Koirankasvattaja on pikkupennun suhteen monen vartija. Tai oikeastaan vain kahden: syntymän ja hengissä säilymisen. Jälkimmäiseen sisältyy myös päätös kuolemasta, jos se tulee vastaan. Sitä vastuuta ei voi siirtää. Tai voi, mutta se on päätöksestä pakenemista.
Minun piti alunperin tehdä filosofinen podcast keskittyen pelkästään aiheesen jos ottaa oikeudekseen sallia elämä, niin ottaa myös velvollisuudekseen vastata kuolemasta, jos lopullinen valinta tulee vastaan. Valitettavasti aina silloin tällöin joudutaan tilanteeseen, jossa päätös pennun lopettamisesta on tehtävä. Samalla piti lähestyä hieman tulenarkaa aihetta — pitävätkö kasvattajat liian herkästi ja liian pitkään kiinni pennuistaan.
Ilmeisesti jokin suojamuuri nousi minullekin, sillä suurimman osan aikaa selittelin yleisiä asioita tiineen nartun hoidosta, ja kiersin kuin kissa kuumaa puuroa varsinaista aihetta. Itseasiassa jopa kauempaa, koska tein kaikkeni ollakseni käsittelemättä varsinaista kysymystä. Siksi keskityin aivan turhan pitkään herpekseen ja sosiaaliseen eristäytymiseen kantavan nartun ja pikkupentujen kanssa.
Lähestyn aihetta aivan loppupäässä, mutta vesitin sen keskittymällä elinkelvottomien elvytykseen.
Olen edelleen sitä mieltä, että aiheesta pitäisi puhua enemmän. Mutta jos minä väistän aihetta, josta minulla on kohtuullisen selvä kanta, niin en oikein näe mahdollisuuksia laajempaan ja yleisempään keskusteluun — jota en usko kasvattajien ja koiranomistajien edes haluavan käydä.
Joten itse suhtaudun tähän podcastiin enimmillään vaikean aiheen esialustuksena. Mutta sainpahan aikaiseksi paasata kahdesta myös tärkeästä aiheesta:
- tiineen nartun kalsiumlisää ei tarvitse ottaa pois, mutta D-vitamiinia tarvitaan
- älkää yrittäkö tappaa emää ja pentuja lämpöhalvaukseen käyttämällä herpestä tekosyynä
