© Risto Selin (engl. belief-based medicine, make-believe medicine). Uskomuslääkinnällä tarkoitetaan kaikkia niitä menetelmiä, joita käytetään sairauksien torjuntaan, oireiden lievittämiseen, sairauksien parantamiseen ja diagnostiikkaan, vaikkei menetelmien pätevyydestä ole luotettavaa näyttöä. Se on näyttöön perustuvan lääketieteen (engl. evidence-based medicine) vastakohta. Aikaisemmin uskomuslääkintää on kutsuttu ainakin luonnonlääkinnäksi, luontaislääkinnäksi, vaihtoehtolääkinnäksi, täydentäviksi hoitomuodoiksi sekä jopa luontais- tai vaihtoehtolääketieteeksi. Uskomuslääkintä-nimitys on kuitenkin sopivin monestakin syystä. Ensinnäkin uskomuslääkinnälliset opit ja hoidot perustuvat lähinnä myönteisistä yksittäistapauksista yleistettyihin uskomuksiin, eivät kattavaan ja systemaattiseen tietoon, todelliseen näyttöön. Toiseksi uskomuslääkinnälliset opit ovat yleensä osa jotakin maailmankatsomuksellista uskomusjärjestelmää: oppeihin yhdistyy moraalisia näkökulmia (esim. ”vihreät arvot”, sairaus aiheutuu epäuskosta), tietoteoria (esim. intuitiivisuus, auktoriteetti tietää totuuden, tutkimustiedon väheksyntä) sekä maailmankuvan perusteita (esim. jumalolentoja, kosmiset yhteydet, vitalismi). Kolmanneksi uskomuslääkintä ei ole vaihtoehto näyttöön perustuvalle hoidolle; enintään se on huono, pelkkään plaseboon perustuva vaihtoehto. Neljänneksi uskomuslääkintä ei ole täydentävä hoitomuoto, paitsi jos katsotaan, että plasebo-vaikutusta varten tarvitaan omat hoitomuotonsa. Viidenneksi uskomuslääkintä on nimenomaan lääkintää, hoitamista, ei tutkimusta tai tiedettä. Uskomuslääkintä-nimike erottaa uskomuslääkinnän selvästi ja perustellusti lääketieteestä ja lääketieteelliseen näyttöön perustuvasta lääkinnästä. Uskomuslääkinnällisiä oppeja ja hoitoja on useita satoja. Alla on lääkäri Veijo Saanon luokitteluun perustuva kategorisointi (esimerkein varustettuna):

1. Lääkitystä muistuttavat hoidot (homeopatia, luonnonlääkkeet, suuret vitamiini- ja hivenaineannokset)

2. Fysioterapiaa muistuttavat hoidot (naprapatia, kuhnekylvyt)

3. Jotkut psykoterapiat tai niitä muistuttavat hoidot (transaktioanalyysi, primaaliterapia, grafoterapia)

4. Heijastevaikutuksiin pyrkivät hoidot (jalkapohjien vyöhyketerapia, korvalehtien akupunktuuri)

5. Elimistön puhdistamiseen pyrkivät hoidot (suolen huuhtelut, kuppaus ja suoneniskentä)

6. Jotkut ruokavaliohoidot (elävä ravinto, makrobioottinen ruokavalio, paasto)

7. Henkinen harjoittelu (monet meditaatio- ja hypnoositerapiat)

8. Henkiparannus (energiavirtojen käsittely, kiviterapia, väriterapia)

9. Perinteiset kansanlääkinnät (shamanismi, ayurveda, makrobioottinen ruokavalio, akupunktio)

10. Aineenvaihdunnan voimistamiseen pyrkivät hoidot (eräät yrttihoidot)

11. Laittein annetut hoidot (magneettikenttähoidot)

12. Taudinmääritys perusteettomilla menetelmillä (iirisdiagnostiikka, kinesiologia, vyöhyketerapiaan liittyvä diagnostiikka, elektroakupunktuuri, Kirliankuvaus, aurakuvaus)

