Sen jälkeen kun maailmalla virisi vastustus kattavasti kaikkia eläinkokeita vastaan, ja ihmisillä alettiin tekemään ravitsemustutkimusta, niin tutkimustieto koirien ruokinnasta on romahtanut. Ei sitä paljoa ollut ennenkään. Nykyään saadaan tyytyä koeputkiin, rottiin ja vaihdevuodet ylittäneisiin naisiin, kun haetaan tutkittua tietoa.

Koirien aminohappojen imeytyminenkin testataan uusien rehuraaka-aineiden kohdalla kukoilla. Ovat halvempia, ja antavat saman tuloksen. Tutkimustyö koirien kohdalla on nykyään hyvin pitkälle asiakaskyselyjä, joita kutsutaan tutkimuksiksi, vaikka todellisuudessa kyseessä on vain kauppiaan mielipidekysely tyytyväisten asiakkaiden parissa. Käytännössä kaikki raakaruokintaa koskevat järkevät tutkimukset ovat kyselyjä ruokavalioista, joista on laskettu saannit suhteessa tarpeisiin. Tulokset ovat masentavia, mutta eivät yllättäviä: erittäin useat koirat ovat vajaasaannilla. Tämä on suoraa seurasta siitä, että ei lasketa ja luotetaan varsinkin barffissa omituisiin väitteisiin.

BARF

Barf tarkoitti alunperin ja ennen nettiä biologisesti koirille sopivaa ruokaa. Se oli Yhdysvalloissa puhtaasti ideologinen marginaaliliike, joka pohjasi tyytymättömyyteen sen aikaisiin koirien kuivamuoniin sekä vaihtoehtopuolen elävän ravinnon ideologiaan. Sille ei ollut varsinaista varsinaista ruokintaohjelmaa tai -suositusta, ja koostumukseltaan sen vastasi enemmänkin tänä päivänä prey modeliksi kutsuttua ”aatesuuntaa”.

Barf alkoi tarkoittamaan merkitystä bones and raw food vuoden 1993 jälkeen, kun australialainen eläinlääkäri ja ihmisten elävän ravinnon ajatuksiin kouluttautunut Ian Billinghurst julkaisi kirjansa Give your dog a bone. Siinä vaiheessa paalutettiin barffin perusopit: raakaa, ei viljaa (josta Billinghurst itse on pakittanut myöhemmin) ja ruokavalio perustuu ns. lihaisille luille (50 – 70 % annoksesta) ja loput on puoliksi lihaa ja kasviksia. Malli perustuu kuvitelmaan suden ruokailutottumuksista ja on ladattu täyteen ihmeellisiä teorioita mm. entsyymeistä, bakteereista, erilaisista sulamisajoista ja luiden ravintosisällöstä.

Vaikka barf on koirien syöttämistavoista edelleen marginaalinen ja kuivamuonat ovat yleisin tapa, niin lihan ja raakaruuan käyttäminen lisääntyy. Raakaruokinnan kirjossa barf ja sen sovellukset ovat olleet yleisin tapa, koska se on ollut eniten julkisuudessa ja siitä on eniten järjestetty koulutuksia. Nykyään suurin osa toteuttaa koirillaan ”pelkkää” raakaruokintaan ilman barffin luupainotuksia ja barf on terminä laventumassa tarkoittamaan raakaruokintaa.

Kukaan ei siis tiedä tarkkaan mitä kukakin syöttää, kun hän sanoo käyttävänsä barffia tai raakaruokintaa. Se voi olla mitä tahansa kuivamuonan ja lihan sekoittamisesta (50/50-tyyli) valmispötköjen käyttöön tai (hallitsemattomaan) luiden käyttöön. Perusolettamus kuitenkin edelleen on, että kun puhutaan barffista, niin tarkoitetaan nimenomaan ns. billinghurstilaista luihin painottuvaa raakaruokintaa – mallia, johon raakaruokintaluennoilla on opastettu ja jota ehdottomasti suurin osa koirien raakaruokintaa käsittelevistä sivuista tuo edelleen esille.

Varsinaisia raakaruokintatutkimuksia ei ole montaa tehty, ei käytön yleisyydestä eikä sen terveysvaikutuksista. Olen törmännyt vain yhteen, ja yllättäen raakaruokinta-scene on vaiennut sen hiljaiseksi. Ymmärrettävää kyllä, koska tulokset eivät olleet mairittelevia, varsinkaan barffin ja sen terveysväitteiden suhteen. Suomessa ei ole tehty vielä ensimmäistäkään tutkimusta aiheesta, mutta kylläkin pari asiakaskyselyä. Ne eivät ole millään mittarilla tutkimuksia, ja kertovat enemmänkin kuinka tuulella ja katteettomilla väitteillä raakaruokien myynti ja markkinointi Suomessa nykyään purjehtii.

Dillitzer ym. 2011

Saksassa toteutettiin 95 koiranomistajan parissa kyselytutkimus[ref]Dillitzer N, Becker N, Kienzle E.: Intake of minerals, trace elements and vitamins in bone and raw food rations in adult dogs. Br J Nutr. 2011 Oct;106 Suppl 1:S53-6. doi: 10.1017/S0007114511002765.[/ref], jotta saataisiin selvitettyä mitä syötetään ja täyttävätkö käytetyt ruokavaliot koirien tarpeet suhteessa suositeltuihin saanteihin. Yleisimmät raaka-aineet olivat liha, kala, sisäelimet, maitotuotteet, muna, öljyt, pähkinät, kalanmaksaöljy sekä luonnosta saatavat ja kaupalliset ravintolisät.

Joka kymmenes annos sisälsi kalsiumia niin vähän, että jäätiin yli 25 % alle päivittäisen tarpeen. Koska kalsiumia oli liian vähän, niin myös Ca/P-suhde vääristyi ollen 0,6:1. Näissä ruokavalioissa myös D-vitamiinin saanti jäi alle suositusten, jotka ovat muutenkin valmiiksi alhaiset.

Puolessa ruoka-annoksissa jodia saatiin alle minimitarpeen. Useissa tapauksissa myös sinkkiä ja kuparia oli vähän. Joka neljäs syötettävä koira sai 70 % tai vähemmän suositellusta A-vitamiinistaan.

Kaiken kaikkiaan 60 % ruuista oli vähintään yksi vakava puute. Lopuissa 40 prosentissa oli pienempiä heittoja, kuten liiallisesta luiden syöttämisestä johtuva kalsiumin liikasaanti, tai ruoka-annokset täyttivät suositellut päiväsaannit.

Yli puolet aiheuttivat puutostiloja koirilleen. Vain huomattavalla vähemmistöllä oli ruokinta kunnossa. Jos raakaruokitulla koiralla on puutetta A-vitamiinista, niin se kertoo vain siitä, että ei ole mietitty mitä annetaan. Tai uskotaan barffin ideaan ainoastaan pitkän aikavälin merkityksestä. Tuo on kuitenkin jossittelua, fakta on, että puutoksia aiheutettiin itse koostetulla raakaruokinnalla.

Zimmenmann 2012

Diplomityönä toteutettu ruokintakysely[ref]Zimmermann Sandra: Umfrage zum Thema Rohfütterung ”BARF” unter Hundebesitzern in Österreich und Deutschland und rechnerische Überprüfung von BARF-Rationen. Diplomarbeit, Vet. Med. Univ. Wien, pp. 77[/ref] tehtiin Saksassa ja Itävallassa. Kyselyä levitettiin erilaisten foorumeiden kautta, jotta se tavoittaisi mahdollisimman erilaisia omistajia ja koirien piti olla olla yli 12 kuukauden, joten pentujen ruokintaa kyselyn ei pitäisi kuvata.

Tulokset seurasivat Dillitzerin ryhmän havaintoja. Ruokavalioissa oli useita puutteita.

41 prosentilla kalsiumin saanti oli alle minimivaatimuksen ja 27 % onnistui antamaan koiralle riittävästi kalsiumia niin, että päästiin minimin ja maksimin väliin. 32 prosentissa kalsiumia oli enemmän kuin suositeltu maksimimäärä sallisi. Tässä on eräällä tavalla selvä ero suomalaiseen tulkintaan nähden. Zimmenmann käyttää meille tuttua 130 mg kalsiummäärää maksimina, kun meillä siihen suhtaudutaan normaalina tai normaalin alarajana. Joten voidaan hyvinkin perustellusti sanoa, että reippaasti yli puolet antoi koirilleen liian vähän kalsiumia. Se on tuloksena yllättävä, kun puhutaan BARF-tutkimuksesta.

