Tieto luo tuskaa. Mutta vasta sitten, kun tietää ettei tiedä. Sitä ennen menee hilpeästi hoilotellen. Jossain vaiheessa elämääni minäkin uskoin väitteeseen, että kanamunaa ei saa antaa koiralle, koska se tekee kalvon vatsalaukkuun ja estää proteiinien imeytymisen.
Hölynpölyähän tuo on. Jo pelkästään siksi, että ei vatsalaukusta mitään imeydy. Eikä happoja ja entsyymejä suuremmin kiinnosta työstävätkö ne lihaa vai munaa.
Tuon tiedon myötä tuska alkoi lisääntymään ja nälkä kasvamaan. Tiedän, että suden mahalaukun happamuus on korkeampi kuin koiran. Osaksi suden vähäkalsiumisen ruuan takia. Tiedän myös, että proteiinien sulattaminen vaatii niin hapanta ympäristöä kuin mahdollista – suden pH 1 on aika optimi.
Sekunniksi voi pysähtyä miettimään miksi suden vähäkalsiuminen ruoka on niin maukkaan huvittava monien ruokintaväitteiden suhteen.
Mutta nyt tuskaa luo se, että en tiedä kuinka vahvasti määrätyt koirien ruuansulatukselliset ongelmat johtuvat kuivamuonien Ca/P-tasapainotetuista ruuista, vatsalaukun happamuudesta ja kehnosta valkuaisesta.
Sudelle optimimpi Ca/P-suhde on lähellä 1:1, koirille suositellaan korkeampaa. Korkeampi kalsium nostaa vatsalaukun pH:ta emäksen suuntaan, noin arvolle pH 3. ”Vähemmän happamampi” mahaneste sulattaa kehnommin proteiineja, joka on kuivamuonissa muutoinkin kehnoa kasvisvalkuaista.
Barffaajat tunkevat vielä enemmän luuta koiraan ja nostavat entistä enemmän happamuutta emäkseen päin, jonka takia proteiinien sulavuus kärsii lisää. No, kaupan päälle kylläkin kasvismössöjen hyödynnettävyys hiukan paranee.
Pointti on siinä, että minä ”tarvitsen” tuota tietoa. Minä voin spekuloida tuon nyanssin merkitystä vaikkapa allergioiden kehittymiselle.
Vasta-alkajalle tuo on täysin tarpeetonta. Uutta koiranomistajaa mietityttää enemmänkin säkkien painatukset ja Lemmikkipalstoilta (kirj. huom. nykyään Facebook) saatu käsitys vehnän vaarallisuudesta. Mutta kun ensimmäistä pentuaan hemmotteleva aloittelija lähtee hakemaan perustietoa, niin vaikeuksissa on.
Meille tuli joku aika sitten pari rottaa. Ja pari lisää. Sekä viljakäärme. Niidenkin määrä lisääntyy, ainakin yhdellä. Sekä hiiripariskunta. En minä tiedä yhtään mitään kesyrotista tai viljakäärmeistä. Alkoi kiihkeä tiedonmetsästys.
Pari vuosikymmentä sitten oltaisiin varmaan haettu kirjastosta joku Tammen T-sarjan oppaista, nyt on Google ja foorumit. Opin sellaisia perusasioita, kuten että rotan kynnet täytyy leikata. Tai että viljakäärme on kuristaja. En ole koskaan tullut edes ajatelleeksi millä tavalla tarhakäärmeet ottavat hengen pois saaliltaan.
Minun ongelmakseni muodostui epäily. Olen jo aivan tarpeeksi kauan selaillut koirafoorumeita, ja tiedän tarkkaan kuinka paljon niissä viljellään luuloa, taikauskoa ja urbaaneja legendoja täytenä faktana. Tuskinpa käärme- ja rottafoorumit sen kummallisempia ovat. Oli yritettävä löytää signaali kohinasta, tieto ja kokemus luulosta ja wannabe-meiningistä. Suunnattoman vaikeaa, mutta jonkinlainen käsitys muodostui kenellä luultavammin oli jopa tietoa ja kokemusta niin paljon, että sanomisiin kykeni luottamaan.
Kasvattava kokemus, koska jouduin palaamaan samaan maailmaan, jossa pennunostajat elävät. Potkaistiin eräällä tavalla takaisin maanpinnalle. Koirista ja koirien pidosta on kirjoitettu ja keskusteltu huomattavasti enemmän kuin vaikkapa rotista. Runsauden pula on siis aivan karsea. Vaikka kasvattajien tämä pitäisikin tietää, niin ne uudet pennunostajat tarvitsevat ihan aidosti oikeaa tietoa, perusneuvoja ja tukea.
Jokainen kasvattaja näitä lupailee, mutta suoraan sanottuna turhan usein kyseessä ovat pelkät suuret sanat ilman tekoja. Vielä pahemmaksi tilanne muuttuu ns. käyttötarkoitusrotujen kanssa. Puhtaat metsästysrodut, selvät näyttelyrodut tai vaikkapa ratagreyhoundit.
Eivät nuo ole yleisrotuja (vaikka sellaiseksi käyvätkin), vaan niiden jalostus pohjaa yhteen selvärajaiseen käyttöön. Ne ovat täsmäsuunniteltuja rotuja. Silloin kasvattajan on kyettävä, paitsi yleisen koiranpidon suhteen, opastamaan uusi harrastajanalku myös lajin saloihin.
