Koirilla on dopingvaroajat harrastuksissa. Liittojen välillä on eroja varoaikalistoissa ja Kennelliitto on tiukin doping-vaatimusten suhteen. Tiukkuus löytyy kuitenkin vain säännöistä, ei toiminnassa.
Blogi koiraharrastuksen ja koiran kasvatuksen arjesta, sekä motivaatiosta tai sen puutteesta.
Meillä opettelee uusi sukupolvi jumppapallon käyttöä. Ne, joiden mielestä se on kivaa, muuttuvat addikteiksi yhden kokeilun jälkeen. Tolkkua ei ole ja jos sitä ei ihmisen puolelta keskeytä, niin puuhaavat itseltään jalat alta. Se on nimittäin kaikessa helppoudessaan päättömän raskasta. Kultainen perussääntö on, että sitä treenataan mitä tarvitaan ja pikajuoksijoilla jumppapallon kanssa könyäminen on siinä rajoilla, mutta palvelee lihasvoimaa ja nimenomaan lähtönopeutta. On siitä muutakin etua, koiralle ja suoritukselle.
Tuulen koirat on (oli, se foorumi ei kestänyt aikaa) vinttikoiraorientoitunut foorumi. En ole enää aikoihin roikkunut siellä, koska ainakin aikoinaan siellä oli hyvinkin omituinen moderointikäytäntö – sellainen kotiinpäin vetävä – mutta se lienee kuitenkin netin suurin suomenkielinen vinttikoirayhteisö.
Ei, nyt ei ole kyse koira jahtaa kissaa videosta. Eikä raflaavammasta kissa jahtaa koiraa. Earth Unplugged kuvasi huippulaatuista slow motion videota greyhoundin laukasta ja sitä verrattiin gepardin liikkumiseen. Gepardihan kykenee parhaimmillaan optimiolosuhteissa noin 100 km/h vauhtiin – käytännössä maastossa ei noin lujaa päästä – ja greyhound taasen myöskin optimilosuhteissa päälle 80 nopeuteen; kummassakin puhutaan siis normaalia nopeimpien huipuista, ei tyypillisestä nopeudesta.
Koirarotujen jalostusta ei pilannut koiranäyttelyt, vaan että siitoseläimiä ei enää valikoitu. Roduista tehtiin samanlaisia.
Greyhound vastaan Mazda on niin eilispäivää. Mutta mitä sitten, kun laitetaan ihminen, tai pari miestä, keskimatkan kopeille juoksemaan pyöreät 90 metriä ja greyhoundit starttaavat lyhyen 275m matkan kopeilta? Eeppinen kilpailu, se siitä tulee.
Sen jälkeen kun Laura (La Tua Cantante) voitti Finnish Greyhound Derbyn, eli maan suurimman arvokilpailun, niin se sai ihan itse valita mitä se halusi palkinnoksi. Pienten tulkkausongelmien jälkeen tulimme siihen tulokseen, että se vaatimalla vaati itselleen uuden jumppallon – vipukat kun rikkoivat vanhan. Ja senhän se tietenkin sai.
Minulta kysytään säännönmukaisesti, että miksi Nordicin greyhoundit pärjäävät. Miksi me olemme vuosi toisensa jälkeen Suomen huipulla.
Minkään muun rodun ruokintaa ja ravitsemusta ei ole rotutasolla tutkittu yhtä paljon kuin greyhoundien. 1900-luvun puoleen väliin asti sekarotuiset olivat hyvinkin edustettuja, ja toki labrabeagleistä löytyy paljon. Suomalaisia valjakkoja on tutkittu myös jonkun verran, mutta niilläkin varsinaiset tutkimukset jäävät kouralliseen. Greyhoundien käyttöä tutkimustyöhön helpotti amerikkalainen suljettu kilpailusysteemi. Muutamalla sopimustreenarilla olivat kaikki koirat radalla, ne asuivat samanlaisissa kenneleissä, syötettiin samalla tavalla, hoidettiin samalla tavalla ja kilpailutettiin samalla tahdilla – jenkkiläistä tehokkuuta parhaimmillaan ja pahimmillaan. Mutta se antoi hyvän pohjan ruokintatutkimuksille, päinvastoin kuin yritykset seurata kotikoirien ruokintaa.
Greyhound on jalostuksellisesti nopea rotu, josta saa treenaamisella vielä nopeamman kilpakoiran.
Ratalinjaisia greyhoundeja arvostellaan monesti siitä, että ne eivät ole rotumääritelmän mukaisia, että ratajalostus olisi hukannut greyhoundin tyypin. Kauneus on katsojan silmissä, samaten rotumääritelmän tulkitseminen. Voidaankin kysyä, että onko ns. geelien liioitteleva rakenne rotumääritelmän mukainen.
Greyhound on monellakin tavalla esimerkki äärijalostuksesta. Sen takia monet rodun ominaisuuksia tai suorituskykyä kuvaavista arvoista ovat myös äärimmäisiä.
Greyhound, tai englanninvinttikoira, on maailman nopein pystylähtijä ja nisäkkäiden kakkonen gepardin jälkeen. Kennelmaailmassa koirat on jaettu tyypeittäin, ainakin periaatteessa, ja Kennelliitossa kaikki vinttikoirarodut kuuluvat samaan ryhmään. Ainakin periaatteessa.
Kuonokoppa on mielenkiintoinen vekotin. Osa pitää kuonokopan käyttöä suurimpana syntinä mitä maailma päällään kantaa. Greyhoundeilla sitä kuitenkin pidetään pääsääntöisesti normaaliin ulkoilupukeutumiseen kuuluvana varusteena siinä kuin kaulapantaa, talutinta ja kävelyttäjän kenkiä.
Aina silloin tällöin törmää näkemykseen, että greyhound on monikäyttökoira – pentuja käyttöön ja näyttöön. Että sillä voi harrastaa mitä mielii. Periaatteessa näin onkin, sillä kyse on vain ja ainoastaan omistajan tavoitteellisuuden ja vaatimuksien tasoista. Toiset tyytyvät vähempään kuin toiset. On kuitenkin muistettava, että greyhoundia on jalostettu satoja vuosia tuhansien vuosien käyttötarkoituksen jälkeen vain yhteen suuntaan: juoksemaan kilpaa mahdollisimman nopeasti noin 30 sekuntia.
Ruokinta on eräs suurimpia mielipiteitä jakavia asioita greyhoundin treenauksessa ja hoidossa. Tyylejä ja teorioita on yhtä paljon kuin ruokkijoitakin, ja joskus noiden teorioiden takana on ihan faktaakin. Useimmiten kylläkin luuloa, folklorea ja väärinymmärryksiä. Urheilukoirien ruokintaa, pääosin nimenomaan greyhoundeilla sekä rekikoirilla, on jossain määrin tutkittu. Vaikka nuo kaksi ovatkin eniten tutkittuja, niin silti ruokinta ylipäätään on lähes valkoista aluetta koiranhoidon kartassa. Teolliset valmistajat mainostavat tutkittuja ruokiin, mutta tosiasiassa niiden takana ei ole suuremmin tieteellisiä kriteerejä täyttäviä tutkimuksia, vaan lähinnä käyttäjäkokemuksia sekä johtopäätöksiä viitteistä.
Selko-KATISKA: Selkokielinen versio