Olen Katiskassa käsitellyt muutamiakin huomioita kuivamuonista, barffista ja kotiruokinnasta. Tökännyt niiden puutteisiin ja toivottavasti löytänyt niistä jopa hyviäkin puolia. Jokaisella tavalla kun niitäkin on, vaikka ne joskus unohtuisivatkin. Tai jäisivät luulojen ja pseudofaktojen varjoon.
Olen kokeillut lähes jokaista variaatiota aitoa barffia lukuunottamatta. Yksi on kuitenkin toiminut. Olen saanut sillä parhaita tuloksia niin pennuilla, emänartuilla, eläkeläisillä kuin huippukilpailijoillakin.
Se on helppoa, nopeaa ja kohtuullisen edullista. Ei halpaa, sillä sellaista ruokintaa ei ole keksittykään – ellei itse ole alkutuottaja. Tai joku muu maksaa laskut. Mutta se vaatii suhteessa hyötyyn vähiten varastointitilaa ja ryöstää lompakkoa huomattavasti vähemmän kuin superpremiumeläinkaupparoturuuat.
Ei se ole minun keksintöni, ja sitä käyttävät monet. Ruokintaa kutsutaan yleisesti nimellä sekaruokinta tai mieluumin 50/50-ruokinta.
Edit: artikkeli on 1990-luvun lopulta. Nykyään puhutaan 50/50-ruokinnasta ja olenkin korvannut sekaruokinnan tekstissä 50/50-rukinnalla.
Jos koiran ruokintatavat muodostavat kolmion, jonka kärjissä ovat raakaruokinta, kuivamuonat ja kotiruoka, niin 50/50-ruokinta on linjojen leikkauspisteessä. Ruokintakolmion ytimessä.
Siinä hyödynnetään kaikista jotain. Koska 50/50-tyylin taustalla ei ole selvää teoriaa, aatetta tai auktoriteettia, niin se ei ole seksikäs tapa ruokkia koiraa. Se on metodi, jossa myönnetään, että koiran ruokkiminen ei ole avaruustiedettä. Se on helppoa. Se ei ole elämän keskipiste, vaan osa elämää.
Painotukset
50/50-ruokinnassa käytetään kuivamuonaa, lihoja sekä kaikkea mitä ihmisiltä jää. Liha on usein se varsinainen runko, jonka päälle muu rakennetaan aina tarpeen mukaan. Nimenomaan liha, eivät rustot, luut tai viljat. Lihasta saadaan juuri niitä proteiineja, joita koira tarvitsee. Helpointa on käyttää pelkkää punaista lihaa, koska siitä saadaan kaikki tarpeellinen mitä liha pystyy tarjoamaan.
Lihan lähteellä säädetään eniten myös energian saantia. Jos halutaan vähentää rasvaa, niin annetaan hevosta. Kohtuullisella energian tarpeella vaikkapa nautaa. Raskaammassa työssä tai kylmässä (puhumattakaan urheilukoirien ylirasituksesta) palettiin lisätään sikaa. Paljon riippuu myös siitä, mikä on pääasiallinen tarve ja mistä lihansa ostaa.
Koska greyhoundit tarvitsevat painokontrollia (muutaman kilon ylipaino vie helposti ajasta yli sekunnin – reippaasti toistakymmentä metriä matkassa), niin meillä pohja on hevosessa. Osasyy on saatavuudessa ja hinnassakin. Me emme joudu maksamaan siitä kohtuuttomasti.
Jos vannoo vaihtelevuuden nimeen, niin heittää välillä joukkoon vaikkapa broilerin koipireisiä. Kalaa, jos sattuu saamaan. Kokonaisena jauhettu merikala olisi suunnattoman arvokasta.
Pelkällä lihalla ei pärjää koko elinikää, ainakaan jos tekee töitä tai urheilee. Sohvakoira saattaisi jopa pärjätäkin. Kisakoira pärjää lähes ilman kuivamuonaa kesän kilpailukauden.
Helpoin tapa kattaa perusvitamiinien ja mineraalien saanti on käyttää kuivamuonaa osana annosta. Samalla saadaan kuitua. Koska rasva ja proteiinit saadaan raa’asta (saa lihat kypsentääkin koiralle, mutta se vie aikaa), niin kuivamuona saa olla halpaa. Ei tarvitse elvistellä merkeillä ja brändeillä.
