Nutrolin Hip & Joint

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:6.5.2019
  • Artikkelin kategoria:Koira

Nutrolin on vaihtanut Nivel Monitehonsa nimen kansainvälisemmäksi Hip & Joint. Kyseessä on kuitenkin edelleen sama tuote, jossa samaan pakettiin on laitettu pillerimuotoinen niveltuote ja kalaöljypullo.

Niveltuotteissa taistelu markkinaosuuksista on kova, eikä tilannetta yhtään helpota se, että tuotteet eivät eroa toisistaan. Siksi ei ole yllätys, että kotimainen ruoka- ja kalaöljykauppias paketoi varsinaisen perustuotteensa yhteyteen nivellisät, koska pelkällä kalaöljyllä ei markkinoilla pärjää.

Katsotaan mitä rahalla aidosti saa.

Nivelosuus sisältää yhdessä tabletissa vaikuttavia aineita

Ja täysin turhaa, mutta varmasti myyvää

Nutrolin mainostaa itse kehittäneensä tuotteen, mutta koska kyseessä on 1:1 kopioi kaikista muista maailmalla myytävissä olevista, niin moinen väite voidaan jättää omaan arvoonsa.

Koska niveltuotteiden vertailu on yhtä hedelmällistä kuin keskustella onko Valion maito yhtä hyvää kuin Arlan maito, niin voidaan keskittyä vain ja vain yhteen asiaan: mitä koiran tarvitsema annos maksaa.

Tämän vertailun Nutrolin tekee pakettimyynnillään huomattavan vaikeaksi. Yhteen on koplattu kaksi erilaista tuotetta, joten miten tehdä hintavertailu? Koska Hip & Jointin kalaöljy on käytännössä samaa, mutta hieman tiiviimpää kuin Sport-versio (ja ilman törkeästi värjäävää astaksantiinia), niin yksi tapa olisi vähentää nivelpaketin hinnasta Sportin hinta, jolloin 180 tabletin hinnaksi jää noin 55 euroa. Silloin glukosamiini, joka on se mitä aidosti nivellisistä haetaan, maksaisi

  • 0,30 € kappale
  • 0,92 € gramma

Kun 30 kg koiralle pitäisi pyrkiä saamaan 1000 mg glukosamiinia, niin Hip & Jointia pitäisi antaa kolme pilleriä päivässä. Silloin, tuolla oletuksella, koiran pelkkä glukosamiini maksaisi euron luokkaa päivässä ja se on täysin kestämätöntä. Pelkkä ravintolisä ei saa maksaa puolta tai kolmannesta päivän ruokintakuluista.

Silloin Nutrolin Hip & Joint, tai Nivel Moniteho jos se on nimenä tutumpi, kuuluisi kalliimpien nivellisien joukkoon. Hinnalle ei kuitenkaan saa mitään vastinetta.

Vilkaistaan mitä kalaöljylle kuuluu. Ja aivan samoin kuin niveltuotteiden kanssa, niin ainoa joka aidosti kiinnostaa riippumatta valmistajan analyyseistä tai reseptilaskennasta, on paljonko EPA ja DHA yhdessä maksavat. Vertailu on juurikin näin helppoa, paitsi että taas kerran kahden erilaisen tuotteen paketoiminen tekee kuluttajalle hintavertailun mahdottomaksi. Mutta mennään samalla Sport-oletuksella, kuin edelläkin – eli 450 ml maksaa 45 euroa.

Millilitrasta saadaan:

  • omega-3 yhteensä 279 mg
  • EPA 143 mg
  • DHA 97 mg

Ei liene sattumaa, että tuotetiedoissa ilmoitettu annos on 2,5 millilitralle, koska Nutrolinilla on hieman pienemmät pitoisuudet kuin kalaöljykapseleissa – ero ei ole suurensuuri, mutta kannattaa silti huomata, että Nutrolin ei eroa tuolta osin mitenkään kaikista muista markkinoilla olevista.

Hintaoletuksella Nutrolin Hip & Jointin mukana tuleva kalaöljy maksaisi

  • 0,10 € millilitra

Kalaöljykapselit maksavat useimmiten alle tuon per kappale, eli vastaava gramma. Mutta kalaöljyjen hinnoittelussa on suuria eroja, kuten glukosamiineissakin, ja vaikka Nutrolin on arvokas, niin hintaero ei ole aivan yhtä järkyttävä kuin glukosamiinioletuksessa.

Mutta koska meillä on nyt pitoisuudet tiedossa, niin lasketaan aidompi hinta. Vertaan Sporttimekan tuotteisiin12, niin saadaan kontrasti vastaavaan, mutta edullisempaan pakettiin.

30 kg koiraglukosamiiniomega-3riittävyyshinta yht.
tavoite päivässä1000 mg600 mg
Nutrolin Hip & Joint3 tabl. (990 mg)2,5 ml (698 mg)glukosamiini: 60 pvä
kalaöljy: 180 pvä
95 €
Sporttimekka1200 mg (1/3 tl)2 kaps (600 mg)glukosamiini: n. 200 pvä
kalaöljy: 125 pvä
25,80 €

Vaikka Sporttimekalta lisättäisiin vielä toinen purkki kalaöljyä, että saadaan tuotteet loppumaan jotakuinkin samaan aikaan, niin edelleenkin hinta olisi vain 41,70 ja kesto olisi 200 päivää. Nutrolinille samaa temppua ei voi tehdä, koska heiltä ei voi ostaa glukosamiinia erikseen, vaan aina on maksettava molemmista. Tilanne on hetken kuluttua sellainen, että kaappi on täynnä kallista kalaöljyä ja glukosamiini on koko ajan loppu. Tai sitten täydentää vaikka Jahti & Vahti niveltuotteella, joka on vastaava monituote, mutta edullisempi ja vahvempi.

Nutrolin Hip & Joint on täysin tavallinen glukosamiini- ja kalaöljylisä, mutta huomattavan kallis. Suurempi paketti, jossa on 180 tablettia ja 450 ml kalaöljyä, maksaa Nutrolinin omassa verkkokaupassa 95,00 euroa.

 

Nutrolin Hip & Joint

95,00
4.4

Hinta/laatu-suhde

5.0/10

Riittävyys

4.0/10

Hyödyllisyys

6.0/10

Katiskan yleisarvosana

4.0/10

Mainosten asiafaktori

3.0/10
  1. glukosamiini: Gymbeam Glucosamine Sulphate[]
  2. omega-3: Fortix Omega-3+E vit[]
You are currently viewing Nutrolin Hip & Joint

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen