Probalans Multibalans

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:30.6.2019
  • Artikkelin kategoria:Koira

Vitabalans on yksi suurimmista, ellei suurin, eläinpuolen rehulisien valmistajista. Eli he tekevät lisäravinteita. Tästä syystä heillä on monituotteita eli purkkiin on laitettu vitamiinit ja mineraalit ajatuksella, että yksi lusikallinen antaa kaiken mitä koira tarvitsee.

Kokemuksia tuotteesta löytyy Suomesta paljon, hyviäkin. Silti käytännössä toimivuus on lähes aina kehnompi sekä monivitamiini- ja hivenainevalmisteet ovat kompromisseja, jotka eivät anna oikein kenellekään riittävästi. Nyt valokeilassa on Probalans Multibalans ja katsotaan miten siinä on onnistuttu.

Tarkastelen vain muutamaa tärkeintä ravintoainetta. Sellaisia, joiden saaminen koiran ruokaan on joko vaikeinta tai joita tarvitaan eri syistä lisänä eniten. Tämä tarkoittaa aina sitä, että esimerkiksi C-vitamiinin sekä folaatit ja muut B-ryhmän vitamiinit ovat joko tarpeettomia tai niitä saa muualta helpommin, enemmän ja edullisemmin, että niillä olisi mitään merkitystä tämän tyyppisissä lisissä. Määrät ovat lisäksi niin pieniä, ja yliannostuksen suhteen merkityksettömiä, että kannattaisi nähdä vaivaa niiden huomioimiseen.

Löydät täydellisen tuoteselosteen valmistajan sivuilta: Vitabalansin Multibalans.

Vitamiinit ja mineraalit

Multibalans sisältää grammassa tuotetta:

  • A-vitamiinia 60 µg (tarve n. 30 µg/kg)
  • D-vitamiinia 0,5 µg (tarve 0,7 µg/kg tai NRC:llä 0,45 µg/kgME ~0,2 µg/kg)
  • E-vitamiinia 2 mg (tarve 2 – 4 mg/kg)
  • rauta 2,8 mg (tarve 1 mg/kg tai NRC:llä 1 mg/kgME ~0,5 mg/kg)
  • sinkki 2 mg (tarve 2 mg/kg tai NRC:llä 2 mg/kgME ~1 mg/kg)
  • kalsium 120 mg (tarve 80 – 160 mg/kg tai NRC:llä 130 mg/kgME)

Jos Multibalansia haluaisi käyttää ainoana lisänä esimerkiksi koiran raakaruokinnassa, niin tuo tarkoittaisi:

  • annostuksella 0,5 g/kg saadaan A-vitamiini, puolet D-vitamiinista (NRC:llä kaikki), puolet E-vitamiinista, raudan, puolet sinkistä ja puolet kalsiumista
  • annostuksella 1 g/kg saadaan E-vitamiini, D-vitamiini, sinkki ja kalsium, mutta puolet liikaa A-vitamiinista sekä raudasta.

Ongelma Multibalansin käytössä raakaruokinnassa ei siis ole niinkään pitoisuuden, vaan A-vitamiini. Silloin ei voi käyttää maksaa, joka on  kuitenkin parempi vaihtoehto. Jos maksaa ei voi käyttää, niin Multibalans on vaihtoehto ja jos katsotaan ravintosisältöä, niin omalla tavallaan parempi vaihtoehto kuin ADE-litkut. Silloin on tosin muistettava mahdolliset rajoitukset esimerkiksi D-vitamiinin ja kalsiumin suhteen.

Multibalans ja koira

Monilisät ovat kuitenkin virallisesti täydentäviä lisiä. Siihen niitä myös markkinoidaan. Kun puhutaan täydentävästä lisästä, niin kysymysmerkiksi nousee, että mitä aidosti täydennettäisiin ja miksi. Siihen Multibalans sopii, mutta se on laiskan valinta. Laiskuus tarkoittaa tässä sitä, että ei haluta miettiä mitä aidosti koiralle pitäisi antaa lisää. Ollaan siis samassa kuin ihmisten monivitamiinien kanssa: otetaan varmuuden vuoksi, koska oletetaan, että jokin on terveellistä, mutta ei tiedetä miksi ja mitä. Silloin ns. täsmälisät, eli aine kerrallaan, olisivat ”oikeampi” tapa antaa lisää.

Suolisto-oireisille Multibalans saattaisi olla houkutteleva lisä. On kuitenkin muistettava, että sitä annetaan suhteellisen paljon. Jauheen määrä on niin suuri. Siinä on myös jatkeaineena maissitärkkelys, joka on osalle varmasti ongelma.

Multibalans maksaa Kennelrehulla 12 euroa 200 gramman purkki. 30 kg koiralle gramman painokiloannostuksella ainoana lisänä se riittäisi silloin viikon. Puolikkaalla annoksella tietysti kaksi viikkoa. Joten ainoaksi lisäksi se ei hintansa takia kelpaa keskikokoisista ylöspäin, ainakaan minusta. Edes 10 kilon koiralla ei päästäisi kuukautta. Joten ainoa käyttötarkoitus olisi pienet määrät joskus, jolloin tuotteen käyttöidea jää hämäräksi.

Vitabalansin valmistama Probalans-sarja Multibalans on periaatteessa toimiva lisä, mutta hinnoittelu tekee siitä sellaisen, että jää hyllyyn.

Probalans Multibalans

12,00
5.3

Hinta/laatu-suhde

3.5/10

Riittävyys

1.5/10

Hyödyllisyys

9.0/10

Katiskan yleisarvosana

3.0/10

Mainosten asiafaktori

9.5/10
You are currently viewing Probalans Multibalans

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen