Punkkihäädöt alkavat olla melkoinen bisnes ja uusia tuotteita tulee kuin liukuhihnalta. Pääosin uudet tuotteet ovat niinsanotusti luonnollisia häätöjä ja perustuvat oletukseen aromaattisten tuoksujen tai rasvojen karkoittavaan vaikutukseen.

Usein vauhtia on haettu kansanperinteestä ajalta, jolloin varsinaista kemiaa ei ollut tai sitten on keksitty ihan itse pyörä uudestaan. Yhteistä noille on se, että suurinta osaa ei ole testattu tai väitteet perustuvat hyvinkin kevyelle näytölle. Jotta voisi arvioida onko ilmoitettu karkoitusaika tai -prosentti millään mittarilla luotettava, on tiedettävä miten ne on selvitetty.

Punkkihäätöjen tehokkuudelle ei ole varsinaista standardia, ja niitä on tutkittu useilla eri tavoilla ja varsinkin erilaisilla vahvuuksilla. Siksi vertailut karkoitusaikojen tai millä prosentilla punkkeja on karkoituttu, ovat joko mahdottomia tai erittäin vaikeita.

Vanhin tunnettu synteettinen karkoitusaine DEET ilmoitetaan lähteestä riippuen karkoittavan punkkeja jotain haarukalla kahdesta tunnista kahdeksaan tuntiin, ja prosentteina karkoitustehokin vaihtelee noin 40 prosentista aina 90 prosenttiin asti. Koko ajan on kuitenkin kyse samasta asiasta, mutta lasku- ja tutkimustapa vaihtelee.

Yleensä käytetään muutamaa tapaa.

Koehenkilön tai -eläimen muutoin suojaamattomalle iholle levitetään määrä X tutkittavaa ainetta ja määrä ilmoitetaan grammoina per neliösentti, yleensä ollaan tasolla mg/cm², mutta olen törmännyt mikrogrammamääriinkiin – joka oli mielenkiintoista, koska käytetty sekoitus oli kuitenkin milligrammoja 100 millilitrassa.

Joten tarvittava määrä on hahmoteltava realistiin mittoihin jollain tavalla – yleensä kannattaa vilkaista paljonko DEET:iä on annosteltu tai sitten alkaa laskemaan paljaan ihonsa pinta-alaa.

Välillä käytetään kangaspalaa, johon on levitetty vaikuttavaa ainetta ja määrät ilmoitetaan samalla tavalla pinta-alalle. Osa käyttää jotain muuta tasaista pintaa tai pyörivää rumpua. Se kuinka paljon antaa painoarvoa noille, riippuu tapauksesta.

Kangas on taatusti perusteltua, jos tutkitaan häätövaikutusta vaatteissa, mutta muun pinnan tai lämmitetyn rummun vertailua lämminverisen ihoon voidaankin miettiä.

Se, miten häätö määritellään, vaihtelee aivan yhtä paljon. Ruotsin valkosipulitutkimuksessa laskettiin punkin puremia ja pääteltiin karkoitusta sen perusteella.

Yleensä kuitenkin seurataan punkin liikettä. Niin kauan kun punkki, lähes aina nymfi, liikkuu ylöspäin, niin häätöä ei ole tapahtunut. Kun punkki lopettaa liikkeen, palaa takaisin tai irroittautuu, niin häätö on tapahtunut.

Tämä perustuu punkin sisäsyntyiseen tapaan päästä ylöspäin, mutta jokainen, joka on irrottanut punkkeja varpaiden välistä tai polvitaipeesta, tietää että tuo ei ole välttämättä automaatio. Tosin, aikoinaan luultiin – eikä niin kauan aikaa sitten – että punkit väijyvät esim. haavan tai lepän oksistossa ja hyppäävät sieltä pahaa aavistamattoman uhrin niskaan. Oletus tuli siitä, että niin usein punkit löytyivät päänahasta.

Yksi tapa mitata liikettä on päästää punkki koeputkesta käsitellylle pinnalle. Jos punkki kieltäytyy tai kääntyy takaisin, niin häätö on toiminut.

Aikajakson mittaaminen on aivan yhtä villiä. Osa mittaa aikaa, jolloin ensimmäinen punkki luovuttaa. Osa taasen aikaa, jolloin yksikään punkki ei enää jatka liikettä. Lienee selvää, että tuossa saadaan melkoinen ero aikajaksoihin.

