Varmaan yleisin kysymys, jonka pennustaan haltoituneet uudet omistajat esittävät kasvattajalle, on: Miten pennuista pystyy luopumaan Vastaus on, ainakin kokeneemmilta kasvattajilta, jos he ovat rehellisiä, että helposti. Itseasiassa useimmat odottavat luovutuspäivää kuin aurinkoa nousevaa.

On yksi erittäin hyvä syy miksi luovutukset alkavat 7 viikon iässä (se on ikä, joka yleisesti hyväksytään sopivaksi iäksi siirtyä omaan kotiin, vaikka yksilöeroja onkin; meillä russelit luovutettiin 8 viikon iässä).

Voi väittää, että 7 viikon rajapyykin täyttyminen on suunnilleen samanlainen muutos kuin kuudesluokkalaisen lapsen ja seitsemäsluokkalaisen yläastelaisen välillä. Kehittyvä ihana jälkikasvu muuttuu kuin yhdessä yössä rasittavaksi teiniksi, joka raastaa muiden ja varsinkin ihmisten hermoja plus taantuu joksikin omituiseksi eliöksi.

Kuuden viikon iässä pennut ovat uteliaita, tutustuvat ympäristöön ja ovat oppineet leikkimään (ja tappelemaan) sisarustensa kanssa. Kun seitsemän viikkoa tulee täyteen, niin tappelut muuttuvat täydeksi sodaksi ja ympäristöön tutustuminen muuttuu karkailuksi ja sellaisten paikkojen löytämiseksi, joita ei tarvitsisi löytää.

Lauma 7 viikkoisia pystyvät pistämään huushollin täysin sekaisin ja rikkomaan paikkoja. Yksi ainoa päivä työllistää enemmän kuin koko pentuaika yhteensä.

Ihmiset huokailevat joskus kuinka työläs ja ehtivä se oma pentu on. Kerro tuo vaikka kuudella, tai kymmenellä, sellaisten riiviöiden kanssa, jotka eivät ole vielä oppineet itsesuojelua eivätkä ei-sanaa. Sellaista on kasvattajan elämä, josta ihmetellään miten siitä voi luopua.

On siinä toinenkin puoli.

7 viikon jälkeen pentujen omat persoonat vahvistuvat joka päivä. Ne muuttuvat laumasta yksilöiksi, jotka ovat laumassa. Aikaisemmin kontakti on ollut enemmälti turvaa ja uteliaisuutta, mutta luovutusiän kynnyksellä se muuttuu haluksi ottaa aktiivisesti kontaktia – paitsi siinä vaiheessa, kun haetaan rajoja lällättämällä ja juoksemalla karkuun.

Meillä muutaman viikon ajan pennut ovat olleet onnellisia kuistin kaivellessaan kuistin alla, ryömiessään villiviinipusikossa tai metsästässään perhosia vaanimalla niitä kuormalavanipun alta. Nyt, maagisen seitsemän viikon kohdalla, ne yhtä äkkiä oivalsivat, että maailma muuten jatkuu pihapiirin ulkopuolella, ja koska ei tunneta asiaa nimeltä aita, niin siitä voi juosta läpi tielle.

Siinä sitten paiskin runkoverkon kohdalla laumaa kauemmaksi, yksi juoksenteli kylätiellä ja emä yritti opastaa toista pakoreittä jälkikasvulleen. Kun vihdoin kaikki olivat tallessa ja turvassa, sekä emä herran nuhteessa, niin hikeä pyyhkiessäni laskin tunteja luovutukseen.

Viikkoa aiemmin pennut lähtivät aina puuhaan mukaan, kun emä esitteli jotain. Katsokaa, rätti – tapellaan siitä. Tämä on mopin pää – puretaan se. Näin kiivetään yläkerran portaita – tulkaa mukaan. Ja koko pentulauma oli aina täysillä mukana.

Tänään emä yritti leikkiä pentujen kanssa omalla rakkaalla lelullaan. Heilutteli sitä, mäiski pentuja otsaan sillä – mutta ei noita esiteinejä kiinnosta, niillä oli omat urakat. Kuten yrittää murtautua astiakaappiin. Tai koittaa kiivetä pesukoneeseen. Loppujen lopuksi äiti masentuneen näköisenä noukki lelun, heitti sen eteen, noukki lelu, heitti sen eteen. Viikkoa aiemmin moinen herätti kaikki pennut kierroksille, mutta nyt emä sai leikkiä yksinään, kunnes tuli jalkoihin murjottamaan.

Ensimmäisen kerran kävi emää hieman sääliksi.

Tuo kaikki tarkoittaa sitä, että pennut oppivat uusi asioita nopeammin kuin koskaan aiemmin koko ikänsä aikana. Ne rakentavat rajoja ja hakevat kokemuksia. Se on se aika, jolloin omistajan ja koiran perustavaa laatua oleva kontakti rakennetaan. Eikä se onnistu koskaan pentulaumassa, koska toinen koira on aina houkuttelevampi kuin ihminen.

Itseasiassa me olemme pennuille vain pari kenkiä, joiden viereen tipahtaa aika ajoin ruokaa. Ymmärrys siitä, että jalat jatkuvat ja jatkuvat ja jatkuvat, kunnes jostain korkeuksista löytyy se asia, jonka ne oppivat asiana nimeltään ihminen, alkaa vasta nyt kehittyä.

Itseasiassa on aika hämmästyttävää kuin nopeasti pennut oppivat puhumaan ihmistä. Ihmisillä koiran oppiminen ei aina onnistu edes 30+ vuodessa.

Siksi pennut luovutetaan 7 viikon paikkeilla. Ja siksi, että kasvattaja ei ajautuisi lataamoon.