Koirien vatsa- ja suolisto-ongelmat ovat lisääntymään päin. Tai ainakin ne ovat jatkuvasti otsikoissa. Aidosti määrää tai yleisyyttä ei tiedä kukaan, koska niitä ei pystytyä tilastoimaan.
Periaatteessa ainakin käyntimäärien muotokset olisivat saatavissa eläinlääkäreiltä, mutta vain periaatteessa. Tiedon saaminen edellyttäisi, että ne ylipäätään kirjattaisiin tavalla, joka olisi tilastoitavissa ja että tieto saataisiin. Koska kumpaakaan ei tule tapahtumaan, niin eletään arvuuttelujen maailmassa.
Määrän lisäksi alkusyykin on kadoksissa. Koirayksilöiden suhteen masentavampaa on, että myös yksinkertaista hoitoa ei ole. Onnistumisprosenttia heikentää lisäksi kaksi jossittelua: onko syy perinnöllinen ja pahentaako riskiä lisäksi pennun surkeat taustat ja väärä hoito.
Podcast jossittelee kasvattajien vastuulla, tai vastuuttomuudella: kuinka paljon kasvattajat ja heidän taikauskoiset toimintatapansa altistavat suolisto-ongelmille? Osa kasvattajista todellakin osaa ammattinsa (kyllä, kyse on ammatista ja ammattilaisuudesta harrastuksessakin), mutta liian usein törmää liian aikaisiin vierottamisiin, kasvun rajoituksiin, liikuntakieltoihin kasvuaikana…
Kaikki ovat esimerkkejä osaamattomuudesta ja kun tekjöiden summa kasvaa liian suureksi, niin ollaan naama seinää vastaan umpikujassa.
Jätin kaksi oleellista kysymystä kokonaan käsittelemättä, koska haluaisin teidän miettivä niitä mielellään jutun komenteissa, jolloin ne säilyvät asiayhteydessä; Facessa ne ovat kadonneita viimeistään huomenna.
- jos jalostus on ongelma, niin mistä se on tullut perimään; koirat olivat ennen rabies-rajan aukeamista Suomessa ahtaammalla jalostuksella kuin nyt
- jos ruokinta on ongelma, niin miksi se ei ollut ongelma ennen, jolloin kuivamuonat olivat laatua luppa; vai oliko, koska kasvuhäiriöt räjähtivät käsiin, soija oli aiheuttavinaan allergioita ja furunkuloosi oli huomattavan tuttua
Jos oletetaan, että kasvattajien halu määrittää mikä tahansa oireeton koira terveeksi jalostusmateriaaliksi on ongelman perusydin, niin voidaanko silloin pitää Kennelliiton Vuolasvirta-palkintoa merkkinä oireesta? Ei voida.
Mutta siitä ei päästä yli eikä ympäri, että Vuolasvirta-palkinto ei mittaa kokonaisuutta, eikä edes rodun tilannetta, ja se pohjaa määrään. Nuo ovat niitä asennekysymyksiä, jotka saattavat yllyttää olemaan piittaamatta.
Osansa saavat myös eläinlääkärit ja heidän allergiadiagnoosinsa. Toki he yrittävät vain korjata olevan ongelman näkyviä seurauksia, mutta lääkinnän osaajilla on vahva vastuu – ja virhediagnoosit ja omituiset hoidot eivät mahdu vastuun käsitteeseen. Eikä osaamiseen. Mutta toki omistajien voitto-osuus kiittää ja kuittaa.
Podcastin irralliseksi jäänyt alustava esimerkki lähti yhdestä hevosesta. Jos hevoset eivät sinun kiinnosta edes yleissivistävällä tasolla, niin kelaa suoraan noin 14 minuutin kohdalle.
Samalla mainitaan ohimennen millä sinkkimäärällä minä taistelen flunssaoireita vastaan (ei lapsille, enkä suosittele: 300 milliä)
Alussa mainittu purulelu on tämän näköinen:
