Valeraskaus on nartulle normaali fysiologinen tila. Se seuraa aina ja väistämättä kiimaa, josta ei ole tultu kantavaksi. Valeraskaus ei ole sairaus tai häiriö, vaikka ihmiset siihen niin suhtautuvatkin – aivan yhtä vähän kuin että kiimakierto olisi sairaus. Siksi pidänkin ihmeellisenä, että uskomushoitajat kykenevät homeopatialla kehon normaalia tilaa ja tasapainoa ylläpitävänä ”hoitona” kuitenkin parantamaan valeraskautta.

Valeraskaus on siis ongelma omistajalle, jolle nartun arjesta poikkeava käytös on rasite, tai vain ärsyttävää. Paikoin valeraskaus kuitenkin heikentää nartunkin elämänlaatua, jos oireilu on rajua. Silloin tilaan on syytä puuttua. Muutoin kannattaa antaa ajan vain kulua.

Valeraskauden syytä ei tiedetä, mutta sen oletetaan olevan turvajärjestelmä, jossa susilauman muut nartut kykenevät huolehtimaan pennuista jos alfanartulle tapahtuu jotain. Tosin jääkauden ja mammuttien jälkeen ei suurlaumoja ole enää tarvittu ja suurin osa susikannoista elääkin pienissä perheyhteisöissä, jossa muut nartut ovat edellisen poikueen vielä vanhempien hoivissa olevia tyttäriä. Tai tytär, suurin osa pennuistahan ei selviä hengissä aikuisiksi. Silloin hoitoturvan takaaminen edellyttäisi, että teini-iässä oleva tytär ajastaisi kiimansa samaan aikaan emänsä kanssa.

Yksi selitys perustuu oletukseen, että valeraskaus johtaisi niin kauas menneisyyteen, että susi tarkoitti Afrikassa elänyttä pienempää kantamuotoa, ja sen käyttäytyminen olisi ollut nykyisten hyeenoiden kaltaista. Eläimet olisivat eläneet isoissa yhteisöissä ja nartut olisivat hoitaneet vuorottain tasavertaisesti kaikkien pentuja – perhepäivähoidon alkumuoto siis. Tällöin valeraskailla olisi ollut roolinsa pikkupentujen hoidossa kun varsinainen emä olisi käynyt metsällä muiden kanssa.

Niin tai näin, vaikka syytä ei tiedetäkään, niin valeraskaus on silti olemassa ja on yksi osa nartun kiimakiertoa, jota oma hormonitoiminta ohjaa.

Kiima jakautuu neljään vaiheeseen:

1. Esikiima – emätinvuoto on veristä ja häpyhuulet turvonneet. Estrogeenitaso nousee ja on korkeimmillaan pari päivää ennen varsinaista kiimaa ja laskee nopeasti ennen munasolujen irtoamista. Tämä on sitä aikaa, jolloin useat nartut alkavat merkkailemaan enemmän ja urokset alkavat osoittaa ensimmäisiä mielenkiinnon merkkejä. Valitettavasti myös tappeluriskit nousevat narttulaumoissa – koiramaailman omaa PMS-oireilua.
2. Varsinainen kiima – alkaa luteinisoivan hormonin erityksestä, joka aiheuttaa munasolujen irtoamisen eli ovulaation. Veren progesteronitaso alkaa nousta ja narttu on astuttavissa.
3. Keltarauhasvaihe – veren progesteronitaso on korkealla ja vaiheen lopulla alkaa veren maitohormonitaso (synoksiini) nousta. Ollaan synnytyksessä tai valeraskaudessa.
4. Laskuvaihe – progesteronin määrä laskee hitaasti ja narttu siirtyy takaisin kiimattomaan kauteen, jossa hormonitoimintaa ei ole. Narttu ei periaatteessa eroa uroksesta.

Narttu käy koko tämän kierron läpi, astutettiin se tai ei – kannolla, raskaudella, ei ole sen suhteen mitään merkitystä. Kun keltarauhasen toiminnan loppumisen jälkeen maitohormonipitoisuus veressä nousee 6 – 8 viikon kuluttua kiimasta, niin valeraskausoireet pahenevat selvästi ja ovat pahimmillaan oletetun synnytyksen aikana.

Pahimmillaan narttu lihoaa, utareet turpoavat ja nisät kasvavat, maitoa alkaa erittyä, narttu rakentaa pesän, on synnyttävinään ja hoivaa jotain jota se pitää pentunaan; sukkaa tai nallea.

Suurimmalla osalla nartuista valeraskausoireet ovat harvoin näin pahoja. Yleensä näkyvät oireet ovat elimistöön kertyvästä nesteestä johtuva lievä painonnousu sekä utareiden kevyt turpoaminen. Myös nivelet löystyvät, osaltaan nestehukan, osaltaan hormonitoiminnan takia. Tämä on huomioitava urheilevien koirien kanssa, varsinkin mitä fyysisemmästä lajista on kysymys.

