Ruokki koiransa sitten kuivamuonilla tai raakaruualla, niin haluttaessa buustata B-vitamiineja tai rautaa, niin näppärin vaihtoehto on käyttää maksaa. Artikkelissa Maksa ja maksa on kerrottu paljonko saa. Mutta maksasta saa myös A-vitamiinia, ja reippaanlaisesti, ja aivan riippumatta A-vitamiinin melkoisista eduista, niin sitä myös pelätään.

Meille on opetettu tehokkaasti, että maksa on vaarallinen, koska A-vitamiini voi aiheuttaa ongelmia sikiölle. Kun tuohon ennakkoasetelmaan yhdistetään samalla osan ihmisten vastahanka maksan makuun ylipäätään, niin silloin koirakaan ei saa maksalaatikkoa. Samanlainen omalla tavallaan perusteeton ennakkoasenne potkii myös einesmaksalaatikkoa nilkoille, ja aivan turhaan. Se on paljon mainettaan parempi ruoka.

A-vitamiinimyrkytys, eli A-hypervitaminoosi, on koirilla vielä harvinaisempi kuin ihmisillä – ja ihmisillä se on harvinainen. Käytännössä A-vitamiinimyrkytykset kiusasivat eniten 1900-luvun alun naparetkeilijöitä, kun he söivät itse, ja antoivat koirilleen, isompia määriä jääkarhun- ja hylkeenmaksaa. Nykyaikaisempi riskipaikka on retinolia sisältävät ravintolisät, jos mennään rannemitalla. Mutta siinäkin omistaja saa hylätä kuuluisan maalaisjärjen kokonaan. Jos hyväksytään koiran tarpeeksi 30 µg/kgEP ja myrkytysmääräksi 100-kertainen ylitys (koirillahan myrkytysrajaa ei aidosti tunneta ja ne sietävät jopa 50-kertaisia A-vitamiinitasoja ilman myrkytysoireita (NRC 1985, Golby et al. 1996)), niin

• 30 kg koiralle pitäisi antaa ADE-liuosta noin 30 ml.

On se mahdollista antaa, mutta silloin mikään herätyskello ei soi, kun annossuosituksissa neuvotaan paljon lypsäville lehmille 20 ml.

Pienet koirat ovat toki vielä turvattomampia omistajan hölmöilyille, mutta silti aidon A-hypervitaminoosin saaminen on vaikeaa. Koiria (ja muita koiraeläimiä) suojaa niiden kyky erittää ylimäärää A-vitamiinia virtsaan, ainakin 60 %,, jota pidetään tärkeimpänä syynä sille, että koirille ei oikein saada aiheutettua A-vitamiinimyrkytystä (Schweigert et al. 1991).

Korkeat annokset

Katsotaan hieman minkälaisia määriä olisi annettava päivässä muutamille painoluokille ja myrkytysrajaksi on arvottu 1500 µg/kgEP (50x ylitys)

Kuten huomaa, niin turvallisellekin rajalle saa syöttää aika paljon maksaa. Kyse on vain siitä, että jos maksaa on tarvetta käyttää johonkin muuhun syyhyn, niin A-vitamiini ei ole rajoitteena. Sen sijaan muut tarveilmoitukset itsessään voivat itsessään olla rajoitteena.

Raudan tarpeen ongelma

Yleisesti koiralle ilmoitetaan raudan tarpeeksi noin 0,5 mg/kgEP ylläpitotarpeena ja innokkaimmat ehdottavat aktiivisille 3 mg/kgEP  – ja urheilevien koirien tarve-ehdotus tuo on tuonut tilanteen, jossa ilman erillistä rautalisää ei ole mahdollista saada koiralle riittävästi rautaa koskaan raakaruuasta.

30 kg koiran  3 mg/kgEP raudantarpeen tyydyttämiseksi sen olisi syötävä päivässä 

• naudan jauhelihaa noin 2,7 kiloa tai
• naudan maksaa 12,5 (ruokalusikallinen) päivässä

jolloin saataisiin A-vitamiinia vajaat 2500 µg ja NRC:tä seuraavilla hajoaa pää moisesta yliannoksesta.

Silti meillä on pahassa laskennallisessa vajeessa onnistuttu pitämään kilpakoirien hemoglobiini 220 tietämissä. Tuosta ristiriidasta on syytetty analyysejä – niissä täytyy olla jotain vikaa, koska muutoin lihojen 3 – 4 mg/100 g ei voisi olla niin kaukana tarpeesta. Ei analyyseissä ole ollut mitään vikaa. Kirjallisuudessa sen sijaan sitäkin enemmän.

Kyse on siitä, että aidosti NRC tarjoaa 0,5 mg/kgEP (2008¹), jolloin 30 kiloisen tarve olisi 15 mg ja se saavutettaisiin jauhelihoissa noin 450 gramman annoksella. Maksaahan ei tarvittaisi enää kuin murunen.

Erot tarvevaatimuksissa syntyvät taas kerran siitä, että ei ole erotettu tarvetta, bioaktiivisuutta ja kuivamuonien reseptiikkaa toisistaan – tämä helmasynti painaa rajusti kaikkea kotimaista painettua koirien ravitsemukseen liittyvää kirjallisuutta. Tarjottu noin 3 mg/kgEP on oletuksella huomattavan matalasta imeytymisestä, ja aivan muilla aineilla kuin hemi-raudalla ja aidosti se on alaslaskettu kuivamuoniin lisätystä rautamäärästä. Kuivamuonien reseptikysymys siis, ei tarveasiaa.

