Russelineiti Sissi alkaa olla 8 kuukauden aina niin ihanassa iässä. Se on vakuuttunut siitä, että tietää kaiken, osaa mitä tahansa ja pystyy kaikkeen haluamaansa.
Koiria verrataan usein pikkulapsiin ja puberteettiin noussut pentu on kuin uhmaiässä oleva ihmislapsi. Periaatteessa ehkä, mutta jos verrataan aivotoiminnan tasoa, ailahtelevuutta, muistin kestoa ja nopeutta ehtiä ongelmiin, niin oikeampi vertailukohta olisi 7-luokkalainen poika. Tai kasin, ehkä ysiluokan tyttö.
Koirat eivät tietenkään mieti tai harkitse, ainakaan samalla tavalla kuin aikuinen ihminen. Mutta yhteneväisyys murrosikäiseen nuoreen on silmiinpistävän selvä. Kun ajatus pullahtaa päähän, niin se toteutetaan heti. Ja sitten ollaan — tilanteesta riippuen — joko hämmästyneitä tai loukkaantuneita, kun oivalletaan asian olevan tänäänkin kielletty tai akselilla huonot ideat.
Mitä minä höpötän… ei murrosikäinen koiranpentu tai ihmisentaimi ihmettele asioiden ja sääntöjen muuttumattomuutta. Sen sijaan ollaan vakaasti mielipuolta, että asiasta ei ole koskaan edes keskusteltu, se on aina ollut sallittua tai ainakin mahdollista ja kyse on vain natsikurista.
Ero on siinä, että koira ei poistu paikalta ovet paukkuen murjottamaan seuraavaksi kahdeksi tunniksi. Se ravistelee, asia on hävinnyt ja häntä koholla kohti uusia pettymyksiä.
Koirien murrosikää kutsutaan usein mörköiäksi. Vaikka koira on vakuuttunut omasta kaikkivoipaisuudestan, niin mikä tahansa sinänsä tuttu asia voikin muuttua uhaksi — joskus jopa painajaiseksi.
Rodut kasvavat korkeuttaan ja rakennettaan eri aikaan. Pienet kääpiöt ovat ohittaneet kiihkeän kasvun vaiheen jo ensimmäisiin rokotuksiin tultaessa, kun isommat alkavat vasta kiihdyttämään kasvuvauhtiaan puolivuotiaina tai 10 kuukauden kohdalla. Mutta se on fyysistä kasvua ja riippuu täysin kokoluokasta.
Sukukypsyys kulkee käsi kädessä koiran koon kanssa. Hieman samoin kuin ihmistytöilläkin, mutta humaanipuolella ylipäätään paino on määräävämpi ja se kaavamainen painoraja on 45 kg. Koirilla määrää korkeuskasvun hidastuminen ja miten muu hormonitoiminta kulkee käsi kädessä kasvuhormonin kanssa.
Siksi kääpiörotujen nartuilla voi ensimmäinen kiima tulla jo ennen puolta vuotta, kun isommat voivat odotuttaa vuoden pidempään. Mutta tuokin on fyysistä puolta, eikä kerro koiran aikuistumisesta yhtään mitään.
Jos tyttölapsi saa kuukautisensa 12 vuotiaana, niin ei mahdollisuus tulla raskaaksi tee hänestä silti yhtään aikuisempaa. Hän on edelleen se sama kuudesluokkalainen, joka on suuntaamassa ailahtelevaksi ihmishirviöksi vuoden tai muutaman sisään.
Sama asia koirilla. Se, että koska on tultu sukukypsiksi tai koska kasvu hidastuu, ei liity mitenkään koiranpennun aikuistumiseen. Henkinen murrosikä on hyvin vahvasti aivan kaikilla roduilla akselilla 6 – 10 kk ja poikkeukset ovat vahvasti yksilökohtaisia, eivät niinkään kokoluokka- ja rotukohtaisia.
Sissi on tätä kirjoitettaessa ollut kuukauden verran vakaasti sitä mieltä, että me elämme vaarallisessa ja uhkaavassa ympäristössä. Kuten että pimeällä puiden latvassa kohiseva tuuli kertoo vain siitä, että joku roisto yrittää tontille.
