Greyhound on kohtuullisen vapaa perinnöllisistä sairauksista. Sen sijaan sillä on muita rotuja korkeampi riski vammoihin ja tapaturmiin. Tämä johtuu suoraan sen lihaksistosta ja voimasta: nopeudesta. Treenattu greyhound on huippu-urheilija, jonka elimistö venytetään äärirajoilleen. Tämä vaatii erikoishuomiota niin treenareilta kuin myös ratojen ylläpidosta huolehtivilta. Koirien riskiä loukkaantua ei saa missään tilanteessa kasvattaa välinpitämättömyydellä tai ahneudella. Hyvin hoidettu greyhound jaksaa terveenä uransa, jos onni on myötä, sillä vapaa-aikana tapahtuville tapaturmille ei kukaan voi mitään.
Suurin osa ratavammoista olisi estettävissä perustason koiranlukutaidolla. Greyhound oireilee yleensä jo ennen ratavammaa, usein epäpuhtaalla askelluksella. Koiran liikkumisen seuraaminen, kaikkien poikkeavuuksien näkeminen ja perustason lihashuollon hallitseminen helpottaa alentamaan rataloukkaantumisten riskiä. Kun jotain löytää, niin silloin on myös helpompi kuvailla ongelma mentäessä ammattimaisemmalle hierojalle tai fysioterapeutille.
Tapaturmat
Tapaturmat ovat suurin loukkaantumisten aiheuttaja, ja nimenomaan kotioloissa. Useimmiten kyseessä ovat haavat ja ruhjeet, kun greyhound juoksee ryteikköjen läpi tai törmäilee isommassa laumassa. Välillä tulee jopa murtumia, nivelvenähdyksiä sekä revähtymiä.
Tapaturmien täydellinen välttäminen on vaikeaa, mutta riskiä voi pienentää. Isoa laumaa greyhoundeja ei kannata päästää yhtä aikaa vapaaksi, ulkoiluttaessa vapaana käytetään kuonokoppaa eikä mennä hakkuuaukealle. Vapaana liikkuminen on kuitenkin elintärkeää greyhoundille. Paitsi että se on ehkä paras yleistreenimuoto, niin sillä hoidetaan myös psyykkistä puolta.
Ratavammat
Ratavammoiksi lasketaan vain radalla treeni- tai kilpailuolosuhteissa syntyneet vammat. Nämä ovat myös yleisiä, olkoonkin etteivät jokapäiväisiä. Silti jokainen kilpaileva kärsii jossain vaiheessa uraansa rataloukkaantumisesta. Yleensä kyse on varvasvälin repeämisestä, kinnermurtumasta tai jonkun lihaksen revähdyksestä.
Radan merkitys
Radan kunnossapito on oleellisen tärkeä tekijä greyhoundin loukkaantumisriskissä. Siksi se on asia, jonka suhteen ei saisi tehdä kompromisseja.
Useat tutkimukset osoittavat, että greyhound ei muuta askellustaan, paitsi jos se horjahtaa esimerkiksi huonon alustan takia. Noin 75 % greyhoundeista aloittavat suorilla loikan vasemmalla etujalalla. Tästä johtuu suoraan se, että 78 prosenttia metakarpaalivammoista tulee vasempaan jalkaan ja useimmiten track leg tulee vasempaan tibiaan.
On myös esitetty, että useimmat jänteiden ja lihasten repeämisistä etujalkojen toisessa liikkeessä johtuisi radan pinnan huonosta pidosta.
Kun etujalka koskee maata, sen iskuvoima vastaa 60 prosenttia ruumiinpainosta, takajalkojen rasitus on vain 40 prosenttia. Takajalkojen kosketuspinta sijaitsee painopisteen takana, joten työntövoima suuntautuu horisontaalisesti alustan ollessa kunnossa. Siksi radan pinnan on oltava optimaalinen ottamaan etujalkojen iskuvoiman vastaan, sekä suuntaamaan takajalkojen työntövoimaa eteenpäin.
Jim Gannonin tutkimusten mukaan kaikki greyhoundit tulevat ensimmäiseen kaarteeseen oikealla etujalalla. Sitä seuraava askelluksen vaihto tekee greyhoundista törmäys- ja horjahdusherkemmän, kun tasapaino heikkenee. Asteittainen kallistuksen aloittaminen ennen kaarretta helpottaa askelluksen vaihtoa. Kun 32 kg greyhound tulee 52 km/h kallistamattomaan kaarteeseen, niin sen täytyy voittaa 25 kilon horisontaalinen keskipakoisvoima. Kokonaisvoima vastaa 50 kilon perunasäkkiä – ja koko tämä paino kohdistuu suoraan kintereeseen.
Kinner on ehkä monimutkaisin rakennelma greyhoundin vartalossa, eikä siksi ole yllätys, että siinä on niin paljon ongelmia. Seitsemän tarsaaliluuta ja neljä pääjännettä, jotka vastaavat ihmisen nilkkaa. Osa luista on pitkiä, osa suhteellisen lyhyitä. Kinner kykenee liikkumaan eteen- ja taaksepäin, eikä sitä ole rakennettu kestämään moisen perunasäkin painoa. Siksi kaikki greyhoundit saavat jonkunasteisia kudosvaurioita kintereeseen juostessaan kallistamattomilla kaarteilla.
Ylirasitusvammat
Melkoinen osa ratavammoista ovat itseasiassa ylirasitusvammoja. Niissä kyse on aina treenarin virheestä. Mutta on myönnettävä, että virheen tekeminen on erittäin helppoa – niistä olisi kuitenkin yritettävä oppia, ja olla syyttelemättä muita. Pahin virhe jonka voi tehdä, on uusia oma töppi ja saada loukkaantuminen uusiutumaan joko samalla tai seuraavalla koiralla.
Tyypillisiä ylirasitusvammoja ovat kinnermurtumat sekä revähdykset.
Ylirasitusvammat syntyvät, kun kudoksilla – lihaksilla, nivelillä, jänteillä ja luustolla – ei ole aikaa parantua ja toipua rasituksen aiheuttamista mikrovammoista. Jokainen greyhound saa suorituksesta esimerkiksi pienen pieniä repeämiä lihaksiston pintaan, jänteet ärtyvät jatkuvasta liikkeestä ja venymisestä ääriasentoon ja luustosta otetaan elimistöön käyttöön kalsiumia. Nämä ovat kaikki normaaleja tapahtumia, mutta muuttuvat epänormaaleiksi, aiheuttavat sairastumisen, loukkaantumisen tai muun ongelman, mikäli elimistö ei ehdi koskaan toipua. Siksi riittävä palautuminen kovasta treenistä tai kilpailusta on ehdottoman tärkeää.
