Ihmisten ruokatietous, niin oman kuin koiran syömisissä, kehittyy koko ajan. Ainakin osalla. Osa taasen piittaa vähemmän kuin ennen. Ymmärrys siitä, että ruoka vaikuttaa terveyteen, aiheuttaa sitten ylilyöntejä. Osaa ruokia ja ruoka-aineita aletaan demonisoimaan, osaa taas pidetään ihmeentekijöinä. Kummassakin tapauksessa mennään pieleen. Pahasti.
Ruokien ja ravintoaineiden yli- tai aliarvostus tulee kahdesta suunnasta: tieteestä ja lisäravinnekaupasta.
Tiedemaailmalla on oma syntitaakkansa lokeroidessaan asioita tiukasti ja puhumalla julkisuudessa yhdestä tekijästä syypäänä, ja samalla unohdetaan kokonaisuuden merkitys. Pohjois-Karjala -projekti paljasti, että liika suola ja rasva tappaa. Se mikä jäi vain maininnan asteelle, ja julkaisutoiminnassa jätettiin sivulauseeksi, oli terveellisen lautasmallin merkitys. Kyllä, kilo suolaa ja nyrkki voita aterialla aiheutti tappavuuden. Lähestymistapa olisi voinut olla myös toinen: salaatin puute tappoi itärajan tuntumassa 50 vuotiaita miehiä saappaat jalassa kesken töiden.
Lisäravinnekauppa hyödyntää välittömästi kaiken mitä löydetään. Jos ei löydetä, niin keksitään. Kyse ei ole siitä, että haluttaisiin myydä ihmisille hyödyllisiä asioita. Kyse on siitä, että myydään sellaista, jossa on tolkuton kate ja saadaan satuiltua syyllistävä tarve.
Osa lisäravinteista on kuitenkin hyödyllisiä. Eivätkä kaikki kauppiaat valehtele yhtä paljon.
Suola on saanut ilkeän leiman. Se on kuitenkin tarpeellinen ravintoaine ja saa ruuan maistumaan hyvältä. Samaten normaalista suolasta saa jodia. Terveellinen korvike (joskaan ei yhtä hyvän makuista…) on mineraalisuola. Käärmeöljykauppiaiden vastaus oli myydä kalliilla louhintajätettä. Tunnetaan himalajan suolana. Tai rantahietikosta kaivettu saavutti ruokapöydät kuolleen, mustan tai punaisen meren suolana.
Toinen vastaavan hyvä vastaan paha asetelmaan saanut on rasva. Eläinrasva tappaa, kasviöljyt pelastavat maailman. Sekään asia ei ole noin yksinkertainen. Rasva itsessään ei ole koskaan hyvä tai paha. Rasva vaan on. Se, että omega-6 rasvahapot, varsinkin arakidonihappo, osallistuu kaiken mahdollisen lisäksi myös tulehdusreaktioihin, on luonut niille synkän maineen. Mutta onneksi pelastajaksi tulee rasvojen supersankari, omega-3 rasvat. Paitsi että ei tule.
Ainoa mikä tuli, oli kipeiden koirien kipulääkkeistä luopuminen ja siirtyminen kalaöljykapseleihin. Tämä ei sitten ole pelkästään omistajien ongelma, vaan olen törmännyt lisääntyvissä määrin eläinlääkäreihin, jotka eväävät kipeiltä koirilta kipulääkkeen ja opastavat kalaöljyn saloihin. Tuo on vielä huonompi idea kuin käyttää gabapentiiniä tulehduskipulääkkeiden sijaan.
Rasvojen jako hyviin ja pahoihin johtui sekin hyvin pitkälle siitä, että lihan liiallinen syöminen, ja kasvisten puute, sairastutti ja tappoi. Omega-3 rasvojen parempi julkisuuskuva rakentui vuosituhannen vaihteen hypoteesille, jossa 0mega-6/omega-3 suhteen muokkaamisella saataisiin tulehdusreaktioita kuriin. Suhdeajattelu ei toiminut, mutta ongelmaksi muodostui ajatusvääristymä, jossa oletettiin omega-6 rasvojen aiheuttavan tulehdusta.
Aidostihan omega-6 rasvat, ja nimenomaan arakidonihappo, on elimistön tärkein tarvitsema asia rasvamaailmasta.
Tärkeää on oivaltaa:
- mikään ravintoaine ei ole hyvä tai paha
- puute on paha
- liikasaanti on paha tai merkityksetön
- oikea määrä on sopivasti
Ja se aivan perusasia: tärkein asia miettiä on ruoka-aine!
Muutoin podcast on taattua, tuttua ja turvallista hyppimistä. Ohimennen käsitellään esimerkiksi kiinalainen lääketiede ja miten rutto, musta surma, tuhosi islamilaisen korkeakulttuurin. Lisäravinnekauppiaista kiukuttelen hieman enemmänkin.
