Perjantaitarpeet: Sinkki

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:8.11.2019
  • Artikkelin kategoria:Koira

Perjantaitarpeet on jokaisena perjantaina julkaistava ei-niin-vakavasti-otettava lista eri ruoka-aineista ja koiran tarpeista. Olen listannut paljonko eri ruokia on annettava, jotta 20 kilon koiran koko päivätarve täyttyisi sillä nimenomaisella ruualla. Se ei tarkoita sitä, että kukaan nimenomaan antaisi niitä, tai että moisia ylipäätään kannattaisi antaa koiralle.

Idea on kahdessa. Osassa ainesten määrät ovat niin naurettavia, että se saa nauramaan – no, ainakin minä nauroin kun koostin niitä.

Toinen syy on se, että osaa ruoka-aineista joku jossain joskus on vakavissaan vinkannut koirille. Kun tietää paljonko pitäisi antaa koko tarpeeseen, niin saa pienen kuvan mitä mahdollisuuksia ruoka-aineella X ylipäätään olisi.

Perjantaitarpeissa valokeilaan pääsee lööppien tähti SINKKI

Määrät on 20 kilolle 2 mg/kgEP tarpeen mukaan eli 40 milligrammaa. Mitään niin high techiä kuin sulavuus tai aminohappoprofiili ei murehdita. Plus jos ei muuta mainita, niin aina kyse on ihmislaadusta. Kyse on vain ja ainostaan grammoista.

Google kertoi hyvistä sinkinlähteistä ensimmäisessä hitissään näin:

Hyviä sinkin lähteitä ovat osterit sekä muut äyriäiset, sisäelimet, ruotoineen syötävät kalat, poro ja siipikarja sekä maitotuotteet. Sinkkiä saa myös vehnänleseistä, vihreistä vihanneksista kuten pinaatista ja parsakaalista, tummasta suklaasta sekä siemenistä ja pähkinöistä.

sikanautajauheliha 1,2 kg

  • sinisimpukka, säilyke 134 g
  • vehnänlese 308 g
  • sonnin kivekset 308 g (varmistamaton tieto)
  • osteri 482 g
  • chiansiemen 645 g
  • cashewpähkinä 715 g
  • naudan jauheliha, 17 % rasvaa 728 g
  • poronliha 834 g
  • naudan maksa 931 g
  • Aurajuusto 976 g
  • boileri 1 kg
  • muikku 1 kg
  • munuainen 1,8 kg
  • silakka 1,9 kg
  • tumma suklaa 2,2 kg (myrkytysraja 2 kg)
  • katkarapu, keitetty 2,7 kg
  • raejuusto 2,9 kg
  • lampaan kivekset 3,8 kg
  • pinaatti 8 kg
  • piimä 10 l

Vilkaise nämäkin

 

You are currently viewing Perjantaitarpeet: Sinkki

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen