Koira syö ruohoa tai nuoleskelee mattoa. Kotidiagnoosi on valmis: sitä närästää. Jos moinen lisääntyy ja siihen kytkeytyy myös ns. tyhjän vatsan oksentelu ja suolisto-oireilua – yleensä löysyyttä tai ripulointia – niin eläinlääkäri varmistaa omistajan oman diagnoosin. Kyllä, sitä närästää. Osalle koirista määrätään melkoinen lääkearsenaali, osalta muutetaan ruokintaa ja aloitetaan närästyslääkitys, yleensä ihmisten käsikauppatuotteilla, Rennietä, Losecia ja vastaavia. Joskus ne auttavat, mutta useimmiten käsissä on krooninen ja pitkä tie. Ruokinnan muutoksilla on ehkä saatu paras apu ka vältettävä ainesosa riippuu usein koirasta. Useimmiten – ainakin foorumikirjoitusten pohjalta tuntuu siltä – omistaja huolestuttaa nimenomaan se, että vaikka aina välillä pelkkä kuivamuonamerkin vaihto riittää, niin pääsyylliseksi nousisivat luut, rustot, liha ja rasva.

Tilanne on outo, sillä useimmiten syyllinen on kuitenkin refluksitauti eikä ns. liikahappoisuus, jota useimpien närästyslääkkeiden avulla neutralisoidaan. Refluksitaudissa ylempi vatsaportti, eli se joka erottaa nielun vatsalaukusta, päästääkin hapokasta ruokasulaa takaisin ylöspäin, ja koska siellä ei ole suolahapolta suojaavaa limakalvoa, niin se aiheuttaa poltetta ja korvennusta. Lääkkeenä happopitoisuutta neutralisoiva lääkitys refluksissa on siis kuin lappoisi uppoavasta ruuhesta vettä pois, eikä laittaisikaan pohjatulppaa takaisin kiinni. Toki närästyslääkkeet helpottavat oloa, koska ruokasulan happamuus poistetaan, mutta oireen lääkitsemistä se silti on, ei syyn.

Kerrataan perusasiat mitä me tiedämme vatsahapoista, käytännössä siis suolahaposta. Kun vatsaan tulee ruokaan, niin suolahapon eritys alkaa. Sen tarkoitus on liuottaa eli sulattaa ruokaa, jotta ohutsuolessa (ja jo jossain vaiheessa vatsalaukussakin) entsymaattinen pilkkominen onnistuisi ja ruuan tarvittavat aineet mm. amino- ja rasvahapot saadaan elimistön käyttöön. Kun ruokaa on hapotettu ja vellottu tarpeeksi, niin se siirretään alemman vatsaportin kautta ohutsuoleen alkuun ja neutralisoidaan bikarbonaatilla. Viimeistään tässä vaiheessa vatsalaukussa saadut pari entsyymiä alkavat toimimaan, sillä ne eivät kykene toimimaan liian hapokkaassa ympäristössä. Koiran vatsalaukun pH on kuivamuonalla, eli vahvasti viljapohjaisella hiilihydraattipitoisella ruualla kolmen paikkeilla. Osaltaan siksi, että se ei tarvitse niin vahvaa happokylpyä, mutta kylläkin pidemmän entsyymikäsittelyn. Mitä enemmän koira syö kypsentämätöntä lihaa (ja luita sekä rustoja) niin sitä alemmas pH painuu – lihaa syövillä koirilla alle kahden aina pH yhteen asti.

Ja nyt luistelemme heikoille jäille, sillä alamme tehdä kehää kiertävistä kehäpäätelmistä mallia.

Koska kuivamuonat sulavat hitaammin, osaltaan korkeamman pH:n takia, niin ruoka joutuu olemaan vatsalaukussa pidempään kuin mitä raaka liha olisi. Jos koiralla on taipumusta refluksiin, niin koska ruoka joutuu olemaan vatsalaukun pyörityksessä pidempään, niin riski ”ylävuodosta” kasvaa. Tästä saimme yhden selityksen miksi kuivamuonat saattavat aiheuttaa osalle koirista närästystä. Jos tähän annetaan lääkkeeksi happoja neutralisoivaa, niin mennään ojasta allikkoon – ruoka sulaa vielä kehnommin, koska happokäsittely jää vajaaksi. Tässä saattaa olla yksi syy siihen, miksi turhan monella närästyksestä kärsivällä on myös imeytymis- ja suolisto-ongelmia. Närästystä hoidettaessa ohutsuoleen päästetään vajaasti sulanutta ruokaa, jota ei voida hyödyntää ja joka paksusuolessa aiheuttaa ongelmia bakteerifermentaation kautta.

