Vietimme vuoden 2011 isäinpäivää Helsingin Messukeskuksessa. Lemmikkimessut taisi olla tapahtuman nimi. Olimme kahden greyhoundin ja yhden whippetin kanssa promoamassa Greyhound Racing Liittoa ja greyhound racingiä koiraurheiluna.
Ständi pystyssä, me ja muita harrastajia koirien kanssa, videot pyörimässä ja tarkoituksena esitellä koiria ja höpistä ihmisten kanssa. Yrittää kasvattaa lajin tuntemusta ja siinä samalla tukea kasvattajien työtä yrittämällä saada innostettua uusia harrastajia.
Samaa toimintaa ollaan harrastettu ennenkin, ja tuttua puuhaa se on monelle muullekin rodulle ja harrastukselle.
Greyhound on ehkä paras mahdollinen ständikoira. Turvallinen ja pitää taputtelusta. Aikuiset jopa jaksavat kohtuullisen hyvin vilinän, varsinkin kun koiria pyritään yleensä tuomaan kahdessa aallossa tapahtumaan. Osaksi siksi, että eläimet eivät väsyisi liiaksi. Osaksi, että omistajatkin pääsisivät tutustumaan messutarjontaan.
En tiedä muiden mielipiteestä, mutta minusta koko messutoiminnan ainoa anti lajille ja rodulle on tällä hetkellä se, että aktiivit pääsevät ilmaiseksi Messukeskukseen. Muuta hyötyä hommasta ei ole.
Olen ehkä turhan negatiivinen, mutta olen minäkin tarponut vastaavia tapahtumia läpi. Enkä ole koskaan ennen päässyt puhumaan asiasta yhtä vähän kuin tällä kertaa. Sen sijaan pitelin koiria paikallaan, että eri ikäiset pirjopetterit pääsivät taputtamaan niitä ilman, että lapsille tulisi paniikki innoissaan naamaa nuolevasta koirasta. Ja joka kerta samaan kysymykseen sama vastaus: kyllä, nämä ovat maailman nopeimpia koiria ja kyllä, nämä ovat näin rauhallisia.
Lemmikkimessut ovat nykyään sirkus. Tulkaa ihmettelemään käärmeitä, rottia, tonnin painoista lihakarjaa ja greyhoundeja – maailman nopeimpia koiria. Me olimme siellä sirkuksen parrakas nainen, emme esittelemässä rotua ja lajia. Koirien taputtelu oli samanlaista lapsille suunnattua teemapuisto-ohjelmaa, kuin vaikkapa karusellit tai kasvomaalaus.
Ehkä vika on meissä, greyhound-harrastajissa. Ehkä meidän pitäisi nimenomaan panostaa vauhtiin ja sen hurmaan, tehdä lajista ja sen esittelystä sirkusnumero. Nyt ständi oli staattinen koiranpetien esittelypaikka, jossa pääsi taputtelemaan koiria. DVD esitteli suurimman osan ajasta treenareita menossa starttiin tai tulossa sieltä. Ei vauhdista hajuakaan.
Pyrin kuitenkin ajattelemaan asian niin, että ehkä me kylvimme jonkun siemenen ystävällisillä koirilla, jotka jaksoivat olla tunti toisensa jälkeen valmiita taputteluun ja silittelyyn. Emme ehkä greyhound racingin siemeniä, mutta ehkä hieman koiria suvaitsevamman ja sosiaalisemman suhtautumisen siemeniä, jossa ei puhuta koko ajan tappelukoirista ja puremistapaturmista.
Katselin sillä silmällä muitakin esittelijöitä. Melkoisen flegmaattista. Istuttiin ja odotettiin, että joku tulee. Olisi syytä olla aktiivisempi, jos aikaa saada sanaansa levitettyä. Harrastajilta moisen ymmärrän, mutta jopa osa yrittäjistä olivat lähinnä sen näköisiä, että purraan kurkku auki jos tullaan häiritsemään. Ainakin yksi kauppias menetti varman asiakkaan, koska hintoja ei ollut näkyvillä ja hän koki tarpeellisemmaksi lähteä laittamaan tavaraa hyllylle kuin edes yrittää myydä.
Käsin myös moikkaamassa vanhaa tuttua, ZiwiPeaksin ständiä. Itse asiassa kahdesti. Eivätkä he tuottaneet tälläkään kertaa pettymystä. On se jumalattoman kumma, että jos oma tuote on niin hemmetin hyvä, niin sen myynti täytyy tehdä kilpailijoita mollaamalla, ei omaa tuotetta kehumalla. Pahinta on se, että valehdellaan. aivan oikeasti ZiwiPeaksin väen olisi vähitellen syytä alkaa ymmärtämään mitä tarkoittaa EU:ssa valmistetussa ruuassa ihmisravinnoksi kelpaava ja mitä vastaava termi tarkoittaa Uudessa-Seelannissa.
Lisäksi jutut siitä, miten kaikkien muiden kuivamuonien lihat ovat lattialta lakastuja nahkoja, höyheniä ja rustoja, joissa ei ole edes nimeksi lihaa, alkavat olla tusinannella toistolla enää pelkästään tylsiä. Myyjien ammattitaidottomuudelle hymyily vääntyy tuskan irveeksi jossain vaiheessa.
Kaksi asiaa kuitenkin ärsytti.
Yskivät koirat olivat toinen. Mikä ihmeen pakko on tuoda sairaita eläimiä tapahtumaan, jossa tarttuvat infektiot pääsevät leviämään kuin kulkutauti? Hetken kuluttua on maan suurin koiranäyttely Helsingin messarissa, ja kun samaa jatketaan, niin ennen joulua aletaan korjaamaan satoa: kennelyskäepidemia on taas täällä.
Toinen, että kun städillä on makeisia, niin miksi aikuiset ihmiset kokevat tarpeelliseksi ahmia niitä ohi kulkiessaan. Ei ole olemassa ilmaisia lounaita, ja niiden hinta on edes viiden sekunnin feikattu kiinnostus asiaa kohtaan.
Kuvan slogan ei liittynyt tähän tapahtumaan. Taitaa olla viime vuoden messarista. Kunhan vain toivon, että tuo väite pitää paikkaansa.