Halvin ei ole parasta, se sotkee vatsan toimintaa, mutta alle 30 euron mennään säkki. Meillä syötetään tällä hetkellä Jeppeä hinnan ja saatavuuden takia, mutta vaikkapa Jahti&Vahti sopii aivan samalla tapaa – aika pitkälle samoja ruokia ne ovatkin.
Kuivamuonassa on sekin etu, että sillä saa pidettyä annosmäärän suurempana. Kun vatsa täyttyy edes kerran päivässä, niin nälän tunne ei kalva koko päivää.
Määrää säädellään selkärankatuntumalla tarpeen mukaan, mutta alle puolen kokonaisannoksesta jäädään. Tarjoillaan tietysti turvottamattomana, mutta vettä kaadetaan reippaasti kuppiin. Koira saa silloin syödessään tarpeeksi nestettä (juominen on tärkeää varsinkin urheilukoirille) ja saadaan tehtyä samalla hieman hammashuoltoa. Edellyttäen tietysti, että koira ylipäätään pureksii ruokansa. Ahneimmat vain imuroivat.
Lisät
Jos kuivamuonan osuus on kupissa puolet, niin tavallinen kotikoira pärjää jo tuollakin. Urheilu- ja työkoirilla on hieman kovemmat vaatimukset.
Ensimmäinen on kalsium, koska ruokinta perustuu lihaan, josta yleensä kalsiumia ei saa. Jos noudattaa puolen kupin sääntöä, niin koira saa silloin periaatteessa tarpeeksi kalsiumia.
Enemmän kuluttaville, ja jos kuivamuonan määrä on alempi, kalsiumlisä on pakollinen. Toki annostelumäärän saa laskea tarkkaankin, mutta se on aika turhaa – enemmänkin akateemista mielenkiintoa kuin käytännön tarve. 30-kiloiselle riittää kohtuullisen hyvin reipas ruokalusikallinen rehukalkkia.
Sama koskee vitamiinejakin. Suuremmalla kulutuksella olevat vaativat enemmän. Purkista kannattaa annostella ainakin E-vitamiinia antioksidanttina (lisätään samaan tahtiin kuin rasvaakin), B-vitamiineja ja rautaa. Sinkkiäkin kannattaa harkita.
Nuo ovat perusasioita. Koiran oma tarve – helle, rasittavuus, kramppiherkkyys jne – tuovat lisää purkkeja, esimerkiksi magnesiumia, kaliumia ja elektrolyyttejä, mutta noissa on kyse enemmänkin lisäravinteista kuin perusruokinnasta.
D-vitamiini on mielenkiintoinen tapaus. Osallistuu moneen, kuten luuston rakentamiseen. Ihmispuolen suositukset ovat kovaa vauhtia muuttumassa. Saantia lisätään reippaasti. Sama saattaisi koskea koiriakin, jolloin D3-lisä tulisi tarpeeseen. D-vitamiinia kannattaa antaa muutenkin, jos ruokaan joutuu lisäämään kalsiumia.
Rasva on hyvä, ja siitä on useimmiten enemmänkin puutetta kuin yliannostusta. Yliannostuksen huomaa helposti, koira lihoaa.
Jos liha ei ole tarpeeksi rasvaista, tai se on pidettävä niin kuivana kuin mahdollista, niin säätö ja ekstraenergian tarve hoidetaan muulla tavoin. Halvin ruokaöljy on helpoin. Reipas holaus kuivamuonan päälle. Lihainen rasva, joka on vain kauniimpi nimi ihralle, toimii myös.
Yksi, jolla saa laajennettua rasvahappojen kirjoa, ja joka muuttuu näppärästi koirassa varastorasvaksi, on lohiöljy. Pänikkä pakkaseen, josta sitten kauhaistaan kuumassa vedessä kastetulla lusikalla sopiva kokkare. Koiran oma jäätelöpallo ruuan koristeena.
Kananmuna on aivan verraton keksintö. Erinomaista proteiinia ja huippurasvaa. Mukavasti kaikkea muutakin kivaa. Greyhoundille (muut miettikööt noin 30 kg koiraa) yksi päivässä toimii hyvin. Raakana tietysti, olkoonkin että koirat pitävät myös paistetusta.
Kuoret voi toki jauhaa ja käyttää kalsiumlisänä. Oman kokemuksen mukaan kuorten hyödyntämisessä on kuitenkin melkoisiakin yksilöeroja.
Sisäelimiä on hyvä aina välillä laittaa joukkoon. Mitä milloinkin sattuu saamaan. Edullisesti tietysti. Vaikka sydän onkin lihas, niin siihen kannattaa suhtautua kuin sisäelimeen eli ei anneta tolkuttomasti koko aikaa.
