Kelaatti on termi, johon törmää usein lisäravinteissa ja terveysravintobisneksessä. Ensinmainitussa puhe on yleensä mineraalien paremmasta imeytymisestä ja jälkimmäisessä taasen esimerkiksi raskasmetallien poistamisesta. Kummassakin puhutaan samasta asiasta eli kelaatiosta. Siinä eräällä tavalla pakataan metalli toiseen molekyyliin. Yleisesti tunnetuimpia kelaatteja ovat hemoglobiinin hemiosa, jossa on rauta kelatoituneena tai B12-vitamiini, jossa on koboltti kelaattina.
Kelaatteja käytetään siis helpottamaan metallin viemistä johonkin reaktioon tai siitä pois. Lisäravinteissa kelaatteja käytetään parantamaan imeytymistä, kun kulkureittiä suoliston läpi eräällä tavalla huijataan, oikeammin tehostetaan. Raskasmetallien poistamisessa kelaatiota käytetään ikään kuin kaapparina, joka pyydystää esim. elohopean.
Lisäravinteissa kelaatilla tarkoitetaan usein esim. aminohappokelaattia, jossa mineraali on sitoutuneena aminohappoon. Mutta sitraattikin on kelaatti, vaikka siitä usein omana muotonaan puhutaankin.
Mittari, joka kertoo ruokinnassa kelaatin ”hyödyllisyydestä” merkityksessä saannin parantaminen tai vastakkaisena estämässä imeytymistä, on kuinka hyvin se liukenee. Jos kelaatti on helposti liukeneva, niin siitä on hyötyä ja jos ei ole, niin kelatoitunutta mineraalia ei saada käyttöön. Esimerkki ”huonosta” kelaatista on fytaatin käyttäytyminen sitoessaan esim. kalsiumia, sinkkiä tai rautaa muotoon, joka ei liukene ja siten estää niiden hyödyntämisen ruuasta.
