D-vitamiini (kalsiferoli) on yhteisnimitys steroideille joilla on kolekalsiferolin eli D₃-vitamiinin biologinen aktiivisuus. D-vitamiini on erittäin tärkeä vitamiini koiralle, jonka koira voi saada vain ravinnostaan – ei auringon UV-säteilyn avulla, kuten aikaisemmin virheellisesti luultiin.

Ruuasta saadaan D₃-vitamiinia, joka on eläinperäinen kolekalsiferoli, sekä D₂-vitamiinia, kasvisperäistä ergokalsiferolia, joka muutetaan maksassa D₃-vitamiiniksi. D₃ on imeytymiseltään kuitenkin yli kuusi kertaa D₂:sta tehokkaampaa.

Ihmispuolella joku aika sitten innostuttiin antioksidanteista. Varsinkin C- ja E-vitamiinia tutkittiin, ja taas kerran opittiin jotain uuttakin. Paras anti saattoi olla tieto, että antioksidanttien kanssakaan ei kannata turhaan läträtä. Yliannostus ei toimi, vaan kääntyy itseään vastaan.

Tällä hetkellä suurennuslasin alla on D-vitamiini, ja tästä enemmänkin hormonista kuin vitamiinista on löydetty mielenkiintoisia asioita. Minusta on yllättävintä se, että tutkimustuloksia ja -viitteitä ylipäätään pidetään yllättävinä. Mehän tiedämme itseasiassa vitamiineista hyvin vähän. Pintapuolisesti niiden päätehtävät, mutta se ei riitä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja kaikella on vielä heikosti ymmärrettyjä vaikutuksia

D-vitamiinia on pidetty hieman hankalana siksi, että suositellun saannin ja myrkytyksen raja ovat niin lähellä toisiaan. Pelivaraa yliannokstuksessa ei suuremmin ole.

Ihmisillä suositellaan 7,5 mikrogramman päiväannosta ja ehdottomasti korkeimpana päivittäissaantina pidetään 50 mikrogrammaa. Greyhoundeille on suositeltu lisäravinteena 6 mikrogramman annosta.

Jeppe Aktiivissa on 150 KY/100 g ja jos oletetaan 300 g annosta, niin silloin lisineen greyhound saisi päivässä hieman yli 17 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä. Kun laskelmissa oletetaan aina 30 kg koiraa, niin ollaan itseasiassa niin lähellä ihmisten suositusta, että voidaan kysyä millä perusteella suositukset koirille on laskettu. Vertailukohdaksi, Finelin tietokannan mukaan

• naudan jauhelihassa on D-vitamiinia 0,2 µg/100 g,
• hevosessa 0,27 µg,
• siassa 0,4 µg/100 g ja vaikkapa
• kirjolohessa 5,1 µg/100 g.

Suomeksi tuo tarkoittaa sitä, että ravinnosta saatava D-vitamiini jää sitä vähäisemmäksi, mitä rasvattomampaa syödään, ja koska vinttikoirilla rasvaa on pyritty painokontrollin takia välttämään, niin D-vitamiinin saanti on jäänyt pelkästään auringon kontolle. Tämä on varmasti liian vähän.

Kuinka paljon krooninen D-vitamiinin puute vaikuttaa kinnermurtuma-alttiuteen?

Uusien tutkimusten mukaan D-vitamiinista onkin ihmisille enemmän hyötyä kuin ollaan tähän asti ajateltu. Sitä ollaan pidetty ”ilmaiseksi” auringonvalosta saatavana antioksidanttina, joka kaupan päälle lujittaa luustoa.

Ongelmana on ollut rasvaliukoisuus ja helposti saatava myrkytys.

Todellisuudessa ongelma on vain siinä, että niin ympäri maailmaa, myös Suomessa, annettiin ennen huomattavasti suurempia annoksia D-vitamiinia – ihan ilman ongelmia. Nykyaikaisen historian länsimaiden suurimmassa koe-eläinlaboratoriossa ilman labrahiiriä, eli Itä-Saksassa – käytettiin julmetun suuria annoksia. Ihan ilman ongelmia. Nykyään pidetäänkin entistä 50 mikrogramman enimmäismäärää päiväsaannin vähimmäismääränä.

D-vitamiinin suurin puute on siinä, että emme saa sitä mitenkään riittävästi ravinnosta. Joten voidaan esittää kysymys, että ovatko suuremmat D-vitamiinisuositukset sitten perusteltuja, luonnollisia?

Ovat ne. Lajina ihminen on aika nuori, ja olemme kotoisin päiväntasaajan läheltä. Evoluutio muokkasi meitä auringon hyödyntäjiksi, ei asumaan pohjoisessa. Omat esi-isämme taasen söivät suuria määriä kalaa, me emme pääse kunnolla kuukaudessa samoihin määrin kuin mitä he imeksivät päivässä. Ja sekin on viljeltyä kirjolohta, jossa on vain neljännes siitä D-vitamiinista mitä saadaan sen villeiltä serkuilta. Lisäksi ihminen elää liian kauan, pitäisi elää niukinnaukin 40 vuotiaaksi, ei 80 tai 90.

Taas kerran. Hengissä säilyminen ei ole sama kuin optimi.

D-vitamiini suojaa flunssilta. Ei liene sattumaa, että kausi-influenssat piinaavat nimenomaan pohjoista pallonpuoliskoa. Voisiko tässä olla syy (mahdollisesti) vuosi vuodelta paheneviin kennelyskäepidemioihin? Koirat eivät yksinkertaisesti saa tarpeeksi D-vitamiinia kuivamuonista tai barffaajien kanansiivistä ja vihreistä vihanneksista? No, ei sitä saa tarpeeksi mistään ravinnosta. Paitsi kalasta, jos tarpeeksi syöttää.

Ihmisiltä löytyy autoimmuunipohjainen Crohnin tauti. Yksinkertaistettuna kyseessä on suoliston krooninen tulehdus. Tiedämme, että D-vitamiini osallistuu immuunijärjestelmän rakentamiseen ja tiedämme, että D-vitamiini voi estää AI-pohjaisen Crohnin taudin syntymisen; tiedämme, että koirilla on lisääntyvästi AI-ongelmia ja tiedämme, että koirilla on koko ajan enemmän autoimmuunisairauksia. Mikä merkitys tässä on koirien ehkä vajaalla D-vitamiinin saannilla? En minä tiedä.

On esitetty teoria, jonka mukaan kolesteroliongelmasta on poltettu rovioilla aivan viaton tyyppi. Syynä olisikin D-vitamiinin puute. On havaittu, että leveysasteilla on merkitystä sydän- ja verisuonitautien esiintymisessä.

Tähän asti eron on uskottu johtuvan erilaisista ruokailutottumuksista, ei maantieteestä sinänsä. Kun ruuasta saadaan se 5-7 mikrogrammaa 100 mikrogramman tarpeesta, niin loput olisi saatava auringonvalosta, UV:stä.  Etelämpänä sen saa helpostikin.

Ihossa on skvaleeni-nimistä rasvahappoa, joka auringon UV-säteilyn vaikutuksesta muuttuu D3-vitamiinin esiasteeksi eli kalsidioliksi. Vaan kun ollaankin pimeässä pohjolassa, niin siitä syntyykin kolesterolia.

Näyttäisi siltä, että ravinnon kolesterolilla ja ravintorasvoilla ei ole mitään tekemistä kolesteroliongelman kanssa. Kananmuna palautettiin arvoonsa jo aikoja sitten, ja kovat rasvatkin alkavat saada synninpäästön, kun D-vitamiinin vaikutusten lisäksi huomataan, että (äärilaitoja lukuun ottamatta) kohonneella kolesterolilla ei olekaan merkitystä, vaan hiukkasten koolla. Muutama iso rasvapallukka tukkii suonet, mutta kiljuuna pienenpientä ei. 

Puolella sydänkohtauksen saaneista on ihan normaali kolesterolipitoisuus veressään. Osalla potilaista se on koholla, mutta yhteys lienee näennäinen. Ei tämä niin kaukaa haettua ole kuin luulisi. Ei niin kauan aikaa sitten mahahaavan uskottiin johtuvan stressistä – nyt tiedetään syylliseksi bakteeri. Myös lääketiede kehittyy koko ajan.

Koirilla ei skvaleenia synny ihossa. Siksi se ei myöskään saa auringon valosta D-vitamiinia, kuten ei mikään muukaan lihansyöjä.

Itävallassa havaittiin juuri, että testosteroni kulkee miehillä käsi kädessä D-vitamiinin kanssa. Kun D-vitamiinin määrä seerumissa laskee, niin tipahtaa myös testosteroni. Ja päinvastoin. Urheilukoirille tässä on mielenkiintoiset mahdollisuudet. Testosteroni lisää paitsi lihasmassaa, niin myös nopeuttaa palautumista.

Hyöty on kiistaton, ja mikä parasta: täysin laillista. Kyseessähän on elimistön oma tuotanto. En tiedä toimisiko sama nartuilla, koska en tiedä kumpaa D-vitamiini stimuloi, kiveksiä vai lisämunuaisten kuorikerrosta – vai sekä että. Jos viimeistä, niin silloin myös nartut hyötyisivät testosteronin noususta – eikä vähiten pidempänä kiimakiertona. Näyttäisi kuitenkin siltä, että E-vitamiinia ollaan virheellisesti pidetty ”hedelmällisyysboosterina” – olisikin pitänyt antaa jekovit-tippoja.

Urheilevilla koirilla D-vitamiini auttaa lihassolujen erilaistumisessa nopeisiin ja hitaisiin, sekä helpottaa palautumista.

Paljonko D-vitamiinia sitten uskaltaa koiralle antaa? Hyvä kysymys, eikä kenelläkään ole tietoa. A-vitamiinia pelättiin vuosia, ja nyt tiedetään, että koirat erittävät jopa 60 prosenttia saamastaan A-vitamiinista. Koira on erikoistunut rasvankäyttäjä, ja kun D-vitamiini saaliissa piilee nimenomaan rasvassa (ja maksassa) niin voitaisiin kuvitella, että rasvansyöjällä ei ongelmia olisi.

Mutta kun riistassa ei sinällään ole korkeita D-pitoisuuksia, niin onko koira koskaan oppinut käsittelemään ylisuuria määriä?

Se tiedetään, että ihmisillä pidetään nykyään (apteekkilaitosta lukuun ottamatta…) jatkuvassa saannissa ylärajana 250 mikrogrammaa päivittäin. Mutta kun tuota suurempia määriä on annettu pitkiäkin aikoja, ilman haittavaikutuksia.

Sekin tiedetään, että D-vitamiinilla ei ole akuuttia myrkytystä lainkaan. Itse muutan kohtuullisen suoraan ihmisten annoksista, ainakin niin kauan kun tarkempaa tietoa ei ole. Meillä käytetään greyhoundeilla ruuan lisänä nykyään 25 mikrogrammaa, jo pelkästään kalsiumlisänkin vuoksi.

Näyttää siltä, että D-vitamiini olisi nousemassa liikkuville koirille vakioravintolisäksi, tärkeämpään rooliin kuin mitä E-vitamiini on ollut. Sinkki on toinen pakollinen lisä.

D-vitamiinin tehtävät

D-vitamiinin tärkein tehtävä on vastata elimistön kalsium- ja fosfaattitasapainosta. Solun ulkopuolinen sekä seerumin kalsium säätelee useita aineenvaihduntareaktioita sekä liittyy lihasten ja hermoston toimintaan.

D-vitamiini pystyy vaikuttamaan seerumin kalsiumpitoisuuteen vasta aktivoitumisen jälkeen. Tarvitaan kaksi peräkkäistä reaktiota aktiivisen D-vitamiinin eli kalsitrolin muodostamiseen. Ensimmäinen tapahtuu maksassa ja toinen munuaisissa. Aktiivisen D-vitamiinin muodostumista säätelevät seerumin ionisoitunut kalsium sekä hormonit.

Kun veren kalsiummäärä laskee, niin munuaisissa lisääntyy aktiivisen D-vitamiinin muodostus. Tämä lisää kalsiumin ja fosfaatin imeytymistä ohutsuolesta, vapauttaa kalsiumia ja fosfaattia luustosta ja vähentää kalsiumin ja fosfaatin erittymistä virtsaan.

Mikäli ravinnosta ei saada tarpeeksi D-vitamiinia, niin kalsiumin imeytyminen heikkenee, koska D-vitamiini aktivoi ohutsuolessa kalsiumia sitovan proteiinin muodostusta. Veren kalsiumpitoisuus pyritään kuitenkin pitämään vakiona hormonaalisesti, joten vapautuminen luustosta lisääntyy ja eritys virtsaan vähenee.

Aktiivinen D-vitamiini osallistuu lisäksi luun mineralisaatioon eli uudelleenrakentamiseen. Luustossa se ilmeisesti lisää myös kalsiumia sitovan osteokalsiini-proteiinin (kts. K-vitamiini) muodostusta. D-vitamiinin toimintaa ei täysin tunneta, ja sillä saattaa olla muitakin tehtäviä.

D-vitamiinin puute

D-vitamiinin puute näkyy tyypillisesti luuston kehityshäiriöinä, sen vähäisenä kivennäisainepitoisuutena, joka johtuu kalsiumin ja fosfaatin heikkona imeytymisenä.. Yliannostus taasen kudosten kalkkeutumisena sekä pitkien luiden kasvuhäiriönä. Sapen ja maksan toimintahäiriöt, sekä rasvahappojen imeytymishäiriöt saattavat heikentää D-vitamiinin imeytymistä.

Kuten käytännössä kaikkien vitamiinien kohdalla, niin ruokavaliosta ei voi saada yliannostusta. Riski tulee vastaa lisäravinteiden kohdalla, mutta niilläkin kyse on teoreettisesta riskistä. Koirilla yliannostusrajaa ei tiedetä, mutta ihmisillä aikuisille annetaan rajaksi 1,2 mg, joka on erittäin suuri annos. Lapsilla pitkän ajan 2,5-5 kertainen yliannostus saattaa aiheuttaa myrkytysoireita.

Koirilla D-vitamiinin yliannostuksesta johtuvat oireet ovat erittäin harvinaisia, jos niitä ylipäätään edes on. Huomattavasti yleisempää on D-vitamiinin aliannostaminen. Liikkuville koirille tulee luustokatoa joka suorituksen jälkeen, jonka vuoksi kalsiumlisä on pakollinen. Kalsiumin imeytyminen vaatii D-vitamiinilisää, joka usein unohdetaan. Ongelma tulee vastaan ainoastaan silloin, kun käytetään pelkkiä kalkkilisiä, joita ei ole vitaminisoitu. Paitsi että D-vitamiinilisällä huolehditaan suorituksen jälkeisestä luuston mineralisaatiosta, niin – samasta syystä – se osallistuu veren kalsiumpitoisuuden myötä myös erittäin tärkeänä osana palautumiseen.

Loukkaantumisissa, varsinkin murtumissa, D-vitamiinilisä on pakollinen.

D-vitamiinin lähteet

D-vitamiinia koiraa saa vain yhdestä lähteestä: ravinnostaan. Tämä pätee kaikilla lihansyöjillä kissat mukaan lukien. Auringon ultraviolettisäteilyn avulla kasvis- ja sekasyöjien elimistö muodostaa ihon synteesissä D-vitamiinin esiasteesta itse vitamiinin kolesterolista muodostuvan ihossa olevan skavaleeni-rasvahapon avulla. Koirilla tätä mekanismia ei ole.

Hyviä D-vitamiininlähteitä ovat silakka, lohi, sardiini ja muut rasvaiset kalat. Kala- ja kalanmaksaöljyissä on runsaasti D-vitamiinia. Munankeltuainen ja maksa sisältävät myös D-vitamiinia. Koska D-vitamiini varastoituu nimenomaan rasvaan, niin ylipäätään rasvaiset lihat ovat hyviä lähteitä.

Yleisenä käsityksenä on ollut, että ruuasta saatu D-vitamiini on huomattavasti tehokkaampaa kuin lisäravinteista saatu. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Lisäravinteena saatu D-vitamiini imeytyy tehokkaammin, eikä ruokaa ole mahdollista syödä niin paljoa, että D-vitamiinin tarve saataisiin tyydytettyä.

Hyvä vaihtoehto on kuitenkin pyrkiä saamaan niin paljon D-vitamiinia kuin mahdollista niin vaihtelevista ruokalähteistä kuin mahdollista – ja kattaa vaje lisäravinteilla.

Ylläpitotarve

Koirilla suositellaan yleisesti, hieman lähteestä riippuen, noin 0,3 µg/kgEP D-vitamiinia.

Oma kysymysmerkkinsä ovat ihmisten muuttuvat saantisuositukset. Alkaa olla jo selviä viitteitä siitä, että aikaisemmat saantisuositukset ovat ollaan liian matalia, saanti ei ole ollut luullulla tasolla ja että myrkytysraja onkin vaikeammin saavutettavissa.

Onkin oletettavaa, että koirien saantisuosituksia tullaan myös nostamaan uusien tutkimustulosetn varmistumisten myötä. Mutta saantisuositusten muuttumista ei kannata odotella, vaan on järkevää antaa koirille välittömästi korkeampaa määrää: 0,7 µg/kgEP.

 D-vitamiinia palautukseen

D-vitamiini on ehkä tärkein urheilukoirien lisäravinne vitamiinipuolella. Ennen jokainen käytti E-vitamiinia ja varsinkin greyhoundeissa siihen uhrattiin jopa melkoisesti rahaakin, sillä vain yhden markkinoilla olevan tuotteen katsottiin olevan riittävän hyvä. Brändinä se olikin vahva greyhoundmaailmassa, mutta se johtui vain yhdestä asiasta: koirapuolella ei ollut silloin kilpailua tuoteperheissä.

Aika on muuttunut, mennyt eteenpäin ja kehittynyt. Tänään ymmärretään, että brändi ja varsinainen tuote ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, ja vitamiini ei muuksi muutu etiketistä riippumatta. E-vitamiinin käyttöä perusteltiin sen antioksidanttivaikutuksilla, ja vaikka ääneen sanottiinkin, että sitä käytetään pitämään koira terveempänä vanhuuteen asti, niin lausumaton oletus oli, että se tekee koirasta nopeamman ja vahvemman. Ei tee. Jos jokin tekee, niin se on D-vitamiini.

D-vitamiinin vaikutuksethan urheilevalla oli, että se osallistuessaan lihasten proteiinisynteesiin (uuden lihasmassan rakentamiseen), niin se on myös mukana muuttamassa lihassoluja nopeiksi. Se lisää kestävyyttä ja avustaa voimassa. Se on kohottamassa testosteronitasoja.

Maallikkomaisena yleistyksenä voisi todeta, että D-vitamiini osallistuu lihaspuolella tarpeen mukaiseen kehitykseen – eli jos treenataan nopeutta, niin se avustaa nopeuden kehittymisessä; jos kerätään voimaa, niin taas D-vitamiini on mukana työssä; jos mennään aerobisessa kestävyydessä, niin D-vitamiini auttaa jaksamaan.

D-vitamiini toimi immuniteetin vahvistajana ja laski myös tulehdusarvoja. Tähän perustuu sen käyttö flunssien estämisessä tai oireiden vähentämisessä. Mutta tässä piilee enemmänkin. Asia, joka kiinnostaa nimenomaan urheilevien koirien omistajia vinteistä agilityyn, voimapuoleen ja valjakoihin. D-vitamiini helpottaa palautumista ja nopeuttaa lihasvammoista toipumista (Barker ym. 2013¹).

Tutkimuksen lähtöasetelma oli selvittää estääkö veren korkeampi D-vitamiinitaso väsymystä kovan treenin jälkeen. Nyt tulevat hyvät uutiset. Kun veren 25(OH)D oli riittävänä pidetyllä vähintään 80 nmol/l-tasolla, niin

• urheilijat väsyivät vähemmän
• palautuminen nopeutui
• lihasvammat paranivat nopeammin

Koirilla veren 25(OH)D-tasojen mittaaminen ei tällä hetkellä ole käytännössä vaihtoehto, joten on vain tyydyttävä antamaan sen verran paljon D-vitamiinia lisänä, että plasman tasot ovat tuon verran; koirien 25(OH)D seuraa samalla tavalla annostelua kuin ihmisilläkin. NRC:n D-vitamiinin saantisuositus koirille on 0,275 μg/kg, mutta itse suositan ainakin 0,7 μg/kg.

Moniko omistaja treenaa myös itse? Kuntoa tai voimaa? Olisiko syytä molempien mennä samalle purkille?

D-vitamiinia ja rasitusta luustolle

Maailmalla greyhoundin uran lopettava suurin yksittäinen vamma lienee kinnermurtuma. Murtumien syistä on väännetty kättä vuosia, eikä siihen luultavasti koskaan saada täyttä selvyyttä.

Suurimmat syyt lienevät kuitenkin liiallinen rasitus ja kova kilpailutahti, huono radan kunto, radan profiili ja täydessä vauhdissa tapahtuvat kolarit.

