Katiskaa seuraaville ei liene mikään uusi tieto, että minulla meni keväällä hermo. Juksu hiihti jo toukokuussa kaikki yöt pitkin kämppää ja läähätti korvan juuressa. Sillä oli vain yksinkertaisesti kuuma. Ja siitä huolimatta, että koira on tuplaturkkinen ja suurin osa porukasta on sitä mieltä, että turkki menee pilalle, ja se eristää myös kesällä, ja sitä myöten koko koira on pilalla, entinen, rikki… Minä tein pyhäinhäväistyksen ja ajelin karvat, ihan nollaterällä. Omasta mielestäni leikkasin ihan fiksun näköisen hyeena-irokeesin.
Ajelin karvat siitä huolimatta, että Juksu vaihtaa karvan ihan normaalisti, eikä sillä ole hormoniturkkia tai muuta erityistä syytä. Me kuitenkin harrastetaan ja liikutaan paljon ulkona – ja musta karva imee itseensä lämpöä (ja näkyy kuvissa huonosti). Enkä kadu.
Yöt kotona rauhottuivat välittömästi, ja koira tottui nopeasti häntään, joka osui paljaaseen kylkeen. Punkit näki iholta todella hyvin, ja ne, jotka ehtivät koiraan kiinni, löytyivätkin tänä vuonna naamasta ja kauluksesta. Niitä ei kuitenkaan ollut monta.
Koiraa oli helppo viilentää, ja kastuttuaan se kuivui nopeasti. Ja mikä parasta – koira liikkui mielellään ja vapaaehtoisesti myös lämpimällä, jaksoi treenata ja joi maltillisia määriä. Eikä kuljettanut järjettömiä määriä hiekkaa sisään.
Sadekelillä vettä hylkivä takki oli kuitenkin aika rok – nythän koira kastui tietysti ihoa myöten melkolailla heti. Tosin – turkin kanssakin sadetakki on meillä käytössä, ihan vaan kuivatussyistä, joten siihen nähden asia ei ollut ongelma.
Nyt tätä kirjoittaessa eletään marraskuun ensimmäisiä päiviä, ja meillä päin on pakkasta. Turkki aloitti kasvunsa vasta elo-syyskuun vaihteessa – koko kesä mentiin siis kerta-ajelulla. Noin viikko sitten alko lattialle tipahdella mustia tuppoja, ja harjatessa karsta on täynnä pohjavillaa heti ensimmäisen vedon jälkeen.
Villa on toki nyt aika lyhyttä, ja turkista ulos puskevat tupsut näyttävät ihan pieniltä, harmailta pumpulipuikon päiltä, eikä tyypillisiltä tupsuilta.
Karvaa kuitenkin lähtee ihan entiseen malliin, ja kasvu on nyt suorastaan räjähtänyt. Raja, joka irokeesistä oli jäljellä vielä muutama viikko sitten, on nyt melkolailla kadonnut. Karva on kaunista ja kiiltävää, joskin toki lyhyempää vielä toistaiseksi.
Takiaisia ja siemeniä tarttuu mukaan kaulukseen ja pörröpöksyihin – housut kasvoivat takaisin melkein ensimmäisenä. Se sijaan reisissä on vielä jännät, lähes karvattomat laikut, mutta nekin tuntuvat vihdoin häviävän kovaa vauhtia.
Uskoisin, että muutaman viikon päästä kukaan ei enää kykene ulkoisesti tai laadullisesti sanomaan, että Juksu on keväällä ajeltu. Tämän kokemuksen perusteella kone surisee myös ensi keväänä – vaikka kuinka häpäisisin rotuni. Minä en kuitenkaan ottanut turkkia, vaan koiran sen alla.
