Usein neuvotaan laskemaan pennulle ruokinnassa tarvittavat lisät sen tulevan aikuispainon mukaan. Oikeammin sääntö on kuulunut, että
pentu ruokintaan kuin rotunsa aktiivinen aikuinen
Se on sitten jatkojalostunut tai yksinkertaistunut, miten sen haluaa miettiä, sääntöön: pennulle annetaan lisät sen (oletetun) aikuispainon mukaan.
Tuo perustuu yhteen väitteeseen:
- pennulla on aikuista korkeammat tarpeet per painokilo, sekä se syö ylipäätään lähelle saman määrän kuin aikuinen, jolloin lopputulos on sama kuin jos pennulle annetaan lisät aikuisen tarpeilla aikuispainon mukaan
Tuo ei ole tarkka määrä, mutta sillä päästään riittävään likiarvoon. On muistettava, että ei tiedetä edes aikuisen tarkkoja tarpeita, vaan ne perustuvat määriin, joilla ei ole tullut kuivamuonilla ruokittaessa puutteen tai ylisaannin oireita. Tarkkaan ottaen tuo ei ole sama kuin tarve.
Vielä vähemmän tiedetään pennun tarpeita. Yleisesti siteerattu kalsiumin tarve 630 mg/kgME on aidosti vastasyntyneen maidosta saama kalsiummäärä. Luovutusikäisen pennun tarve on todellisuudessa jotain välillä 300 – 400 mg/kgME.
Jatkokurssiainesta on se, että pikkupennun kohdalla tulisi käyttää metabolisessa painossa kissojen tapaan arvoa 0,67, ei koirilla tutumpaa 0,75 – joka otettiin aikoinaan käyttöön siksi, että se oli laskutikulla helpompi laskea, eikä virhe ollut merkityksellinen. Sen sijaan matalissa painoissa ero alkaa näkymään määrissä, ja siksi kissojen 4 kg oletus edellyttää metabolisen painon laskemisessa kaavaa kgEP0.67 ja samaa tulisi aidosti käyttää pennuillakin. Mutta ei käytetä, jonka takia jo pelkästään laskutavan virhemarginaali tarkoittaa, että aikuispainon käyttö ei pääsääntöisesti aiheuta merkittävää virhettä.
Aikuispainon käyttö tuo mukanaan yhden vahvan edun:
- tarvelaskuja ei tarvitse muuttaa viikon välein, kuten pitäisi tehdä pentutarpeita laskiessa; lisäksi ei tarvitse murehtia koska pentu on ylittänyt kiihkeän kasvun vaiheen ja saapunut aikuisten tarpeisiin
Yleensä annos kannattaa tarkistaa siinä vaiheessa, kun varsinainen kasvu on ohitettu, eli kaikilla viimeistään vuoden ikäisenä – pikkukoirilla jo puolen vuoden iässä.
Riippuuko tarpeet ruokinnasta?
Yleensä tarpeita lasketaan vain raakaruokinnassa.
Kuivamuonat antavat kaiken tarvittavan, ainakin periaatteessa, jos syödään säkin suositusten mukaan.
50/50-ruokkijat ovat harmaalla alueella, koska lisien tarve riippuu kuivamuonan määrästä. Mutta itse olen suosittanut tapaa, jossa annetaan ainakin puolet raakaruokkijoiden määristä.
Termeistä
Elopaino (kgEP) ja paino kiloina on sama asia. Se tarkoittaa sitä painoa, jonka vaaka näyttää.
Metabolinen paino (kgEP0,75) on laskennallinen paino, jolla huomioidaan aineenvaihdullisesti aktiivisen kudoksen määrä suhteessa koko painoon; iho kuluttaa energiaa ja muita ravinaineita paljon, luusto, jönteet ja rustot ovat siihen verrattuna eräällä tavalla kuollutta painoa. Se tarkoittaa sitä, että suhteessa pieni koira tarvitsee enemmän kuin isot. Grammoina toki isolle menee enemmän, mutta muutos 5 kg painosta 10 kiloon, muuttaa enemmän kuin muutos 30 kilosta 50 kiloon.
