Eräällä tavalla yleisten lisäravinnetutkimusten lisäksi yksi kiihkeimmistä tutkimustyötä teettävistä elämän osa-alueista on urheilu ja urheilijoiden ravitsemus. Voisi kysyä, että miksi urheilijoihin uhrataan melkoisesti aikaa ja varoja, kun valtaväestön suhteen tyydytään epidemiologisiin tutkimuksiin sekä meta-analyyseihin – yleensä urheilututkimuksen puolelta. Tuon kuitenkin sen verran epäreilu kysymys ja kysymyksenasettelu, että jätetään se rauhaan. Pääasia kuitenkin on, että urheilututkimuksen kautta saadaan tietoa myös tavisten käyttöön makasivat he sohvalla tai harrastavat edes jotain kuntoliikuntaa. Kaupan päälle saadaan urheilu- ja harrastekoirien käyttöön jotain teoriantynkää.
Moura ym. tekivät tutkimuksen, jossa selvitettiin ravinnon ja kalorien rajoittamisen merkitystä anaerobiseen ja aerobiseen suorituskykyyn (2012[ref]Leandro P Moura, Carlos Augusto K Filho, Joao Paulo Loures, Maria S Silva, Lucas P Zorzetto, Marcelo C Junior, Michel B de Araujo, Rodrigo A Dalia, Maria Alice R de Mello: Feed restriction and a diet’s caloric value: The influence on the aerobic and anaerobic capacity of rats. Journal of the International Society of Sports Nutrition 2012, 9:10 26 March 2012 doi:10.1186/1550-2783-9-10[/ref]). Mielenkiintoinen aihe, koska dieetit kuuluvat olennaisena osana moneen treeniohjelmaan. Myös koirilla.
Mouran ryhmä otti 40 rottaa, jotka laitettiin neljälle erilaiselle ruokavaliolle. Testissä käytettiin Purinan valmistamia ”laboratorioruokia”, joiden tarkoitus on eräällä tavalla simuloida ihmisten ravitsemusta jyrsijöiden kautta. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa ruokaa, jonka valmistusaineet ja ravintosisältö tiedetään erittäin tarkkaan – ylimääräiset, ehkä hallitsemattomat tekijät on karsittu minimiin. Käytännön ihmiselämään (tai koirien) verrattuna tehdään siis äärilaidan vertailua.
- Yksi ryhmä sai syödä halunsa mukaan (ad lib) ”normaalia” ruokaa (3028 kcal/kg)
- Toinen porukka sai samaa ruokaa, mutta rajoitetun määrän
- Kolmas ryhmä sai taas syödä halunsa verran, mutta energisempää (3802 kcal/kg)
- Neljänsille annettiin rajoitetusti samaa kuin mitä ryhmä kolme söi
Ruokintakauden päätyttyä rotat punnittiin. Havaittiin, että halunsa mukaan syöneet olivat painavampia kuin rajoitetulla ruokinnalla olleet. Yllätyksellisyys on myös kadoksissa huomiossa, että halunsa mukaan korkeaenergistä syöneillä oli eniten rasvakudosta. Hieman mielenkiintoisempaa, jos ei kuitenkaan uutta, oli tieto, että rajoitetulla ruokinnalla olleilla oli omaan ”energiavertailuryhmäänsä” verrattuna korkeammat glykogeenipitoisuudet lihaksissa ja maksassa.
Rotat laitettiin uimaan. Tarkoitus oli mitata ruokinnan merkitystä anaerobiseen sekä aerobiseen suoritukseen. Mitään ero eri ryhmien välille ei saatu aerobisen rasituksen suhteen. Sen sijaan vatsansa kyllyydestä korkeaenergistä syöneillä rotilla oli alempi laktatemia (laktaatin esiintyminen veressä) intensiivisessä aerobisessa suorituksessa sekä anaerobisessa ne jaksoivat pidempään ennen uupumusta.
Tarkoittaako tämä, että ennen mitä tahansa suoritusta kannattaa syödä itsensä pullukaksi? Ei tarkoita, ja tässä päästäänkin siihen miksi em. tutkimus oli nollatutkimus.
Ei ole mitään yllättävää siinä, että rotta saadessaan syödä halunsa mukaan lihoaa enemmän, ja varsinkin jos sille annetaan energisempää ruokaa. Kuka tahansa ylipäätään eläimiä tunteva olisi voinut tämän kertoa, puhumattakaan kesyrottaharrastajista. Mutta on se tietysti hyvä, että nyt tuo lähtökohta on tutkitusti todistettu. Nollaa kuitenkin.
Ei ole myöskään mitään uutta siinä, että kun puhutaan rasituksesta, jossa ruumiinpainoa kannatetaan (esim. uinti), niin painolla on pienempi merkitys suoritukselle. Tai kuten tutkijat itsekin totesivat: veden noste on suurempi tukevammilla kuin hoikilla. Vastaava ilmenee myös urheilulajeissa, jossa painoa ei kannateta ja kuljeteta samalla tapaa itse, kuten luistelussa tai pyöräilyssä, kuin vaikkapa juostessa.
Ei siinäkään ole mitään uutta, että ravinto vaikuttaa elimistön energiavarastoihin. Mouran ryhmä vain tyytyi rottiin ja syödyn energian muuttamiseen. Muut ovat jo aikoja sitten tutkineet – niin ihmisillä kuin koirillakin – mikä merkitys on eri energiaravintoaineiden suhteilla: rasvan, proteiinin ja hiilihydraattien.
Kertoisiko j0ku viisaampi minulle, että miksi tämä tutkimus on tehty, ja miksi ihmeessä se vaivauduttiin julkaisemaan urheiluravitsemuksen tieteellisessä julkaisussa?
