Ylirasitusoireet ovat aina vakavia, mutta onneksi helposti parannettavissa. Ongelmat on vain havaittava aina tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Usein ylirasituksella ymmärretään totaalista väsymistä. Ollaan juoksutettu koira ns. seinää päin, kulutettu kaikki energiavarat. Tuokin on ylirasitusta, mutta asia on huomattavasti laajempi ja monimutkaisempi. Koira on saattanut jaksaa rasituksen hyvin ja on aloittanut palautumisen silminnähden kuten pitäisikin, mutta muutaman tunnin kuluttua ollaan keskellä oireilua. Silloin ylirasitus ei ole johtunut voimien loppumisesta, vaan elimistön suojamekanismit rasituksen muita seurauksia vastaan on kompastellut. Ylirasitustila ei suoraan tarkoita, että koira on ollut kehnossa fyysisessä kunnossa. Se tarkoittaa, että elimistö sillä hetkellä ei ole kyennyt palautumaan juuri siitä rasituksesta. Kunto, edeltävä rasitus, ruokinta, nestetasapaino ja stressitaso yhdessä rasituksen keston ja laadun kanssa muodostavat yhtälön, jossa jonkun tai joidenkin tekijöiden pettäessä romahduttavat koko korttitalon.
Yleisin merkki ylirasituksesta on totaalinen väsyminen. Koira ei jaksa ja kävely on vaikeaa. Tuttu tilanne meille jokaiselle, joiden urheilullisuus on vähän niin ja näin, mutta joskus on pakko laittaa vähän ripeämmin jalkaa jalan eteet. Hetken kuluttua särkee reisilihasten alapäät, jalat eivät tahdo liikkua, paikat kangistuvat. Ollaan ylitetty voimavarat. Peruskunnosta ja parista muusta asiasta riippuu missä tuo raja on. Koira ei kykene kertomaan koska tuntuu pahalta, vielä vähemmän suorituksen aikana. Greyhoundeilla, ajokoirilla ja rekikoirilla rasituksen asteen arviointia vaikeuttaa myös koiran korvien väli. Noilla kaikilla vietti, vuosituhansinen jalostus vain yhteen käyttötarkoitukseen, saattaa ajaa koiran reunan yli. Elimistön omat varoitusmerkit – lihasten kipu – eivät toimi hidasteena, vaan koira menee puhtaalla tahdolla pidemmälle, korkeammalle ja kovempaa kuin mitä lihasten energiavarannot antaisivat myöten. Pahin ylirasitusoire onkin jos koira juoksee itsensä hengiltä.
Maitohappo satuttaa
Lihasten energia-aineenvaihdunnassa syntyy maitohappoa ja muiden asioiden lisäksi maitohapon katsotaan olevan syyllinen rasituksen synnyttämään lihaskipuun. Tämäkään asia ei välttämättä ole näin yksinkertainen, paitsi yleistyksissä. Eräässä tanskalaistutkimuksessa tutkittiin rotan lihaksen toimintaa. Yksi havainto oli, että lihaksen ympäristön tekeminen happameksi maitohapolla paransi lihaksen supistumisvoimaa. Käsitys maitohapon väsyttävästä vaikutuksesta on huomattavasti vanhempaa perua, sillä 1929 tehtiin kokeita, joissa havaittiin maitohappoa kertyvän lihakseen rasituksen aikana ja samalla lihaksen supistumisvoiman heikkenevän. Lihakset saatiin supistumaan uudelleen tehokkaammin poistamalla maitohappo kemiallisesti lihaksista. Tästä tehtiin virheellinen johtopäätös, että maitohappo johti väsymiseen. Kuten tieteellisessä maailmassa yleensä, niin vain yhteen tutkimukseen ei sinällään luoteta, vaan kaikki täytyy olla toistettavissa. Urheilulääketiede ja urheilijoiden fysiologian tutkiminen on melkoisen suurta bisnestä ja lihasvoiman, väsymisen sekä maitohapon yhteyksiä on tutkittu enemmänkin. Aina saatiin sama tulos, maitohappo väsyttää ja heikentää lihaksen supistumisvoimaa. Alkuperäisestä tutkimuksesta sai kulua vuosikymmeniä, ennen kuin teoriaa alettiin kyseenalaistaa. Syy/seuraus-suhde ei olekaan niin yksinkertainen. Maitohappo syntyy lihaksessa olevasta glykogeenista, joka hajoaa anaerobisessa eli hapettomassa rasituksessa maitohapoksi. 80-luvun lopulla havaittiin, että lihakset väsyivät ja jopa nopeammin ihmisillä, joilta puuttuu glykogeenia hajottavaentsyymi. Heillä ei lihaksiin muodostu maitohappoa lainkaan.
Tekniikka ja mittalaitteet kehittyivät ja nykyään päästään tutkimaan yksittäisiä lihassäikeitä. On havaittu, että ympäristön muuttumisella happamaksi maitohapon takia ei ole mitään merkitystä lihasten väsymiselle. 2000-luvun alussa toisessa tanskalaistutkimuksessa löydettiin tietoa, että maitohaposta onkin hyötyä lihaksen väsyessä. Lihassolujen aktiivinen toiminta tuottaa solujen ulkopuolelle runsaasti kaliumioneja. Kun kaliumioneja lisättiin tarkoituksellisesti, koeputkessa olevan lihaksen supistumisvoima heikkeni. Tekemällä ympäristöstä hapan supistumisvoima parani ja voima kasvoi. Uusimmassa tutkimuksessa lihassäikeitä ärsytettiin sähköisesti ja tutkittiin taas happaman ympäristön vaikutusta lihasten supistumisvoiman muutoksiin. Maitohapon lisääminen paransi jo rasitetun lihassäikeen supistumista.
Tätä systeemiä ei vieläkään täysin ymmärretä, mutta se kertoo meille sen minkä itseasiassa jo tiesimme: elimistö on suunnattoman monimutkainen, kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä mitään tehdä turhaan. Väsymisen täydellinen mekaniikka on arvoitus. Tasapaino on kuitenkin tärkeintä. Lihaskipu johtuu luultavammin siitä, kun maitohappo alkaa poistumaan ja happamuus lihassolun ulkopuolella alkaa. Liika kalium solun ulkopuolella on työn aikana pahasta ja sitä tilaa maitohappo saattaa korjata. Mutta solun ulkopuolella maitohappo myöskin nostaa elimistön happamuutta ja hajoittaa lihassoluja – ollaan katabolisessa tilassa – ja siihen neutralisointiin taasen kaliumia ja muita elektrolyyttejä muun muuassa tarvitaan. Lihasten aineenvaihduntaan kuuluu monta osatekijää kuten maitohappo, glykogeeni, fosfokreatiini, epäorgaaninen fosfaatti, ATP sekä kalsium-, natrium- ja kalium-ionit. Niiden pitoisuudet muuttuvat lihasta käytettäessä ja kaikkiin liittyy erilaisten solun tuottamien proteiinien toiminta.
Kun puhutaan ylirasitusoireena lihaskipeydestä ja -jäykkyydestä, niin parannuskeino on helppo. Lähtee sillä millä on tullutkin. Tämä ei tietenkään tarkoita nääntyneen koiran laittamista täysivauhtiselle maratoonille – se parantaa loppulisesti kaikista vaivoista – vaan maltillista liikuntaa. Vapaana ulkoilua ja remmilenkkejä keveällä vauhdilla ja rasituksella. Se lisää verenkiertoa lihaksissa ja elimistön yleistä aineenvaihduntaa nopeuttaen ja helpottaen maitohapon ja muiden kuona-aineiden poistumista. Vaihteleva liikunta myös vetreyttää ja venyttää lihaksia. Fysioterapeutit ja hierojat ovat ylityöllistettyjä muutoinkin ja heille on turha viedä normaaleja liikunnata jäykistyneitä koiria. Treenarin on tehtävä perusasiat itse. Jos ei halua, niin ehkä kultahamsterit olisivat otollisempi harrastuskohde. Perushieronta ja -venyttely ja liikunta ovat jäykkyyksien poistamisen A ja O, ja jokaisen on ne opeteltava.
Lihasjäykkyytä ei saa pelätä. Aika ajoin treenikaudella koira on juoksutettava ns. hapoille, mutta ei joka kerta. Jatkuva äärirajoille liikuttaminen vaatii niin pitkän palautumisajan, että se ei ole enää tarkoituksenmukaista. Myös pitkäkestoinen aerobinen liikunta (polkupyörät, juoksumatot, uiminen) aiheuttavat greyhoundeille jäykistymistä ja herkkyyden menettämistä. Erittäin harva greyhound kestää hidastumatta tai jopa hajoamatta rasittavaa pitkäkestoista liikuntaa. Koiran töpöttävän askelluksen ja kehnon kääntymisen kävelyssäkin pitäisi herättää treenarin miettimään. Samaan kastiin kuuluvat myös rajut voimaharjoitukset, kuten vauhti uppohangessa, ylämäki tai veto.
Läpivirtsaaminen
Ehdottomasti yleisin vakavista ylirasitusoireista on ns. läpivirtsaaminen tai jopa asidoosikseen meneminen. Sen huomaa siitä, että koira harjoituksen tai kilpailun jälkeen virtsaa huomattavan paljon, joskus jopa alleen. Silloin koiran suolotasapaino on mennyt sekaisin. Se juo enemmän ja enemmän virtsaten yhä tiheämmin, jolloin se ”huuhtelee” elimistöstään koko ajan enemmän suoloja pois. Munuaiset eräällä tavalla menevät sekaisin ja saavat lihaksista vapautuvista elektrolyyteistä vääriä signaaleja, jolloin koko eloimistö joutuu Pahan Oravanpyörään. Lääkkeenä käytetään lepoa, ruuan rasvaprosentin nostamista ja valkuaisen määrän vähentämistä sekä palautumisaineita (elektrolyyttejä). Elektrolyytit kuuluvat kovassa treenissä olevan koiran ja kilpailijan perusaineisiin. Elektrolyyttejä annetaan aina ennen suoritusta ja sen jälkeen.
Lievemmät tapaukset ovat hoidettavissa itse, mikäli kykenee arvioimaan virtsan väristä koiran tilaa sekä seuraamaan kuivumista. Niin kauan kun virtsa on kellertävää, niin ollaan aika turvallisessa tilanteessa, mutta veden virtsaaminen vaatii jo toimenpiteitä. Verimäisyys, tumma punainen väri, on syy soittaa välittömästi lääkärille. Asidoosi vaatii aina ja poikkeuksetta eläinlääkärin hoitoa – yleensä nesteyttäminen ja elektrolyytit riittävät – sillä tila tappaa hoitamattomana nopeasti. Greyhoundilla, ja muutamalla muullakin vinttikoiralle, on veren hematokriitti harrastuksen ja rodun erikoistyypin takia luontaisestikin niin lähellä kriittistä, että se ei kestä rajua kuivumista. Muilla roduilla asidoosiin joutuminen on vielä huolestuttavampaa, koska niillä silminnähden tulleet oireet juoruavat jo huomattavan vakavasta tilasta. Jos koira joutuu juomisen ja lisääntymisen virtsaamisen kierteeseen, niin ensimmäiseksi kannattaa ottaa yhteyttä osaavaan harrastajaan. Se ei nykyään enää välttämättä tarkoita kasvattajaa, koska Suomesta löytyy jo turhan paljon kasvattajia, jotka eivät edes hallitse elektrolyyttien annostamisen alkeita.
Kilpailun jälkeen kriittisin hetki on juottaminen. Koiralle on tarjottava riittävästi nestettä, mutta se ei saisi päästä ahnehtimaan. Vatsa täynnä vettä on veren kaivamista koiran nenästä.
Krampit
Kramppi ei sinällään ole ylirasitusoire, olkoonkin että koira voi myös krampata liiallisen rasituksen jälkeen. Ensiapuna koiraa kävelytetään hitaasti ja kramppaavaa lihasta hierotaan lievästi. Kramppaavaa kohtaa voidaan myös jäähdyttää vedellä, mutta kylmää vettä ei saisi kuitenkaan suoraan ruiskuttaa isoille lihaksille, jänteille kylläkin. Ruokaan lisätään magnesiumia ja kaliumia, sekä alkuverryttely tehdään huolellisemmin. Ruuan muuta koostumusta on ehkä myös tarkistettava. Yksi erittäin yleinen syy kramppeihin on koiran kuivuminen.
Ontumiset, nilkuttelut ja revähdykset
Kaikkiin ontumisiin ja nilkutteluihin auttaa lepo. On kuitenkin syytä varmistua, että aiheuttajana ei ole vakavampi loukkaantuminen tai vamma. Pahasti jumiutuneisiin lihaksiin auttaa eläinfysioterapeutti, ja treeniohjelmaa on ehkä muutettava. On muistettava, että päivää ennen starttia ontunut koira ei luultavammin ole valmis kilpailemaan. Mikään vamma harvemmin korjaantuu vuorokaudessa tai edes kahdessa.
Osa ontumisista johtuu kehnosta alustasta. Mutta nekin ovat luokiteltavissa ylirasitusoireiksi, koska suorituksen voima ja rajuus yhdistettynä asiattomasti hoidettuun radan pintaan rasittavat koiran niveliä ja lihaksia kipuiluun saakka. Käytännössä kaikki revähdykset ovat ylirasitusvammoja. Työtä on ollut liikaa ja lepoa liian vähän, eikä lihas ole missään vaiheessa päässyt toipumaan juoksemisen aiheuttamista mikrorepeämisistä. Valitettavan usein myös kinnermurtumat ovat ylirasitusvammoja, olkoonkin, että radan hoito altistaa rajusti ja usein syyttävä sormi osoittaa nimenomaan radan hoidosta päättävää – ei treenaria. Nuorilla koirilla metakarpaalien arkuudet ovat tyypillisiä ylirasitusvammoja.
Hoidoksi riittävät usein kylmä, tulehduskipulääkkeet ja lepo. Sekä treenarin asennemuutos. Vakavammat tapaukset on aina hoidatettava eläinlääkärillä.
