Kuivamuonamarkkinoilla on kohtuullisen pitkään ollut ikäkausiruokien lisäksi myös roturuuat. Koirien jalostuksessa ja lajin evoluutiossa ollaan tultu siihen pisteeseen, että ei voida enää puhua lajityypillisestä ruuasta, vaan tarvitaan rotutyypillistä ruokaa.
Onko kyse aidon tarpeen tyydyttämisestä vai ainoastaan kuluttajan vahvemmasta sitouttamisesta määrättyyn tuoteperheeseen; et ole hyvä omistaja, jos et syötä oman rotusi ruokia ja lisäksi ikäkausijärjestyksessä.
Normaalilla järjellä on vaikea ymmärtää, että missä vaiheessa maailmanhistoriaa koira lajina on hajautunut niin pahasti, mutta koska kyse on tutkitusta asiasta, niin noin sen täytyy olla. Ja koska on kyse tieteellisesti tutkitusta faktasta, niin viitteet tietysti löytyvät kohtuullisen helposti.
Kun asiaa aikoinaan pengoin, niin mitään roturuokia perustelevia tutkimuksia ei löytynyt, mutta ehkä maailma on kehittynyt. Vai onko taas kerran kyse vain siitä, että kukaan ei rajoita eikä valvo rehujen terveysväitteitä, ja kuluttajille käytännössä valehdellaan? Ruma ilmaisu, pitäisikö käyttää muotoa antaa ymmärtää?
Käytän esimerkkinä Royal Caninin roturuokia, koska yhtiö on roturuokien edelläkävijä, suurin markkinoija ja kehuu tutkimustyöllään. Muitakin toki löytyy.
En pohdi niinkään ns. lääkinnällisiä ja funktionaalisia rehuja (ihmispuolella moisesta ilmaisusta pääsisi oikeuteen hakemaan mukavat uhkasakot) – ne tarvitsevat oman aiheensa – vaan yritän hahmottaa, onko roturuuissa jotain taikaa – vai saako laaja kirjo ruokia ja eri pussikokoja ainoastaan kauppiaat hermoromahduksen partaalle logististen ongelmien takia.
Otetaan valokeilaan neljä eri ruokaa: Miniature schnautzer 25 adult, German shepherd 24 adult, Labrador retriever 30 adult ja Westie 21 adult.
Koska joka roturuoka pyrkii täyttämään juuri sen rodun erikoistarpeet, niin erot täytyvät tulla näkyviin tärkeimmissä raaka-aineissa.
- Kääpiösnautseri: Riisi, maissi, kuivattu siipikarjanliha, kasvivalkuaisuute, eläinrasva, maissigluteeni, ohra, hydrolysoitu eläinvalkuainen, kivennäisaineet, sikurimassa, kalaöljy, kasvikuidut, soijalesitiini, frukto-oligosakkaridit, kasviöljyt (soija, purasruoho)
- Saksanpaimenkoira: Riisi, kuivattu siipikarjanliha, eläinrasva, kasvivalkuaisuute, maissijauho, kasvikuidut, kivennäisaineet, hydrolysoitu eläinvalkuainen, kasviöljyt (soija, kopra), juurikaskuitu, kalaöljy
- Labradorinnoutaja: Kuivattu siipikarjanliha, riisi, maissi, hydrolysoitu eläinvalkuainen, ohra, eläinrasva, kasvikuidut, maissigluteeni, juurikaskuitu, kasvivalkuaisuute, kivennäisaineet, kalaöljy, kasviöljyt (soija, purasruoho)
- Westie: Maissijauho, riisi, kuivattu siipikarjanliha, maissi, eläinrasvat, kuivattu sianlihavalkuainen, hydrolysoitu eläinvalkuainen, sikurikuitu, kasviöljyt (soija, purasruoho), vehnä, kalaöljy, kivennäisaineet
Yksi asia pistää heti silmään. Kaikki ruuat ovat käytännössä riisi/maissi/siipikarja (kalkkuna ja broileri ainakin). Jokainen ruoka perustuu kasvispuolen hiilihydraatteihin, kuten ylipäätään kuivamuonat.
Minua huolestuttaa se, että arvotettu, joskus jopa arvostettu, merkkiruoka näyttäisi käyttävän lihaperäisen pohjana halpaa, erittelemätöntä tavaraa. Kasvismaailmaa käytetään surutta nostamaan proteiini- ja rasvamääriä.
