Minulta kysyttiin, että mikä minusta on suurin terveydellinen riski tällä hetkellä koirille, yleisesti ja isossa mittakaavassa. Vastaus ei ollut toivottu, ja tiedän, että se pahoittaa monen mielen. Menkööt silti. Suurin terveydellinen riski kaikille koiraroduillemme on sen omistaja.
Se ei ole allergia. Se ei ole nivelongelmat. Se ei ole tällä hetkellä suurmuodiksi nouseva epilepsia. Eikä jalostuksesta aiheutuvat rakenteelliset ja luonneperäiset ongelmat. Nuo kaikki ovat – enemmän tai vähemmän – ulkoisia elintasosairauksia, ja johtuvat joko suoraan tai kiertoteitse omistajasta. Toki monissa tapauksissa se kuuluisa sylttytehdas löytyy kasvattajista, ja näyttelyroduissa nimenomaan menestyneistä kasvattajista, mutta jos omistajat eivät haluaisi määrätyn tyyppisiä koiria, suostuisivat jonottamaan joskus vuosiakin ja vielä maksavat itsensä kipeiksi (sairaasta) pennusta, niin tilanne korjaantuisi. Muutaman koirasukupolven se veisi, mutta kun sukupolvet voidaan mitata suosituimmissa roduissa 2-4 vuodessa, niin ei se päättömän pitkä aika ole.
Toki kasvattajat ovat ongelma siinä suhteessa, että he ovat rotumääritelmää heilutellen valmiita tekemään sairaissa roduissa aivan mitä tahansa kovan laskutuksen eteen. Mutta on huomattava, että he ”vain” tyydyttävät kysyntää, jonka luovat olevat ja tulevat omistajat.
Osassa ongelmissa ei auta jalostus. Siihen vaaditaan valistusta, vanhojen uskomusten heittämistä romukoppaan ja eräällä tavalla palaamista alkulähteille – jalat takaisin maahan ja ymmärtämään, että toimimme elävän olennon kanssa; emme omien kuvitelmiemme ja inhimillistetyn ilman duracelejä toimivan lelun kanssa. Koira on koira on koira on eläin on eläin on eläin.
Vastaan tähän väliin, ennen kuin innokkaimmat ehtivät viittaamaan ja vastaamaan. Kyllä, epilepsia on myös elintasosairaus. Se on elintasosairaus siltä osin, että en kuunaan usko sairauden lisääntyneen sitä vauhtia kuin mitä foorumeilta, blogikirjoituksista ja (yli)innokkaiden rotua harrastavien tutkimustuloksista voisi kuvitella. Epilepsia lähti Suomessa nousuun välittömästi siinä vaiheessa, kun yksi eläinlääkäriasema päätti keskittyä tuloksen teossa neurologisiin ongelmiin hankittuaan magneettikuvauslaitteiston. Juu, kiukutelkaa ihan vapaasti kahvihuoneessanne.
Lähipiiristä on nyt kaksi greyhoundia parantunut diagnosoidusta epilepsiasta. Ja millä hemmetin lihaksilla eläinlääkäri kehtasi väittää, että greyhoundeissa on paljon epilepsiaa? Ei niitä hänelle ole tullut, eikä niitä suuremmin löydy kirjallisuudestakaan. Toisella koiralla oli selvät traumaperäiset oireet, jotka pahenivat epilepsialääkityksellä. Diagnoosi olisi pitänyt vahvistaa kalliilla magneettikuvauksella, joka olisi todistanut epilepsian, vaikka jälkeäkään ei olisi näkynyt. Eivätkö eläinvakuutukset olekin hieno keksintö? Aikaa kului, omistaja tipautti itse käytännössä lääkityksen, ja jossain vaiheessa sitten todettiin, että teillä on nyt epilepsiasta parantunut koira. Toisella greyhoundilla epilepsia parani kipulääkkeillä ja antibiooteilla. Aika hassu juttu. Varsinkin kun koira oli sen verran kuivunut, korkealla hematokriitillä, että veriarvoja ei kyetty mittaamaan. Silti diagnoosi oli epilepsia, ei esim. kuivuminen ja/tai kalium-tasojen heittely. Tai kuten todennäköistä muiden labrojen perusteella: aivokalvontulehdus.
Yksi rasituksen jälkeistä epilepsiaa sairastanut whippet parani myös. Lääkäri oli kylläkin todennut, että kisakoiraa tuosta ei enää tule, hyvä jos ajan myötä pärjää edes kotioloissa. Sen epilepsia parani whippet-harrastajille tutulla tavalla: jääpussit kaulan syrjään startin jälkeen. Loppuviilaus tehtiin ruokintaa säätämällä (hiilihydraatit alas ja parempi proteiini; kuivuminen kuriin) sekä elektrolyyteillä. Sen epilepsia oli whippetejä riivaava ylikuumeneminen.