Kun kuivamuonalla ollut refluksikoira siirretään lihalle, tai edes 50/50-mallille, niin ongelmaksi muodostuu taas vajaa happamuus. Ruoka ei sula tarpeeksi tehokkaasti, koska vaadittaisiin vahvempaa happoa. Ruokamassa hyörii ja pyörii, ja taas ylempi vatsaportti tekee kiusaa. Otetaan happamuutta vähentävää närästyslääkettä, ja loppu on sama kuin kuivamuonakoirilla. Rasvassa ongelma lienee sekretiinin eritys, jonka eritystä vatsahapot kiihdyttävät, joka taasen stimuloi haimanesteen eritystä, joka on taasen edellytys rasvojen pilkkomiselle. Kun happoa ei ole tarpeeksi tai se neutralisoidaan, niin rasvat eivät pilkkoudu tarpeeksi tehokkaasti, jolloin koira laihtuu ja turkki kärsii sekä ulosteet muuttuvat löysiksi ja paksusuolen ongelmat alkavat olla arkipäivää. Kun yksi dominonappulaa kaatuu, niin koko systeemi romahtaa.

Luiden ja rustojen suhteen tuskin tarvitsee selitellä tätä mallia, kun muistetaan, että vahvoillakin hapoilla niiden sulaminen vatsalaukussa lasketaan päivissä, ei tunneissa.

Vatsan happamuuden neutralisointi ei vaikuta tietenkään pelkästään varsinaiseen ruokapalojen muuttumiseen muusiksi, vaan miten siitä saadaan eri ravintoaineita irti. Koska koirilta ei löydy kunnollista dataa, niin vilkaistaan muutamaa ihmisten juttua.

Närästyslääkkeet heikentävät määrättyjen suojaravintoaineiden hyödyntämistä. Ei-hemirauta, joka on melkoiselle osalle kuivamuonaa syövistä koirista tärkein raudanlähde, imeytyy C-vitamiinin avulla lähes yhtä hyvin kuin hemi-rauta. Mutta kun hapot häipyvät, niin ei-hemiraudan imeytyminen heikkenee (Skikne ym. 1981¹, McColl 2009²). B₁₂-vitamiinin erottaminen proteiineista kärsii myös puolittaen sen imeytymisen, ja pian meillä on sellaisella kroonisella närästyspotilaalla, jolle määrätään turhaan happoa neutralisoivia, anemia (Marcuard ym. 1994³, Saltzman ym. 1994⁴). Raudan saaminen heikentyy, ja samalla estetään sen B-vitamiinin saanti, jota tarvitaan raudan siirtämiseksi hemoglobiiniin. Kalsiumin hyödyntäminen kärsii myös (Graziani ym. 1995⁵). Nyt olemme sitten saaneet turhasta neutralisoinnista anemian lisäksi vielä osteoporoosinkin. Lisäksi närästyslääkkeiden epäillään heikentävän sekä foolihapon että sinkin imeytymistä, mutta siitä ei löydy pätevää näyttöä.

Tiedetään myös, että monella allergisella on ongelmia närästyksen kanssa – tai toisinpäin. Kumpi tuli ensin, muna vai kana? Koira (ja ihminen) altistuu ja saa (ruoka-aine)allergian kun pilkkoutumaton proteiini pääsee elimistöön ja vasta-ainetuotanto ylireagoi sitä vastaan puolustautuessaan. Kun mahan happamuutta lasketaan, niin proteiinien pilkkoutuminen kärsii ja riski siitä, että suolistoon pääsee kokonaisia, ”eläviä” proteiineja kasvaa. Untersmayrin ja muiden tekemässä seurantatutkimuksessa annettiin 152 henkilölle kolmekuukautinen närästyslääkekuuri. Yhdelläkään tutkittavalla ei ollut allergiataustaa. Seurannan aikana moni koehenkilö kehitti allergian ja nekin, joilla tutkimuksen alussa havaittiin allergiaa joillekin ruoka-aineille, pahensivat oireiluaan. Lopputulos oli, että närästyslääkkeiden käyttö yhdistettiin 10,5-kertaiseen allergeeniherkistymiseen (Untersmayr ym. 2005⁶).