Tähän asti mikään ei puolla rotuajattelua. Valitan, ei edes odotusta korkeasta laadusta.
Hypätään sivuraiteille. Tältä näyttää bulkkiruoka: Kananlihajauho riisi, maissi, juurikasmassa, hiiva, siipikarjan rasva, mineraalit. Missä ero on kalliiseen merkkiruokaan, kun jätetään väliin kikkailu hydrolysaateilla ja gluteeneilla?
Rotujen välillä ruuissa oli eroja, olkoonkin että pieniä. Käytännössä erot olivat pääraaka-aineiden suhteiden muutoksia, ja niiden merkitys on vähintäänkin kyseenalainen.
Kääpiösnautseri
Kääpiösnautserilla on Royal Caninin mukaan 7,7 kertaa korkeampi riski sairastua virtsatiekiviin kuin muilla roduilla. Jätän kotitehtäväksi selvittää miten tuo kerroin on selvitetty – älkää pelästykö, jos se on hankalaa. Se tarkoittaa kuitenkin kohtuullisen pientä eroa rotujen välillä. Tuo riski aiheuttaa sen, että käytännössä kaikki kääpiösnautserit pitäisi ruokkia samalla tavalla.
Nyt meillä on ongelma. Päätin, että en kajoa tässä jutussa funktionaalisiin ruokiin, mutta se on mahdotonta. Royal Caninin maailmankatsomuksessa roturuoka tarkoittaa nimenomaan jonkun rodun tunnusmerkiksi nostetun sairauden estämistä ruokinnalla.
Roturuuat eivät siis itseasiassa olekaan rotukohtaisia, vaan sairauskohtaisia. Kääpiösnautseriruoka on virtsakiviä ehkäisevä ruoka – ainakin mainosten mukaan.
Ennen kuin ruokinnalla voidaan luotettavasti estää virtsakivitaudin syntyä, niin täytyisi selvittää mikä ylipäätään virtsakivet koiralla aiheuttaa. Teorioita löytyy, mutta yhtään niistä ei ole kyetty osoittamaan varmaksi, selväksi tekijäksi – syyn uskotaan olevan useamman tekijän summa. Tämän Royal Canin unohtaa kertoa.
Virtsakiviä on ainakin neljää erilaista tyyppiä ja uskotaan, että niitä kehittyy kun yhtä tai kahta kidetyyppiä on normaalia enemmän. Alttiuteen saattaa vaikuttaa ruokinta, ja mahdollisena liuotushoitona tai tukena käytettävä ruokinta riippuu siitä minkätyyppisiä kiviä koiralla on. Edellyttäen tietysti, että kiteytyminen tapahtuu ruokinnan seurauksena, ei vaikkapa virtsatietulehduksesta, jota pidetään myös yhtenä merkittävänä tekijänä.
Royal Canin niputtaa kaikki virtsakivet samaan. Eipä yllättävää, koska ylipäätään roturuokinta-ajattelu niputtaa kaikki saman rodun edustajan samaan kategoriaan.
Ruokintaa ei siis suunnitella yksilön ja sen terveydentilan sekä kulutuksen mukaan, vaan rotumääritelmän ja rekisteritodistuksen mukaan.
Tuo ajettelumalli on kategorisesti väärin. Siksi en tiedä onko hupaisaa vai masentavaa kun mainoksissa puhutaan yksilöllisyydestä. Rodulla on normaalia enemmän virtsakiviä. Siksi jokainen yksilö ennaltaehkäisyn nimissä laitetaan kasviproteiinia sisältävälle ruokinnalle.
Kysymys kuuluu: kuinka paljon vähemmän RC:n kääpiösnautseriruualla olleilla on virtsakiviä verrattuna minkä tahansa muun brändin ruokaan, barffaajiin, raakaruokkijoihin tai sekäsyöttäjiin?
Niin kauan kun tuota tietoa ei ole, tai ei kerrota, niin pussin kyljessä on taattua hypetystä ja perusteeton lupaus funktionaalisesta roturuuasta.
Haimatulehdus, sokeritauti ja veren rasva-aineiden runsaus saattavat olla seurausta rasva-aineenvaihdunnan ongelmista, ja ylipaino vain pahentaa vaivoja. Kääpiösnautseri tarvitsee siis juuri oikeanlaista ravintoa, joka ottaa nämä ongelmat huomioon.
Tuota… tuo teoria on jo kaatunut ihmisillä, niin miksi rasvankäytöltään ihmistä tehokkaampi lihaa syövä peto olisi poikkeus?
Hiilihydraatit on kyseenalaistettu kuivamuonateollisuutta lukuunottamatta jo pitkään. Royal Caninin (kuten kaikkien muidenkin valmistajien) kaikki ruuat perustuvat hiilihydraateille – ei eläinproteiineille tai -rasvalle, eli kasvismaailma on kaiken perusta.
Ei siinä enää tarvitse murehtia rasva-aineenvaihduntaa. RC:n ratkaisu on siis todeta, että insuliinihäiriöt ja ylipaino johtuvat rasvasta, ei riisistä, maissigluteiinista tai soijasta (hiilareista), joten tällähän saa näppärästi perusteltua (kustannustehokkaimman) lähes standardinomaisen 24/14 ruuan.
Se on sitten aivan oma asiansa, vaikkakin kaataa väitteet kokonaan, että koirilla ei käytännössä ole kakkostyypin diabetestä eikä tiettävästi myöskään metabolista oireyhtymää mainosväitteiden kontekstissä.
Mainoksesta vain unohtui yksi oleellinen asia. Mitkä ainesosat tai suhteet antavat tuon tehon?
Ruuan muita tunnuslukuja ovat
- kalsium 0,8 %
- fosfori 0,6 %
- mitattuna metabolista energiaa 387 kcal/100g
Luetellaan seuraavaksi ne tutkimukset, joiden perusteella tuota reseptiä voi suosittaa nimenomaan kääpiösnautserille parhaaksi mahdolliseksi:
- Ei ole, tai jenkkiläisittäin ilmaistuna: n/a (not applicable; ei sovellettavissa, myös merkityksessä ei tiedetä, ei tunneta)
Saksanpaimenkoira
Royal Caninin mukaan kaikilla suurilla roduilla on herkkä ruuansulatus. Nyt kerron uutisen: ei niillä ole. Ei yhtään sen enempää kuin millään muullakaan rodulla, ja kun niillä on ruuansulatuksellisia ongelmia, niin se johtuu ravinnosta.
Minua huolestuttaa, sillä taas kerran lähtökohta on väärä.
Samaa linjaa ovat myös maininnat saksanpaimenkoirien kehnosta immuniteetista ja iho-ongelmista. Myönnetään, että kun sakemanneilla on furunkuloosia, niin se ei johdu ravinnosta, vaan jalostuksesta.
Melkoinen kuivamuona saa olla, että kykenee genetiikan päihittämään. Mutta toisaalta, onhan tukihoitoja aina tehty, ja ehkä Royal Caninin saksanpaimenkoiraruoka kykenee korjaamaan vuosikymmeniä kestäneet jalostukselliset mokat. Ehkä.
Ruuan esitteessä on asiaakin. Pennuille on tärkeää saada oikea määrä kalsiumia. Ongelma tässä on vaan se, että itseasiassa kukaan ei tarkkaan tiedä mikä on se oikea määrä.
Onko se Eukanuban laskema määrä, vai Hill’sin? Vai olisiko ehkä Golden Eagle oikeassa? Tai barffaajat? RC:n kannan me jo tiedämme – mutta kun mielipide ei riitä, koska mainostetaan tutkitusti pennuille optimia ruokaa, joka rodulle tai kokoluokalle omaansa. Missä ne tutkimustulokset ovat, jotka ottavat kantaa pennun de facto kykyyn säädellä kalsiumin vaihduntaa akselilla noin 40 – 80 prosenttia.
Joka tapauksessa pennun vaatima kalsiummäärä saksanpaimenkoiran pennulle on säkistä 1 % fosforin ollessa o,7 % (sama kuin aikuisilla, muuten).
Toinen asiakohta oli maininta tärkkelyksen ongelmista pikkupennuilla kiinteään opetellessa. Nyt jäämme enää kaipaamaan Royal Caninilta penturuokaa, jossa tuo huoli on otettu huomioon.
Ruoka ei siis rakentuisi kasvisten hiilihydraateille, vaan eläinvalkuaiseen ja -rasvaan. Mutta koska sama resepti toimii aikuisille, niin sen on toimittava pennuillekin – on vain ”yksi” tuotantolinja ja -filosofia.