Tässä päästäänkin tutkimusten ongelmiin. Emme tiedä mitä aidosti on tutkittu. Kysely oli suunnattu kaikille, jotka syöttävät, ovat syöttäneet tai syöttävät osaksi raakaa. Ruokien varsinaisia koostumuksia ei kerrota. Emme siis tiedä millaisia raakasovelluksia on verrattu, ja löytyykö kategoriassa ”puutteelliset” jo raaka-aineiltaan vajaat toteutukset ja riittäv’iastä saanneista 50/50-tyyliset ratkaisut – joita kuitenkin oli päälle 10 % ruokinnoista.

Emme myöskään tiedä mitä käytännössä tarkoitetaan käsitteellä lihaisat luut, koska sen yleinen määritelmä on lähinnä teoriaa. Toiselle se tarkoittaa broilerin siipiä, yhdelle sian selkärankaa ja kolmannelle pilkottuja rustoja. Toki analyysiin se vaikuttaa niin paljon, että jos ruuassa on riittävästi selkärankaa, niin kalsiumia on riittävästi, ja jos luottaa rustoihin, niin kalsium jää takuulla vajaaksi. Olisi kuitenkin tiedettävä paikallisetkin käsitykset – Suomessa lihaisat luut perustuvat pääsääntöisesti broilerin eri osiin, mutta tarkoittavatko ne Keski-Euroopassa porsaan ja naudan rustoja tai sorkkia? Tuo selittäisi nimittäin paljonkin näissä kahdessa tutkimuksessa saatuja vajauksia.

Tutkimuksen mukaan kuitenkin hieman alle joka viides käytti erillistä kalsiumlisää, kuten kananmunan kuoria, kalsiumtuotteita tai luujauhoa. Hieman yli 60 % suosi luita, mutta luuta ei ollut määritelty.

Magnesiumin saanti seurasi kalsiumia, joka ei ole yllättävää, koska niitä saadaan usein samasta lähteestä.  27 % antoi alle vähimmäisvaatimuksen, 66 % sai mahdutettua saannin minimin ja maksimin väliin ja 7 % ylitti maksimisaannin. Ja maksimin suhteen pätee sama kuin kalsiumissakin – meille heidän ylärajaansa käytetään usein normaalin saannin rajana. Voidaan siis sanoa, että vain seitsemässä prosentissa magnesiumin saanti oli riittävä.

Kaliumin kohdalla tilanne oli huolestuttava. Analyysien mukaan 96 prosenttia jäi alle suositusten, ja neljä prosenttia joko ylitti suosituksen tai korkeimman suositellun määrän.

Vain kuusi prosenttia ruoka-annoksista jäi natriumissa alle minimisaannin, mutta 25 % ylitti maksimin. Taas kerran, ottaen huomioon käytetyn maksimirajan, niin itse asiassa pitäisi sanoa, että vain 25 % sai riittävästi natriumia. Koska kaikki ruoka-annokset jäivät kloridin suhteen alle suositusten, niin natriumin lähteenä ei ole ollut suola.

63 % ei antanut riittävästi rautaa, ja vain 38 % siihen kykeni ylittäen tutkimuksessa käytetyt ylärajat. Tässä vaiheessa voidaan jo huoletta kysellä Saksassa ja Itävallassa käytettyjen lihojen laadun perään. Jos ruuassa käytetään edes hiukan maksaa ja se perustuu punaiseen lihaan, niin raudan puutosta ruuassa ei tule. Joten joko on käytetty liian vähän lihaa tai ruokinta perustuu puhtaasti valkoiseen lihaan.

Se, että 93 % ruokavalioista ei kyennyt täyttämään sinkkivaatimuksia, ei ole yllätys. Sinkki on yksittäisistä ravintoaineista hankalin raakaruokinnassa ilman lisäravinteita. Myöskään kuparia ei saatu riittävästi – alle jäi samat 93 %. Alkaa olla ja vahvat viitteet siitä, että maksaa ja punaista lihaa ei käytetä riittävästi.

• 38 % ruoka-annoksista jäi alle suositusten A-vitamiinissa. Tämä kertoo suoraan sen, että tuolloin maksaa ei ole käytetty riittävästi.
• D-vitamiinissa 77 % koirista ei saanut riittävästi.
• E-vitamiinia ei saatu tarpeeksi 71 % tapauksista.
• B1-vitamiinissa puutosta oli 71 prosentilla.
• B2-vitamiinissa alle suositusten mentiin 80 prosentissa ruuista.

