Huolimatta Kennelliiton ponnisteluista perinnöllisten vikoja ja sairauksien estämisohjelmassa PEVISA:ssa sekä säännönmukaisesta huonolonkkaisten karsimisesta jalostuksesta, niin nivelongelmat piinaavat koiria. Lonkat ja kyynärpäät tekevät kiusaa. Siksi erilaisten nivelravinteiden antaminen on yleistynyt koirien ruokinnassa. Annetaan glukosamiinia, kondroitiinisulfaattia, MSM:ää, ruusunmarjaa… milloin mitäkin mitä myyjä on keksinyt purkittaa terveiden nivelien eduksi. Valitettavasti vain suurin osa on joko tehottomia tai täyttää jopa huijauksen tunnusmerkistön ”jos se on liian hyvää ollakseen totta, niin se ei ole”.

Markkinoinnissa uusimpien tulokkaiden joukossa on kalaöljyihin pohjautuvat omega-3 rasvahapot, ja niistä EPA ja DHA. Oikeammin omega-3 rasvahappojen suhteen on jo pitkään esitetty, että ne toimisivat synergiassa glukosamiinin ja muiden aidommin niveliin vaikuttavien kanssa, mutta vasta viime aikoina niitä on alettu vahvemmin tuoda kauppaan juurikin niveliä tukevana lisäravinteena. Koska kysyntää on, niin samaan markkinarakoon ovat iskeneet huomattavasti halvempia kasviöljyjä kauppaavat siksi, että niissä on myös yhtä omega-3 rasvahappoa ALA:aa. Sen hyödyistä aitona omega-3 lähteenä ei ole näyttöä ja terveyshyödyt on aina saatu tutkimalla kaloista saatavia EPA:aa ja DHA:ta.

Omega-3 rasvahappojen hyöty nivelille on kuitenkin hieman epäselvä. Lupaavan oloisia tutkimustuloksia toki löytyy, mutta se on vielä eri asia kuin selvä hyöty. Laajoja tutkimuksia on kuitenkin turha odottaa, sillä sellaisia ei koskaan koirille tehdä, ja niin kauan kun ihmisille ei moista toteuteta, niin eletään pienten tutkimusten lupaavien tulosten mukaan.

Kuitenkin riippumatta siitä, että saako omega-3 rasvahapoista etua nivelille, niin niistä on kuitenkin muuta hyötyä niin paljon, että EPA:aa ja DHA:ta ei saa unohtaa koiran ruokavaliosta.

Roush ym (2010[ref]James K. Roush, Chadwick E. Dodd, Dale A. Fritsch, Timothy A. Allen, Dennis E. Jewell, William D. Schoenherr, Daniel C. Richardson, Phillip S. Leventhal, Kevin A. Hahn. Multicenter veterinary practice assessment of the effects of omega-3 fatty acids on osteoarthritis in dogs. J Am Vet Med Assoc 2010;236:59–66[/ref]) keräsivät eläinlääkäriasemilta 127 aikuista koiraa, joilla on ei ollut onnettomuuden aiheuttamaa nivelrikkoa. Nämä jaettiin kahteen ryhmään, joista kuuden kuukauden tutkimusaikana kontrolliryhmä (56 koira) söi tavallista kuiva- tai purkkiruokkaa ja tutkittavat (71 koiraa) saivat omaa ruokaa, jossa on oli korkea omega-3 pitoisuus. Koirien tila pisteytettiin ja katsottiin mitä tapahtui. Tulosten mukaan koirien olo kohentui, kun ne olivat saaneet sioa annosta EPA:aa ja DHA:ta. Kaupan päälle varmistettiin vanha tieto, että ne myös imeytyvät, sillä plasmassa EPA:n ja DHA:n määrät nousivat.

Mutta kuten aina, niin tässäkään lopputulos ei ole aivan noin yksinkertainen.

Kuten huomaa, niin ei ole verrattu kahta ruokaa, joiden erot olisivat rasvahappokoostumuksessa. On tutkittu neljää erilaista ruokaa, joista kahdessa on ollut korkeammat omega-3 pitoisuudet, jotka ne sentään ovat jotakuinkin toisiaan vastaavat. En tiedä kuinka paljon enemmän olisi maksanut ottaa mukaan vielä kolmaskin verrokki; ruoka, jossa omega-3 olisi ollut käytännössä kokonaisuudessaan ALA:aa. Se oli helposti antanut viitteen kuinka paljon siitä muodostuu EPA:aa ja DHA:ta. Nyt tyydytään totemaan, että ALA ei muutu nisäkkäillä – joten miksi sen määrää ylipäätään nostettiin?

