Pikkupentujen ruokintakertojen määrä on aina, jos ei tulenarka, niin kuitenkin vaikea ja tunteita herättävä kysymys. Kasvattajallahan tilanne ennen luovutusikää on helppo.

Ensin käydään vain tissillä ja ruokintaa rajoittaa pelkästään emän maidontuotanto ja kuinka hyvin se pysyy pentulaatikossa.

Kun päästään opettelemaan kiinteää, niin useimmat kasvattajat ruokkivat kolmesti tai neljä kertaa päivässä, hieman riippuen kuinka pullukoita pennut ovat ja pitkäänkö emä vielä suostuu imettämään. Pääasia, että pennut kasvavat.

Mutta entä kun pentu siirtyy omaan kotiin, ja ruokintaa ei enää säätelekään omat arki ja edeltävä kokemus, vaan ruokafirmojen ja eläinlääkärien sekä hyvää tarkoittavan kasvattajan ohjeet, jotka valitettavan usein ovat enemmänkin PR:ää ja helpompia kasvattaja kirjoittaa kuin omistajan toteuttaa.

Ihmiset noudattavat ihailtavan uskollisesti suosituksia. He antavat luovutusikäiselle kolme tai neljä kertaa päivässä ruokaa piittaamatta siitä, kuinka vaikeaa moisen noudattaminen on työssä kävijälle.

Kun on kotoa poissa 9 – 12 tuntia, niin järkevien, tasaisten, ruokintavälien pitäminen alkaa sotia ajan ja avaruuden lakeja vastaan. Mutta näin on tehtävä, koska niin sanotaan.

Sama jatketaan lähes vuotiseksi asti. Ja samaan aikaan vaihdellaan ruokamerkkejä kiivaampaan tahtiin kuin hienostorouva kenkiään. Foorumit täyttyvät topikeista, joissa valitellaan heikkosyömäsyyttä ja kysellään nirsoille sopivaa ruokaa.

Paino määrää, ei ikä

Paljastetaan suuri salaisuus. Koiran ravintomäärän määrää kaksi asiaa:

• ruuan energiasisältö ja
• koiran kulutus.

Kun nuo kaksi ovat tasapainossa, niin koira saa juuri oikean määrän ruokaa – sen paino ei heittele, ja se on normaalipainoinen. Siis silmään, unohtakaa vaaka, rotumääritelmät ja muiden mielipiteet.

Jos suhde on negatiivinen, niin koira laihtuu ja se tarvitsee enemmän energiaa – joko ruuan kaloreita nostetaan tai kokonaisruuan määrää. Yleensä energian nosto on järkevin, helpoin ja jopa halvin tapa toteuttaa.

Jos suhde on positiivinen, niin koira lihoo. Se saa joko liikaa ruokaa tai liian usein – yllättävän usein pätee molemmat vaihtoehdot.

Barffaavat pennut ovat harvoin liian lihavia, ruokintakertojen lukumäärästä riippumatta. Ne ovat hälyttävän usein liian laihoja. Syy löytyy ruuan energiapitoisuudesta. Turhan suuri osuus ravinnosta on energialtaan tyhjää täynnä, koska luusta, rustoista ja jäävuorisalaatista ei kaloreita saada. Eikä tilanne miksikään muutu, vaikka jäävuorisalaatti vaihdettaisiinkin luomu-kurkkuun.

Ei pentujen laihuus kuitenkaan ole vain barffaajien vitsaus. Kyse on laajemmasta ideologiasta, joka ei liity ruokintafilosofiaan. Aidosti kysymys ei edes ole ideologinen, vaan vanhaa, tuttua ja turvallista kädettömyyttä, joka perustuu väärinymmärrykseen.

Barf on kuitenkin, toivottavasti, kuolemassa omaan mahdottomuuteensa ja tilalle on tullu jo aikoja sitten jätkevämåi ja terveellisempi tapa: lihapohjainen raakaruokinta.

Tai vielä jelpompi vaihtoehto: 50/50-ruokinta, kuivamuonaa ja lihaa yhdessä.

Kun koirien ylilihavuus sekä nivelongelmat levähtivät käsiin, niin alettiin hokea tuttua mantraa: pennun on oltava kasvuvaiheessa hoikka. Jossain vaiheessa hoikkuus muuttui laihuudeksi, eikä kasvava pentu saa koskaan olla laiha.

Laihuus tarkoittaa puutetta ruokinnassa,  ja vaikka keskitysleireiltä selvinneillä onkin (olikin) hieman normiväestöä korkeampi elinaikaennuste, niin silti nälkiinnyttämistä ei pidetä ns. järkevänä temppuna taistella elintasosairauksia vastaan.