Neurologinen oireilu, tai neurologiselta vaikuttava oireilu, ei ole aina epilepsiaa. Eräällä tavalla törkein tapaus jonka minä tiedän, oli kaulakrampin diagnosointi epilepsiaksi; silloinkin omistaja sai lähetteen magneettiin. Mutta meni kokeneemman harrastajan kautta fyssarille. Onneksi. Omistaja säästyi stressiltä, kasvattajan jalostustyötä ei parjattu turhaan ja vakuutusmaksut eivät nousseet. Mutta ei kiitos eläinlääkärin, tällä kertaa.
Ärsyttää omistajien turha laskuttaminen vain siksi, että heillä on vakuutus. Sitä toista vaihtoehtoa en viitsi edes miettiä, että nykyiset nuoret lemmikkilääkärit koulutetaan päin hemmettiä kuvittelemaan aina pahinta, eikä tarkistamaan ensin selvimmät asiat. Hyvin paljon tässä on kuitenkin samaa kuin täysin turhien allergiatestien teettäminen ja ylikalliiden hypo-ruokien myyminen huolestuneille, mutta ei-niin-jalat-maassa kulkeville asiakkaille. Vaikka asiakas leikin maksaakin, ja he moisia usein pyytävätkin, ja on moraalitonta antaa hölmöjen pitää rahansa, niin silti asiakas ei ole aina oikeassa.
Ja silloinkin kun kyseessä on epilepsia, niin magneetti löytää huomattavan harvoin mitään. Ja ne aivokasvaimet havaitaan muutenkin parin viikon sisään. Idiopaattinen epilepsia, joka on diagnoosina niin yleinen, että se koskee lähes kaikkia epileptikoita, tarkoittaa suomeksi epilepsiaa tai epiletistä oireilua, jonka syytä ei ole löydetty eikä tiedetä, vaikka omistajaa laskutettiin barbituraattireseptien välissä 1500 euroa.
Se siitä.
Allergioista olen kirjoittanut jo paljon. Tsekatkaa Katiskan tarjonta, jos ei ole vielä tuttua. Jutuista selvinnee miksi allergiat ovat elintasosairaus. Tunnen kuitenkin itseni jossain määrin taas kerran hieman yksinäiseksi. Tuntuu siltä, että olen ainoana huutamassa vuorella, että ei, teidän koirillanne ei ole allergiaa vain siksi, että määrätyt kuivamuonat eivät sovi ja koirien vastustuskyky on niin alhaalla, että hiiva kukkii joka karvan juuressa. Kysymys on vain ruokintavirheestä ja sopimattomista raaka-aineista.
Tiedän, että en ole yksin huutamassa tuota asiaa, mutta ei meitä turhaan montaakaan ole. Tässä on samaa fiilistä kuin 80-luvulla, kun kivenkovaan väitin, että proteiinien vähentämisessä kasvuiässä ei ole mitään logiikkaa tai mieltä. Aika laajalla rintamalla tuli sontaa niskaan aiheesta. Tai 90-luvulla, kun aivan yhtä peräänantamatta väitin, että pelkkä liha pentujen vieroituksessa on järkevämpää kuin maizenasta tehty velli. Sillä systeemillä kuulemma tehtiin kasvuhäiriöitä. 2000-luvulla kiukuteltiin, kun kyseenalaistin barffin syvimmän olemuksen ja ehdotin 50/50-mallia. Nyt 2000 luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä aiheutan suurta pahennusta kyseenalaistamalla esimerkiksi pyhän Ca/P-suhteen. Katsotaan missä sen asian suhteen ollaan 10 vuoden kuluttua (edit 2020: aivan samassa, mutta nyt pahennus tulee allergioista)
En minä yksin ollut. Enkä minä noita keksinyt. Meitä oli useampia, mutta vähemmistönä silti. Mukavaa kuitenkin, että noissa asioissa olimme vastustuksesta huolimatta oikeassa. Ainakin haluan nähdä asian niin.
Minun piti tässä Puruvoiman merkinnässä kirjoittaa kahdesta asiasta. Päällimmäisenä juonteena oli omistajien vastuu, ja miten sen vastuun unohtaminen on aiheuttanut määrättyjä sairauksia ja ongelmia. Ja miten vastuun kiertämistä on syyttää milloin EU:ta ja milloin kasvattajien jalostusmateriaalia siitä, että itse ei oteta selvää, ei haluta oppia, ei haluta tehdä, eikä ylipäätään ymmärtää koiran olemusta. Kirjoitan aiheesta myöhemmin, koska jutun langat lähtivät lapasesta epilepsian takia.
Minun piti käsitellä tässä kirjoituksessa määrättyjen lisäravinteiden, kuten vaikka tyrosiinin, mahdollisia hyötyjä kun ravinnolla yritetään vaikuttaa mieleen. Miksi niiden käyttö on perusteltua esim. eroahdisteisilla (joka sekin on elintasosairaus) tai miksi muissakin koiraharrastuksissa on tärkeää panostaa ruokinnan kautta korvien väliin. Mutta kirjoitan siitäkin myöhemmin, koska se aihe ei päässyt edes alkuun asti, kun mopo keuli allergioiden kohdalla.
Minä luulen vakaasti, että Lehtoselle ei anneta tänä iltana enempää kofeiinia…
