Mitoitusta ja dyykkausta

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:11.3.2010
  • Artikkelin kategoria:Koira

Meille tuli satsi kanamassaa. Jotkut kutsuvat sitä kananlihaksikin, joka minusta on lähinnä surkea vitsi. Miellyttävänä yllätyksenä massa oli pakattu kauniisti pahvilaatikoihin. Helpotti suunnattomasti kuljetusta ja pakastimiin siirtämistä. Mutta minulla olisi nöyrä pyyntö rehuntoimittajille. Koska kyseessä on pakastetavara, niin olisiko aivan mahdotonta mitoittaa pahvilaatikot sellaisiin ulkomittoihin, että ne saisi jollain tilatehokkuuden asteella sijoitettua arkkupakastimeen? Meikäläisen vajaakehittyneellä tilan ja avaruuden hahmottamiskyvyllä laatikoita saa pyöritellä kerran jos toisenkin ennen kuin ne ovat edes jotenkin legolinnamaisesti pakastimessa. Silti tyhjää tilaa jää aina joltisenkin.

Lihan käyttö koirien ruokinnassa lisääntyy koko ajan. Osaksi tarpeesta, koska koirat eivät voi hyvin kuivamuonilla ja muilla täysrehuilla. Osaksi ideologiasta, koska ravintotietous ja eräänlainen superfood-ajattelu valtaa ala koko ajan vahvemmin. Liha on koiran luontaista ravintoa ja koira voi sillä hyvin. Kokonaisvaltaisesti, ei se siis mikään ihmelääke ole. Ei lihalla rikkinäisiä lonkkia korjata, jos jalostus on pielessä.

Lihaa on kuitenkin vaikea saada. Joitain ylihintaisia pötköjä löytyy markettien eläinruokaosastolta, ja hieman kohtuullisemmalla hinnalla jauhettua tavaraa muutamalta kylmäkuljetusauton omistavalta yritykseltä. Markkinat kasvavat, mutta aitoja vaihtoehtoja ei suuremmin ole. Jos ei myydä herneellä jatkettua teurasjätettä, niin sitten myydään pelkkää teurasjätettä. Anteeksi, niitä ”lihoja” ei saa kutsua teurasjätteeksi. Ne ovat teurastuksen sivutuotteita. Aitoa lihaa ei oikein saa mistään.

Aikaisemmin pienet teurastamot myivät koiranomistajillekin. Halpaa, kelvollista tavaraa. Pääsääntöisesti hevosta, eikä hintakaan ollut turhan paha. Nyt niitä teurastamoja ei enää ole. Suurten keskusliikkeiden ja -tukkureiden lobbauksen avulla EU päätti tappaa kaikki pienet teurastamot. Tämä on sitä tehostettua, tulostavoitteellista lähituotantoa.

Toki hygieniasäänöt ovat tarpeellisia, mutta rajansa kaikella. Kun vaikkapa pieni tilateurastamo tekee töitä yhdelle linjastolla, eikä jokaiselle työvaiheelle ole omaa tilaa, huonetta, niin se on kuulemma uhka elintarvikehygienialle. Ovet kiinni ja keskitetään kaikki muutamaan isoon. Siinä sitä, edullista elintarviketurvallisuutta. Monopoli ja näennäiskilpailu ovat kiva asia, ja artisti maksaa.

En tiedä mihin syksyllä kaikki ylijäämähevoset tungetaan. Varsat ja tammat otetaan sisälle, tilaa ei ole liikoja ja ns. turhista eläimistä on päästävä eroon. Koiranrehupuolella olisi kysyntää, mutta ei ole tekijöitä. Ja jos on, niin lyödään varmuuden vuoksi niin järkyttävä hintalappu päälle, että takuuvarmasti ainoat jotka ostavat, ovat yhden kääpiörotuisen yksilön omistajat. Onko yrittäjälle kannattavampaa myydä kaksi kertaa vuodessa viisi kiloa viiden euron kilohintaan, kuin kuusi kertaa vuodessa neljäsataa kiloa euron kilohintaan?

Hevosen saaminen alkoi olla niin epäluotettavaa, että meidän oli pakko ottaa joku varasuunnitelma käyttöön. Vaihtoehdot ovat vain kovin vähissä. Punaista lihaa isona levynä ja kanamassaa toiselta toimittajalta. Ruoka ei nyt lopu, vaikka hevosen saamisessa tulisikin katkos. Kaupan päälle saadaan vaihtelua ruokintaan. Kaikki on siis hyvin.

Vaan kun ei ole. Kaikki he, jotka ovat ajaneet hyvin ajettua ravuria koirilleen, ovat syöttäneet käytännössä priimaa lihaa. Aitoa lihaa. Tiedättekö kuinka paljon kanamassassa on lihaa? Ei paljon mitään.

Ensin linnusta otetaan reisipalat. Sitten napataan rintapalat. Jos käy tuuri, niin lähtee siivetkin. Jäljelle jää ranka, nahka ja hiukan rasvaa. Lihan määrä riippuu aivan siitä kuinka näppärä puukonheiluttaja linnun on siistinyt.

Raato tempaistaan myllyyn ja vedetään pienellä reiällä massaksi. Tämä on sitä kananlihaa, jota niin monet syöttävät.

Osa teuraaksi tulevista kanoista on liian huonossa kunnossa kelvatakseen ihmisruuaksi. Tappeluiden ja muiden syiden takia. Niitä ei saa laittaa kanamassan joukkoon, koska koirien rehuksi tehtävä tuote käsitellään samassa tilassa ja linjalla kuin ihmistenkin. Järkevä ja aidosti arvokas tuote heitetäänkin sisälmyksien joukossa minkinrehuksi.

Halutaanko oikeasti tietää mitä on ns. naudanliha? Vai pidetäänkö illuusiota yllä ja kehutaan syöttävämme lihaa? No, on nauta ja sika kuitenkin enemmän lihan tapaista kuin kanamassa.

Kohtuullisen skitsofreeninen tilanne. Heivataan kuivamuonat siksi, että raaka-aineet ovat kehnoja ja siirrytään lihapohjaiseen, koska tiedetään mitä syötetään. Tilalle saadaan kanannahkaa ja luuta massana, josta ei ota selvää se kuuluisa erkkikään. Luina syötetään rustoja. Kuivamuonissa kiukutellaan viljoista ja siirrytään käyttämään yrjölän puuroa. Hassua.

Onko tämä nyt sellainen loose/loose situation?

Yhden ja kahden koiran omistajilla on helpompaa. Jos he haluavat syöttää nimenomaan lihaa, niin aina voi kärkkyä ylipäiväisiä broilerin reisiä, kalkkunaleikkeitä ja jauhelihoja. Jonkun kaupan kehnommin lukitusta roskiksesta voi jopa päästä dyykkaamaan vielä hieman vanhempaa.

Suurtaloudet ovatkin sitten kovemmilla. Jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi alkaa teurastamaan itse?

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen