Greyhound ei monesta ymmärrä. Mutta juoksemisesta kylläkin. Varsinkin miksi sen kuuluu juosta. Nopeudella otetaan saalis kiinni. Pelkkä nopeus ei riitä, jos saaliista juostaan poispäin. Tarvitaan viettiä, vaistoa tai oppimista (mitä teoriaa kukakin kannattaa). Tuo takaa sen, että nopeuden jälkeen – oikeaan suuntaan – tiedetään myös mitä saaliille tehdään. Greyhound on peto. Susien sukua. Kuten koiraeläimen kuuluukin olla. Tai kuten valitettavan useassa rodussa: kuuluisi olla. Konditionaalia käytetään paljon koiraharrastuksissa.
Greyhoundia on jalostettu tuhansia vuosia puhtaaseen nopeuteen. Se ei ole kestävä, mutta se on gepardin jälkeen nopein pedoista. Ajokoira on luotu ajamaan vaikkapa jänistä tuntikausia. Etsimään jäljet, saamaan jänis ylös ja ajamaan se metsästäjän kiväärin ulottuville. Greyhound on päästetty avoimella näköetäisyyden päässä olevan riistan perään. Muutamasta sadasta metristä enintään kilometriin. Greyhound ei ollut ajava koira. Greyhound oli metsästysase. Tämä olennainen ero on muovannut rotua sille ominaiseen suuntaan. Se näkee paremmin kuin muut ja erottaa liikkeen huomattavan hyvin – siksi ryhmää kutsutaankin näölläänajaviksi.
Metsästysmatkan mitta muovasi sen elimistöä. Sille kehittyi muista roduista poikkeuksellinen kyky tuottaa energiaa nopeasti räjähtävällä voimalla. Mitään ei saa ilmaiseksi. Tämä tapa tuottaa energiaa on tuhlailevaa, rasittavaa ja tuottaa suunnattomasti kuona-aineita. Koska se on hengenvaarallista, niin elimistö suojelee itseään. Sitä kutsutaan rasittumiseksi. Ei jaksa. Väsyy. Siksi greyhound ei jaksa pitkiä matkoja.
Lihaksissa on kolmea eri tyyppistä lihassolua (juu, yksinkertaistus). Erittäin hitaita, joilla pidetään vartalo asennossa. Hitaita, joilla tuotetaan pitkäkestoista energiaa. Niitä käytetään aerobisessa liikunnassa. Sitten on nopeita, niitä anaerobisia. Niitä, jotka antavat sekunnin osissa räjähtävän energian. Ihmispuolen maratoonareilla on poikkeuksellisen paljon hitaita lihassoluja. Siksi he jaksavat. Ihmispuolen sprinttereillä on huomattavan paljon nopeita lihassoluja. Siksi he ovat nopeita. Greyhoundin raajojen suurien lihaksien lihassoluista luokkaa 97 prosenttia on näitä ns. nopeita lihassoluja. Siksi greyhound ei koskaan jaksa. Ei vaikka treenattaisiinkin. Koska sillä ei ole sen lihassolun tyyppejä, jotka kykenisivät pitkäkestoiseen, tasaiseen rasitukseen vastaamaan.
Tämä on yksinkertainen periaate, joka jokaisen greyhoundin pennun omistajan on sisäistettävä. On ihan sama kuinka hyvä oli itse pitkillä matkoilla, tai kuinka paljon itse niitä haluaisi juosta. Greyhound ei ole sitä. Greyhound ei ole maratoonille valmistautuvan lenkkikaveri.
On toinenkin periaate, joka kannattaa opetella heti alussa. Se helpottaa elämää tulevaisuudessa. Joko selviää paremmin pettymyksistä, tai ei pissa valu niin herkästi ylävirtaan korvien tasalle. Kaikki on kiinni geeneistä. Omistaja tai treenari ainoastaan saa ominaisuudet näkyviin. Yksikään huono ei ole huono omistajan takia, kävi vain huono mäihä. Yksikään huippu ei ole huippu treenarinsa ansiosta. Tuli vain jackpot sukusolujen arvonnoissa.
Pennulle on kuitenkin annettava mahdollisuudet. Muuten ei tiedetä mikä kortti pakasta vedettiin. Tässä voidaankin sitten unohtaa periaatteet. Tämä on raakaa käytäntöä. Pentua täytyy liikuttaa. Sitä ei siis saa suunnitella, tehdä kaavioita ja asiasta keskustella. Sitä täytyy liikuttaa oikeasti. Virtuaaliharrastaminen ei toimi. Jos teet, niin perustat tulevan kilpauran kalliolle. Jos puhut, niin tölli on ilman paalutusta rantahietikolla. Kun uusi harrastaja kyselee neuvoja, niin valitettavan usein hän ei saa aitoa vastausta. Ihmiset eivät kerro mitä kaikkea he jättivätkään tekemättä – tekemisestä puhumattakaan. He kertovat mitä olisivat halunneet tehdä. Tuo ei auta ketään. Ei kertojaa, vielä vähemmän kuuntelijaa.
Kun katsotaan jatkuvia menestyjiä suomalaisilla greyhound racing radoilla, niin heillä on yksi yhteinen tekijä. Koirat ovat liikkuneet. Tähdenlentojen juttuja ei kannata kuunnella. He ratsastavat geenien tuomalla lottovoitolla. Ennen kuin kysyy neuvoa joltakulta, niin kannattaakin kysyä ensin itseltään kahta asiaa. Onko tuolla parempia koiria kuin minulla? Onko hänellä useampi menestynyt, vai ovatko muut olleet hitaita tai koko ajan rikki? Jos vastaus on alun osalta myöntävä molempiin, niin tenttaaminen kannattaa.
Pennun liikuttamiseen löytyy teoreettisiakin perusteluja, mutta tämä blogi ei ole oikea paikka niiden esilletuomiseen. Mutta jatkuva liikunta on ainoa, joka kehittää lihaksia. Se kasvattaa niitä. Se kehittää energian tuottamista. Se opettaa elimistölle miten kuona-aineet poistetaan. Se kasvattaa lisää verisuonia joka puolelle lihaksistoa, että niin sanotusti huolto pelaisi soluilla. Tuota ei saavuteta sohvalla. Eikä samaan tehoon päästä jos koira rasittaa itseään ensimmäisen kerran kaksivuotiaana rataharjoituksissa. Eräällä tavalla voidaan vetää yhtäläisyysmerkit huipputason ihmisurheilijoihin. Käytännössä aina he ovat liikkuneet koko elämänsä, ihan pikkunassikasta alkaen. 20-vuotiaasta humanististen tieteiden opiskelijasta ei enää leivota satasen maailmanmestaria. Hänestä tulee olympiakomitean puheenjohtaja.
Ahne ei saa olla. Pentu liikkuu juuri niin paljon kuin se itse haluaa. Joitakin itsetuhoviettisesti käyttäytyviä täytyy jopa rajoittaa, etteivät ne juokse itseään hengiltä. Ihmispuolen tarkat treenioppaat kannattaa jättää lukematta. Niistä oppii ainoastaan huonoja tapoja, jotka pidemmällä aikavälillä pelkästään rikkovat koiran. Eri eläinlajit, eri metodit – vaikka periaatteet samantapaisia olisivatkin. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka se aktiivinen 10-vuotias jääkiekkoilijan alku lenkkeilemään laitetaankin, niin greyhoudin pentua ei. Pakkoliikunta on täysin kiellettyä. On turha edes yrittää perustella moista aerobisen liikunnan tarpeellisuudella. Lihaspuolen syyt tulivatkin jo esille. Yllättäen sydäntäkin on tutkittu greyhoundeilla. Aerobisella ja anaerobisella (pitkä ravi vastaan vedot) liikunnalla sydän kasvoi yhtä suureksi, mutta eri muotoiseksi. Anaerobisella treenillä sydän kykeni liikuttamaan verta enemmän ja nopeammin kuin aerobisella. Pieni hetki ovaalin vieressä auttaa ymmärtämään kumpaa greyhound tarvitsee.
On pikkupennun liikuttamisella toinenkin hyvä puoli. Edelleeenkin tupa säilyy paremmassa kunnossa väsyneen pennun kanssa.