Muistimmeko mainita muut terveysvaikutukset? Vatsan happamuus on ensimmäinen puolustusbarrikadi bakteereja vastaan. Kaikki tietävät vanhan koiramaailman totuuden: salmonella ei ole koirille ongelma, koska vatsalaukun happamuus tappaa pöpöt. Samasta syystä koira voi syödä erittäinkin pilaantunutta ruokaa, koska suolahappo tappaa. Harvempi sen sijaan tietää, että USA:ssa kenneleissä tehtyjen tutkimusten mukaan salmonellatartunnat ovat erittäin yleisiä johtuen siellä käytetyistä ns. 4D-lihoista. Koiran suolisto on niin lyhyt, että salmonella harvemmin ehtii lisääntymään niin suuriin määriin, että se aiheuttaisi näkyviä oireita, mutta tartuttajana koira kylläkin toimii. Se siitä totuudesta, että salmonella kuolee koirassa. Syy on erittäin pitkälle ravinnosta johtuva vatsahappojen laimistuminen. Vaikka lihaa käytetäänkin, niin kuivamuonat ovat kuitenkin ruokinnan perusta. Kun samaan syssyyn vielä neutralisoidaan vatsan hapot, niin tuo ensimmäinen puolustuslinja on murentunut. Muurit on pystyssä, mutta miehet ovat häipyneet.

Kun aletaan diagnosoimaan ja lääkitsemään vakavaa närästystä tai siltä vaikuttavaa oireilua, niin se on aina lääkärin tehtäviä. Omistajan harteille jää sopivan ruuan seulonta. Vaikka koirien ruoka-aineallergiat ovatkin luultua harvinaisempia, niin reagointi johonkin ruoka-aineeseen on ehkäpä yleisin närästyksen aiheuttaja refluksin jälkeen. Lääkärin on seulottava pois gastroenteriitti (maha-suolitulehdus), koliitti (paksusuolitulehdus), IBS  ja IBD (ns. ärtyneen suolen oireyhtymä ja tulehduksellinen suolistosairaus) vaikka niiden diagnosointi vaikeaa onkin ja haimatulehdukset. Samaten refluksitauti on huomioitava. Osa lääkäreistä tekeekin tarvittavat tutkimukset aloittaen närästyksissä yleisimmästä eli refluksista, ja lääkärin hoito-ohjeita on pääsääntöisesti noudatettava. Mutta asioista on myös keskusteltava, ja happamuutta poistavan närästyslääkinnän pidempiaikaista käyttöä lienee syytä tarkkaan harkita. Akuuttejahan närästyskohtauksia tulee meille kaikille, niin koirille kuin omistajillekin, eikä niihin kannata sen suurempaa huomiota ja vaivaa uhrata.

Tukihoitoja kannattaa aina harkita. Närästykseen (ja refluksiin) altistavia tekijöitä ovat taas kerran ylipaino ja kehno fyysinen kunto. Ruokamäärän jakamista useampaan annokseen kannattaa harkita ainakin siihen asti, että varsinainen ongelma on selvitetty ja hoidettu. On syytä käyttää niin hyvin sulavia ruokia kuin mahdollista, joten jos on pakko käyttää kevyesti kypsennettyä ja matalarasvaista vaaleaa lihaa, niin sitä sitten käytetään. Ihmisillä on kokeiltu happamuutta lisääviä suolahappokapseleita, ja niistä on olemassa hyviä kokemuksia – varsinainen tutkimusnäyttö on kylläkin melkoisen vajaata.