B6-vitamiini oli tutkimuksessa poikkeus. Vain 18 % jäi alle suositusten ja 73 antoi enemmän kuin suositus olisi. Ottaen huomioon muut saannit, niin tämä saattaa johtua paljosta linnunlihan tai maidon käytöstä.

Sama päti niasiiniin, vain 14 % jäi alle ja 75 % ylitti suositukset. Sitä saa lihojen ja munan lisäksi myös maitotuotteista. Mutta koska niasiinia on myös lehtikasveissa, niin korkeat niasiinimäärät saattavat johtua myös barffaajien kasvissoseista.

Ruokintaa jatkettiin myös kasvismaailmalla, joita käytti hieman yli 30 %. Perunaa oli ruokalistalla hieman vähemmän, sitten tuli riisi ja hieman yli joka kymmenes käytti pastaa.

Kyselyn tulos oli selvä. Suurin osa kyselyyn vastanneista ruokki koiransa tavalla, joka ei antanut ravinnosta riittäviä määriä välttämättömiä ravintoaineita.

Sivuhuomautuksena, että Zimmenmannin tekstin englanninkielisessä käännöksessä koirien painot tarpeiden kohdalla on aina ilmoitettu pelkkinä kilogrammoina. Jopa silloin kun pitäisi ilmoittaa nimenomaan metabolinen paino. En ole katsonut löytyykö sama epätarkkuus alkuperäisestä saksankielisestäkin. Moinen on ärsyttävää, sillä se antaa paitsi pienen huolimattomuuden särön kokonaiskuvaan, niin myös synnyttää epäilyksen, että ovatko laskut tehty elopainoilla vai metabolisella painolla. Jos on käytetty elopainoa silloin kun on ilmoitettu tarverajat metaboliselle, niin lopputuloksissa on paha virhe. Luotan, että tarkastuksessa tuo olisi kuitenkin huomattu.

MUSH 2013

Mush julkaisi sivuillaan kyselyn[ref]MUSH:Powerpoint – tilanne 27.5.2014[/ref][ref]MUSH: Lehdistötiedote – tilanne 27.5.2014[/ref][ref]MUSH: Infograafi – tilanne 27.5.2014[/ref], jossa kyseltiin mm. omistajien kokemuksia ruokien terveysvaikutuksista. Vastauksien laskenta tehtiin Helsingin yliopistossa, jonka jälkeen Mushin asiakaskyselystä tuli yhtä äkkiä yliopiston ja tutkija Anna Hielm-Björkmanin tutkimus, ja Mushista tuli ”vain” tutkimuksen sponsori.

Missä vaiheessa rahoittajasta on tullut yliopistomaailmassakin sponsori, ja onko sponsorin määritelmä jossain vaiheessa muuttunut?

Tästä kyselystä – en suostu sitä kutsumaan jatkossa enää tutkimukseksi – löytyvät ainoastaan Mushin jakamat powerpoint-slide, lehdistötiedote sekä tietysti sponsorin oma infograafi.

Tulokset olivat aivan mahtavat. 632 vastanneesta vain viisi oli tyytymättömiä. Moinen tyytyväisten osuus ylittää kaikki tilastolliset todennäköisyydet, joten Mushin tuotteiden on oltava poikkeuksellisen hyviä. Tai kyselyasetelma (haluttua) tulosta tukeva – jota se olikin.

Peräti 11 omistajaa ilmoitti, että he olivat välttäneet koiran lopettamisen Mushin ruokien avulla. Mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että noista 632 kyselyyn vastanneesta omistajasta 422 ilmoitti koirallaan olevan sairauksia tai sairauksiin verrattavia oireita.

En ole koskaan missään tavannut sekalaisesti valikoitunutta koirien omistajien ryhmää, jossa sairaiden omistajia olisi kaksi kolmasosaa – 66,8 %. Joko sairaiden omistajat hakeutuvat Mushin asiakkaiksi, omistajilla on hyvinkin negatiivinen käsitys koiriensa terveyden tilasta – perusteltu tai perustelematon – omistajilla on taipumus liioitella tai sitten koirien terveydentila on niin kehno, että ruokintakyselyjen sijaan kannattaisi ihan vakavasti keskittyä terveyspuoleen.

Mushin ruuat onnistuivat parantamaan oireilua niin tehokkaasti, että moinen eväs pitäisi oikeastaan laittaa reseptin taaksi. Mutta Mush, sekä kaikki muutkin raakakauppiaat, latovat tällä hetkellä niin rajua vauhtia funktionaalisia terveysväitteitä ruokiinsa, että hitaampaa heikottaa. Kysymys kuuluu, että moniko terveysväitteistä olisi laillisia ihmispuolella – jopa Mushin henkilökunta Snellman-kytkennöillään osaa vastata tähän. Ei yksikään, ja he tietävät sen.