Älä anna jääkarhua

Jääkarhun maksa oli mielenkiintoinen tapaus. Valitettavasti vain triviaalina tapauksena, koska jääkarhua ei ole myynnissä ja jos ilmasto lämpenee tätä vauhtia, niin jääkarhut ylipäätään painuvat vain kirjallisuuden sivuviitteisiin.

Tieto jääkarhujen maksan riskeistä perustuu vahvasti Rodahlin ja Mooren (1942²) tutkimukseen. He esittelevät napa-aluetutkimuksen historiasta tiedettyjä tapauksia, joissa on sairastuttu, kun metsästetyn jääkarhun munuaisista ja maksasta on tehty ruokaa. Artikkelissa päätellään, että koska Nansen 1924 oli maininnut syöneensä jääkarhun maksaa, tosin pieniä määriä, eikä sairastunut, niin myrkytystila tulisi vain suurilla annoksilla.

Tutkijat olivat ottaneet näytteitä 1930/40-lukujen vaihteessa kolmesta kaadetusta karhusta ja yhdestä hylkeestä, ilmeisesti partahylkeestä. Jääkarhujen maksan A-vitamiinipitoisuudet olivat olleet 3900 – 5400 µg/g ja hylkeellä 3900 µg.

1899 oli annettu marsuille, hiirille ja koirille A-vitamiiniekstraktipistoksia, mm. nahan alle, ilman ongelmia. No, hiiret olivat kuolleet, mutta ilmeisesti injektiovirheen takia, ei A-vitamiinista. Yhdessä kokeessa 200 grammaiset rotat olivat sairastuneet 9000 mikron kerta-annoksesta.

Rodahl ja Moore olivat suunnitelleet huolellisesti kokeensa tasaten jääkarhun maksan A-vitamiinipitoisuuden 3000 mikrogrammaan grammassa. He vain törmäsivät yllättävään hankaluuteen: rotat kieltäytyivät syömästä maksaa. Sama kielto tuli, kun rotille annettiin sellaisten rottien maksaa, jossa oli korkea A-vitamiinipitoisuus.

Yksi rotta söi 22 päivän aikana yhteensä 33,1 grammaa jääkarhun maksaa saaden keskimäärin 4500 mikroa päivässä. Sille kehittyi anemia sekä takapää halvaantui ja ruumiinavauksessa löydettiin A-vitamiinimyrkytykselle tyypillistä sisäistä verenvuotoa.

Toinen rotta söi 5,3 grammaa maksaa yhdeksän päivän ajan, mutta se sai vahingossa häkistä haavan tassuunsa ja kuoli verenvuotoon. Haava itsessään oli liian mitätön moiseen kuolemaan, joten sanomaton olettamus lienee, että liiallinen A-vitamiini oli vaikuttanut hyytymiseen. Että asia ei olisi liian helppo, niin yksi söi 24 grammaa 22 päivän aikana, eikä saanut oireita.

Tutkimus epäonnistui selvittämään myrkyllisen maksa-annoksen määrän.

Tutkijat päättivät, että 100 grammaisen rotan ja 75 kiloisen ihmisen syöntimäärät vastaisivat toisiaan, joten 75-kerroin olisi sopiva muunnoksiin. Joten jos 30 000 µg kerta-annos tappaisi rotan, niin ihminen olisi sairas määrällä 2.250.000 mikrolla. Se vastaisi 375 grammaa kerta-annoksena sellaista jääkarhun maksaa, jossa on A-vitamiinia 6000 µg/g.

Saa tuollakin tiedolla hiljaisen hetken työpaikan kahvipöydässä, kun sen varoittamatta heittää keskelle keskustelua. Silti oleellisinta on se, että ei maksa ole koirien ruokinnassa minkäänlainen A-vitamiiniriski (kunhan pysytään kaukana jääkarhuista ja hylkeistä).

Ruokalusikallinen päivässä

Facebookissa kysyttiin, että onko ruokalusikallinen naudanmaksaa päivässä liikaa 30 kg 50/50 syövälle koiralle. Vastaus on selkeä: ei A-vitamiinimyrkytyksen suhteen.

Tehdään kuitenkin laskuharjoitus.

• 30 kg koirat tarvitsisi A-vitamiini noin 900 µg päivässä
• tarve täytyy 4,5 grammalla eli teelusikallisella päivässä
• 60 % erittämisellä voidaan antaa 2250 µg päivässä
• n. 12 g eli ruokalusikallinen naudanmaksaa antaa A-vitamiinia 2250 µg

Joten pelkän erittämisen avulla ruokalusikallinen maksaa 30 kg koiralle antaisi sille perustarpeen mukaisen määrän A-vitamiinia. Toki 50/50-ruokinnassa tulisi hieman enemmän, mutta silti oltaisiin vielä todella kaukana edes teoreettisesta myrkytystilasta niin akuutin kuin kroonisenkin saannin suhteen.

Toki kannattaa miettiä miksi antaisi ruokalusikallisen maksaa joka päivä jatkuvasti. Sille on olemassa muutamia perusteluja, mutta sairauksien tukihoidossa. Terveellä koiralla ei sinänsä saavuteta paljoakaan, ei edes maksan tarjoamien muiden ravintoaineiden suhteen.

1. NRC: Nutrient requirements of dogs and cats s. 168 – 169[↩]
2. K. Rodahl, T. Moore: The Vitamin A Content and Toxicity of Bear and Seal Liver. Biochem J. 1943 Jul; 37(2): 166–168.[↩]