Nuo saattavat kuitenkin olla ”vain” murtuman aiheuttavia ns. viimeisiä tekijöitä, varsinainen altistus on saattanut tapahtua jo kasvuaikana. Silloin suurin syy olisi pentuajan ruokinta ja liikunta.

Greyhoundeja on maailmalla kasvatettu aikuiseksi, rearattu, kautta aikain isoissa juoksutustarhoissa, joten syy tuskin on liikunnan puute. Silloin syy olisi ravinnossa ja rehellisesti sanottuna se onkin melkoinen ongelmakohta. Kasvavat pennut elävät köyhällä ravinnolla, jossa lihaa on mausteeksi, ja kalsiumin saantiakin rajoitetaan – tosin ei tarkoituksella, mutta kehnolaatuisesta ravinnosta johtuen.

Yleensä tässä vaiheessa suomalainen aktiivikoiraharrastaja ryhdistäytyy, röyhistää rintaansa ja toteaa, että kyllä greyhound racingissä on kaikki niin huonosti ja meillä asiat niin paljon paremmin. Tuossa ei vain huomata malkaa omassa silmässä, sillä aivan samat virheet tehdään täälläkin.

Varsinkin PK- ja jättiroduissa ruokaa huononnetaan aivan tarkoituksella, koska eletään taikauskon maailmassa ja kuvitellaan ruuan laatua heikentämällä sekä aiheuttamalla koiralle puutostiloja kyettävän hidastamaan kasvua ja estämään kasvuhäiriöiden syntyä. Pieleen mennään ja lujaa.

Greyhound industryssä syy on on kulujen leikkaaminen ja suomalaisessa koiraharrastuksessa kädettömyys ja tietämättömyys. Kumpikin yhtä huonoja (teko)syitä. Greyhoundeissa tuolla rikotaan monimutkainen nivelpaketti, jota kintereeksi kutsutaan, ja muissa roduissa rikotaan nivelet. Kun mennään lujaa metsikköön, niin aina joku menee rikki. Omistajan kantaessa vastuun koira maksaa laskun.

Luuston kasvuun ja kehittymiseen vahvaksi tukirakenteeksi vaikuttavat monet tekijät. Tarvitaan oikeat hormonitasot, riittävät rakennuspalikat ravinnosta, riittävä kannuste elimistölle vahvistua, oikea rakenne ja tuuria perintötekijöiden suhteen. Rakennuspalikoiksi vaaditaan proteiinia sekä mineraaleja – kalsiumia ja magnesiumia, fosforista ei ole koskaan puutetta.

Rakenne ja perintötekijät ovat kasvattajien ja rodun harrastajien pitkäjänteisen työn vaatimus, eikä siihen kyetä pentukohtaisesti enää vaikuttamaan.

Kannusteena on liikunta, joka ”pakottaa” lihaksia, niveliä, jänteitä ja luustoa vahvistumaan ja kestämään paremmin tulevat rasitukset. Hormonitasot ovatkin monimutkaisempi asia, mutta niihinkin voidaan vaikuttaa jossain määrin. Meillä on nimittäin yksi vitamiini, joka toimii kuten hormoni ja osallistuu hormonitoimintaan; se on oleellinen kalsiumin hyödyntämisessä ja ilman sitä luusto ei kasva eikä vahvistu: D-vitamiini.

Yhdysvalloissa tehtiin seurantatutkimus, jossa osallisena oli 6712 murrosikäistä tyttöä. Siinä tutkittiin maitotuotteiden, kalsiumin ja D-vitamiinin roolia rasitusmurtumien synnyssä.

Seitsemän vuoden seurannan tulos oli, että maitotuotteiden ja kalsiumin saanti ei vaikuttanut rasitusmurtumien syntyyn, mutta korkeammat D-vitamiinitasot laskivat riskiä rasitusmurtumille (Sonneville ym, 2012²).

Naisilla vaihdevuodet aloittavat murtumien suhteen riskiajan. Naisten riski saada osteoporoosin, luukadon, takia ranne- tai lonkkamurtumia on huomattavasti suurempi kuin miesten.

Syitä on monia estrogeenista alkaen, mutta koiranomistajille käytännön hyöty on, että kalsiumin saannin ja puutteen sekä D-vitamiinin roolia on tutkittu huomattavan paljon.

Ihmisillä kalsiumin ja D-vitamiinin saantia pidetään huomattavan tärkeänä juurikin osteoporoosin ehkäisyssä, mutta koirilla luustoa vahvistetaan vähentämällä kalsiumin saantia sekä hyödynnettävyyttä – aivan päätöntä. Samaan aikaan sanotaan, että koska turkki kiiltää, niin kaikki on kunnossa. Luuston heikkeneminen ei näy päälle, ja osteoporoosi tulee hitaasti ja vaanien. Lieneekö sattumaa, että ongelmaroduissa luustokuvaukset tehdään aina vain nuorempina, koska vanhemmiten tulokset eivät enää olisi niin mairittelevia?

AAOS:n (American Academy of Orthopaedic Surgeons) 2012 vuositapaamisessa esiteltiin tutkimus, jonka mukaan lähellä vaihdevuosia olleilla rannemurtumista kärsineistä naisista oli huomattavan suurella osalla puute tai vajaus D-vitamiinista (Woo ym. 2011³). Koska D-vitamiinin puute aiheuttaa luuston heikkenemisen lisäksi myös lihasheikkoutta ja sitä myöten kaatumisriski lisääntyy, niin D-vitamiinin lisäämisellä saatettaisiin onnistua vähentämään rannemurtumia.

