Koirien aggressio puhuttaa aina. Useimmiten syy on selvä, sillä pienikin koira voi saada pahaa jälkeä aikaiseksi eli voidaan sanoa, että jopa koiraihmiset pelkäävät puremista. Alitajuntaisesti ainakin, jos ei muuten.

Suurin ongelma aggressioissa on kuitenkin sosiaalisen elämän ongelmat. Ei voida käydä koirapuistoissa tai muuten ulkoiluttaa vapaana muiden kanssa, tai remmissä ohittaminen on mahdotonta. Oma ongemansa ovat resurssiaggressiiviset, jotka vahtivat hampaita myöten ruokaansa, lelujaan, kiimaisia narttuja tai jopa omistajaansa.

Toki voidaan käydä käyttäytymistieteen sisällä keskustelua, että kuinka usein kyse on varsinaisesta aggressiosta ja koska syy on joku muu, mutta minulle elämä on paljon yksinkertaisempaa. Jos kuuluu kavioiden kopinaa ja se hirnuu, niin se on hevonen, ei seepra.

Joten jos koira näyttää aggressiiviseltä ja jos se käyttäytyy aggressiivisesti, niin se on aggressiivinen. Tilanteessa on herttisen yhdentekevää johtuuko syy pelosta, dominanssista aheneudesta vai viettitoiminnasta – ne ovat ”vain” käynnistäviä syitä, jolloin lopputulos on sama.

Minua on purtu joitain kertoja ja syiden Top-5 on:

1. suurin syy on ollut koiran oma pelko, jossa olen itse ollut käynnistäjänä tavalla tai toisella- painostamalla koira ikäänkuin nurkkaan, henkisesti ja/tai fyysisesti, jossa sillä ei ole ollut enää omasta mielestään muita vaihtoehtoja kuin kuolla tai tulla ylle; ehdottomasti suurin osa on valinnut kuoleman, ja ovatkin olleet suunnattoman hämmästyneitä, kun kuolo ei korjannutkaan. Laitan pelkoon myös resurssiaggressiiviset, useimmiten ruuasta; niissä kyse on aina epäluottamuksesta, joka juontaa pelosta ja joka on estettävissä käyttäytymismalleilla, käytöskasvatuksella ja koulutuksella – ellei sitä taasen ehdottomasti haluta vahvistaa ja sitten yrittää koulutuksellisesti kontrolloida, kuten eräissä PK-lajeissa tai vahtimisessa
2. toiseksi yleisin syy on ollut koirien keskinäinen tappelu, jonka erottamisessa on tullut sivuosuma – kertaakaan noissa tilanteissa yksikään koira ei ole tarkoituksellisesti siirtänyt aggresiotaan minuun
3. kolmanneksi yleisin on ollut puhdas vahinko, ruuan tai leikin yhteydessä, eikä niissä ole ollut mukana varsinaista aggressiota, vaan kiihtymistä ja koira on pelästynyt tilannetta enemmän
4. neljäntenä ovat olleet ilman omaa tai muuta selvää syytä olleet aggressiiviset – ne, joita yleiskielessä tituleerataan hulluiksi tai vihaisiksi
5. viides ryhmä, jossa olen saanut hammasta, ei sinällään minusta edes kuulu aggressioon, vaikka ne sitä ovatkin: kipu, varsinkin kova akuutti kipu, kuten onnettomuuksissa, tapaturmissa tai tappeluiden jälkihoidossa; samaan ryhmään kuuluvat nukutuksesta heräävät ja tokkuraiset koirat – niille on syytä laittaa aina kuonokoppa päähän

Minua on kuitenkin purtu harvoin, eikä koskaan vakavammin. Enemmän koirat ovat vahinkoja aiheuttaneet toisilleen tappeluissa.

Uskallan väittää, että lähes aina koiralla on henkinen rajoite ihmistä purressaan, joka toimii enemmänkin pysäyttävänä kuin varsinaisesti vahinkoa aiheuttavana. Ja jos tuo rajoite puuttuu, niin päästään ilkeisiin otsikoihin. Keskinäisissä riidoissa tuota rajoitetta ei pahemmin ole, ja siksi tappelujen seuraukset ovat usein vakavia.

Se miten koira ilmentää aggressiotaan, tai edes ylipäätään ”nousee” aggressioon, riippuu vahvimmin koiran perusluonteesta. Toiset eivät käytä hampaitaan, vaikka kuinka jopa yrittäisi saada moista reaktiota, osa taasen ei omaa mitään estoja hyödyntää purukalustoaan.

