Pennunostajan sääntö numero yksi on:

Osta pentu kasvattajalta, joka on menestynyt samassa lajissa kuin mitä itsekin aiot harrastaa.

Työkasvattajan pitää osata työ

Kasvattajan on osattava tehdä työtään, ennen kuin hänestä on mitään iloa aloittelevalle harrastajalle. Kasvattajan pitäisi olla se vakain tuki ja turva pennunomistajalle, se henkilö, joka opettaa saloihin.

Jos greyhound racing -treenarin pitäisi opettaa mondio ringin syvimpiin saloihin tasolle jossa pärjää huippuja vastaan, niin pieleen menee. Samalla tavalla näyttelykasvattaja osaa varmasti neuvoa miten koiraa esitetään kehässä, ja jos rotu on oikea, niin myös miten trimmaus tehdään. Oman osaamisensa ulkopuolella hän on täysin kädetön.

Edellä oleva oli kauniimpi ilmaisu sille, että jos ratajuoksu/PK/agility/näyttely/valjakko/metsästys… -kasvattaja ei itse osaa omaa lajiaan niin hyvin, että pärjäisi, niin miten hän saa kasvatinomistajansakaan pärjäämään?

Eikä kysymys ole edes menestyksestä, kaikkihan eivät mainetta janoa, vaan ylipäätään kyvyistä ja resursseista neuvoa rodun ja arkipäivän ongelmien suhteen. Jos osaamista ja kykyä ei ole, niin vaikea sitä on jakaa.

Tämä voidaan summata muutamaan väitteseen:

• Jos kasvattaja ei harrasta, niin hän ei pysty neuvomaan. Kyse ei ole halusta, vaan hänellä ei ole kykyä.
• Jos kasvattaja ei ole menestynyt, niin hän ei pysty neuvomaan. Kyse ei taaskaan ole halusta, vaan hänellä ei ole kykyä.
• Jos kasvattaja on menestynyt, mutta hänen pennunomistajansa eivät, niin juokse karkuun. Kyse ei ole kyvyistä, vaan halusta.
• Jos kasvattaja ei ole menestynyt jalostuksellaan, niin hänellä ei ole ilmiselvästi kykyä arvioida jalostuskoiriensa tasoa, eikähänellä silloin olemyöskään kykyä harrastaa ja sitä myötä neuvoa – halua kylläkin saattaa olla.

Jalostus perustuu aitoihin näyttöihin

Kasvattajan jalostukselliset valinnat pitäisivät olla ostajalle tärkeimpiä, ainakin jos ostaja on kokeneempi harrastaja. Uuden ihmisen on vaikeampi arvostella ja arvottaa jalostusta. Jos harrastuskoiraa halajaa, niin kotiläksyt on kuitenkin edes yritettävä tehdä.

Joka lajilla on jonkinlainen tulostietokanta – Kennelliitto lienee yleisin – joten tekosyitä olla tarkistamatta kasvattajan väitteitä ei ole.Tämä pätee myös terveydellisiin ongelmiin. Jos lajissasi kivesvika on hylkäävä, niin älä ota pentua yhdistelmästä, jonka takaa saattaa kivesvikaa tulla. Älä edes ota luovutusikäistä’ pentua, jos kivekset eivät ole laskeutuneet.

Jos vanhemmilla, niiden sisaruksilla tai jälkeläisillä on huomattavan heikkoja luonnetestituloksia tai tulokset omasta lajistasi tai siihen verrattavasta harrastuksesta puuttuvat, niin älä ota pentua. Tämä liittyy kasvattajan menestykseen siten, että jos kasvattaja ei ole pärjännyt jalostustyöllään, niin mitkä ovat ostajan mahdollisuudet?

• Jos siitoskoirilla, niiden sisaruksilla tai edeltävillä pennuilla on jokin harrastuksen estävä synnynnäinen tai perinnöllinen vika, niin älä osta pentua. Kolmasosan hinnanalennus ei korvaa seuraavia 10 vuotta ilman harrastusta.
• Jos siitoskoirilla, niiden sisaruksilla tai edeltävillä pennuilla on jokin harrastuksen estävä luonteenpiirre, niin älä osta pentua. Et saa alennusta, etkä voi harrastaa.
• Jos kasvattajan koirat – aikuiset ja pennut – eivät ole riittävässä fyysisessä kunnossa ja ulkonäössä, niin älä osta pentua. Kasvattajalta puuttuu kykyä tai hänen toimintatapansa eivät ole oikeita.

Aloitteleva harrastaja on  usein vaikeuksissa. Hänen olisi löydettävä sellainen kasvattaja, jonka kanssa kemiat kohtaavat, jolla on näyttöä osaamisesta ja yhdistelmä on jalostuksellisesti kunnossa. Urakka on vaikea, mutta ei mahdoton. Se vaatii vain työtä ja viitsimistä. Tai harrastuksen parista sen verran laajan ja pätevän turvaverkon, joka kykenee korvaamaan kasvattajan osaamattomuuden.

Kokeneemmalla harrastajalla onkin enemmän vaihtoehtoja. Hän voi tingata perusedellytyksestä, kasvattajan menestyksestä ja sen merkityksestä jalostukseen. Osalla kasvattajista nimittäin on jalostuksellisesti erittäinkin potentiaalista materiaalia, mutta niiltä puuttuvat tulokset. Syy ei siis ole linjoissa, vaan kasvattajan osaamisessa ja erittäin useasti hänen laiskuudestaan.

Uuden harrastajan kohdalla moisessa tilanteessa palataan kuitenkin takaisin ympyrän alkuun: jos kasvattaja ei laiskuuttaan ole saanut tuloksia, niin mitä hän pystyy antamaan ostajalle? Laiskuuden toimintamallin?

Koirat ovat tärkeitä. ei muu

Kun arvioi kasvattajan menestystä, niin on syytä keskittyä varsinaiseen asiaan: koiriin. Jos menee kasvattajalle käymään marraskuussa, niin saa olla aivan varma, että savea ja kuraa löytyy – varsinkin isommilla kasvattajilla ja maaseudulla.

Se, että kasvattajan keittiö on huonommassa kunnossa kuin ostajan oma takapiha, on toissijaista. Tärkeää ei ole fasiliteettien ulkonäkö, vaan mitä mitä niillä fasiliteeteilla on saatu aikaiseksi.

Jos syödyillä ovenpielillä on saatu aikaiseksi terveitä, kauniita, rodunomaisia ja toimivia koiria, niin se lienee ostajan kannalta oleellisempaa kuin kasvattajan koirien kirjaillut petien päiväpeitot.

Tukea mainostetaan, vaadi sitä

Peukuttaminen ja kehuminen on kivaa, ja yhteisöllisyys on suosittua, mutta pelkällä positiivisuudella ei pärjää pitkälle. Kasvattaja haluaa kuvia ja kehuu koiraa naamakirjassasi, mutta jos hän ei tiedä omista koiristaan ovatko ne laihoja vai lihavia, onko turkki kunnossa tai rotutyyppi toimiva, niin paljonko hyötyä pennunomistaja saa kommentista ” oi ei kuinka söpö se on vieläkin ja kasvanut niin kovasti…”

Peukutukset eivät auta, kun omistaja ei nuku yöllä pennun ripulin takia tai harrastuksessa tulee ensimmäinen vakava takapakki. Silloin tarvitaan konkretiaa, ei hymiöitä, ja toimivia neuvoja voi antaa ainoastaan kokenut kasvattaja, joka lisäksi tietää mitä ja miten tehdään. Pennun hinnassa luvataan aina tukea ja neuvoa, mutta saako lupauksille myös katetta?

Kasvattaminen ei vaadi osaamista

Toinen kasvattajan menestymistä rajoittava tekijä saattaa olla hänen aataminaikuiset ja usein virheelliset toimintamallinsa. Pitkäaikainen harrastaminen on antanut mahdollisuuden oppia paljoakin, mutta vuodet eivät ole takuu osaamisesta. On helppo sulkea silmänsä maailmalta ja tehdä samoin kuin on tehnyt viimeiset 30 vuotta.

Jos resepti toimii tänään yhtä hyvin kuin viime vuosisadan alussa, niin malli on mahtava. Mutta jos kasvattaja ei ole koko puolenvuosisadan mittaisen uransa aikana menestynyt kuin enintään kerran, ja sitä ainutkertaista tulosta muistetaan ahkerasti mainita vielä pojanpojanpojanpojantyttären pojan kohdalla, niin olisiko ehkä syytä edes harkita mahdollisuutta, että koko elämänura on tuhlattu vääriin toimintamalleihin?

Joskus syy ei ole missään sen kummallisemmassa kuin pentujen väärässä ruokinnassa ja perusteettomassa liikuntakiellossa; asioissa, jotka omistaja pystyy näppärästi kiertämään, jos osaa – mutta riittääkö uuden harrastajan oma tai hänen turvaverkkonsa osaaminen kiertämään moiset karikot?

Hanki koiratuttuja

Vaikka ostaisikin pentunsa asiansa osaavalta kasvattajalta, niin omistajan kannattaa luoda oma turvaverkkonsa. Jo ennen kuin pentu on edes valikoitu.

Harrastuksissa kannattaa käydä, ja netin miljoonaa foorumia kiusata kysymyksillä. Kun tutustuu rotuun, niin kannattaa solmia kontakteja aivan tavan harrastajiin, sillä heiltä kuulee usein hieman enemmän ruohonjuuritason kokemuksia rodun ja harrastuksen arkipäivästä.

Kun pentu on käsissä, niin on huomattavasti helpompaa kysellä muita mielipiteitä, kun on edes kerran tavannut jonkun kasvokkain. Varsinkin jos kasvattajasta ei ole apua.

Mieti mitä ostat

Sääntö numero yhden muita muunnoksia, mutta vähemmän kilttejä, ovat:

• Jos ostat keskitason vanhemmista pennun, niin saat keskitasoa.
• Jos ostat halvan pennun, niin halvan saat.
• Jos ostat huonoista vanhemmista kalliin pennun kasvattajalta, joka ei osaa työtään, niin olet vain typerys – ja on moraalitonta antaa typerysten pitää rahansa!