Ajattelin listata muutaman vakioselityksen, mitä kuulee ihan liian usein. Syyt eivät ole koirassa, vaan ihmisessä siellä hihnan päässä. Aina ja poikkeuksetta, kun on kyse terveestä koirasta. Tämä mielipide ei varmaan tekstejäni lukeneille tule yllätyksenä.

Syy sille, miksi koira on taipuvainen tekemään jotain, voi olla todellinen. Mutta se, että omistaja sallii huonon käytöksen eikä puutu siihen, on selittelyä, ja antaa koiralle valtaa, joka ei sille kuulu. Me ihmiset luomme koiran käyttäytymisen sillä, mitä teemme ja miten toimimme – joten koiran käytös kertoo enemmän omistajasta kuin koirasta.

1. ”Se on vielä pentu”. Niin on, entäs sitten? Se ei ole sitä kauan. Pentua ei kasvateta suhtautuen siihen söpönä pentuna, vaan ajatus pitää olla alusta asti siinä, millainen koirasta halutaan isona. Estä koiralta virheiden mahdollisuus, palkitse oikeasta käytöksestä – sitten ollaan jo pitkällä. Koiran tapakasvatus ja kouluttaminen alusta asti on paljon järkevämpää, kuin virheiden korjaaminen sitten, kun ollaan jo silmiä myöten nesteessä.
2. ”Nuo tuon rotuiset nyt on vaan tuollaisia”. Niin on. Se ei estä kasvattamasta koirasta kuin koirasta hyvin käyttäytyvää, se tekee työstä vain toisinaan haastavampaa. Tämäkin seikka pitäisi olla tiedossa, kun kyseistä rotua on lähdetty edes harkitsemaan.
3. ”Tämä on ihan kiltti”. No, miksi se sitten kävi rähisemään? Joko se Helin mainitsema sosiaalistaminen on tehty huonosti, tai omistaja ei osaa lukea koiraansa. Useimmat rähinät lähtevät jostain ihan muusta tunteesta ja tilanteesta, kuin siitä, että kaikki on ok. Tai sitten se on kipeä, ja edelleenkin: koiraa ei osata lukea.
4. ”Se on vähän ailahtelevainen luonne, joskus sillä on vähän huono päivä”. Koira peilaa omistajaa, epävarmuus näkyy yleensä nimenomaan mielialan ailahduksina. Koira ei kerta kaikkiaan tiedä, mitä siltä halutaan, koska se hihnan toinen pää ei sitä kerro. Tähän menevät myös ”Ei se ole koskaan ennen…” ja ”Meillä on vähän hankaluuksia toisten koirien kanssa…”. Ei sillä koiralla ole, omistajalla on – ja todennäköisesti kyllä se joskus ennen, jos se kerran nytkin.
5. ”En minä osaa…”. Täydellistä vastuun kiertämistä. Jos koiralla on ongelma, siihen pitää puuttua. Jos omat taidot loppuvat kesken, haetaan apua. Koski se sitten ruokintaa tai käyttäytymistä. Mutta tilanteen ei anneta jatkua, jolloin se kehittyy pahimmillaan vaaralliseksi sivullisille. Tai koira saa ongelmakoiran leiman, ja joutuu piikille, vaikka vika on jälleen siellä hihnan toisessa päässä.
6. ”Ei se koira osaa/opi…”. Hah. Jokainen koira oppii, jos motivointi ja opetusmetodit ovat oikeat. Mutta jos tämä selitys tuntuu omakohtaiselta, niin vika on siellä opetuspäässä, ei siinä, että koira olisi jotenkin tyhmä. Sitä paitsi useimmiten nämä koirat ovat niitä, jotka heittävät lasson lyhtypylvääseen ja kiipeävät seinää pitkin naapurin parvekkeelle syömään lintujen talipallon.
7. Tilanteiden välttely ja asioiden vähättely. Tämä ei oikeastaan ole enää selitys, vaan merkki siitä, että ollaan jo liian pitkällä ongelmien suossa. Koiran kuuluu kestää arkipäiväiset tilanteet, ja se ei sitä taitoa opi, jos ei joudu sellaisiin tilanteisiin koskaan. Jos yritetään elää niin, ettei hankaliin tilanteisiin jouduta, elämästä tulee vaikeaa, ja pakka räjähtää käsiin, kun tilanne tulee eteen yllättäen.

Joten jospas lopetettaisiin se selittely, ja alettaisiin toimia. Jos tuntuu siltä, että lenkillä/treeneissä/kylässä/koirapuistossa menee mönkään, eikä koira tottele, pyydetään anteeksi, ja kannetaan vastuu mahdollisista vahingoista ja säikäytyksistä. Mietitään sitten ennen kaikkea itselle rehellisesti, mitä on tehty väärin – koska yleensä on. Ja sitten puututaan siihen ongelman syyhyn sen sijaan, että yritetään tulla toimeen jo ilmenevän ja koko ajan pahenevan ongelman kanssa.