Ne auttavat tuhoamaan solujen sisällä eläviä taudinaiheuttajia. Ne myös säätelevät puolustuskeinoja, joilla elimistö taistelee taudinaiheuttajaa vastaan.
T-solut jaetaan pintarakenteen mukaan alaluokkiin, joista tärkeimmät ovat CD4- ja CD8-lymfosyytit. CD-4 -positiiviset solut ovat auttaja-T-soluja ja ne muun muassa erittävät immuunijärjestelmää ohjaavia sytokiineja. CD-8 -positiiviset solut ovat tappaja-T-soluja (sytotoksisia T-soluja) ja ne tuhoavat infektoituneita soluja.
Muita alaryhmiä ovat muisti-T-solut, luonnolliset tappaja-T-solut (natural killers T cells eli NKT-solut) ja säätelijä-T-solut sekä MAIT-solut (Mucosal associated invariant T-cell). Sen sijaan NK-solut (luonnolliset tappajasolut, natural killers) eivät kuulu T-lymfosyytteihin, sillä niiden pinnalla ei ole erityisiä T-solureseptoreita.
T-solujen reaktiotapaa kutsutaan soluvälitteiseksi spesifiseksi immuunivasteeksi. Ne eivät tunnista mikrobien antigeenejä, vaan pääasiassa elimistön omia vahingoittuneita soluja.
Kohdesolut tunnistetaan kudostyyppimolekyylien (MHC) avulla. Kaikissa elimistön soluissa on näitä kudostyyppimolekyylejä, jotka muodostuvat solun proteiinien pilkkoutumisessa syntyvistä peptideistä. Näiden molekyylien avulla solu ”esittelee” itse tuottamansa proteiinit. Kun solu alkaa tuottaa erilaisia proteiineja (esimerkiksi virusproteiineja), muuttuu kudostyyppimolekyyli. T-solut tunnistavat muuttuneen molekyylin ja aloittavat solun tuhoamisen.
//Wikipedia