Kosketusallergia

« takaisin sanakirjaan

Kosketusallergia on viivästynyt soluvälitteinen allergia. Siinä elimistön valkosolut (auttaja-T-lymfosyytit) ovat herkistyneet ympäristön kemikaaleille. Suuri osa viivästyneestä allergiasta on kosketusallergiaa, jolloin allergiaa aiheuttava kemikaali eli allergeeni aiheuttaa ihokosketuksen seurauksena ihottuman. Ihottuma voi olla  kiusallinen ja koiran elämänlaatua heikentävä, mutta ei henkeä uhkaava. Yleensä koiralta lähtee kosketuskohdasta karvat ja se saattaa saada sen ja kutinan seurauksena ihotulehduksen tai hiivaa.

Tavallisin esimerkki viivästyneestä kosketusallergiasta ihmisillä on nikkeliallergia, mutta koirilla on ollut selviä oireita erilaisten vesi- ja kuppimateriaalien kanssa. Myös kaulapannat ovat saattaneet aiheuttaa ongelmia. Muita tavallisia allergeeneja ovat pesuaineiden ja kosmeettisten valmisteiden sisältämät hajusteet ja säilöntäaineet, jolloin makuupaikan pesu, koiranshampoo tai turkinhoitoaine aiheuttaa allergian.

Viivästynyt kosketusallergia kehittyy viiveellä. Ensin allergeenin tulee koskea ihoa useampia tunteja tai toistuvasti lyhyempiä jaksoja, jonka jälkeen ihottuma kehittyy hitaasti, useiden tuntien tai vasta muutaman päivän viiveellä.

Suurin osa lääkeallergioista on viivästyneitä allergioita. Yleensä ne ovat lieviä, vastaavia kuin ihmisellä nokkosrokko, tai paikallisia turvotuksia mutta myös voimakkaita ja jopa henkeä uhkaavia viivästyneitä lääkereaktioita voi esiintyä.

« takaisin sanakirjaan