Välillä häätöä mitataan sen aikajakson mukaan, jona ensimmäinen purema tapahtuu. Koehenkilö voi työntää esimerkiksi suljettuun tilaan kätensä (aika yleinen tapa hyttyskarkoitteiden testaamisessa) ja kello pysähtyy puremasta, jolloin ilmoitetaan karkoitteen vaikutusaika.

Tuo kaikki selittää sen miksi aikajaksoissa on niin suuret erot.

Häätöprosentti on vielä villimpi tapa. Siinä lasketaan niiden punkkien osuus, jotka ovat lopettaneet liikkeen tai luopuneet, niistä punkeista, jotka eivät ole piitanneet. Joten kun sanotaan, että häätöteho on 60 %, niin se tarkoittaa, että määrätyllä aikajaksolla jollain tutkitulla pinnalla kymmenestä punkista kuusi on luovuttanut ja neljä on jatkanut matkaansa.

Ylipäätään suurin osa tutkimuksista selvittää haluamaansa mittalukua omalla valitsemallaan tavalla. Nyt mennään mutuiluun, mutta joidenkin satojen punkkitutkimusten perusteella uskallan väittää, että tutkimushypoteesi ratkaisee sen tavan, jolla tehokkuus mitataan. Ollaan siis valittu tapa, jonka oletetaan antavan mieluisin tulos.

Tämä vaivaa nimenomaan ns. luonnollisten häätöjen tutkimuksia, jotka ovat aina (lue: ne kaksi, joita aina siteerataan varsinkin lauriinihapon suhteen) taloudellisessa kytköksessä tutkittuun tuotteeseen.

Eri testausmetodien tuloksia on toki vertailtukin (Dautel ym. 2013[ref]Hans Dautel, Cornelia Dippel, Anita Werkhausen, Roland Diller. Efficacy testing of several Ixodes ricinus tick repellents: Different results with different assays. Ticks and Tick-borne Diseases Volume 4, Issue 3, April 2013, Pages 256-263[/ref]). Rinnakkain laitettiin liikkuvan laite (MOB, Moving Object Bioassay) joka käytännössä tarkoittaa pyörivää rumpua, sekä kahta erilaista tapaa hyödyntää ihmisiä. Usein noudatetaan yhdysvaltalaisen Environmental Protection Agencyn (EPA) mallia, mutta sen tuloksia verrattiin saksalainen kuluttajansuojajärjestön Stiftung Warentestin tuloksiin, EU:ssa kun ollaan.

Kahta tuotetta, ikaridiini- ja sitriodiolipohjaista, verrattiin kaikkia kolmea tutkimustapaa vastaan. Kolme tuotetta,  sitriodioli toisella tuotenimellä, kapriinihappo (kookosöljyn yksi rasvahappo) ja EBAAP (IR3535, etyyli butyyliasetyliaminopropionaatti, kauppanimeltään Repeltec) Taasen vain jenkkien ja saksalaisten tapaa vastaan.

Eroja löytyi. Yhdysvaltalainen mittaustapa antoi kahdelle ensimmäiselle selvästi paremman suojan kuin saksalaisten mittaus, mutta jälkimmäiset kolme olivat samoissa.

Yhdysvaltalaisessa saatiin myös huomattavasti pidempi suoja-aika, 4 tuntia pidempi, kaikissa muissa paitsi ikaridiinissa ja toisessa sitriodilissa oltiin samoissa.

Samalla tavalla jenkeillä ylipäätään saatiin pinnalle liikkuvia punkkeja vähemmän kuin saksalaisten testeissä. Mutta kun testattiin MOB:lla, niin kävikin päinvastoin – USA:ssa saatiin pinnalle vähemmän punkkeja.

Lisäksi huomattiin yleisellä tasolla, että punkit liikkuivat helpommin käsitellyllä imupaperilla kuin käsitellyllä iholla.

Tämä kaikki antaa selvää epävarmuutta. Vaikka MOB-testi ylipäätään oli lähellä iholla tehtyjä tutkimuksia, niin EPA:n tapa antaa helposti, hieman tuotteesta riippuen ja mikä on sen karkoittava vaikutus ylipäätään, ylipositiivisen kuvan tehosta. Suurin osa tutkimuksista muuten noudattaa ainakin osaksi EPA:n linjoja.