Hoikalla ja normaalilla pennulla ei näy kylkiluut, mutta vatsanahka ei myöskään roiku läskistä. Jos on pakko valita, niin kasvavan pennun on oltava mieluummin hieman yli normipainon kuin alle – hieman kun ei tarkoita ylipainoa, eikä riko niveliäkään. Päinvastoin, silloin kasvava koira saa todennäköisesti riittävästi ns. kasvupalikoita.

Pentu on pohjaton säkki

Pääargumentti useiden ruokintakertojen puolesta on väite, että pentu ei kykene yhdellä tai kahdella ruokinnalla syömään riittävästi ravintoa tyydyttääkseen tarpeensa. Selvitetään onko näin, edes teoriassa.

16-viikkoinen, aikuispainoltaan 30 kg luokkaa oleva pentu painaa ehkä 14 kg. Yleisen käsityksen mukaan se kykenee kerralla syömään elopainostaan päälle kolmen prosentin verran, eli ainakin 420 grammaa.

Rasvaa täytyisi saada noin 6 g/kgME/vrk eli pyöreät 44 grammaa ja proteiinia vähintään 5 g/kgME/vrk, joka on 37 grammaa.

Nuo määrät ovat kuivamuonien vaatimia, eivät koirien tarpeita. Johtuu siitä, että kuivamuonien proteiineista ja rasvoista osa on huonolaatuista, jota sitten korjataan antamalla isompi määrä. Kääntäen tuo tarkoittaa sitä, että lihapohjaisella raakaruokinnalla voitaisiin antaa hieman vähemmän. Tuo on kuitenkin jatkokurssimateriaalia, ja enemmän ravitsemuksen teoriaa kuin käytäntöä.

Jos käytetään RC:n starteria, joka on 30/22 ruoka, niin jotta päästäisiin noihin arvoihin, niin ruokaa pitäisi antaa:

• rasvan kautta mitattuna 170 grammaa, jolloin valkuaista saadaan noin 51 grammaa – hivenen yli vähimmäisvaatimuksen
• proteiinin kautta mitattuna 147 grammaa, jolloin rasvaa saadaan noin 32 grammaa – jonkun matkaakin alle minimin

Kun pyöristetään ylospäin noin 200 grammaan kuivaa ruokaa, niin vielä veden lisäämisen jälkeenkin jäädään tuosta yli 400 gramman maksimiahmimismäärästä jälkeen.

Eli periaatteessa tuo neliviikkoinen pystyy yhdellä aterialla saamaan tarvitsemansa rasvan ja proteiinit. Periaatteen toteutuminen käytännössä riippuukin sitten aivan siitä, miten hyvin tai huonosti pentu ruokaansa hyödyntää.

Mushin sikanauta-jauhelihassa on valmistuttajan mukaan rasva 22 % ja proteiini 15,5 %, kun tuotteen kosteus on 58 %. Samojen laskujen kautta tuota lihaa pitäisi antaa:

• rasvalla laskettuna 200 grammaa, jolloin proteiinia saataisiin 31 grammaa – liian vähän
• proteiinien tarpeella laskettuna 240 grammaa

Vähimmäisruokamääräksi Mushin sikanaudalla saataisiin siis noin 300 grammaa, joka sekin on vielä alle oletetun maksimisyöntimäärän.

Ruoki vain tarpeeseen

Aktiivisilla pennuilla toki joudutaan ruokkimaan enemmän ja siinä vaiheessa vastaan tulee myös ruokintakertojen määrän lisääminen. Mutta vain jos on siihen aitoa tarvetta.

Jos pentu syö yhdellä tai kahdella kerralla kuppinsa tyhjäksi tai jättää aivan hivenen – eli ei eräällä tavalla tiskaa sitä puhtaaksi – ja pysyy muutoin kuosissa, niin ruokintamäärien nostaminen, jota seuraa pakosta annoskoon pienentäminen, on täysin turhaa.

Ruokintakertoja nostetaan siinä vaiheessa kun pentu ei saa normikokoisilla annoksilla painoaan pidettyä normaalina, ja annoskoot nousevat liian suuriksi – pentu on päätön pallo tai kerjää huomattavan ison annoksen jälkeen lisää ruokaa.

Ruuan energiatiheys – eli käytännössä paljonko siinä on rasvaa – määrää vahviten annoksen koon ja ruokintakerrat. Jos pentua täytyy syöttää turhan usein ja jopa liian suurilla annoksilla, niin silloin on syytä siirtyä vahvempaan ruokaan – sanoo ruuan valmistaja mitä tahansa ikäkausista ja annosmääristä.

Jos koiran omistaja syöttää pentuaan sen mukaan mitä markkinointi sanoo, tai mikä tahansa opas (tämä mukaan lukien…), niin hän syyllistyy pahaan kardinaalimokaan: ei katso, eikä näe koiraansa.