Mutta D-vitamiini, kalsium ja proteiinit yksinään eivät tee vahvaa luustoa. Tarvitaan myös se elimistön vaatima kannuste: rasitus. Rasitus, hyppäämiset, iskut ja väännöt, kuormittaa ja laittaa elimistön rakentamaan itseään entistä vahvemmaksi kestääkseen tulevat koitokset – lihaspuolella puhutaan superkompensaatiosta.

Ruotsissa seurattiin 833 parikymppistä nuorta miestä. Havaittiin, että kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin saatu rasitus vahvisti luustoa, teki luusta tiheämpää ja lisäsi luumassaa suojaten aktiivisen ajan murtumariskien lisäksi luultavammin myös vanhemmalla iällä (Nilsson ym. 2012⁴). Vahvinta luuston kehittyminen oli niissä raajoissa, jotka tekivät työtä, kuten lantiossa ja raajoissa.

Vastaavaa, mutta lyhyemmän ajanjakson rasituksen merkitystä luustolle, tutkittiin Iso-Britanniassa armeijassa 12 viikon alokasjaksolla. Havaittiin, että jo lyhytaikainenksi rasitus vahvisti ja lisäsi reisiluun tiheyttä sekä massaa (Eleftheriou1 ym. 2011⁵).

Vieläkö löytyy joku, joka kaikesta huolimatta on vakuuttunut siitä, että parasta mitä kasvavan nuoren koiran luuston kehitykselle ja terveydelle voi tehdä, on rajoittaa siltä myös rasittava liikunta – ettei lonkkanivel vaan kulu.

 D-vitamiinia kennelyskään

Olin ilkeä ja tein hakukoneystävällisen otsikon. En minä tiedä estääkö D-vitamiini kennelyskää, mutta vakaasti uskon niin. Ainakin ihmisillä D-vitamiini vähentää sairastuvuutta flunssissa. Meillä ei ole ollut kennelyskätapauksia aikoisin, ja meillä koirat saavat suosituksiin nähden korkeampaa D-vitamiiniannoista.

Ei niitä tapauksia aikaisemminkaan paljoa ollut. Saattaa hyvinkin johtua myös siitä, että meillä ei riitä huumorintajua ottaa riskejä. Kennel lyö käytännössä talveksi ovet kiinni, joten tartuntariskikin romahtaa.

Ruotsissa oli aikoinaan paha kennelyskäepidemia, joka vei melkoisen osan kilpailevista greyhoundeista sairasvuoteeseen. Muutamalla oli hengenlähtö lähellä. Meillä ei yksikään sairastunut, vaikka kilpailimme ahkerasti.

Silloin pidin yhtenä mahdollisena pelastajana valkosipulia, toinen saattoi olla sinkki – kumpaakin oli silloisessa ruokinnassa reippaasti. Mutta niin oli myös D-vitamiinia, en vain pitänyt sitä siihen aikaan mitenkään oleellisena asiana. Ei kukaan pitänyt, ei edes ihmisillä.

Greyhoundien korkea kunto ei suojele niitä kennelyskältä, vaan päivastoin, vaikka muutoin hyvä fyysinen kunto vastustuskykyä tuokin. Kun fysiikka lisääntyy, varsinkin anaerobisella puolella, niin valkosolut lähtevät laskuun ja suoja akuutteja infektioita vastaan itse asiassa heikkenee. Asia, jota ei kannata unohtaa muissa vinteissä ja varsinkaan agilityssä.

Greyhound-treenareille taas kerran muistutuksena: kun koira on kunnossa, niin senkka tipahtaa kahden ja viiden välille. Joten kun koira on väsynyt ja siltä otetaan verikoe, josta lääkäri toteaa, että terve tämä on koska valkosolut ovat 7,1, niin ei se ole terve – sillä on tulehdus jossain.

Koiriamme suojeli silloin Ruotsissa ja tänään täällä kuitenkin vahvimmin omat toimintatapamme. Me emme käy pahimpina tautiaikoina koirien kanssa näyttelyissä. Ei ole laiskuutta, että Nordicin koiria ei ole enää näkynyt näyttelyissä ständi-malleina.

Syy on vain ja ainoastaan sairastumisriski. Meillä se menee yli lajin PR-tapahtumien. Ruotsissa meitä suojeli sama varovaisuus, käytännön toimissa. Kun ruotsalainen kotitreenari tuli yskivän koiran kanssa kilpailupaikalle hakemaan eläinlääkäriltä luvan jäädä pois startista, tai pahimmillaan kokeilemassa, josko se kuitenkin voisi juosta koska ”se vain yskii hiukan”, niin me emme menneet lähellekään. Eivät myös koirat. Sen sijaan moni muu kävi koiriensa kanssa moikkaamassa ja taputtelemassa sairastunutta kun toinen on niin pipi. Kannattavaa toimintaa, helposti tarttuvassa pisaratartuntasairaudessa.

Se, että me käytämme aina ja käytännössä poikkeuksetta kuonokoppia myös tuttujen koirien kanssa seurusteltaessa, on myös yksi suojamuuri. Se vaikeuttaa suoraa kuonokontaktia.

