Zen tarkoittaa mietiskelyä. Se on yksi Kiinasta lähtenyt buddhalaisuuden muoto, joka perustuu vahvasti meditaatioon. Minä en ymmärrä zenistä mitään. Ehkä siksi, että en osaa hiljentyä. Silti ajatuksena erään zen-harjoituksen idea tuntuu läheiseltä. Siinä pyritään osoittamaan kaavamaisen käsitteellisen ajattelun rajallisuus. Silti ei päästä yli eikä ympäri siitä, että ennen kuin sääntöjä voi rikkoa ja kaavoja muokata, niin säännöt ja kaavat on osattava. Soveltaminen ennen tietoa on kädettömyyttä, peiteltyä tietämättömyyttä.
Zenissä pyritään valaistumiseen, joka ajatellaan yhtäkkiseksi tapahtumaksi. Siinä zenin harjoittaja yhtäkkiä pääsee minuudettomuuden tilaan ja käsitteellisen ajattelun taakse ja ymmärtää oman ”buddhaluontonsa”. Saattaa olla, että greyhoundin treenaamisellakin saavutetaan valaistuminen – sitä ei ole ison kilpailun voitto – mutta on mahdollista oppia lukemaan koiraansa ja tekemään asioita eräällä tavalla selkäytimestä. Ehkä Jimi Hendrix oli koennut valaistumisen, mutta se on ainakin varma, ettei hän kitarasointujaan soittaessaan miettinyt.
Se, että puhun vain greyhoundeista, on vain historian havinaa. Tämä on kirjoitettu aikana, jolloin Katiskan edeltäjä oli leimallisesti greyhound-sivusto. Asia itsessään pätee aivan kaikkiin lajeihin. Mikään ei muutu vaikka tekisit agilityä, valjakkoa weight pullingia tai metsästystä.
Jos tahdot hallita karjaasi, anna sille suuri ja lavea niitty laidunmaaksi
Jostain syystä talvista kuntotreenikautta pidetään vaikeimpana asiana. Ainakin siitä kysellään eniten. Hassua, sillä talvi on nimenomaan helpointa kautta. Se on vielä helpompi kuin kauden jälkeinen lepokausi, jolloin koirat pitäisi kyetä pitämään aidosti levossa. Se on jopa kilpailukautta helpompi, koska aikataulutuksilla ei ole mitään väliä. Ainoa millä on merkitystä, on koirien liikkuminen. Koirien ehdoilla, vaihtelevasti ja mahdollisimman paljon – kuitenkin´liioittelematta. Jos tulee jääkelit, niin mennään hihnalla. Jos sataa vettä tai on liikaa pakkasta, niin levätään. Jos hanki kantaa tai metsätiet ovat sulat, niin koirat juoksevat. Vetoja ei oteta, vaan koirat liikkuvat. Niiden lihakset liikkuvat ja rasittuvat. Jos saadaan ylirasitustila ilman jänistä, niin treenarilla on vielä paljon oppimista aiheesta ’koirien ehdolla’.
Kun lihas tekee työtä, niin se tarvitsee happea, mineraaleja, valkuaista, rasvaa… kaikkea, mitä veri kuljettaa. Koska rasitus vahingoittaa aina lihasta ja lihassoluja, niin elimistö pyrkii suojautumaan. Yksi tapa on lisätä veren virtausta. Lihaksistoon rakennetaan lisää verisuonia samaan tahtiin kuin mitä lihasmassaa rakennetaan lisää. Lihas on kuin vaijerinippu. Kaikki tietävät, että monta ohutta lankaa kestää enemmän kuin yksi paksu. Näin on poikkijuovainen lihaksistokin rakennettu. Se, mitä kutsutaan luurankolihaksistoksi ja joka pitää koiran makuulla, pystyssä ja vauhdissa. Treenauksen yksi tärkeimmistä tarkoituksista onkin juuri lisätä verisuonien määrää ”lihasvaijereiden” ympärillä ja välissä. Vaikka lihasmassaa olisikin, niin jos verenkierto on riittämätön, niin lihas ei saa tehtyä energista voimaa eikä poistettua kuona-aineita. Kehnolla verenkierrolla – sekä huonoilla veriarvoilla – lihas väsyy heti. Tässä on kuitenkin koira haudattuna. Pelkkä sprinttityyppinen harjoittelu ei lisää verisuonten määrää lihaksissa. Sen tekee kestävyystyypisempi liikunta. Siksi pelkillä vedoilla ei tehdä keskimatkan voittajia ja siksi ns. irlatilaistyyppiseen 150m kiihdytyksiin treeninsä perustavilla ei ole koskaan hyvää keskimatkan koiraa. Sillä ei tehdä edes hyvää 280 metrin juoksijaa.