Mielenkiintoinen nyanssi on, että kun EPA:n määrä nostettiin ruuassa noin 30-kertaiseksi, niin plasman pitoisuus nousi 15 kertaiseksi. Suurtakaan käytännön hyötyä arjen ruokinnalle tällä tiedolla ei ole, mutta auttanee ymmärtämään sen, että ruuan koko rasvamäärää ei käytetä vain yhteen asiaan ja on yksi syy siihen miksi kokonaisrasvan pitää olla korkeahko. Ainakin niin korkea kuin mitä paino sallii.

Myöskään D-vitamiinin määrästä ei ole tietoa, mutta koska ruuat seurasivat, ainakin kontrolliruuan suhteen, AAFCO:n määrityksiä, niin sen määrässä tuskin oli kummallisuuksia eli oli matala. Mutta sen sijaan testiruuassa oli huomattavan matalat mineraalimärät, jotka oli omituista. En tiedä mitä moisella haettiin.

Kuidun määrässä oli huomattavan suuret erot kontrollin ja testiruuan välillä. Ero on ollut niin suuri, että se on jo vaikuttanut testauksessa olleen ruuan sulavuuteen sekä paksusuoleen. On jopa mahdollisuuksien rajoissa, että se on ollut etu ja jos testiruokaa syöneillä koirilla on aiemmin ollut ruuansulatusongelmia, jotka ovat korjaantuneet korkeamman kuidun takia, niin sekin jo yksistään saa koiran piristymään. Mutta tämä on aivan täyttä jossittelua. Kuidun määrässä ei kuitenkaan olisi saanut olla noin suurta heittoa.

Tässä tutkimuksessa ei todettu laihtumisen auttavan nivelrikko-oireiluun kummassakaan tutkimukseen osallistuneessa ryhmässä.

Tutkimuksessa esiteltiin ryhmän näkemyksiä mahdollisista heikkouksista, joista yhtenä pidettiin sitä, että eläinlääkäreillä ei ollut yhtenäistä selvää linjaa arvioida nivelrikkoa ja oireita. Tuon uskottiin korjaantuvan sillä, että taasen omistajat tunsivat koiransa ja siten kykenivät arvioimaan koirassa tapahtuvia muutoksia. Silloin tietysti oletetaan, että omistajaan ei vaikuta plaseboefekti, mutta toisaalta omistajatkaan eivät tienneet kumpaan ryhmään koira kuului.

Se, että tutkimusruuassa oli glukosamiinia, oli virhe kun yritetään tutkia ruuan vaikutusta niveliin. Tutkimuksessa myönnetään tämä, mutta sen jälkeen asia pyyhkäistään pöydältä toteamalla, että glukosamiinin tehosta nivelrikkoihin ei ole olemassa mitään näyttöä koirilla eikä ihmisillä, jonka takia saavutetut edut on täytynyt johtua omega-3 rasvahapoista. Silti tutkimukseen ei päässyt koira, joka oli saanut glukosamiinia vähemmän kuin 30 päivää ennen tutkimusta. Omituinen vaatimus, jos glukosamiini on tehotonta. Tämä vei eräällä tavalla pohjan koko tutkimukselta, joka oli jo horjunut omituisten asetelmien takia.

Ruuan glukosamiinipitoisuus ei kuitenkaan ollut kovinkaan korkea. Jos 30 kg koira on syönyt 400 g testikuivamuonaa, niin se sai glukosamiinia 160 mg, joka on kaukana oletetusta 1000 mg saannista, joka on kylläkin muunnettu ihmisten annoksista. Sen sijaan se ei ole enää kovinkaan kaukana noin 250 mg, jota kokoluokkana on myös tarjottu. Oleellista on se, että sitä ei olisi saanut olla ollenkaan.

Tutkittiinko omega-3 rasvahappojen EPA ja DHA toimivuutta nivelrikoissa, vai omega-3 ja glukosamiinin yhteistoimintaa, synergiaa? Tämä olisi oleellinen tieto, joka jäi tutkimuksessa selvittämättä, vaikka sitä siteerataankin todisteena nimenomaan omega-3 rasvahappojen toimivuudesta (varsinkin kasviöljyjä myytäessä).

Niin tai näin, niin tutkimus antoi kylläkin selvän viitteen, että omega-3 rasvahapoista on ehkä etua – varmuus olisi saatu, jos olisi laitettu rinnakkain kontrolliruoka, glukosamiini ja omega-3. Tässä tapauksessa se ei tainnut olla mahdollista, sillä oma veikkaukseni on, että tässä tehtiin yhden ruokamerkin tuotekehittelyä.