Kun tehdään millintarkkaa laskemista, niin käytetään metabolista painoa. Kun mietitään mitä arjessa tapahtuu, niin usein siirrytään elopainoon.
Oletettu aikuispaino on aina ja poikkeuksetta arvaus. Joku kopioi narttupennulla emän painon tai urospennulla isän vaakalukemat, toinen laskee vanhempien keskiarvon, kolmas käyttää toiveitaan pohjana ja neljäs menee sen mukaan mitä Wikipedia sanoo rodun painosta. Kaikki ovat samalla tavalla oikeassa. Kyse on edelleenkin siitä, että metabolisen painon laskutapa tuo mukanaan sen, että muutokset annokseen aikuispainon vaihteluissa ovat mitättömiä. Kun pentu on itse aikuinen, ja tehdään annoksen tarkistus, niin useimpien ei tarvitse muuttaa yhtään mitään aivan riippumatta siitä millä aikuispainon oletuksella on lähdetty liikkeelle. Ja kun muutetaan, niin muutos on enemmänkin näennäinen kuin merkityksellinen.
Poikkeuksia?
Koska koirien aitoja tarpeita ei tiedetä, ja rasituksen merkitystä tarpeiden nostamiselle ovat vielä tuntemattomampia, niin tarvelaskuille löytyy yhtä monta toteutusta ja suositusta kuin on auktoriteettiakin. Se tuo mukanaan hieman kysymysmerkkejä jo senkin suhteen, että mitä pitäisi tehdä kohdan ”kuin rotunsa aktiivinen aikuinen” kanssa.
Kun tehdään peruslaskuja, niin ne pitäisi aina laskea metaboliselle painolle. Mutta sen jälkeen pyöristää johonkin arvoon, joka perustuu elopainolle. Metabolisen painon tarpeita käytetään siksi, että ne ovat ainoat kestävät faktaan perustuvat lähtöarvot – eivät jonkun yhden tai kahden henkilön mielipiteitä. Elopainoa käytetään korjaamaan asioita oman tai jonkun muun mielipiteiden mukaan.
Yksi ongelma on ylipäätään painon määritelmä ja merkitys. Jos aikuinen koira painaa 30 kg, mutta sillä on ylipainoa 10 kg, niin pitäisikö tarpeet laskea optimipainon vai todellisen painon mukaan? Läski ei ole aineenvaihdunnallisesti aktiivista, vaikka siitä energiaa tehdäänkin – ei rasvakudos sinällään tarvitse D-vitamiinia, A-vitamiinia tai kalsiumia mihinkään. Sen sijaan korkeamman painon liikuttaminen vaatii enemmän työtä kuin kevyemmän vartalon.
Osa tarpeista lisääntyy fyysisen rasituksen myötä. E-vitamiini, B-vitamiinit tai rasva ovat selviä sellaisia. Sen sijaan sinkki ja D-vitamiini eivät ole niin puhtaasti rasitusperusteisia, mutta kulutus kasvaa kylläkin vaikka Helsingin messarin tautipaineessa.
Jos haluaa tehdä elämästään monimutkaisen, niin alkaa huomioimaan nuokin. Aikuisen kohdalla se tarkoittaa, että osaa ravintoaineista annettaisiin lepopäivinä vähemmän ja työpäivinä enemmän. Pennulla pitäisi huomioida kuinka paljon on riehuttu, vai onko ollut nukkumapäivä (kyllä, niitäkin on). Paitsi, että nukkuessa kasvetaan ja kulutus nousee taas lisää.
Heti kun jakoa aletaan tekemään metabolisen painon, elopainon ja kulutuksen mukaan, niin siirrytään vielä raskaammalle arvauslinjalle kuin valinta minkä ottaisi pennun oletetuksi aikuispainoksi on. Siitä saa tehtyä näyttäviä julkaisuja ja kirjoja, mutta ei mitään käytäntöä, niin koiran, kasvun kuin omistajankin elämää, helpottavaa.
