Usein tilanne on se, että kokeneen koiraihmisen muunrotuiset koirat ovat sisäsiistejä, mutta se yksi ongelmarodun edustaja lorottelee iloisesti nurkkiin siinä missä ensikertalaisenkin samanrotuinen yksilö.

On yhdistyksellä väitteessään kyllä sen verran perää, että suurin osa ongelmaroduista kuuluu kääpiökoiriin. Lyön vaikka vetoa, että esimerkiksi Paris Hiltonilla on sisäkkö, jonka tehtävänä on pyyhkiä pikkukoiran jätökset marmorilattialta. On myös myönnettävä, että moni pissaliisan tai -lassen tavisomistajakin vaikuttaa tyytyväiseltä lemmikkiinsä ajoittaisista hajuhaitoista huolimatta. Ei tiedetä, onko joidenkin kääpiökoirien rakenteessa piirteitä, jotka altistavat ne sisäsiisteysongelmille, mutta ehkä koiran (ja läjän/lätäkön) pieni koko saa omistajat suhtautumaan tyynemmin asiaan? Jos muuten menestyneiden ja mukavien koirien merkkailua ja sisälle tekemistä on katsottu sormien välistä muutaman sukupolven ajan, ehkä ominaisuus on kaikessa hiljaisuudessa päässyt yleistymään kannassa?

Uusilta koiranomistajilta vaaditaankin valveutuneisuutta.  Ota asioista selvää, kysele ja vaadi kasvattajia karsimaan sisäsiisteysongelmaiset yksilöt jalostuksesta. Ennen kaikkea, älä ota ongelmarotuun kuuluvaa koiraa ajatellen, että minun pentunipa on varmasti se poikkeus, joka oppii helpolla sisäsiistiksi. Parhaat mahdollisuudet onnistumiseen on niillä, jotka tiedostavat ongelman, tenttaavat kasvattajaa asian suhteen ja aloittavat harjoitukset heti pennun tultua kotiin… ja jotka ovat jo ennalta varautuneet siihen, ettei kovakaan työ välttämättä kanna hedelmää. Parempi hommata ne peepadit jo valmiiksi kaappiin ja tuoksulamppu takankulmalle.

Koko sarja

No posts yet.

Kuva: DBarefoot @ Flickr