Ongelma on siinä, että funktionaalisia väitteitä ei valvota eikä rajoiteta, ja siksi rehuista saa väittää ihan mitä haluaa. Kuten että ne ovat täysravintoa ilman tietoakaan suojaravintoaineista, ja kuitenkin toteamalla, että vaikka puutteita suhteessa FEDIAF:n ja muiden instanssien standardeihin löytyisikin, niin niitä ei voida täyttää raakaruualla.

Missä vaiheessa vajetta sisältävä ruoka muuttuu terveelliseksi, tai edes täysrehuksi?

Mushin ja Helsingin yliopiston kyselyssä oli muutama rankka puute.

1. Oletetaan, että omistajat ovat kykeneviä arvioimaan koiran terveyttä, sairauksia ja paranemista. Eivät he ole, valitettavasti. Elämme maailmassa, jossa kynnet leikataan eläinlääkärillä ja liikaa lunta syönyt koira kehotetaan viemään eläinlääkärille vatsalaukunkiertymän takia. Liiallisesta luusta johtuvaa ummetusta ei pidetä ruokinnasta johtuvana ongelmana. Lihasta oletetaan saatavan ruuansulatus- ja muita entsyymejä ja luilla on vitamiinisisältöä – molemmat Mushin viljelemiä täysin virheellisiä väitteitä muuten. Omistajat antavat tunteidensa vaikuttaa arviointiin ja näkevät mitä haluavat nähdä, eivät aitoa tilannetta.
2. Yhdestäkään koirasta ei tiedetty oliko niillä todellisia sairauksia, ja toipuivatko ne.
3. Kysely puhuu barffista, mutta todellisuudessa kyseltiin miten vastanneet kokivat Mushin tuotteiden vaikuttavan koiriin. Oleellinen ero, ja barf-termin käyttö kertoo (valitettavasta) ennakkoasenteesta – niin kyselyn kuin vastanneidenkin suhteen. Barf on terminä erittäin tunnelatautunut.
4. Kukaan ei tiedä mitä koirat olivat syöneet ennen, nyt ja jälkeen. Ei edes sitä, olivatko koirat barffilla, Mushin ruuilla vai sekoituksilla. Joten ei voida millään mittarilla arvioida, että syntyivätkö omistajien positiiviset kokemukset Mushin ruokien ansiosta vai siitä huolimatta.
5. Kukaan ei tiedä mitä ravintolisiä omistajat ovat ruokkineen. Jos iho-oireista kärsivän koiran omistaja on samaan aikaan antanut sinkkiä, biotiinia sekä kalaöljyä – joilla on tutkitusti vaikutusta ihoon ja turkkiin – niin onko omistajan arvioima parantuminen tapahtunutkin lisien ansioista Mushin ruuista huolimatta.
6. Kukaan ei tiedä mikä on ollut koirien ravitsemuksellinen tila ennen ja jälkeen.

Kysely taisikin kertoa enemmänkin tyytymättömyydestä kuivamuoniin, kuin tyytyväisyydestä Mushin tuotteisiin ja johonkin oletettuun barf-ideologiaan.

Rahoittajilla ei ollut vaikutusta dataan tai sen analysointiin – rahoittajalla oli erittäin suuri vaikutus dataan jo pelkästään siksi, että kyselyasetelma tuki rahoittajan tarpeita ja vääristi vastauksia.

Tämän tyyppisiin kyselyihin vastaavat he, jotka kokevat suurta tunteiden paloa asiaa kohtaan, ja ovat Mushin asiakkaita. Niin kauan kun myyjä ei ole aiheuttanut suuria tappioita ja pelkotiloja asiakkaidensa kohdalla, niin vastaajiksi seuloontuu pääosin ne positiivisimmin yritykseen suhtautuvat. Ei tässä ole mitään uutta, ja siksi näitä ”yhdeksän kymmenestä asiakkaastamme suosittelee shampootamme, koska kaksihaaraiset vähenivät” kyselyjä ei ole koskaan pidetty missään tutkimuksina – paitsi nyt Suomessa Helsingin yliopiston toimesta.

