157: Kalorien vuoristorata 50/50-ruokinnassa

Koiran 50/50-ruokinta on helppo tapa ruokkia koiraa terveellisesti. Mutta sitä joutuu säätämään siinä kuin kaikkia muitakin ruokintatapoja. Varsinkin lihotettavien ja laihdutettavien kohdalla on muistettava, että kuivamuonan ja lihan keskinäiset suhteet vaikuttavat energian määrään. Annoksen koko sitten sinetöi sen onko sille mitään väliä.

Kun lihaan lisätään kuivamuonaa, niin annoksen rasvamäärä muuttuu, jos kuivamuonan ja lihan rasvaprosentit eivät ole samoja. Tuo pätee, kun annoksen paino ei muutu. Useimmiten sitä kannattaa ajatella niin, että kuivamuona tekee ruuasta kaloreiltaan keveämmän kuin mitä pelkkä liha on. Voi sen toki ajatella niinkin päin, että liha lisää kaloreita verrattuna jos koira söisi pelkkää kuivamuonaa.

Useimmiten tuolla ei ole merkitystä, mutta varsinkin laihoilla se saattaakin olla oleellinen ero ymmärtää.

Muutoin podcast kiertelee ja kaartelee 50/50-ruokinnan perusteiden ympärillä ruokamäärän suhteen. Jollain kierroksella ei unohdeta sitä kuinka eksyksissä niin eläinlääkärit kuin koiran luonnollisen ruokinnan barffaajat ovat ruuan konseptin ymmärtämisessä.

Kaffepaussin aika
Kaffepaussin aika
157: Kalorien vuoristorata 50/50-ruokinnassa
Loading
/
You are currently viewing 157: Kalorien vuoristorata 50/50-ruokinnassa

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen