Koirille haetaan välillä aivan puhdasta raakaa lihasvoimaa. Useimmissa koiralajeissa se ei ole harjoittelun päätavoite, sillä samalla syödään ketteryyttä ja varsinkin nopeutta. Lihasvoimaharjoitukset olisikin syytä tehdä lyhyinä jaksoina ja ajoittaa kilpailu- tai harrastuskauden ulkopuolelle, niin sanotulle peruskuntokaudelle. Vinttikoirat tai agility eivät tee puhtaalla voiman maksimoinnilla mitään, mutta toki sen on oltava sovellettuna osa harjoittelua. Voima lisää varsinaisen lihasmassan, eli lihassolujen ja -syiden, lisäksi myös lihaksen verisuonitusta ja tärkeimpänä sen hermotusta.

Hermotus on se tärkein tekijä lihasvoimassa, haettiin sitten maksimaalista supistusta – eli raakaa voimaa – tai voimakasta nopeatempoista supistelua: nopeutta. Tämä on yksi syy siihen miksi nopeuslajeissa suuret ja näyttävät lihakset eivät kerro nopeudesta itsestään yhtään mitään. Toki maitohappokestävyydelläkin on merkityksensä, sillä niin nopeus kuin voimakin tuottavat kuona-aineita. Raa’assa voimassa taasen lihaksen koollakin on tärkeä rooli. Kestävyyspuolella – esim. valjakot ja metsästävät – taasen harjoitellaan enemmän aerobista kuntoa ja voimaa.

Koiraurheilulajeista löytyy Suomessa tällä hetkellä käytännössä vain yksi, jossa nimenomaan lihasvoima on valokeilassa: weight pulling, taakaNVETO. Paradoksaalista kyllä, niin kuitenkin näyttelykoirat treenaavat eniten lihasvoimaa – ei lihasvoiman takia, vaan saadakseen leveämmän rintakehän. Voitaisiin sanoa, että ero on kuin voimanostajan ja kehonrakentajan välillä.

Jos koiralle on päätavoitteena maksimaalisen lihasvoiman kehittäminen, niin aivan samat lainalaisuudet pätevät kuin missä tahansa treenissä:

• pohja tehdään pentuna
• varsinainen kehitys tapahtuu aikuisena
• säännöllisyys
• riittävästi rasitusta
• palautuminen ja lepo
• tarkoitusta vastaava ruoka
• lisäravinteet

Useat ihmisten voimatreenin opit ovat suoraan siirrettävissä koiraan, kunhan muistaa huomioida anatomiset itsestään selvyydet. Ihmisellä raajojen liikkuvuus on laaja, ja jalkojen liike tapahtuu lantiosta/lonkasta alaspäin. Koiralla raajojen liike on rajoitetumpi, perustuu vain liikkumiseen ja raajat ovat olkaan ja lantioon nähden ”90 asteen” kulmassa. Plus että koiralla on mahdollisuus tehokkaaseen nelivetoon. Tämä rakenne-ero mahdollistaa koiralle vähäisemmällä lihasvoimalla ihmistä suuremman voiman ja nopeuden. Se, että nousimme kahdella jalalle, auttoi varmasti suunnistamisessa ja näkemisessä, mutta ei tehnyt meistä tehokkaampia ja nopeampia fysiikan suhteen.

Vaikka koiralla 4WD onkin, niin silti perusta on, että takapää tuottaa voiman ja keula ohjaa. Jos on tarve saada raskas taakka liikkeelle, niin koira joutuu pidon takia siirtämään painoa ja voimaa etujaloille, jolloin voimantuotto lähteekin olan, rinnan ja eturaajojen lihaksille. Tämä on hivenen ristiriitainen tilanne, sillä paras työntö saataisiin kuitenkin takajaloista. Ihmisellä saattaa olla mahdotonta vetää omaa painoaan ylöspäin, eli se yksikin leuanveto jää tekemättä, mutta kyykystä saadaan sama paino nousemaan kylläkin ylös. On sanottu, että suomenhevosen ylivoimaisuus työhevosena perustuu sen poikkeukselliseen tapaan vetää kuormaliikkeelle. Kun tupsujalat olutkärryhevoset makaavat painollaan ja rinnallaan – eli etupäällään – kuorman liikkeelle, niin hallavaharja suokki siirtää painonsa takajaloilleen ja vetää takaraajoilla tukkikuorman vauhtiin. Erot ovat johtuneet luonnollisesti olosuhteiden pakosta (katu vastaan metsä) ja sitä kautta rakenne-eroihin, kuten raajojen kulmauksiin.

Käytännössä tämä tarkoittaa muutamaa asiaa. On syytä pohtia ja kokeilla, saisiko koiran käyttämään vedossa enemmän takajalkojaan, jolloin saataisiin paremmat tehot. Weight pullingin tyyppinen, mutta enemmän kaikille sopivaksi showlajiksi kehitellyssä Powerdogissa kannattaisi miettiä määrättyä tuotekehittelyä, jolla kuorman painopiste saataisiin sellaiseksi, että se avustaisi nimenomaan takajalkojen käyttöä, sekä valjastuksen tekniikkaa kannattaisi suunnitella.