Kivaa mielikuvamarkkinointia kuitenkin harrastetaan, koska annetaan ymmärtää, että näin ruoka toimii – vaikka se ei sitä käytännössä olekaan.
Saksanpaimenten juniori on myös kana-riisi (riisi, kuivattu siipikarjanliha, kasvivalkuaisuute, eläinrasva, hydrolysoitu eläinvalkuainen, juurikaskuitu, kasvikuidut, kivennäisaineet, kalaöljy, kananmunajauho, soijaöljy).
Täysin tyypillinen ruokatyyppinsä edustaja, jossa on sentään kasviproteiiniuutteella nostettu valkuainen 30 prosenttiin, mutta rasva vain 16. Kannattaa muistaa, että proteiinin nostaminen on edullista, rasvan lisääminen taasen kallista.
Tuo on yy siihen, miksi ”vahvemmissa” ruuissa pelataan proteiinien, ei rasvan kanssa – vaikka energia otetaankin rasvasta.
Mitattua energiaa Royal Canin ilmoittaa 394 kcal/100 g. Tuo tunnusluku kannattaa muistaa, sillä mehän tiedämme broshyyrin mukaan, että pentu tarvitsee vähintään 50 % enemmän energiaa kuin aikuinen.
Saksanpaimenkoira adult jatkaa tuttua riisi-kana-linjaa (riisi, kuivattu siipikarjanliha, eläinrasva, kasvivalkuaisuute,
maissijauho, kasvikuidut, kivennäisaineet, hydrolysoitu eläinvalkuainen, kasviöljyt (soija, kopra), juurikaskuitu,
kalaöljy).
Valmistusaineissa ero penturuokaan on käytännössä nolla, joka onkin loogista – ovathan niin pentu kuin aikuinenkin molemmat saksanpaimenkoiria, joten niille sopii samaa ruoka.
Mutta ilmeisesti maissin määrää tipauttamalla, verrattuna kääpiösnautsereihin, hellitään sitä schäfereiden herkkää vatsaa ja suolistoa.
Proteiini on tipahtanut 24 prosenttiin ja rasva noussut pentuihin verrattuna muutamalla prosenttiyksiköllä 19 prosenttiin. Kalsiumintarve tyydytetään yhdellä prosentilla fosforin ollessa 0,7. Energiaa löytyy RC:n mittauksissa 400 kcal/100 g.
36 – 37 kiloinen normiaktiivinen aikuinen saku tarvitsee säkin perusteella noin 500 g kuivamuonaa päivässä. Siitä saadaan laskennallisesti 2000 kcal energiaa ja kalsiumia viitisen grammaa. Royal Canin haluaa, että säkin annosteluja noudatetaan.
Onneksi siihen on jätetty aikuisten kohdalle pientä pelivaraa aktiivisuuden arvioinnilla. Pentujen kohdalla onkin vaikeampaa. Ei arvioida aktiivisuutta, vaan ruokamäärä pitäisi luovutusikäiselläkin valita aikuispainon mukaan.
Siitä sitten jokainen kiillottamaan kristallipalloa, koska nyt ei pentua ruokita pentuajan tarpeen mukaan – vaan perustana käytetään kuvitelmaa aikuisuudesta.
Jos kuvitellaan 6 kk pentu, jonka paino olisi aikuisena edellä tarjottu 36-37 kg, niin 35 kg annoksella tarjottaisiin 50 grammaa aikuista vähemmän: noin 450 g. Joten aktiivinen, kiihkeässä kasvukaudessa oleva kakara saisi luokkaa 1780 kcal ja kalkkia 4,5 grammaa. Laskekaa itse miten käy valkuaisen ja rasvan.
Ammuttiinpa samantien alas myös ikäkausiruuat, vaikka niihinkin piti perehtyä erikseen.
Kuten kääpiösnautsereillakin, niin laitetaan myös tähän sakemannin erikoisvaatimukset perustelevat tutkimukset ja miten ne näkyvät säkin kyljessä:
- n/a
Labradorinnoutaja
Suoraan sanottuna minua alkaa kyllästyttämään tämä. Okei, mutta jatketaan hetki. Labradorien omaksi ongelmaksi on nostettu herkkä lihominen, mikä on huomioitu ruuassa nostamalla proteiini ylös ja tipauttamalla rasva alas: pennuilla 33/14 ja energia 390 kcal/100 g, ja aikuisilla 30/13 ja energiaa 375 kcal/100 g.