D-vitamiini
Jos käyttää D-vitamiinille tarvetta 0,7 µg/kg, niin aikuispainon käyttö yliannostaa D-vitamiinia. Ei se sen enempää yliannosta kuin aikuisellakaan, mutta toki asia kannattaa tiedostaa. Matkaa myrkytysrajalle on noin kertasyötävän vitamiinipurkin matkan verran, eli D-vitamiinin anto ei ole riski, mutta purkin ryöstäminen on.
Välillä kuulee pelotetaltavan, että NRC:n suosituksia korkeammat D-vitamiinimäärät ovat haitallisia, koska ne lisäävät kalsiumin imeytymistä. Väite on väärä. NRC:n suositus perustuu vain luuston rakentamiseen tarvittavaan ylläpitomäärään eikä liity aikuisillA mitenkään kalsiumin imeytymiseen. Siksi NRC:n suositus kalsiumille on tarvetta korkeampi, koska oletus on, että imeytymisessä nimenomaan ei käytetä D-vitamiinia eli ollaan ns. passiivisessa imeytymisessä. Pentu käyttää aktiivista imeytymistä NRC:n D-vitamiinimäärillä eikä D-vitamiinin nosto lisää kalsiumin imeytymistä siitä mikä se jo on. Se mitä D-vitamiinin nosto pennulla lisää, on D-vitamiinin muiden tehtävien suorittaminen siltä osin kuin tarvetta on. Jos tarvetta ei ole. nin D-vitamiini varastoidaan.
Yksinkertaistuksena: jos sinulla on tarvetta pyöristää D-vitamiinia, koska et löydä sopivaa tuotetta, niin voit pyöristää alaspäin, etkä aiheuta mitään vahinkoa. Jos pyöristät tolkun tavalla ylöspäin, niin et myöskään tee vahinkoa.
Sinkki
Sinkki saadaan aina liian vähän, mutta se on vatsaa ärsyttävää. Tosin harvempi ruokkii pentuaan vain kerran, joten annos jakautuu useammalle kerralle. Sinkki kannattaa kuitenkin pyöristää aina alaspäin.
A-vitamiini
A-vitamiiniä saadaan aina liian vähän: tämä on hyvä muistisääntö. Joten pyöristykset tapahtuvat aina ylöspäin.
Glukosamiini
Osa antaa glukosamiinia kasvavalle varmuuden vuoksi. Tuon etuja ei ole koskaan todistettu, joskaan ei myöskään tutkittu. Annos voi olla aivan mitä haluaa, koska sille ei ole tiedossa sinällään mitään haittoja. Osa kuitenkin saa vatsavaivoja glukosamiinista, joten ehkä varmuuden välttämiseksi tästä voitaisiin tehdä se kuuluisa poikkeus, jota ei anneta aikuisen mukaan. Anna vaikka puolet.
Pennun tarpeet
Lyhyesti ne, mitä täytyy miettiä ja annetaan oletetun aikuispainon mukaan:
- D-vitamiini: 0,7 µg/kg (voidaan antaa kerran viikossa, joten silloin määrä on kertaa 7)
- A-vitamiini : 30 µg/kg tai maksaa 1,5 g/kg (voidaan antaa kerran viikossa, mutta kerran päivässä on parempi)
- Kalsium: 150 mg/kg imeytymisvaroineen kaikkineen
- Sinkki: 1-2 mg/kg
Lue myös:
Tähän juttuun tuli tarkentava kysymys:
Vastasin:
Sen verran, että 4kk ja 6kk välillä, kuin 6kk ja 8kk välillä, tarve sekä koiran paino muuttuu.
Tarkkaan ottaenhan nuo eivät edes pidä paikkaansa, vaikka niitä ns. virallisina arvoina pidetään. 630 mg on imevän saanti ja 315 mg pätee noin aikuispainoltaan 15 - 20 kilon koiralle. Kääpiöt ovat aikuistarpeessa jo 4kk kohdalla ja jotkut jätit vasta lähempänä vuotta — kaikki riippuu kasvuvauhdista.