Ymmärrän toki, että näyttelyharrastajalle on käytännössä mahdotonta jättää Helsingin ja Turun suuria näyttelyitä väliin pelkän riskin takia. Mutta olisiko aivan mahdoton ajatus, että yskiviä, oksentavia ja ripuloivia koiria ei tuotaisi paikalle? On tietysti harmi, jos kauden päätapahtuma jää väliin koiran sairastuessa, mutta se on riski, jonka jokainen ottaa harrastuksissaan.

Muistilista sairastumisriskin alentamiseen on siis:

• D-vitamiinia
• sinkkiä
• ehkä valkosipulia
• muutoin terveellinen ja täysipainoinen ravinto
• fyysinen kunto
• suorat kontaktit minimiin
• omistaja pesee kätensä

Meillä sairastuivat ihmiset kausiflunssaan. Oli inhottava pöpö. Vei voiman ja tajun, sekä nosti hieman poikkeuksellisesti kovemman kuumeen. Perheessä minua lukuun ottamatta kaikki muut olivat viikon sängyn pohjalla, kuumeessa.

Minä siirryin ensimmäisten oireiden myötä kovemmalla D-vitamiinikuurille; päätin tehdä siis turhan lääketieteellisen kokeen. Otin kaksi kertaa päivässä 125 mikroa D-vitamiinia – kyllä, 250 mikroa päiväannoksena. Tiedän, että THL:ssä joku saa nyt sydärin, enkä tietenkään suosittele tuota annosta kenellekään, olkoonkin että se ei edes ole vaarallinen.

Lopputulos oli, etä minulla varsinaiset sairaspäivät jäivät kolmeen, kuume ei noussut ja vaikka olinkin kipeä, niin olisin kyennyt kiukutellen työelämään ilman sairaslomaa.

Tiedän, että tuo saattoi johtua aivan muusta. Ja tiedän, että tuon yhdistäminen kennelyskään on hieman hankalaa. Mutta laittaa se ajattelemaan – varsinkin kun D-vitamiinin eduista kausiflunssissa on olemassa tutkimusnäyttöä.

Seuraavassa flunssassa kokeilen sinkkiä. Sitten nähdään mihin sen teho riittää.

 D-vitamiinia kiimakipuihin

D-vitamiinilla alkaa olla niin paljon erilaisia terveysvaikutuksia, että mukana ei enää pysy. Ylipäätään sen kutsuminen vitamiiniksi alkaa olla hivenen virheellistä, koska kyseessä kuitenkin on hormonityyppinen aine. Eikä edes laiska sellainen, sillä se häärii ahkerasti vähän joka puolella.

D-vitamiinin vaikutukset johtuvat yksinkertaistaen siitä, että se vaikuttaa niin moneen varsinaiseen hormoniin ja on siten mukana säätelemässä useita elimistön perustoimintoja. Luuston rakentaminen on yksi tärkeä, mutta ”vain” eräs tarkemmin määritellyistä rooleista.

D-vitamiini toimii myös kivun lievittäjänä. Toki vain määrätyissä tapauksissa ja silloinkin kiertoteitse. Mekaniikka ja teoria kiinnostavat vain asiaan syvemmin tutustuneita harrastajia, muita kiinnostanee vain lopputulos.

Nyt törmäsin tutkimukseen, joka saattaa kiinnostaa useampaa koiranomistajaakin. Suoraan periaatteessa puolta, ja toista 50 prosenttia kiertoteitse – oman elämänlaadun parantumisen takia, kun se ensimmäinen puolikas voi paremmin. Nartutkin saattavat hyötyä tästä.

Kyse on naisten kuukautiskivuista. Krampeista lantion alueella. Syyllinen lienee prostaglandiinien syntetisointi omega-6 rasvahappojen takia. Tekisi mieli väittää, että jos jätetään väliin koko ihmiskannan sukupuolten keskinäiset suhteet ja keskitytään vain aktiivisempiin koiraharrastajiin, niin kuukautiskipuilusta kärsii huomattavasti suurempi osa kuin 50 prosenttia. Naiset lienevät aktiivisempia kuin miehet jos katsotaan koko koiraharrastuksen kirjoa.

40:lle kuukautiskivuista kärsivää naista annettiin yksi iso annos D3-vitamiinia. Kuukautiskivut lievenivät tai hävisivät kahdeksi kuukaudeksi (Lazlo ym. 2012⁶). D-vitamiini otettiin suun kautta ja annos oli 300 000 IU eli 7500 μg. Vertailuryhmä sai plaseboa. Vitamiinipaukku otettiin viisi päivää ennen arvioitua kuukautisten alkamista. Kahden kuukauden aikana D-vitamiinia saaneista naisista 41 % arvioi kivun lievintyneen, kun plaseboryhmässä muutosta ei tullut. Lisäksi vitamiiniryhmässä yksikään ei käyttänyt NSAID-lääkkeitä, kun vertailuryhmässä 40 % naisista oli ottanut tulehduskipulääkkeen vähintään kerran. Suurin muutos kivun lievittymisessä D-vitamiinia saaneilla havaittiin pahimmista kuukautiskivuista kärsineillä.

Toki tutkimusryhmä oli pieni, ja varmasti jatkotutkimuksia tarvitaan. Lisäksi on huomioitava, että vaikutus oli suurin niillä, joilla oli valmiiksi alhaiset D-vitamiinitasot verestä mitattuna. Annos oli myös huomattavan iso. Tutkimuksen kommenteissa huomautettiin, että 300 000 IU:ta jaettuna kahdelle kuukaudelle tekee noin 5000 IU:ta (125 μg) päivässä, joka ylittää nykyiset suositukset. Tosin sadan mikron annokset eivät ole enää naisillakaan mitenkään poikkeuksellisia omaehtoisessa D-vitamiinin käytössä.