Painokontrollia ei tehdä niinkään rasvan säädöllä alaspäin, vaan pienentämällä suositusannosta. Näppärä kikka – mutta missä hemmetissä on se rotusidonnaisuus?
Onko yllättävää, että kyseessä on ruoka, jonka etikettiä muuttamalla saadaankin aikaiseksi penturuoka? Oikeastaan ihan mille tahansa rodulle.
Labradorinnoutajaa ja saksanpaimenkoiraa tituleerataan kumpaakin lihaksikkaiksi koiriksi. Lapukalla on tämän takia nostettu proteiinia, kun sakemannilla se on alhaisempi.
Kerron suuren salaisuuden. Lihaksikas koira tarvitsee kasvuvaiheessa enemmän proteiinia, mutta aikuisena ylläpitotarve ei ole kovinkaan suuri. Jos 36 kiloinen greyhound kykenee huomattavasti suuremmalla lihasmassallaan (ei siis kokonaismassalla…) niin onnistuu siinä lapukkakin.
Voisi kuvitella, että painonhallintaa autetaan nostamalla proteiinia, jolloin hiilihydraattien määrä laskee. Joten lasketaanpa Koska RC ei ilmoita veden eikä tuhkan määrää, jossa näkyy kivennäisten kokonaismäärä, niin luotetaan ilmoitettuun tärkkelyksen, eli hiilihydraattien määrään. Saksanpaimenkoirille 33 % ja labradoreille 32,4 %. Kääpiösnautsereilla se oli 38,8 %
Se siitä
Nyt riitti tämä penkominen.Olen pahoillani westieiden omistajat, mutta minulla ei riitä huumoria eikä aktiivisuutta selvittää, miten normi 21/15 maissi-riisi-kana (hohhoijaa) pitää westien valkoisempana.
Roturuuissa on eroja, mutta ne ovat minimaalisia ja on hyvinkin kyseenalaista onko niillä mitään merkitystä. Labradorien ”laihdutus” on jossain määrin merkityksellinen, mutta kun hiilihydraattien määrä ei kuitenkaan muutu, kalorit pudotetaan suositusannoksia pienentämällä, jolloin rasva tipahtaa alle kaiken arvstelun, niin suuri kysymys on: voittaako vai häviääkö koira? Rasvalisien myynti ainakin kasvaa.
Ruokien terveysväitteille ei löydy pohjaa, joka ei ollut yllätys. Positiivista on se, että esim. glukosamiinin määrä on ilmoitettu. Mutta oma kysymyksensä on, että riittääkö 100 mg/100 g. Se riittää nivelrikkiselle saksanpaimenkoiralle, jos ruoka-annos on 1 kg päivässä.
Dalmatialaisten roturuoka olisi ansainnut tarkastelun, mutta en tiedä riittävästi rodun erikoisuuksista, joten en kykene myöskään arvioimaan ruuan toimivuutta. Viisaammat valistakoot tuosta asiasta. Olisin voinut yrittää, mutta Royal Caninin sivuilla linkki dalmatialaisten ruokaan oli rikki.
Olisi kiva nähdä millaisen roturuuan RC kehittäisi greyhoundeille…
Kuumin kysymys
Tärkein kysymys ei kuitenkaan ole, että ovatko roturuuat markkinointikikka – koska tuo väite on itsestäänselvyys – vaan voiko Royal Caninin ruokia syöttää? Ovatko ne hyviä? Toimivatko ne?
Noihin on aivan mahdoton vastata. Osan mielestä ne ovat maailman parhaimpia. Minulla on ollut huonojakin kokemuksia, mutta pikkupentujen totuttaminen kuivamuonaan on kylläkin tapahtunut RC:n tuotteilla – ihan ilman ongelmia.
Tässä pätee aivan sama kuin kaikkien muidenkin ruokien kohdalla. Olkaa kriittisiä ja muistakaa, että mainosväittämiä ei kontrolloida; ja jos omistaja iloisesti maksaa pyydetyn hinnan ja koira voi ruualla hyvin, niin silloin ruoka on hintansa väärtti. Mutta jos ruoka ei toimi, niin se menee vaihtoon – sanoo kolmivärimainokset mitä tahansa.
Muuten – vertailu todellakin kannattaa. Esimerkiksi penturuokien kohdalla kannattaa vilkaista mitä tapahtuu sisällölle ja varsinkin hinnalle kun vaihdetaan rodun kokoluokkaa.