Agility- ja vinttikoirat ovat suurimmassa riskissä. Silloin nartulla on kohonnut riski rannevammoihin. Kilpauran kannalta pahinta ovat kuitenkin psyykkiset oireet: haluttomuus liikkua ja voitontahdon puute. Vinteissä valeraskas narttu ei koskaan juokse tasollaan ja saattaa hävitä sitä normaalisti huomattavasti hitaampia koiria vastaan. Koulutettavissa lajeissa motivaatio laskee ja aiemmin kellon tarkkuudella suoritetut liikkeet saattavatkin olla aivan uutta ja ihmeellistä asiaa. Myös stressinsietokyky usein kärsii. Ei huvita, ei nappaa ja ollaan varovaisia.

Nyrkkisääntönä voidaan laskea valeraskauden päättyvän 100 vuorokautta kiiman alusta laskettuna.

Kun oireilu on niin vakavaa, että se heikentää nartun arjen laatua, niin valeraskautta on hoidettava. Ehkä tehokkaimmiksi lääkehoidoiksi ovat osoittautuneet maitohormonin eritystä laskevat lääkkeet (prolaktiini-inhibiittorit), joita voidaan lisäksi käyttää ilman hormonivalmisteiden sivuvaikutuksia. Niin hoivaamiskäyttäytyminen kuin maidontuotantokin saadaan häviämään aivolisäkkeeseen vaikuttavalla lääkkeellä, joka ei kuitenkaan sekoita nartun hormonitoimintaa. Oireet loppuvat yleensä viikon hoidolla. Joillekin koirille voi tulla pahoinvointia ja väsymystä. Kilpailevilla ja näyttelykoirilla on muistettava tarkistaa hoidon doping-varoajat ja -määräykset.

Valitettavasti tämä tehoaa vain erittäin pahoissa oireissa. Kilpakoirien motivaation parantamisessa ja fyysisen suorituksen pitämisessä ennallaan noista ei apua ole, ainakaan niin paljon että nartusta olisi täysipainoiseen suoritukseen.

Lopullisesti valeraskaudesta pääsee eroon steriloinnin avulla. Tällöin nartulta poistetaan munasarjat ja kohtu, eikä narttu voi enää saada pentuja. Urheilukoirien kohdalla tätä kannattaa kuitenkin harkita, koska väitetään, että narttu käyttäytyy steriloinnin jälkeen lopun ikänsä aavistuksen valeraskaasti. Greyhoundeissa kokemusperäinen tieto tukee tätä. Toisenlaisiakin näkemyksiä löytyy. Mikäli narttu steriloidaan kierron puolessa välissä, niin oireita ei pitäisi ilmestyä.

Oma viimeinen greyhoundnarttu, joka jouduttiin steriloimaan valeraskausaikana kohtutulehduksen takia, ei koskaan palannut samalle suoritustasolle. Toki se on vain yksi irrallinen esimerkki pitkässä ketjussa vastaavia irrallisia tapauksia. Mutta mikä mielenkiintoista, niin sen käyttäytymisessä on edelleen havaittavissa kiimakiertoa. Näin ei pitäisi olla, sillä kohtu ja munasarjat on poistettu kokonaisuudessaan, eikä siten kiimakiertoa aiheuttavaa hormonitoimintaa pitäisi olla. Mutta on, luonteessa. Ehkä sisäinen kello kuitenkin edelleen tikittää, ja muuttaa muiden hormonien määrää, tai kyse on opitusta käytöksestä. En tiedä, mutta sen tiedän, että hormonitoiminnan merkitystä ei saa koskaan erehtyä aliarvioimaan – se on yksi suurimmista elimistössä vellovista voimista.

Ylipäätään narttu tulisi aina steriloida kiimattomassa tilassa, ei koskaan esikiiman tai valeraskauden aikana. Melkoinen osa sivuvaikutuksena tulleista virtsanpidättämisongelmista on kytkettävissä muutamaan riskitekijää, joista ylipaino. heikko fyysinen kunto ja valeraskauden aikana tehty operaatio ovat ehkä tärkeimmät. Jostain syystä eläinlääkärit eivät suhtaudu kovinkaan vakavasti valeraskauden aikana sterilointiin. Oma villi veikkaukseni on, että se johtuu vanhasta ja tutusta syystä: eläinlääkärit itse eivät ole koskaan eläneet ja varsinkaan kilpailleet steriloitujen narttujen kanssa, eivät hoida koskaan arjessa virtsanpidätysongelmia eivätkä siis siten kykene huomioimaan asian merkitystä omistajalle ja koiralle.

Valeraskausoireilua ei saa koskaan hoitaa siirtämällä kiimaa. Kokonaan kiimattomana pitäminen on toimiva vaihtoehto, mutta kennelmaailmassa dopingsäädökset estävät sen – yksi niistä tapauksista, jossa lapsi on heitetty pesuveden mukana. Kiimattoman pitämisellä ei paranneta suoritusta, vaan taataan nartulle sen normaalitason mukainen suorituskyky – aivan eri asia. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää siis sterilointi, joka vaikuttaa auttamatta fysiikkaan heikentäen.