Greyhound racingissä jokainen kasvattaja lupaa kymmenen hyvää ja vielä enemmän kaunista. Kun pentumainoksia lukee, niin ihmettelee miksi rataennätykset rikkoontuvat niin harvoin. Voidaan sanoa, että mitä ylitsevuotavampia mainoksia, niin sitä kädettömämpi kasvattaja ja kehnompi yhdistelmä.
Maalaillulla koitetaan peittää sitä tosiasiaa, että kasvattaja itseasiassa kilpailee ilman menestystä ja siitosnarttu on siitoksessa vain siksi, että sillä on kaksi reikää hännän alla. Nämä ovat sitten niitä kasvattajia, joilta uuden harrastajan oletetaan saavan tukea. Emänarttu jää madottamatta ja pennut suoltavat puhdasta suolinkaisspagettia luovutuksen jälkeen. Lihan sanotaan heikentävän ajoviettiä. Kiimansiirto neuvotaan tekemään esikiiman aikana.
Olen sanonut ennenkin ja sanon taas kerran. Jos ”one-purpose” rodussa ostaa väriä, ei suorituskykyä, niin väriä saa. Ja siihen on tyytyminen, väriin. Sekä kasvattajaan, joka ei osaa neuvoa kynsien leikkuuta, kynsivallintulehduksen hoitamisesta puhumattakaan.
Kun kasvattajasta ei ole apua, hänen neuvonsa ovat tyhjän kanssa tai häntä ei vaan viitsitä häiritä (omituinen suhtautuminen kun nimenomaan tuella mainostetaan), niin omatoimisuus auttaa. Pienellä vaivalla selviää, että koiranpentu tarvitsee täysipainoista ruokaa riittävästi. Mutta kun yrittää selvittää mitä täysipainoisuus on ja kuinka paljon on riittävästi, niin suohon joutuu.
Me kokeneemmat olemme kuulleet nuo kysymykset jo niin monta kertaa, ja vastanneet lähes yhtä useasti, että herkästikin tulee tokaisseeksi RTFM – read the fucking manual. Tarkoittaa foorumimaailmassa aika useasti, että etkö millään viitsisi käyttää hakua tai googlea.
Välillä tuo on aivan perusteltua. Ei ole sen turhauttavampaa kuin että ketjussa on selittänyt jonkun perusasian ja heti seuraavassa ketjussa kysytään samaa. Laiskuus ei ole puolustelu sille, että välillä tietoa tarjotaan liikaakin. RTFM-vastaukset johtuvat osaltaan myös siitä, että vastaajat ovat unohtaneet mitä on etsiä tietoa kun aivan kaikki on uutta.
Foorumit eivät kuitenkaan ole kenenkään aspa- tai tukipalvelu. Kysyjän on terveellisempää tulla estraadille hieman hattu-kourassa mentaliteetilla. Vaatia ei kannata, ja vastuu on aina kysyjällä. Ymmärtämisessä ja toteutuksessa. Sitten kun vastaajille aletaan maksamaan, niin tilanne muuttu. Siinä asemassa ovat pennun myyneet kasvattajat – eivät muut harrastajat tai kasvattajat.
Minä tiedän, että rottien kynnet on leikattava. Minulla ei vain ole hajuakaan miten se käytännössä tehdään, koska varpaat ovat pieniä ja rotat vikkeliä. Mutta nyt muistan taas – ainakin hetken aikaa – selittää normaalia perinpohjaisemmin miten koirien kynnet leikataan; miten koirasta otetaan kiinni ja miten sitä pidellään. Kun joku asia on itselle puhdasta arkea ja sen osaa, niin välillä unohtaa ettei se jollekulle muulle ole selviö.
Kun kysyy jotain perusasiaa (kyllä kokematonkin tietää koska ollaan perusteissa) niin kannattaa osoittaa, että on jo yrittänyt selvittää asiaa. Se antaa motivaatiota vastaamiseen, koska kokee toisen olevan aidosti kiinnostunut, mutta hän on vasta tikkaiden alimmalla pienalla. Tyhmiä kysymyksiä harvemmin on (kyllä niitäkin löytyy) ja itsensä likoon laittaminen kannattaa aina. Rohkeus on kaikea A ja O, ei kukaan pyytämättä tule opettamaan, eikä kukaan tee asioita sinun puolestasi.
Mikäli saan rahoituksen järjestymään, niin Katiska laajenee greyhound-keskeisyydestään nimenomaan arkipäivän käytäntöön. Perusoppaat ja -opetukset tulevat kuulumaan sisältöön teksin, kuvan, äänen ja videon avulla. Vähän samalla tapaa kuin Katiskan klinikka-tapahtumissa (seuraava miitti on pian; privatilaus, joten ei vapaata pääsyä – valitan). Mutta resursseista ja rahastahan tuo kaikki vain on kiinni.
Tiedättekö mistä erottaa harrastajan ja harrastelijan? Harrastelija tekee jotain satunnaisesti, koska se on vain kivaa eikä vaadi työtä. Harrastaja tekee jotain säännöllisesti, koska se on kivaa ja tekee työtä oppiakseen lisää harrastuksestaan.