Vaikka kuntoa voidaankin kehittää, niin lihassolujen tyyppi ratkaisee mihin se pystyy. Koirassa on käytännössä kolmea erilaista lihassolutyyppiä, joita jokaista käytetään omaan tehtäväänsä. Yhdet pitävät koiran pystyssä. Toiset jaksavat liikuttaa sitä tunti toisensa jälkeen. Kolmas tyyppi on nopeat lihassolut, ja ne ovat ne, joilla voitetaan greyhoundien derbyt ja muut suurkilpailut. Vaikka osa lihassoluista kykeneekin vaihtamaan tyypistä toiseen tarpeeksi pitkän treenin jälkeen, niin pääsääntöisesti ne vastaavat vain ja ainoastaan niille sopivaan liikuntaan ja rasitukseen. Me voimme vahvistaa pitkillä lenkeillä ja aerobisella liikunnalla hieman koiran pitkäkestoista kestävyyttä, mutta miksi ihmeessä – tyypillinen kilpailuaika on alle 30 sekuntia ja pisimmilläänkin alle 60 sekuntia. Sprintteriksi synnytään ja maratoonariksi treenataan. Pitää osaltaan paikkaansa, koska pitkä rasitus haluaa käyttää rasvahappojen hapetusta energianaan ja sitä voidaan treenaamisella vahvistaa. Ongelma on vain siinä, että rasvahapot tulevat käyttöenergian piiriin vasta puolentoista tunnin rasituksen jälkeen.
Kun rasitutaan, niin raajojen isoissa lihaksissa verenkierto vilkastuu huomattavasti. Greyhoundin kohdalla moinen ilmaisu on lähes vähättelyä. Mutta koska raajat ”varastavat” verta, niin ruuansulatus pysähtyy ja maksakin jää lähes ilman. Rasitus ja sen vaatima huomattavasti lepoa suurempi energiankulutus katetaan yksinkertaistettuna lihasten energiavarannoilla. Ja koska kysyntä on suurempi, niin myös tuotannon täytyy nousta. Kun verenkierto lisääntyy, energiavarastot tyhjennetään, niin solujen omat voimalaitokset siirtyvät keskeytyvään kolmivuorotyöhön ja laiskojen aikojen rekrytointikielto puretaan: mitokondrioiden määrä nousee.
Energiaongelma voidan muotoilla näin:
Rasituksessa lihassolu käyttää ensin hyväkseen solun oman ATP-varaston. Valmista ATP:tä on kuitenkin käytettävissä hyvin vähän, joten ATP-molekyylejä joudutaan tuottamaan rasituksen aikana lisää. ATP-tuotannon lähtöaineena solut voivat käyttää glukoosia eli rypälesokeria, jota lihassolut saavat sekä lihassolujen omista glykogeenivarastoista että verenkierron kuljettamana muualta elimistöstä, lähinnä maksan varastoista. Jos lihassolut saavat verenkierrosta riittävästi happea käyttöönsä, ATP:tä voidaan tuottaa tehokkaasti mitokondrioiden soluhengityksessä. Jos happi ei riitä soluhengitykseen, lihassolujen on tuotettava ATP:tä glykolyysissä ja maitohappokäymisessä. Tämä tuottaa vain kaksi ATP-molekyyliä glukoosimolekyyliä kohden, mikä on hyvin vähän verrattuna soluhengityksessä syntyvään määrään, 38 ATP-molekyyliin.
Sanotaan, että lihas adaptoituu rasitukseen. Se mukautuu. Ja kaikki tämä saadaan aikaiseksi vain tekemällä muutaman kerran viikossa tunnin tai kahden maastolenkki ja antamalla koiran levätä rasituksen jälkeen. Jokainenhan muistaa, että lihakset ja kunto kasvaa rasituksen jälkeisessä levossa.