Uskomuslääkintä on jossain mielessä vetoavaa, ainakin tavalliseen ”terveyskeskushoitoon” verrattuna. Uskomuslääkinnälliseen hoitoon tullut henkilö saa esimerkiksi kuulla ongelmilleen selvän diagnoosin ja syyn; lääkäri ei aina tiedä, mistä ongelmissa on kyse, ei ainakaan ilman aikaa vieviä tutkimuksia. Uskomuslääkinnälliset menetelmät ovat usein myös miellyttäviä: ei epämiellyttäviä tai kipua aiheuttavia tutkimuksia tai hoitoja, tai lääkkeiden sivuvaikutuksia. Potilas voi myös kokea, että hoitaja todella tekee asialle jotain tai hänelle voidaan luvata, että parantumatonkin sairaus paranee täydellisesti. Tällöin potilas ei joudu ahdistumaan pitkäkestoisista, merkityksettömiltäkin tuntuvista hoidoista, eikä pettymään ”sen kanssa täytyy oppia elämään” -lausunnoista. Monet kuitenkin kokevat, että hoidot toimivat. Tähän on monia syitä. Kokemus uskomushoidon toimivuudesta voi perustua esimerkiksi sairauksien aaltomaisuuteen: joinakin päivinä tilanne on huono, joinakin parempi. Kun hyvä vaihe yhdistyy hoitokertaan, hoito nähdään tilan paranemisen syynä, vaikkei se sairauteen tai sen oireisiin todella vaikuttaisikaan. Toinen tekijä on plasebo: potilaan tilanne todella paranee, mutta ei varsinaisen hoidon seurauksena. Esimerkiksi pelkkä usko hoidon vaikuttavuuteen saa aikaan muutoksia potilaan terveydentilassa tai suhtautumisessa sairautta kohtaan, ei varsinainen hoito. Kolmas tekijä, mihin hoidon ”toimivuus” voi perustua, on sellaisen sairauden löytäminen ja parantaminen, josta ”potilas” ei edes ole ollut tietoinen. Parantaja tai hoitaja voi siis kertoa yleisönsä jäsenelle tai asiakkaalleen, että hänellä oli jokin piilevä sairaus (mitä vakavampi, sen parempi: syöpä, tulehdus…), mutta parantaja, Jeesus tms. on jo hoitanut vaivan. Toisin sanoen täysin terve henkilö diagnosoidaan sairaaksi ja parannetaan samassa hetkessä. Koska sairautta ei enää parantumisen jälkeen kyetä toteamaan, parantaja on jälleen osoittanut menetelmänsä toimivuuden. Tällä taktiikalla ei voi epäonnistua. Uskomuslääkintään liittyy negatiivisiakin puolia. Voi nimittäin olla, ettei pelkkä plasebo riitä parantamaan potilasta, ja hänen tilansa huononee niin, etteivät pätevätkään hoidot enää pysty pelastamaan hänen henkeään. Joskus uskomuslääkinnällisiin oppeihin uskovat vanhemmat voivat myös kieltää lapsiltaan tarpeellisen hoidon tai sairauksien ennaltaehkäisyn (esim. sokeritautisten insuliinipiikit, rokotukset), tai he voivat altistaa lapsensa vaarallisille hoidoille täysin tarpeettomasti (esim. manaaminen yhdistettynä paastoon). Joskus hoidot ovat itsessään vaarallisia (esim. joidenkin yrttilääkkeiden nauttiminen), ja hoito voidaan toteuttaa huonosti (esim. desinfioimattomat hoitovälineet, taitamaton selkärangan käsittely). Lääketieteen piirissä uusiin hoitomenetelmiin suhtaudutaan epäillen, kunnes luotettavat tutkimustulokset osoittavat hoidon vaarattomaksi ja tehokkaaksi. Sen sijaan uskomuslääkinnän piirissä lähes mikä tahansa hoito voidaan ottaa käyttöön näytöstä riippumatta. Uskomuslääkinnällisiä oppeja ollaan myös voimakkaasti tarjoamassa virallisen terveydenhuollon oheen. Jos esimerkiksi homeopaatteja tulee terveyskeskuksiin tai sairaaloihin, se vähentää entisestään perustellumpien hoitomuotojen resursseja. Lisäksi kannattaa tiedostaa, että vaikka uskomuslääkinnälliset opit yhdistetään luonnonmukaisuuteen ja ”vihreisiin arvoihin”, ne ovat myös luontoa tuhoavia. Esimerkiksi tiikereitä, muurahaiskäpyjä ja muita uhanalaisia eläimiä tapetaan uskomuslääkkeiden raaka-aineiksi, tarpeettomasti. Vihreitä arvoja voi kannattaa, vaikkei uskomuslääkintää hyödyntäisikään. Uskomuslääkintä ei myöskään ole vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä, vaan miljoonateollisuutta, myös Suomessa. Lääkkeet eivät ole ilmaisia, kuten eivät ole myöskään tutkimukset, hoidot, kirjat ja kurssit. Luonnollisesti mukaan mahtuu henkilöitä, jotka harjoittavat uskomuslääkintää pienellä palkkiolla tai vain saadakseen hyvän mielen. On kuitenkin syytä huomata, että hyväntekeväisyyttä harjoittavat myös lukemattomat lääketieteeseen nojaavat lääkärit.