Jos aggressiivistyyppinen käyttäytyminen laajennetaan koskemaan PK-maailman teorioita, niin aggressio ja aggressiolta näyttävän käyttäytymisen raja hämärtyy entisestään: onko ajokoiralla aggressiota kiinni saamaansa jänistä kohtaan, vai onko se viettitoimintaa, koska aggressiota ei ole muuta maailmaa kohtaan irrotuksen jälkeen; onko suojelukoiralla aggressiota hihaa tai muilla motivointipatukkaa kohtaan, koska aggressio ei jää päälle eikä kohdistu muulla, jolloin kyse on taas jostain, jota kutsutaan viettivoimaksi; ovatko aggressioon perustuva toiminto aggressiota, jos ihmistä tai toista koiraa ei purra eikä siihen liity muita ns. vihaisuuteen liitettäviä käyttäytymisiä?

Sinällään turhaa teoretisointia ja raja on häälyvä veteen piirretty viiva. Perusasia on kuitenkin se, että negatiivisesti aggressiotaan osoittavia koiria on vähän – kun laskuista jätetään pois territoriaalisesti käyttäytyvät, pihaansa ja aluettaan vierailta puolustavat.

Nettimaailma on täynnä erilaisia aggressiolistoja. Jokainen perustuu hieman eri asioihin. Joko on käytetty ensiapuasemien vahinkoimoituksia tai kyselty ihmisten kokemuksia. Lisätään yksi sellainen lista tarjontaan, on tätä jo osassa juttuja siteerattukin (Duffy ym. 2008¹).

Koirien aggressiota selvitettiin kyselylomakkeella yli 30 eri rodusta ja tietoa haettiin kahta tietä, netin kyselylomakkeella sekä satunnaistettuna rotujärjestöiltä. Aggressiota selvitettiin kolmea kohdetta kohtaan: vieraita, omistajaa ja muita koiria vastaan.

• Kahdeksan rotua näkyivät aggressivisuudeltaan samanlaisina riippumatta oliko tieto saatu ihmisiltä vai rotujärjestöiltä: mäyräkoira (ei eritelty muunnoksia), englanninspringerspanieli, kultainennoutaja, labradorinnoutaja, villakoira (ei eritelty muunnoksia) rottweiler, saksanpaimenkoira ja siperianhusky – aggression määrässä tai tyypissä ei ollut siis eroa siltä osin, että luettinko rotujörjestöjen tekstejä vai verrattiinko omistajien kokemuksia. Kääntäen – kaikissa muissa roduissa rotujärjestöjen kuva ei ollut sama kuin omistajien kokemukset.
• Mäyräkoira ja chihuahua olivat hieman keskiarvoa aggressivisempia niin vieraita ihmisiä kuin koiriakin kohtaan.
• Akita ja pitbullterrieri osoittivat muita korkeampaa aggressiota vieraita koiria kohtaan.
• Ihmistä, niin tuttua kuin tuntematonta, puri tai yritti purra useimmin mäyräkoirat, chihuahuat ja jackrusselit.
• Australian karjakoira oli aggressiossa ykkösenä vieraita ihmisiä kohtaan.
• Omistajiaan kohtaan häijyimpiä olivat amerikancockerspanieli ja beagle.
• Yli joka viidennen akitan, jackrusselin ja pitbullin ilmoitettiin näyttävän vakavaa aggressiota vieraita koiria kohtaan.
• Englanninspringerspanieleilla on näyttelylinjaisilla enemmän aggressiota ihmisiä ja koiria kohtaan kuin metsästyslinjaisilla.
• Labradorinnoutajilla oli metsästysnlijaisilla enemmän aggressiota omistajaa kohtaan kuin näyttelylinjaisilla.
• Vähiten aggressiota niin ihmisiä kuin koiriakin kohtaan oli kultaisillanoutajilla, labradorinnoutajilla, berneillä, bretoneilla, greyhoundeilla ja whippeteillä
• Ylipäätään aggressio oli aina vakavampaa vieraita koiria kohtaan, sen jälkeen vieraisiin ihmisiin ja viimeisenä perheenjäseniä kohtaan.

Mitkä sinusta ovat parhaat tavat estää aggressioita, ja jopa tappeluja? Entä omat kokemukset eri rotujen tavoista tuoda näkyville ja kohdentaa aggressiotaan? Kerro juttuun kommentoinnissa.

1. Deborah L. Duffy, Yuying Hsu, James A. Serpell. Breed differences in canine aggression. Journal of Applied Animal Behaviour Science, 2008, vol 114, issue 3-4[↩]