Vaikka ketään ei voi suositella omin päin ottamaan kerralla 7500 mikroa D-vitamiinia, niin tutkimus antaa kuitenkin määrättyä toivoa kuukautiskipujen hoidossa.

Naisten kuukautiskierrolla ja narttujen kiimakierrolla on yksi oleellinen ero. Naisten kuukautiset ovat eräällä tavalla viemäröintijärjestelmä, joka valmistaa ja puhdistaa kohdun raskauteen. Nartuilla kiima taasen on aika tiinehtyä. Yhteistä taasen on se, että nartuillakin on paikoin havaittavissa kiimakipuilua, joka voitaisiin rinnastaa naisten kuukautiskipuihin. Narttu on kireä ja sillä on erään kuvauksen mukaan ”torakan pinna”.

Osa tästä voidaan varmasti sysätä hormonimyrskyn piikkiin ja paljon riippuu nartun perusluonteesta, mutta jos narttu samalla kulkee hivenen selkä köyryssä, vatsalihakset ovat pingottuneet eikä se kykene rauhoittumaan, niin syy lienee kipuilussa. Kotidiagnoosi on helppo varmistaa: annetaan kipulääke, ja jos narttu rauhoittuu, niin kyseessä on kiiman liittyvä kipu; narttukoiran kuukautiskipu.

D3-vitamiinin saannin lisääminen koirille on ylipäätään perusteltua, mutta Lazlon ryhmän pilottitutkimus saattaa antaa yhden syyn lisätä ainakin hetkellisesti saantia – naisille noin kuukausittain, narttukoirille keskimäärin puolivuosittain.

Haluatko D-vitamiinin e-kirjana

Tämä artikkeli on lähinnä vain pintaa sipaiseva juttu. Jos haluat tutustua D-vitamiiniin laajemmin, mukaanlukien

• koiran D-vitamiinin tarpeet ja saanti
• koiran D-vitamiinin myrkytysmäärät
• paljon enemmän D-vitamiinin roolista koiran elimistössä
• miksi D-vitamiini on terveellinen ja pakollinen koiralle

niin lataa itsellesi e-kirja Koiran ravitsemuksen ABC: D-vitamiini.

Tilaa se tästä:

Samalla saat sähköpostiisi ilmoituksen aina kun Katiskaan kirjoitetaan uutta, vaikka D-vitamiinista. Lisäksi saat luettavaksesi Sähköpostiblogin, suoraan sinulle toimitettuna. Plus kun Storessa julkaistaan mitä tahansa jännää, niin olet ensimmäisten joukossa kuulemassa asiasta.

1. Higher Serum 25-Hydroxyvitamin D Concentrations Associate with a Faster Recovery of Skeletal Muscle Strength after Muscular Injury. Tyler Barker, Vanessa T. Henriksen, Thomas B. Martins, Harry R. Hill, Carl R. Kjeldsberg, Erik D. Schneider, Brian M. Dixon, Lindell K. Weaver. Nutrients 2013, 5, 1253-1275; doi:10.3390/nu5041253[↩]
2. Kendrin R. Sonneville, Catherine M. Gordon, Mininder S. Kocher, Laura M. Pierce, Arun Ramappa, Alison E. Field: Vitamin D, Calcium, and Dairy Intakes and Stress Fractures Among Female Adolescents. Arch Pediatr Adolesc Med. Published online March 5, 2012. doi:10.1001/archpediatrics.2012.5[↩]
3. Woo Young Chang, Seoul National University Bundang Hospital, South Korea; * Hyun Sik Gong, Seoul National University Bundang Hospital, ROK; Cheol Ho Song, Seoul National University Bundang Hospital, South Korea: Hypovitaminosis D in Postmenopausal Women with a Distal Radius Fracture. AAOS September 18, 2011 Poster Sessions, Presentation Number: SU0377[↩]
4. Martin Nilsson, Claes Ohlsson, Anders Odén, Dan Mellström, Mattias Lorentzon: Increased physical activity is associated with enhanced development of peak bone mass in men: a five year longitudinal study. Journal of Bone and Mineral Research January 6, 2012 DOI 10.1002/jbmr.1549[↩]
5. Kyriacos I. Eleftheriou, Jaikirty S. Rawal1, Anthony Kehoe, Laurence E. James, John R. Payne, James R. Skipworth, Zudin A. Puthucheary, Fotios Drenos, Dudley J. Pennell, Mike Loosemore, Michael World, Steve E. Humphries, Fares S. Haddad, Hugh E. Montgomery: The Lichfield bone study: the skeletal response to exercise in healthy young men. Journal of Applied Physiology February 2012 vol. 112 no. 4 615-626 doi: 10.​1152/​japplphysiol.​00788.​2011[↩]
6. Antonino Lasco, Antonino Catalano, Salvatore Benvenga: Improvement of Primary Dysmenorrhea Caused by a Single Oral Dose of Vitamin D: Results of a Randomized, Double-blind, Placebo-Controlled Study. Arch Intern Med. 2012;172(4):366-367. doi:10.1001/archinternmed.2011.715[↩]