Kun koira on lopettanut kiivaimman nopeuskasvunsa, niin aloitetaan ratakoulutus. Tosin mitä kauemmin malttaa odottaa, niin sitä pienempi on loukkaantumisriski koulutusvaiheessa. Ratakoulutus on pääsääntöisesti helppo tehdä, ja siksi onkin täysin mystistä, miksi niin monella se jätetään itseasiassa tekemättä. Jos itse ei vielä osaa, niin koiran kasvattajan velvollisuus on hoitaa se.
Ihan alussa juostaan vajaa puolikierrosta. Koira lähetetään sylistä kaarteen lopusta, ettei se saisi kiihdytettyä vauhtiaan liian kovaksi ennen kaarretta ja se pysäytetään suoran lopussa. Mikäli koiralla ei ollut ongelmia ja se kykeni muutenkin hallitsemaan juoksunsa, niin seuraavalla kerralla voidaankin juosta jo kaarre + suora, sitten kaarre-suora-kaarre ja vihdoin täysi sprinttimatka. Tässä vaiheessa on käytettävä aina kuonokoppaa.
Ongelmat
Jos koira lopettaa ajamisen, niin veto on keskeytettävä ja koiraa on yllytettävä vieheen perään kannustamalla sitä ja nykimällä viehettä eteenpäin. Ajon lopettaminen kesken saattaa johtua monestakin syystä. Koira ei ole vielä henkisesti valmis, se on kyllästynyt tai rasittunut, tai viehe päästettiin liian kauas. Tällöin on aina treenauksessa palattava askel takaisin ja selvitettävä mistä haluttomuus johtuu. Koiran lapsellisuuteen auttaa ainoastaan aika, kyllästymiseen ja ylirasitukseen tauko ja liian nopeaan vieheeseen vieheenvetäjän vaihtaminen.
Radalla ei saisi olla yksin koiran kanssa, vaan mukana pitäisi aina olla joku toinen ihminen. Toinen lähettää, toinen ottaa koiran kiinni pysäytyksessä. Tarkoituksena on opettaa koira ajamaan viehettä mahdollisimman intensiivisesti, ei lähtemään vieheeltä takaisin omistajan luo.
Rataharjoittelussa ei pidä innostua. Koira saa juosta radalla ainoastaan yhden sprinttimatkan mittaisen vedon päivässä ja kaksi viikossa. Lisäksi koiralla pitää aina olla pieni nälkä. Missään nimessä nuorta koiraa ei saa juoksuttaa vieheellä kylläisenä, eikä koskaan jos se vaikuttaa vähänkään haluttomalta.
Kaarteet
Mikäli koiralla on vaikeuksia kaarrejuoksussa, niin olisi hyvä harjoitella bullringillä. Niitä ei valitettavasti suuremmin ole ja jos itsellä ei ole mahdollisuutta sellaista rakentaa, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää perinteisempi tapa. Koira lähetetään kaarteen alusta ja pysäytetään kaarteen jälkeen. Poikkeuksena muuhun ratajuoksuun, niin näitä kaarreharjoituksia voidaan päivässä juosta muutama. Täytyy kuitenkin huolehtia, että koira palautuu aina juoksun jälkeen eikä se kyllästy. Kaarrejuoksuongelmia on harvemmin koiralla, joka on saanut juosta paljon vapaana metsässä.
Kaarreongelmat eivät aina johdu koiran heikosta juoksutekniikasta. Kyseessä saattaa olla myös ihan selkeä fysikaalinen ongelma, kuten selän tai lapojen jumiutuminen. Fysioterapia sekä oma hieronta ja treenauksen muuttaminen tuovat avun. Jumiutumiset johtuvat joskus koiran rakenteesta – toiset ovat herkempiä – mutta yleensä kyseessä on treenivirhe. Koiraa ei ole verrytelty ja venytelty tarpeeksi, ja sen juoksuttaminen on ollut yksipuolista tai liian rasittavaa.
Muutaman kerran jälkeen koira yleensä osaa jo juosta radalla vieheen perässä kohtuullisesti. Silloin aloitetaan koppiharjoittelua ja sen jälkeen radalla juostaan pelkästään lähtökopista 280 ja 480 metriä. Pitkää 680 metriä ei aloittelevalle koiralle koskaan juoksuteta.
Kilpakoira
Kilpakoiralle rataharjoittelu on olennainen osa treeniä. Aikaisemmin, minä yhtenä, oltiin sitä mieltä, ettei kilpailevan koiran kanssa tulla radalle muutoin kuin kilpailemaan. Tämä ei pidä paikkaansa, myös kilpakaudella on treenattava.
Käsiviehe on eräs tapa korvata rataviehe. Ongelmana on vain sopivien suorien puute. Koiralle pitäisi kyetä vetämään luokkaa 300 metrin vetoja, eikä siihen sopivia paikkoja helposti löydy. Vaikka osa treenistä vedetäänkin vajaalla teholla, niin osassa on koira saatav täyteen vauhtiin. Se ei onnistu missään muualla kuin vieheen perässä ja optimialustalla – siis radalla.