Aidan toisella puolella liikkuvat hevoset ovat täysin vieras ja tuntematon asia, eikä niitä varmastikaan ole ollut siellä ennen. Ei edes se hieman outo nuorehko ruuna, jonka aikuistumista edelleen odotellaan ja joka on rakentanut ihmeellisen suhteen juurin Sissiin – vanhempi russeli on sille täysin ilmaa.
Voisi jopa sanoa, että äly on kohdannut älyn — eikä sanonnan positiivisimmassa merkityksessä.
Mutta hevosten äänistäkin hermostuminen keskittyy aina pimeään aikaan. Ylipäätään kaikki aggressiota tai muutoin pelkopohjaista herättävät tapahtuvat aina yön suulla.
Se kertoo siitä kuinka vahvasti koirat itseasiassa elävät näkönsä varassa. Kyllä, niillä on ylimaallinen hajuaisti. Kyllä, ne kuulevat asioita, joista meillä ei aavistustakaan. Ja silti tärkein käytettävä aisti on näkö. Asia, josta ei suuremmin puhuta.
Näkökyvyn merkitys on yhdistävä tekijä kaikilla pedoilla. Ei ole sattumaa, että juuri pedoilla on tarkka stereonäkö, kun saaliit pyrkivät havainnoimaan ympäristöään mahdollisimman suurella näkökentällä pyrkimällä näkemään liikkeen ja muuttuneet maamerkit. Siksi hevonen näkee uuden postilaatikon uhkana, kun koiralle se on vain uusi merkkauspaikka.
Paitsi mörköiän vallitessa ja hallitessa. Silloin kottikärryt väärässä paikassa muuttuvatkin tunkeilijaksi.
Sissin kohdalla, kuten useimmilla terriereillä, mörköjen näkeminen herättää ensin vartioinnin ja sitten aggression. Häntä ylös, vauhti päälle ja lähdetään tappamaan moinen tunkeilija kuljeksimasta.
Hivenen ärsyttävää yöllä, kun naapurusto nukkuu ja oma keskenkasvuinen on portilla ilmoittamassa, että hän tappaa tuulen.
Russelit lähtevät aina uhkaksi kokemaansa kohti, ei karkuun. Mutta muissa roduissa on ollut pelkoakin, ja on koiranomistajan kohokohtia, kun 30 kiloa pyrkii syliin piiloon vain siksi, että roska-auton paineilmajarrut pihahtivat. Tai pyrkii rimpuilemaan irti pannasta päästäkseen jonnekin piiloon, koska kuorma-auto päästi piippauksia peruuttaessaan.
Jos mörköikä vaivaa yöllä, niin päivällä kiusaa täydellinen itseluottamus ja horjumaton usko maailman valloitukseen. Tarkoittaa sitä, että reviiriä laajennetaan.
100 metrin päässä asuvalla naapurilla ei ole mitään asiaa liikkua omalla pihallaan. Voisi mennä sisään kuljeksimasta meidän pihalta. Tonttirajojen ja kulmamerkkien selittäminen keskenkasvuiselle russelille on hieman haastavaa.
Suurin ongelma, ja myös koiran terveyden pahin uhka, on pyrkimys mennä tutkimaan ominpäin ympäröivää maailmaa.
Meillä ympäröi koko viiden hehtaarin tilaa verkkoaita. On tehty aikoinaan juurikin koirien takia. Ongelmantynkää on siinä, että runkoverkko on tehty greyhoundeille ja silmäkoko on noin vaaksa kertaa vaaksa. Russelin ei tarvitse edes pysähtyä, vaan menee juoksemalla läpi.
Meillä on osassa aitoja alhaalla metrinen tihennysverkko, mutta se on suuntiin, jonne ehdottomasti ei saisi mennä — kuten hevoslaitumille. Eipä sekään paljoa lohduta, kun neiti kiertää ne halutessaan viettää aikaa hevosten kanssa.