Nartut joutuvat siis antamaan lisätasoitusta uroksille, ja niiden arvostus harrastuskoiria vain laskee entisestään. Ilmeisesti nartun arvo mitataan tavoitteellisessa harrastuksessa vain ja ainoastaan sen kohdun kautta, ja paljonko se kykenee suoltamaan pentuja maailmaan.

Kiimattoman pitämiseen kytketään usein kohonnut riski kohtutulehduksiin, mutta tuo on kyseenalaista. Nartulle suurin riski kohtutulehdukseen on kiima, ja kun suurin osa nartuista juoksee kuuden kuukauden välein, paikoin jopa useammin, niin silloin kohonnut kohtutulehdusriski saadaan kaksi kertaa vuodessa – 12 kuukaudessa narttu on siis neljän kuukauden ajan kohonneella riskillä. Tuota vastaan peilattuna kiimattomuus kylläkin laskee kohtutulehdusriskiä.

Varsinkin kilpailevissa whippeteissä todetaan usein greyhound-maailmalle, että heidän kokemustensa mukaan sterilisointi ei laske suoritustasoa, vaan nostaa sitä. Suurin osa greyhoundnartuista on kiimassa 10-18 kuukauden välein, 10 kuukautta lienee yleisin. Erittäin suuri osa whippet-nartuista on kiimassa 6-8 kk välein, ja puolivuosittain kiimailu ei todellakaan ole poikkeuksellista. Jos narttu on suurimman osan kilpailukaudesta aina valeraskaana, niin toki silloin sterilointi parantaa suoritusta – mutta ainoastaan verrattuna valeraskausaikaan, ei kiimattomaan vaiheeseen.

Kotikoirille usein suositellaan valeraskauden hoitoon

• vähentämään ruokaa
• ottamaan lelut pois
• lisäämään liikuntaa ja muuta tekemistä

Idea perustuu siihen, että nartun keholle yritetään kertoa, että se ei ole kiimassa, hoitoviettiä yritetään tukahduttaa ja ajatukset siirretään muualle. Useimmiten, liikunnan ja tekemisen lisäämistä lukuunottamatta, noista ei ole hyötyä. Narttu on aivan liian vahvasti geenimuistinsa ja hormoniensa orja. On ymmärrettävä, että valeraskaus ja sen mukanaan tuoma käyttäytyminen ei ole nartulle valintakysymys, vaan sisäinen pakko. Vaikka ihminen on tietoinen eläin, joka ymmärtää asioiden väliset yhteydet, niin silti naisilla on rationaalisuudesta huolimatta vaikeuksia tasata omia mielentilan heittelyitään niin raskaana ollessaan kuin kuukautistenkaan aikana (olkoonkin, että PMS on kyseenalainen asia kaikille muille paitsi parisuhteessa eläville miehille).

Imetettävien lelujen poisotto ei vähennä nartun valeraskautta, mutta saattaa kylläkin lisätä stressiä. Riidellä ei kannata ja jos narttu vakaasti haluaa hoivata vinkupalloa, pehmolelua tai sukkaa, niin antaa sen tehdä sen joutoaikanaan. Hetken kuluttua se tappaakin iloisesti pentunsa, ja se on merkki valeraskauden päättymisestä.

Liikkuminen, tekeminen ja muu puuhastelu ei ole koskaan väärin ja vaikka tuo ei varsinaista valeraskautta poistakaan, niin tuleepahan tehtyä muutakin kuin vain maattua kotona.

Yhtä asiaa ei saa koskaan tehdä. Ruuan määrää ei saa vähentää maidonnousun estämiseksi ja/tai koska narttu näyttää lihonneen. Maito nousee hormonitoiminnan takia, eikä siihen kyetä vaikuttamaan nälkiinnyttämisellä – ei ennen kun ollaan huolestuttavan paljon alipainon puolella, ja silloin lääke on pahempi kuin sairaus.

Lihominen taasen johtuu pääosin aina ”vain” nestekertymästä, ja hormonipohjaisena kysymyksenä myös se korjaantuu itsestään valeraskauden loputtua. Olen kuullut väitettävän, että nartun aineenvaihdunta hidastuu valeraskaudessa ja paino nousisi sen takia. Tuolle väitteelle ei löydy tukea, enkä ymmärrä miksi niin tapahtuisikaan. Tiineellä aineenvaihdunta nopeutuu, koska sikiöitä rakennetaan, ja valeraskauden hormonitoiminta palvelee nimenomaan tiineyttä. Vaikka noin olisikin, niin aineenvaihdunta palaisi takaisin uomilleen valeraskauden päätyttyä ja narttu laihtuisi taas ilman sen kummallisempia kikkailuija.

Yleinen mielipide läpi koko maailman kuitenkin on, että ainoa joka todella auttaa valeraskauksiin, on aika.