Jalostuksellisesti kyseessä on mielenkiintoinen tavoite: tehdä koira, jolla olisi geneettisesti voimaa, taakan suhteen oikeat mittasuhteet sekä vetämisen kannalta optimaaliset kulmaukset.

Suurin osa voimaharjoittelusta on vetämistä. Lopputuloksen suhteen on aivan sama vetääkö koira autonrengasta, tukkia vai vastuskumia. Rasitus on aina samaa, jos koiran ja taakan välistä kulmaa ei päästä muuttamaan. Tämä vaatii kekseliäisyyttä tavoitteellisesta treenarilta. Jos vetoköyden mittaa muutetaan, niin muuttuu myös painon ja koiran välinen kulma. Jos kuorman korkeus muuttuu, niin taasen vetokulma muuttuu – eli kärryjen käyttöä kannattaa harkita.

Jos eteenpäin veto kuormittaa useimmiten eturaajoja, niin taaksepäin vetäminen taasen takaraajoja – taas kerran kyse on vetokulmasta. Kun koira taistelee saalistaan – eli vetää painoa, jousta tai vaakaa vastaan – niin veto suuntautuu useimmiten koiraan nähden ylhäältä alas. Tällöin eturaajat eivät kykene tekemään täysitehoisesti töitä, vaan takajalat vastaavat voimasta. Ja tässä piilee myös ongelma. Nopeuslajeissa uinti ja syvä lumi eivät kuulu ns. järkevään puuhaan, koska se kuormittaa niitä lihaksia, joita ei normaalisti voimalla käytetä – kuorma on jalan siirtämisessä eteen, ei työnnössä jota haluttaisiin – tämän takia runsaslumisina talvina alkaa vinteiltä hajota hauiksia. Koiran taistellessa vedossa, eli vetäesään taaksepäin, tapahtuu aivan sama – lihakset tekevät töitä ”väärään suuntaan”. Voimapuolella tuo aiheuttaa kuitenkin harvemmin ongelmia siksi, että niitäkin lihasryhmiä on koko ajan tavalla tai toisella harjoiteltu. Mutta kannattaa huomioida, että siinä on kuitenkin loukkaantumisriski.

Lajeissa, jossa taistelutahtoa käytetään voiman mittaamisessa- käytännössä Powerdogissa – olisi myös syytä varmistua siitä, että veto tapahtuu kaikilla koirilla samalla tavalla. Toisin sanoen: veto tapahtuisi jokaiselle koiralle sen selkärankan suuntaisesti tai hivenen yläviistoon. Missään nimessä paino tai vastus ei voi olla kiinteällä korkeudella eri kokoisille koirille, koska koirat joutuvat silloin eriarvoiseen asemaan tavalla, jolla ei ole mitään tekoa voiman kanssa.

Jyrkän mäen juoksuttaminen kehittää nimenomaan takapäätä. Jos koira siirtyy tehoissa eturaajoihin, niin sillä on takajaloissa riittämätön voima, sillä ei ole pitkät selkälihakset kunnossa, pito tassujen alla pettää, se on väsynyt tai johinkin sattuu. Laskettelurinteissä ja hiekkakuopilla voimalla tehdyissä juoksutusvedoissa on helppo ampua yli, liioitella. Useimmiten ei tarvita kymmeniä metrejä, vaan muutama laukka riittää – toistoilla ratkaistaan rasittavuus.

Ylipäätään treenissä kannattaa keskittyä painoon, puhtaan lihastyön käyttöön sekä lyhyihin suorituksiin, mutta useisiin toistoihin. Ei siis vedätetä vaikkapa 20 kg koiralla 10 kg painoa puolta tuntia, vaan 20 kg painoa 10 sekuntia, pysähdys, 10 sekuntia, pysähdys jne. niin, että sarjojen välissä on useamman minuutin palautuminen, jolloin koira saa liikkua vapaasti je notkistaa itseään.

Koiran omalla painolla on merkitystä. Se nimittäin toimii vastapainona kun taistellaan kuorman kanssa, sekä antaa lisää tukea tassuille. Tässä on muuten sitten mahdollisuus pieneen huijaamiseen voimalajeissa. Säännöissä kannattaa määrätä, että mantteleita ei saa käyttää – niihin on helppoa upottaa hieman lisäpainoa, joka oikealla mitoituksella antaa selvää etua. Toisaalta taasen, hieman kireämpi joustokankainen kokomantteli – samantapainen kuin greyhound racingin ns. uikkarimantteli – taasen antaisi tukea lihaksistolle ja saattaisi suojata koiraa. Idea on siis hieman samantyyppinen kuin painonnostajan vyössä. Ranteiden teippaamista voisi samaten harkita – mutta sen toimivuudesta tai hyödystä minulla ei ole mielipidettä.