Osalla barffaajista on sääntönä, että sisäelimiä annetaan kerran viikkoon. Perustuu ajatusmalliin, jossa ei anneta koko aikaa kaikkea, vaan luotetaan koiran saavan tarvitsemansa pitkällä aikavälillä.
Minä haluan koiran saavan tarvitsemansa lyhyellä aikavälillä, koska tuo pitkän aikavälin malli ei käy urheilukoirille. En minä voi antaa niiden rautatason tai elektrolyyttien heitellä, sillä saa koiran rikottua.
Samaten koira tarvitsee aminohapponsa ruuan proteiineista treenin jälkeen, ei vasta viikon kuluttua. Siksi vaikkapa jauhettua maksaa heitellään kuppiin muutamaan kertaan viikkoon. Ja ei, edelleenkään maksalla ei saada aikaiseksi A-vitamiinin yliannostusta.
Annokset viimeistellään sillä mitä ihmisiltä on jäänyt. Ne ovat enemmänkin mauste kuin oleellinen osa ruokintaa. Meillä on tällä hetkellä tusinan verran koiria – pentuja, kisarasseja, kantavia ja eläkeläisiä. Minulla ei ole aikaa eikä halua uhrata päivästäni tuntitolkulla koirien ruokailuun, jos saan asiat hoidettua nopeasti ja näppärästi niin, että se myös toimii. Meillä ei siis kokata koirille.
Luut ja rustot
Luut ja rustot eivät ole varsinaisesti ns. ravitsemuksellinen elementti. Ne ovat ajanvietettä ja hampaiden huoltoa. Mutta meilläkin ihmiset syövät aina välillä siankylkeä, broileria tai wingsejä. Ei niitä luita ja rääppeitä roskiin laiteta. Ne kuuluvat koirien kuppeihin.
Niistä saa hiukan kalsiumia, hampaat töitä, vatsaa muistutetaan sen tehtävästä sulattaa melkein mitä tahansa ja saattaahan rustoista saada hivenen glukosamiinia ja kondroitiinisulfaattia.
Hankinta ja säilytys
Lihapohjaisessa 50/50-ruokinnassa on sama hankaluus kuin puhtaammassa raakaruokinnassakin. Tarvitaan kylmäsäilytystilaa. Enemmän on parempi. Parin rekun kanssa pärjää ihmisten kanssa yhteisellä pakastimella, mutta koiramäärän noustessa tarvitaan lisää.
Kierrätyskeskukset ovat yksi paikka hankkia pakastimia, tutut ja sukulaiset toinen. Antaa sanan kiertää. Samalla tapaa isot koiraperheet sohvansa hankkivat. Mitä enemmän on pakastustilaa, niin sitä enemmän pystyy ostamaan kerralla lihaa. Mitä enemmän ostaa lihaa, sitä halvemmalla sitä saa.
Meillä ei osteta 10 kg laatikkoa. Osaksi siitä syystä, että meillä kulutus on tällä hetkellä pelkkää lihaa kuutisen kiloa päivässä, mutta suurin syy on, että me emme suostu maksamaan lihasta edes muutamaa euroa kiloa.
Oli järkyttävää lukea Lemmikkipalstalta, että jotkut olisivat valmiita maksamaan jopa neljä euroa hevosesta. Tuo on hyvä tapa hilata hintoja ylöspäin.
Teurastamoiden ja lihatrokareiden kannattaa kuitenkin muistaa, että nuo omistajat ostavat enintään kilokaupalla ja antavat grammamitalla. Meillä on lihan minimihankinta 300 kiloa. Me otamme koko hevosen, emme pientä palaa paistin kärjestä.
Ostakaa paljon kerralla, ja kilpailuttakaa myyjiä.
Tulokset
Tavalliselle omistajalle riittää todisteeksi ruokinnan onnistumisesta koirien ulkoinen habitus. Niin meillekin. Mutta hieman tukevampaa pohjaa saa harrastusmenestyksestä lajissa, jossa ruokinta on oleellinen osa menestymistä. Vuosi vuoden jälkeen huipulla suomalaisessa greyhound racingissä.
Samalla ruokinnalla oltiin Ruotsin huipulla ja voitettiin manner-Euroopan suurin kilpailu, Ruotsin Derby. Huomattavan vähän loukkaantumisia. Kun kilpailukausi taas alkaa, niin kannattaa seurata miten Nordic Greyhoundsin koirat pärjäävät ovaalilla. Seksittömällä 50/50-ruokinnalla.