Analysointiin Mushilla ei ole ollutkaan vaikutusta. Prosenttilasku on prosenttilaskua, eikä siihen voikaan vaikuttaa, ellei väärennä dataa. Tuohon ei olisi edes tarvittu ylipistoa, mutta tuo kytkentä ostettiin vain vakuuttavuuden takia – uskon vakaasti näin. Mutta jos analyysillä tarkoitetaan johtopäätöksiä, niin järkyttävin osuus piilee tiedotteen lopussa:

Kyselytutkimus oli muodoltaan vapaa ja perustui koiranomistajien omiin havaintoihin, minkä vuoksi on mahdollista, että tarkan sisältövaatimuksen puute on inspiroinut omistajia kirjoittamaan kokemuksistaan tavallista myönteisempään sävyyn. Toisaalta, jos kaikki omistajat olisivat tarkastelleet samoja, eläinlääkärin määrittelemiä vaivoja, tulokset olisivat saattaneet olla vielä positiivisempia.

Miten riippumaton tutkija päästää tuollaista suustaan? Onko aivan pakko osoittaa mitkä kaikki asiat menivät pieleen tuossa jossittelussa? Vastaus on masentava, ja valitettavasti kyseenalaistaa niin yliopiston kuin tutkijankin – ei riippumaton tutkimusta tekevä moista olisi todennutkaan.

Anna Hielm-Björkman

Minua alkoi kiinnostamaan mitä töitä tekee tutkija, joka ottaa moisen nimilleen ilman sen suurempaa kritiikkiä.

Hielm-Björkman on eläinlääketieteen tohtori, joka on keskittynyt eläinten akupunktioon ja on kiinnostunut kivusta ja liikuntaongelmista. Hänen väitöskirjassaan käsitteltiin koirien kroonista kipua, sen mittaamista ja  hoitamista vaihtoehtomenetelmillä, kuten akupunktiolla, homeopatialla ja ravintolisillä.

Väitöskirjan tiivistelmästä löytyi jännä kappale:

…hoitokokeessa oli tutkittavien valmisteiden ja lumeryhmien lisäksi positiivinen kontrolli, eli ylimääräinen ryhmä, joka sai yleisesti käytettyä koiran kipulääkettä. Tutkittavat valmisteet olivat vihersimpukkauute (Perna canaliculus) sekä matalapotenssinen homeopaattien yhdistelmävalmiste (Zeel®), jossa aineiden kuiva-aine pitoisuudet (mg) annosta kohden liikkuvat 10-2 ja 10-8 välillä. Kivun lieventymistä lääkinnän jälkeen arvioitiin eläinlääkäritutkimuksen, askel-voimalevy-tutkimuksien sekä omistajan tekemien kivun arviointien perusteella. Molemmat valmisteet lievensivät kipua merkitsevästi enemmän kuin vastaavat lumevalmisteet mutta huonommin kuin tulehduskipulääke.

Hänellä on ilmiselvästi asenne myötämielinen ns. vaihtoehtoisia tapoja kohtaan, ja se saattaa olla yksi syy, miksi hän kokee barffin ja korkean luiden osuuden olevan terveellinen tapa syöttää, ainakin YLE:n aamu-tv:n mukaan.

Mutta toteuttaako Hielm-Björkman sitten itse barf-ideologiaa (onko hänellä koiria?) – tämän mukaan kyllä, ainakin jossain määrin:

Hielm-Björkman antaa koirilleen jääkaappijämiä, raakaa lihaa, hedelmiä, marjoja, keitettyjä vihanneksia ja raakoja luita. Aivan, luita!

”Luista varoitellaan suolitukosten takia, mutta kumipallostakin voi saada suolitukoksen. Raa’at luut eivät pirstaloidu ja ovat mahtavia kalsiumin lähteitä. Ainoastaan kanan ja riistalintujen luita ei suositella, mutta broilerin luut ovat mössöä, jota melkein ihminenkin voi syödä,” Hielm-Björkman huomauttaa.

Olenko muuten joskus sanonut, että broilerin luut eivät ole ongelma…

Hän toteuttaa pidempi aikaista koirien ravintotutkimusta, joka perustuu nimenomaan omistajien itse täyttämille tiedoille Hielm-Björkmanille ei siis moiset kyselyt ole ilmeisestikään suurempi henkinen ongelma. Kysely on hyvin laaja, ja siitä paistaa mielenkiintoisesti kaksi asiaa läpi – ensimmäinen on pyrkimys löytää jotain yhteyksiä portaiden, lattian liukkauden ja asumismuodon välillä. Tuota on hieman tutkittu, mutta ei tarpeeksi. Toinen taasen se, että taas sekoitetaan barffin alle koko raakaruokinnan kirjo. Jos koira on hyvin rakennetulla raakaruokinnalla, niin se ravitsemustila on aivan eri kuin tyyppibarffilla. Aihetta tutkivan olisi suonut ymmärtävän tämän eron, eikä oikovan mutkia kun tehdään nimenomaan terveyteen liittyvää ruokintatutkimusta.

Murren Murkina 2008

Murren Murkina julkaisi 2008 ruokintakyselyn[ref]Murren Murkina: Koirien ruokintakysely 2008 – tilanne 27.5.2014[/ref]. Hekin kutsuvat sitä virheellisesti tutkimukseksi, mutta Murren Murkinan suhteen minulla on paljon armeliaammat mielialat. Heidän kohdallaan voitaneen puhua samanlaisesta maallikkon yleistämisestä kuten vaikka että (tuosta sanatriosta entinen suomen maikkani hyppisi tasajalkaa, mutta ei riemusta) foorumeiden ja FB-ryhmien jäsenten rotukyselyjä kutsutaan gallupeiksi. Lisäksi he kutsuvat tuota tekstissä paikoin kyselytutkimukseksi, paikoin ihan vaan kyselyksi.

Murren Murkinan kyselyssä on samat ongelmat kuin Mushillakin. Vastaajakunta valikoituu liiaksi. Lisäksi heillä vastaajien lukumäärä on alempi kuin Mushilla, vain 459. Heistä on ollut raakaruokkijoita noin puolet, 51 % ilmoitetaan. Ja taas kerran niputetaan raakaruokinta ja barf.

Hiukan mittakaavaa. Pelkästään Katiskan raakaruokintajuttuja luetaan pelkästään hakukoneiden kautta huomattavasti enemmän, joka ikinen päivä. Katiskan Facebook-ryhmässä on noin 24,7 tuhatta (2021) ja toisessa, puhtaammin ruokintaan liittyvässä Luonnonmukainen ruokinta, barffaus, raakaravinto -ryhmässä on tällä hetkellä hieman noin 16,7 tuhatta (2021) raakaruokkivaa tai raakaruokinnasta kiinnostunutta jäsentä, ja se on vain yksi esimerkki. Kumpikaan kyselyistä ei siis saanut innostettua liikkeelle kovinkaan suurta osaa raakaruokkijoista tai edes barffaajista – taas kerran, ainoastaan heidät, joita aihe syystä tai toisesta vahvimmin kosketti.

Murren Murkinan kysely erosi Mushin kyselystä yhdellä oleellisella tavalla. Se oli vaihtoehdoiltaan paljon laajempi, ja siihen vastattiin useimmilta koiraruokinnan ”tyylisuunnilta”. Ainakin jonkin verran.

Vastausten sävy oli samantyyppinen kuin Mushilla. Raakaruokinta on auttanut ongelmiin ja sairauksiin. Määristä ei voi tehdä suoraa vertailua, mutta lukujen mukaan näyttäisi siltä, että Murren Murkinan asiakkaiden koirat olisivat terveempiä kuin Mushin (ai miten niin tuota johtopäätöstä ei voi tehdä? Tietysti voi, onhan kyselyn tekijätkin tehneet mitä ihmeellisimpiä analyysejä tuloksistaan).

Mielenkiintoinen on tulos, jonka mukaan yksikään raakaruokkijoista ei ollut havainnut koirassaan kasvuhäiriöitä. Silti ylipäätään kyselyyn vastanneet edustivat 116 eri rotua, joista yleisin oli saksanpaimenkoira. Ei ole mahdollista, että noin 234 raakaruokkijan joukkoon ei olisi mahtunut yhtään ainutta C-lonkkaa (tai huonompaa) tai ykkösen etupäätä (tai huonompaa) muista kasvuhäiriöistä puhumattakaan. Ei se olekaan mahdollista, ja tässä Murren Murkina luisteli heikoille jäille ja pulahti: yhdelläkään niistä koirista, jotka on ruokittu kasvuaikana, ei omistajien mukaan ollut havaittu kasvuhäiriöitä.