Treenin tehoa voi siis parantaa painovöillä. Koska valmiita tuotteita ei ole aina saatavilla, niin soveltamalla pääsee pitkälle. Minigrip-pussiin sopiva määrä hiekkaa ja teipataan raajaan kiinni. Ostetaan joko vinttien kilpailumantteli tai tehdään itse, ja taskuilla tai muilla ratkaisuilla lisätään runkoon painoa. Koira siis treenaa korkeammalla ”omapainolla”, mutta kilpailee alemmalla – voima on kuitenkin kehittynyt suurempia vastuksia vastaan. Varsinaista diettaamista kilpailuihin ei kannata harrastaa, sillä ei voimassa saada mitään etua, päinvastoin. Useimmiten koira kuivuu, ja menettää lihaksen kimmoisuutta ja liikkuvuutta. Ihmisillä voimaurheilussa diettaaminen perustuu vain pääsemiseen alempaan painoluokkaan (sama idea korkeammalla painolla treenaamiseen) ja he nostavatkin vuorokaudessa punnituksen jälkeen painoaan takaisin ylös niin paljon kuin pystyvät.

Aktiivisesti kilpailevilla vinteillä kausi jakautuu selvemmin perus- ja nopeuskuntoon ja kilpailukauteen – ainakin teoriassa, ja menestyvillä käytännössäkin. Voimapuolella jakoa ei samalla tavalla ole, vaan treeni jatkuu koko kauden. Toki talvella, tai muuna sopivana aikana, on syytä ottaa ainakin pari kuukautta rennommin – pysyy koiran lihaksisto ja korvien väli kunnossa. Samalla estetään omistajan ahneudesta aiheutuva paha krooninen ylikunto. Koiran varsinainen voima tai kunto ei tipahda muutamassa kuukaudessa mihinkään, vaan se on saatavilla kohtuullisen vähällä työllä takaisin huippuunsa. Rapakuntoon tipahtaminen vaatii todella pitkän ajan täydellistä laiskuutta. Nartuilla kiimakierto aiheuttaa luonnollisen katkoksen työhön, mutta urosten omistajien on oltava oma-aloitteisempia.

Lihashuolto on voimatreenissä vähintään yhtä tärkeää kuin nopeuspuolellakin, kummassakin lihas tekee äärisuoritusta. Kipeää, aristelevaa tai ontuvaa koiraa ei koskaan treenata tai kilpailuteta. Säännöllinen tarkastus ja hieronta tai muu lihaskäsittely on enemmän kuin suotavaa ja omistajien olisi opeteltava ainakin perustaidot.

Katiskassa ei ole suositeltu kreatiinin käyttöä kuin harkitusti. Tämä johtuu vain siitä, että Katiskan sisältö historiallisista syistä johtuen on keskittynyt hyvinkin pitkälle anaerobiseen suoritukseen – eli racing greyhoundeihin. Mutta kun tehdään voimaa, niin samoista syistä kuin kreatiini ei soveltuisi vinteille, niin se sopii lihastreeniin- Painon nousu ei ole ongelma, päinvastoin. Muutoin urheilulisät ovat hyvin samanlaisia: D-vitamiinia, sinkkiä ja taistellaan happamuutta vastaan palautuksessa – niistä aiheista Katiskasta löytyy joltisen paljonkin tekstiä.

Rautalisien käyttöä, sekä niitä tukevia kuten kuparia, kannattaa harkita. Korkea hemoglobiini on aina etu. Pieni verenkuva ei paljoa maksa, ja vaikka se ei suoraan kerrokaan koiran kunnosta, niin siitä saa hieman vinkkiä. Hemoglobiinin suhteen on muistettava, että se seuraa hematokriittiä. Jos koira on kuiva, eli hematokriitti on arvona korkea, niin hemoglobiini näyttää korkeampaa arvoa – ja päinvastoin. Voimaa käyttävillä koirilla ei haluta korkeaa hematokriittiä, ja jos se nousee vaikkapa yli 52:den, niin on syytä miettiä omia toimintatapojaan uusiksi – koira on ylirasituksessa, se on liian hoikka, ei juo riittävästi tai on muusta syystä kuivumassa.

Proteiini on erittäin tärkeässä roolissa. Siitä rakennetaan lihakset ja huolletaan kehoa. Jos proteiinin saanti tipahtaa alas, tai edes suosituksiin, niin se näkyy jollain aikavälillä niin kehityksessä kuin suorituksessakin. Käyttäkää Katiska hakua – joko yläpalkin sisäistä tai sivupalkista löytyvää Googlen tarjoamaa – proteiineista löytyy paljon juttua.

Ruokinta on muutoin perusasioita. Keskitytään hyvälaatuiseen ruokaan, mielellään eläinperäiseen. Jos pystyy valitsemaan lihalähteen, niin kannattaa suosia punaista lihaa – se sisältää lihastyöhön tarvittavia ainesosia, päinvastoin kuin valkoinen (niistä aineksista punainen väri johtuu).

Kolme suurinta virhettä, joihin voi syyllistyä, ovat:

• liian raju treeni koiran kuntoon ja voimaan nähden
• liian vähäinen ruokkiminen (hyödynnettävää ravintoa – huom. barffaajat!)
• liian vähäinen juottaminen