Yleensä hevosemme ajavat koirat pois, jos ne eksyvät väärälle puolelle aitaa. Koska molemmat eläinlajit voivat olla potentiaalinen uhka toisilleen, niin emme ole kannustaneet interlajisiin suhteisiin. Hevosten mielestä Sissi on poikkeus. Ne eivät reagoi siihen mitenkään. Edes nimenomaan russeleita inhoava tamma (on elänyt tallilla, jossa kasvatettiin russeleita ja jossa koko lauma pyöri vapaana) ei piittaa Sissistä. Se saa olla jaloissa tai ihmetellä samoja heiniä.
Sissi on alkanut karkailemaan. Tai ei se varmasti omasta vinkkelistään mihinkään karkaa, koska sen mielestä koko maailma on meidän takapihaa. Ei se kauas mene, piipahtaa naapurin suuleissa, mutta sillä ei olisi asiaa sinnekään.
Tämä ei ole sinänsä uutta meidän taloudessa, Jokainen russeli on harrastanut täysin samaa tismalleen samassa iässä. Äitinsä ei enää karkaile, vaan lähinnä pyörittelee päätään, kun tytär pujahtaa aitaverkon silmästä väärälle tontille.
Toki kyse on kouluttamisesta, tai oikeammin sen puutteesta. Sissi tulee luokse huudettaessa, aika luotettavastikin, mutta aitaverkon funktio kulunvalvonnassa on sille tuntematon. Sen saisi opetettua jatkuvalla seurannalla ja kiellolla, mutta ollaan realisteja: maalla asumisen yksi selvä etu on, että voi päästää koirat pihalle ilman, että täytyy itse kömpiä mukaan.
Toki voisi hölkkäillä pennun perässä ja esittää kiellon aina kun yritetään mennä aidoista läpi. Se uskoo sen, sillä hetkellä. Mutta se ei jää päähän.
Tässä ollaan myös lähellä asiaa, josta puhumisesta koirapuolella vältellään: koirat oppivat myös silmänpalvontaa ja turhan usein opittu asia toimii vain kun omistaja on paikalla.
Sissi noudattaa jo nyt tuota käyttäytymistä. Kun se päättää suunnitellusti poistua, niin se pysähtyy sekunniksi aidalle tarkistaakseen näkyykö ihmistä. Jos näkyy, ja jos saadaan lisäksi katsekontakti, niin pysytään omalla tontilla ja esitetään, että tulin vain vilkaisemaan tätä ruohonkortta.
Niin, koirathan eivät suunnittele ja mieti. Höpölöpö, suunnittelu ja miettiminen on perusedellytys älykkyydelle ja oppimisellekin. Se, että toiminto on taatusti erilaista kuin ihmisellä, ei kuitenkaan poista tapahtuman funktiota.
Sen sijaan jos ollaan hortoiltu aidalle muissa toimissa, niin läpi mennään mitään miettimättä. Ihan siksi, että aita ei ole keskenkasvuiselle russelille fyysinen tai psyykkinen este. Sitä ei vaan ole olemassa, edes hidasteena.
Sissi saa siis ihan itse opetella aidan merkityksen. Omaehtoinen oppiminen on tehokkainta. Sama on toiminut edellisillekin, ja äitinsä on lähes 100 prosenttisen luotettava — epävarmuustekijä tulee rotista ja moisen nähdessään taatusti menisi verkoista läpi. Onneksi rotilla on omat kulkuväylänsä.
Kuva selittää miten asia opitaan. Kun yrittää tarpeeksi monta kertaa, eikä onnistu, niin oppiihan siinä russelikin. Oletettavasti Sissi seuraa tässäkin emänsä oppimiskäyrää, joten se tarkoittaa, että kulunestoa malliin valjaat ja soppakauha käytetään pari kuukautta.
Jokainen omistajan unohdus tai laiskuus pukea valjaita, jonka seurauksena neiti poistuu tontilta, nollaa laskurin ja aloitetaan alusta.
Kyllä se oppii. Ovat oppineet muutkin.
Muutoin se raastaa emänsä hermoja ja niillä on hyvinkin eriävät mielipiteet siitä onko äidin päällä tasajalkaa pomppiminen hassun hauskaa tai ei. Mutta sen koulutuksen saa emä tehdä, minä puutun vain tappelunalkuihin.