Ylikunto
Ylikunto on hermoston, verenkierron ja aineenvaihdunnan kroonista väsymystä. Lihassolujen ja koko elimistön palautumiskyky on normaalia heikompi. Se ei ole sairaus, vaan elimistön oma suojelumekanismi liian suurta energiankäyttöä vastaan.
Tilanne korjaantuu yleensä viikosta kolmeen viikkoon kevyemmällä treenaamisella ja kilpailun tai kahden väliin jättämisellä. Nimenomaan aerobista harjoittelua on vältettävä. Ruuan rasvapitoisuuden nostaminen nopeuttaa ylikunnosta toipumista.
Koirilla ylikunnon diagnosointi on vaikeampaa kuin ihmisillä, koska ei voida käyttää sykettä, verenpainetta ja lyöntitilavuutta mittarina. On siis luotettava ulkoisiin merkkeihin. Sykkeen mittaamisesta ei ole hyötyä, koska ensinnäkin se on osalla roduista ja yksilöistä suorituksessa liian korkea – ei ole mittalaitteita – ja toiseksi se reagoi liikaa koiran mielentilaan.
Ylikunnosta kärsivä koira on yleensä haluton, masentunut, jatkuvasti väsynyt, paino laskee, palautuu hitaasti ja sen suoritustaso laskee. Useimmiten silloin treeniä vain lisätään, ja joudutaankiin ojasta allikkoon. Mikäli ylikunto pahenee ja muuttuu kroonisemmaksi, niin huonojen aikojen ja menetettyjen voittojen lisäksi uhkaavat vähäisempänä käytösongelmat ja huomattavasti vakavampina jännetulehdukset sekä lihasrevähdykset. Suomen tauoton kilpailukalenteri altistaa ylikunnolle. Vinttikoirissa ennen kilpailtiin kaksipäiväisiä kilpailuja useammilla kilpailupäivillä kesän aikana, niin varsinainen treenaus oli tehottomampaa tai sitä ei tehty ollenkaan. Koirat eivät päässeet koskaan niin hyvään kuntoon, että niillä olisi ollut riskiä ylikunnosta.
Nykyään ollaan päästy yli sinänsä väärästä hokemasta, että kilpailukaudella ei treenata, mutta tasapainon vuoksi ollaan saatu tilalle ylikunto-ongelmat. Kun lisäksi kuvitellaan, että koira voi olla huippukunnossaan toukokuusta lokakuuhun, niin menestyvillä, mutta koiranlukutaidottomilla, treenareilla on melkoinen riski ampua yli treenauksessaan, kun koiran suoritukset lähtevät laskuun. Greyhoundeilla tappion tuovan 0,2 – 0,5 sekunnin hidastumisen jälkeen koiraa ei laitetakaan lepoon, vaan kiihdytetään tahtia.
Toinen riskiryhmä ovat treenarit, jotka ovat koko talven puhuneet ja tekeminen aloitetaan vasta kesän kynnyksellä. Koirasta voidaan ns. piestä paskat pihalle – eli juoksuttaa nopeasti kuntoon – mutta tuo ei kestä, ja koira romahtaa. Kolmas koiralle hankala treenariryhmä ovat ne, joiden mielestä kuntokausi alkaa viimeistään vuoden vaihteesta ja he myös teettävät koirillaan työtä. Näillä puhutaankin käytännössä 10-12 kk kaudesta, eivätkä ne pääse koskaan palautumaan kunnolla.
Jos omistaja kattaa kaksi näistä kriteereistä, niin hän joko rikkoo koiransa tai on niin onnekas, että on saanut todella poikkeuksellisen vahvan koiran.
Läheskään aina joku noista oireista yksinään ei tarkoita ylikuntoa, vaan syy saattaa piillä jossain muualla. Haluttomuudessa saattaa syy olla yksinkertaisesti kyllästymisessä, jolloin rutiineja on muutettava, tai vaikkapa laumasuhteissa. Suorituskykyä voivat pudottaa alkavat tulehdukset, flunssa tai ruokintavirheet. Ihmisillä nyrkkisääntönä on, että tunnin ajan suorituksesta valkosolujen määrä on normaalia alempi, jolloin elimistön oma vastustuskyky on tilapäisesti heikentynyt. Koirilla ei tiedetä kuinka pitkästä ajanjaksosta on kysymys, mutta voidaan olettaa, että se on vähintään tuo tunti – luultavasti pidempi.
Ylikunnon suhteen pätee sääntö, että mikä on tullut nopeasti, lähtee nopeasti; mikä tulee hiipien, lähtee hiipien. Nopeasti syntynyt akuutti ylikunto korjaantuu siis myös nopeasti, mutta pitkään kestänyt, kroonisempi tapaus vaatii toipuakseen pidemmän ajan.
