Kaffepaussin myötä menen vakavien asioiden äärellä. Koiran lääkinnällistä hoitoa ei voida, eikä saa, perustaa huuhaahoidoille kuten reikille tai homeopatialle, sillä kipua on aina hoidettava. Hoitamattomuus on pelkkää vastuuttomuutta. Myöskään rokottamattomuus ei ole vaihtoehto, oli oma uskonnollisuus mikä tahansa. Koiran lopettaminen on aina kova paikka omistajalle, mutta koira ansaitsee sen elämänlaadun romahtaessa. Lopetus ei ole rangaistus, vaan kiitos. Jotta jäisi kuitenkin paremmat loppufiilikset, niin viime sekunneilla esitellään iloisia greyhoundin pentuja.
Kuvanlaatu romahti. Videokamerasta loppui akku ensi sekunneilla ja koska oli vauhti päällä, niin kuvasin iPhone 4:sen kameralla. Se ei vaan kyennyt keinovalaistuksessa tuotosta parempaan. Siitäkin kuoli akku, joten loppu on katettu kuvilla. Olen periaatteessa pahoillani heikosta laadusta, mutta aidosti en ole – tämä asia piti puhua juuri sillä hetkellä, ei odottaa seuraavaan päivään.
Mielenkiintoinen aihe. Oma koirani kärsii kroonisesta etenevästä sairaudesta, joten enemmin tai myöhemmin varmaan tullaan tarjoamaan tätä vaihtoehtoa [gabapentiiniä]. Itse olen miettinyt paljon sitä, missä menee raja lopettamisen ja kivun hallitseminen välillä.
Periatteellisella tasolla valinta on selvä.
Jos koira voi siedettävän hyvin lääkityksellä, niin mennään lääkityksellä.
Jos huomaa päivä toisensa jälkeen huokailevan, että
niin on aika varata lopetusaika.
Jos miettii lopetus ns. akateemiselta pohjalta, teoriassa, niin kaikki on luultavasti hyvin. Mutta jos alkaa miettimään lopetusta realistisena vaihtoehtona, niin aletaan olla viimeisen palveluksen äärellä.