Saavutettuasi huipun jatka kiipeämistä
Jokaiselle treenarille lienee selvää, että kun tarvitaan räjähtävää voimaa ja nopeutta (anerobisuutta), niin töihin laitetaan nopeat lihassolut. Kyetäkseen tuottamaan sen voiman, jota vaikka early pace greyhound esittelee lähtönopeudessaan, niin solut tarvitsevat runsaasti supistuksesta vastaavaa proteiinia. Kun tehdään rajua voimaharjoittelua (bodausta, vaikka sana onkin sävyttynyt), niin lihasmassa kasvaa voimakkaasti. Lihasmassan kasvu taasen johtuu huomattavasti suurentuneista lihassoluista, joka taasen johtuu tuon proteiinin lisääntyneestä määrästä solussa. Itseasiassa ”ylisuurten” nopeiden lihassolujen koosta suurin osa on sitä supistukseen tarvittavaa proteiinia. Koska nopeilla lihassoluilla on vahvin kyky kasvaa kokoa, niin kehonrakennus keskittyy nopeiden solujen treenaukseen ja aivan samasta syystä hieman ahne greyhoundtreenari saa koirastaan helpostikin melkoisen muskelikasan. Nopeilla lihassoluilla on kuitenkin suhteellisen pienet myoglobiinivarastot, mitokondioita vähemmän sekä riittämättömästi ympäröiviä hiussuonia, minkä johdosta ne palautuvat hitaasti rasituksesta ja soveltuvat hyvin vain lyhytkestoisiin suorituksiin. Kun treenaus on keskittynyt pelkästään voimaan (kasvattamaan lihasmassaa), niin saamme lihaksiston, jossa sitten on voimaa. Todella paljon voimaa. Mutta koska treenaus ja liikunta ei ole ”suosinut” pidempikestoista (sprintin mittapuulla) energiantarvetta, niin kestävyys kärsii. Koira lähtee nopeasti, ja katkeaa maagisen seitsemän sekunnin jälkeen – se ohitetaan hyvältä etumatkalta jo ykkös/kakkoskaarteessa. Sanotaan, että herkkyys on kadoksissa.
Sprintteriksi synnytään ja treeni tuo kyvyt kaikkien ihailtavaksi. Koska huippujen taidot ovat perimässä, niin pelkästään rataennätyksen juokseminen ei tee kenestäkään huipputreenaria. Sen sijaan koiran pitäminen tasaisesti sen maksimitasolla ehjänä – se vaatii taitoa. Ja valaistumista.Olen kuullut monta kertaa miten koira treenataan stayeriksi, pitkän matkan koiraksi. Ei se onnistu. Se on geneettinen lahja, harvinainen sellainen. Ei puututa arveluihin huippustayreuden ajovietistä, mutta niiden lihaksistosta saattaa löytyä selitys. Greyhoundien lihassolujakaumaa ei ole tutkittu tarpeeksi, joten arvailuna heitetään, että niiden kestävyys johtuu kahdesta syystä. Niillä on rodun sisällä poikkeuksellinen kyky sietää (ja hyödyntää) maitohappoa ja/tai niillä on normaalia enemmän keskinopeita lihassoluja. Ne kykenevät supistumaan nopeasti, ja niillä on nopeisiin soluihin nähden paremmat aerobiset kyvyt. Ne kestävät jonkinverran rasitusta, mutta eivät lähellekään niitä määriä kuin hitaat.
Yhdessä lihasryhmässä voi olla satoja tuhansia lihassoluja. Lihassoluja ohjaavat motoriset neuronit ja yksi neuroni saattaa ohjata parin sadan lihassolun supistumista. Puhutaan motorisesta yksiköstä. Tämä saattaa tuntua turhan tieteelliseltä, mutta auttaa ymmärtämään miksi ja miten treenataan. Käytännössä yhdessä motorisessa yksikössä on vain yhden tyyppisiä soluja. Tämä edelleenkin siksi, että komento supistumisnopeuteen tulee yhdeltä alikersantilta koko komppanialle, ja jos yksi hidastelee, niin koko pakka hajoaa. Greyhoundilla isoista lihaksista lähes kaikki ovat nopeiden lihassolujen motorisia yksiköitä. Nämä yksiköt aktivoituvat erityyppisessä rasituksessa. Yksinkertaistettuna siksi, että niillä on erilainen tapa tuottaa energiaa – aerobisesti tai anaerobisesti. Ensimmäisenä, siis vähäisimmällä rasituksen määrällä, aktivoituvat hitaat solut. Kun koira venyttelee ja lähtee hissukseen laahustamaan pissaamispaikkaa etsien. Seuraavaksi heräävät keskinopeat. Koira näkee tontin toisessa päässä jotain mielenkiintoista, ja nostaa itsensä raviin. Viimeisenä aktivoituvat nopeat lihassolut. Greyhound tajuaa, että se onkin naapurin kissa ja täräyttää itsensä siltä seisomalta laukkaan. Eri lihassolujen aktivoituminen riippuu siitä, millä nopeudella lihasten on supistuttava, kuinka paljon painoa niiden on voitettava ja kuinka paljon painoa ne joutuvat kannattelemaan. Tämä on tärkeää ymmärtää siksi, että 10 kilometrin tasaisella ravilla vahvistetaan varmasti sydäntä, mutta ensimmäinenkään nopea lihassolu ei tee työtä. Millä vauhdilla koirat kilpailevat ja mitä lihasryhmää ne käyttävät?
Älä oleta mitään. Ole valmis kaikkeen
Lihas ”kehittyy” rasituksen jälkeisten vaurioiden korjaamisessa. Osan lihasvaurioista näkee koiran jäykissä liikkeissä, jotka saattavat johtua rasituskivusta. Kipu voi näkyä vasta päivän tai kahden kuluttua, jolloin käytetään termiä delayed-onset muscle soreness, DOMS. Lihaskipu on ylirasitusvamma, olkoonkin että pääsääntöisesti lievä. Siinä tuhoutuneesta lihassolusta vuotaa proteiineja ja entsyymejä.Nuo vammat korjaantuvat mikrorepeämien muutamasta päivästä vaikeampien tapausten viikkoihin.
Rasituksen aiheuttamien vaurioidenkin korjaaminen käynnistyy heti suorituksen päätyttyä. Vielä 12 tunnin kuluttua lihaksesta löytyy kuoliota ja turvotusta. Kahden vuorokauden kuluttua lihakseen on hyökännyt tulehdussolujen lisäksi satelliittisoluja. Satelliittisolut ovat yksitumaisia erikoistumattomia lihassoluja, joista rakennetaan uutta lihasta. Viiden vuorokauden kuluttua lihaksistosta löytyy jo pieniä satelliittisoluista rakennettuja lihassoluja. Kuluu 10 päivää siihen, että nuo satelliittisolukimput ovat yhdistyneet isoiksi lihassoluiksi ja lihas on sellainen, jota voidaan kutsua terveeksi. Toki mikroskooppiset repeämät ja tuhot korjaantuvat nopeammin, mutta sanoiko joku, että vinttikoira voi huoletta ja ilman riskejä startata useamman kerran päivässä? Greyhound ei voi, ja ilmeisesti muilla vinttiroduilla elimistö toimii täysin toisella tavalla kuin ihmisellä, hevosella tai greyhoundilla.
Osa jäykkyydestä taasen johtuu venyttelyn puutteesta. Koska lihas voi vain supistua, se ei koskaan työnnä, niin lihakset saattavat väsyessään jäädä supistuneeseen tilaan, eivätkä vastavaikuttajalihakset ja jänteet oikaisekaan lihasta enää täyteen pituuteen – odotustilaan, valmiina täysimittaiseen supistukseen. Normaalisti perustervekoira venyttelee itse itsensä, ja vaikka venyttelyä ja kevyttä hierontaa kannattaa tehdä, niin se ei ole täysin välttämätöntä. Yleensä moinen oireilu kertoo muutamasta mahdollisuudesta. Ollaan aloitettu liian ahneesti, koiralla on valmiiksi vamma tai sillä on rakenteellinen heikkous (vaikkapa liian suorat takakulmaukset). Nämä syyttävät sormet osoittavat taasen yhteen kohtaan: koiran ehdoilla ja koiranlukutaito.
Polku on tässä kaiken aikaa, aivan jalkojesi alla.
Lainataan:
Useimpien fysiologian oppikirjojen mukaan lihassolutyyppien suhde riippuu perintötekijöistä, eikä siihen voida harjoittelulla merkittävästi vaikuttaa (esim. Guyton ja Hall 2000). Liikuntafysiologit kuitenkin olettavat, että lihassolutyyppien suhteessa voi tapahtua pientä muutosta harjoittelun (ja mahdollisesti inaktiivisuudenkin) vaikutuksesta (esim. McArdle ym. 1996). Ei voida kuitenkaan väittää, että kestävyysjuoksijoilla on pääasiassa hitaita lihassoluja kestävyysharjoittelun ansiosta.
Eikö ole mukavaa. Löytyi syy siihen, että koira ei kulje. Valitan. Tuo tarkoittaa sitä, että koirasta ei saada sellaista, jota se ei syntyjään ole. Jos ostat väriä, niin väriä saat. Mutta jos laitat keskimatkan koiran juoksemaan pelkkää sadan metrin suoraa, niin treenausvirheen takia siitä ei koskaan tule derby-voittajaa.
Olen sanonut monastikin, että usein koira on voittaja treenarista huolimatta, ei hänen ansiostaan. Mutta toisinpäinkin on. Treenari on kaivanut koirastaan sen potentiaalin. Menestyvillä treenareille on kaikilla yksi yhteinen tekijä. Heidän koiransa liikkuvat. Ne saavat latua. Huipputreenarien huippukoirat liikkuvat luultavasti kuukaudessa (ilmoista riippumatta) enemmän kuin keskitason harrastelijan koira vuodessa.
Ei koiraa pidetä vuodesta toiseen huipulla terveenä osaamalla lihassolujen energiatuotannon nippelitiedot. Koira pidetään huipulla ymmärtämällä mitkä asiat liittyvät toisiinsa ja näkemällä koira – sen tarpeet, puutteet ja taidot. Usein refleksinomaisesti tunnetasolla, aivan kuten Jimi Hendrix soitti kitaraa.