Mielenkiintoinen uutuus närästyksen hoidossa on melatoniini. Jos suolahappoterapian kohdalla tutkimukset ovat hieman heikoilla kantimilla, niin sitä ne vasta ovat melatoniinin käytössä närästyksen hoitoon. Melatoniinihan on elimistön oma hormoni, joka säätelee unirytmiä ja unen laatuakin. Melatoniinia on käytetty jo pitkään esim. vuorotyön aiheuttamien unihäiriöiden hoitoon. Brasiliassa annettiin yhdelle ryhmälle melatoniinia, l-typtofaania ja B12-vitamiinia ja toiselle omepratsolia. 40 päivän jälkeen melatoniiniryhmässä ei yhdelläkään ollut närästystä, ja lähes kaikki mainitsivat yöunen parantuneen – uneliaisuutta kylläkin tituleerattiin sivuvaikutukseksi, joka on hivenen outo luonnehdinta koska kyse oli nimenomaan melatoniinista. Omepratsolia käyttäneistä osa oli keskeyttänyt päänsäryn vuoksi ja osa kärsi ripulista. Egyptissä tehtiin myös koe, jossa oli kolme ryhmää: ensimmäinen otti omepratsolia, toinen melatoniinia ja kolmas popsi molempia. Neljän viikon kohdalla omepratsoli oli tehokkain ja melatoniini heikoin, mutta kahdeksan viikon jälkeen kaikki ryhmästä riippumatta olivat päässeet eroon närästyksestä (Kandil ym. 2010⁷). Tuon mukaan pidempiaikaisena siis melatoniini toimisi yhtä hyvin kuin varsinainen lääkitys, mutta ilman sivuvaikutuksia.

Kandilin tutkimuksessa havaittiin myös pari mielenkiintoista nyanssia.Närästyksestä kärsivillä oli oli päiväsaikaan matalammat melatoniinitasot kuin terveillä verrokeilla. Klupinskan tutkimusryhmä tuloksissa havaittiin, että limakalvoja vaurioittavassa närästyksessä (ns. erosiivinen refluksitauti) öisetkin melatoniinitasot olivat matalammat ja että oireilu kulki käsi kädessä yöllisten melatoniinitasojen kanssa (Klupińska ym. 2006⁸).

Elämme mielenkiintoisia aikoja, myös närästyksen hoidon suhteen. Asioita kannattaa seurata, koska uudemmat käytännöt tulevat normaalihoitoihin erittäin suurella viiveellä, lääkärin omasta kiinnostuksesta (ja vapaa-ajasta käyttää kiinnostukseen) riippuen.

1. Skikne BS, Lynch SR, Cook JD.: Role of gastric acid in food iron absorption. Gastroenterology. 1981 Dec;81(6):1068-71. PMID: 7286584[↩]
2. McColl KE.: Effect of proton pump inhibitors on vitamins and iron. Am J Gastroenterol. 2009 Mar;104 Suppl 2:S5-9. PMID: 19262546[↩]
3. Marcuard SP, Albernaz L, Khazanie PG.: Omeprazole therapy causes malabsorption of cyanocobalamin (vitamin B12) Ann Intern Med. 1994 Feb 1;120(3):211-5. PMID: 8273984[↩]
4. Saltzman JR, Kemp JA, Golner BB, Pedrosa MC, Dallal GE, Russell RM.: Effect of hypochlorhydria due to omeprazole treatment or atrophic gastritis on protein-bound vitamin B12 absorption. J Am Coll Nutr. 1994 Dec;13(6):584-91. PMID: 7706591[↩]
5. Graziani G, Como G, Badalamenti S, Finazzi S, Malesci A, Gallieni M, Brancaccio D, Ponticelli C.: Effect of gastric acid secretion on intestinal phosphate and calcium absorption in normal subjects. Nephrol Dial Transplant. 1995;10(8):1376-80. PMID: 8538929[↩]
6. Eva Untersmayr, Noémi Bakos, Isabella Schöll, Michael Kundi, Franziska Roth-Walter, Krisztina Szalai, Angelika B. Riemer, Hendrik J. Ankersmit, Otto Scheiner, George Boltz-Nitulescu, Erika Jensen-Jarolim: Anti-ulcer drugs promote IgE formation toward dietary antigens in adult patients. The FASEB Journal. 2005;19:656-658. doi: 10.1096/fj.04-3170fje[↩]
7. Kandil TS, Mousa AA, El-Gendy AA, Abbas AM.: The potential therapeutic effect of melatonin in Gastro-Esophageal Reflux Disease. BMC Gastroenterol. 2010 Jan 18;10:7. PMID: 20082715[↩]
8. Klupińska G, Wiśniewska-Jarosińska M, Harasiuk A, Chojnacki C, Stec-Michalska K, Błasiak J, Reiter RJ, Chojnacki J.: Nocturnal secretion of melatonin in patients with upper digestive tract disorders. J Physiol Pharmacol. 2006 Nov;57 Suppl 5:41-50. PMID: 17218759[↩]