Noita siteerattuja rajojahan ei itseasiassa ole koskaan tehty tarpeelle, vaan teoreettiselle laskennalle oletuksessa kalsiumin aktiivisen säätelyn kehittymisestä. Plus ne perustuvat muutamalle erittäin vanhalle tutkimukselle.
Tuo mukanaan niin rajuja epävarmuuksia, että koska aikuispainon ja sen mukaisen tarpeen, eli 130 mg/kgME päästään samaan, niin sitä kannattaa käyttää. Kun koko ajan kannattaa muistaa, että ei koirien ruuan kalsiummäärä aidosti mihinkään muutu ikäkausien myötä. Myös niissä hyödynnetään samaa aikuispainoajattelua, vaikka sitä ei tajuttukaan — ruokien yliannostus itseasiassa ajaa saannin aina yli tarpeen.
Pointti on siinä, että kun teoria ei ole tukeva, eikä yksikään toteutus sitä noudata, niin käsiään ei kannata sitoa sillä. Lopputulos voi olla ainoastaan yhtä tarkka kuin mitä epävarmin tekijä on, ja tässä kaavassa ei mitään muuta olekaan kuin epävarmoja tekijöitä.
—
Te voitte tarkistaa tuon.
Ja kun vauhtiin pääsette, niin vilkaiskaa suurempaa kirjoa kuivamuonien kalsiummääristä. Aika äkkiä huomaa, että ei ruokien kalsiummäärät liity mitenkään koiriin, vaan ruokamerkkeihin.
Pointti on siinä, että toki on hyvä hieman tietää teoriaa kalsiuminkin takana, mutta ei sillä ole käytännön kanssa mitään merkitystä. Jo ajatus, että tuplataan kalsiumin saanti imeytymisvaran takia, rikkoo aivan kaikki tarvelaskut.
Ylipäätään koko imeytymisvara perustuu vain ja ainoastaan turvallisuusajatteluun: taataan, että aivan jokaisessa tilanteessa koira saa aina riittävästi kalsiumia. Samaten ylipäätään (minun täytyy karsia ylipäätään käyttöä, ja paria muuta maneeria) aivan kaikki kalsiumin suositukset perustuvat passiiviseen imeytymiseen eli suolistosta saadaan kalsium talteen ihan vaan eräällä tavalla kuin tulvavesi nousisi pelloille ilman, että täytyy tehdä kasteluojia.
Kun mukaan otetaan aktiivinen imeytyminen D-vitamiinin avulla, niin paljon pienemmät määrät riittävät, eikä koko imeytymisvaraa tarvitse edes miettiä.
Kun teette pennun tai minkä tahansa koiran ruokintaa, niin riittää, että varmistetaan ylipäätään jollain tavalla riittävä saanti. Ja jos koiralla on jokin terveysongelma, yleensä vatsassa tai suolistossa, niin sitten ilman mitään stressiä leikataan kalsiumin saantia, jos se auttaa — ja pelastetaan tilanne D-vitamiinilla. Pennuilla moista ei yleensä tarvitse miettiä ja jos joutuu, niin pennun ennuste ei ole paras mahdollinen.
Pengoin taas Katiskan sisältöä löytääkseni jutut, joita ei ole vielä tekstimuodossa siirretty foorumille. Tämä oli, mutta kytky ei siirrä artikkelikuvia. Kuten tätä:
Kuva ei liity sitten mitenkään itse juttuun, eli on ns. off topikkia, mutta muistan tuon tilanteen vieläkin. Pentu ei meinannut luopua tuosta leikkiveitsestä millään. Juoksutti minua aika kauan ympäri pihaa. Sillä kertaa edes huijaaminen ei onnistunut, koska mikään ei ollut mielenkiintoisempi kuin tuo — jonka minäkin halusin.