Kautta aikain koira- ja vinttimaailmassa treeni on ajettu kahteen eri tyyliin. Lyhyillä vedoilla tehdään nopeita sprinttereitä ja parannetaan anaerobista kykyä. Fillarilenkeillä taasen rakennetaan aerobista, pitkäkestoista kestävyyttä. Näinhän asia periaatteessa on, mutta kestävyyden rakentaminen pitkillä lenkityksillä vaatii melkoista viitseliäisyyttä omistajilta, kunnosta puhumattakaan. Sillä aika iron man saa olla, että kestävän koiran kävelylenkeillä väsyttää – polkupyörällä toki onnistuu.

Manninen uutisoi ratkaisun, joka tekee elämästä paljon helpomman. Ja mielenkiintoisemman, ainakin greyhound-harrastajan näkövinkkelistä.

Lyhyet, ”kaikki ulos” -spurtit kuntopyörällä aiheuttavat hyvin samankaltaisia adaptaatio- eli mukautumisvaikutuksia kuin pitkäkestoinen, matalaintensiivinen kestävyysharjoittelu. .. Näyttäisi siltä, että ainakin osa kestävyysharjoittelun edullista vaikutuksista voidaan saavuttaa myös lyhytkestoisilla spurteilla.

Martin Gibala: Molecular responses to high-intensity interval exercise.

Hauskaa. Koska viehettä käytettäessä greyhound ajaa vähintään 100 % intensiviteetillä, niin pidennettäessä vetoa (tai juostessa keskimatkan kilpailua) ei tehdäkään ainoastaan hemmetin nopeita sprinttereitä, vaan kaupan päälle saadaan myös jaksavia kestävyysurheilijoita. Greyhound racingissä tällä saattaisi olla se merkitys, että olen aina ollut oikeassa stayereiden treenauksen suhteen – vaikka moista, ehkä viime vuoden Veteraanitittelin voittanutta ja pitkillä matkoilla loistanutta Moolah Bonzaa lukuun ottamatta, en ole koskaan treenannut.

Stayeria ei treenata pitkillä, matalan tehon rasituksilla, vaan juoksuttamalla koira maitohappokynnykselle ja siitä hivenen yli. Eli ero sprintteriin tulee ainoastaan vedon pituudessa.