Me tiedämme, että raakaruokkijoita oli noin 234. Me tiedämme, että 59 % heistä on siirtynyt kuivamuonista raakaan, joten puhutaan noin 138 omistajasta. Sekin on liian suuri määrä pitääkseen paikkaansa. Joten niin kauan kun emme tiedä mistä roduista puhutaan, minkä ikäisiä koiria väite koskee ja moniko koirista on tutkittu terveiksi, niin väite ei kestä.

Kyse on siis joko ylioptimismista, luulosta tai vedätyksestä vastaajien puolelta. Suurin osa kasvuhäiriöistä selviää vasta parin vuoden kintailla, erittäin harvoin ennen ensimmäistä ikävuotta. Joten riittää, että tuohon kohtaan vastasi nippu innokkaita tuoreita kasvattajia. Samalla tavalla jos enemmistö alusta asti raa’alla/barffilla kasvatetuista pennuista ovat vaikkapa greyhoundeja tai muita yleisterveitä ja/tai tutkimattomia rotuja, niin väite on helppo esittää.

Emmekä tiedä miten kysymykseen on edes vastattu. Pystyn hyvinkin kuvittelemaan, että kingcharlesinspanielin kasvattaja vastaisi, että pennuilla ei ole ollut yhtään ruokinnasta johtuvaa kasvuhäiriötä – vaikka samaan aikaan pikkuaivot pursuisivat korvista. Puhumattakaan saksanpaimenkoiran omistajaa, jonka 1 0kk pentu ei kykene juoksemaan – syy ei voi olla ruokinnasta johtuvasta kasvuhäiriöstä, koska noin aikaisin ei voi tulla ruokinnan aiheuttamia ongelmia, ergo raakaruokinta ei ole aiheuttanut kasvuhäiriöitä, eikä siis kasvuhäiriöitä ole. M.O.T.

Joskus kuulee ruokintaketjuissa väitteen, että barf ei perustu ns. lihaisten luiden suureen osuuteen annoksessa, vaikka niin jokaisessa barf-lähteessä ohjeistetaan. Murren Murkinan kyselyn mukaan 98 % raakaruokkijoista antaa luuta, tuossa ei ole mitään ihmeellistä, koska täytyykin kalsiumin takia. Mutta noin 2/3 raakaruokkijoista antaa barffin perusteiden mukaisia määriä, eli yli 50 % annoksesta. Ehdottomasti suurin osa barffaajista siten noudattaa ”luusuosituksia”.

Huolestuttavin kohta oli lihan syöntimäärät. 43 % raakaruokkijoista ilmoitti antavansa 25 % annoksesta lihaa (barffin suositus) ja 39 % antoi 50 % annoksesta – joka sekin mahtuu barffin määritelmiin, jos oletetaan, että toinen puolisko ilmoitti ”pelkän” lihan ja toinen puolisko laski mukaan oletuksen lihaisten luiden lihoista. Kummassakin tapauksessa lihan määrä on liian alhainen – edelleen kannattaa muista kuinka moni ilmoitti ruokkivansa lihaisilla luilla.

Lihaisten luiden ongelma on se, että ne eivät sisällä puolta lihaa. Barffaajat vain luulevat niin, koska heillä on asia opetettu. Kun annat luuta, niin sen nimi lihaisat luut ja lihaisissa luissa on puolet lihaa. On aivan se ja sama, että silmä kertoo, ettei broilerin siivissä ole (16 %) lihaa, tai että sian kylkirusto ja kylkiluut (10 %), broilerin kaulat (9 %), sian rintaluut (7 %), naudan kylkirusto (7 %) sekä broilerin selkä (6 %), ovat käytännössä täysin ”lihavapaata vyöhykettä”. Silmä kertoo, mutta tunteella mennään. Silti luotetaan, että omistajat tietävät ja osaavat arvioida?

12 % vastanneista, eli noin 28 vastaajaa, antoi lihaa 3-4 kertaa viikossa, eli heidän koirillaan oli aivan yhtä monta lihatonta päivää viikossa. Toivon, että nuo lihattomat päivät ovat niitä sisäelinpäiviä – vaikka silloinkin valkuaisen määrä, kuten myös rasvan, jää liian alhaiseksi. Mutta vain kolmannes vastaajista syötti maksaa tai munuaista kerran tai kaksi viikossa. Tarkoittaa sitä muun muuassa, että koirien A-vitamiinin saanti on vajaata.

Kasvisten määrä ruokinnassa kertoo (taas) että 77 % vastanneista käyttää barffin mukaisia kasvisosemääriä, eli 10 – 25 %. Masentavaa oli, että Murren Murkinan kysely vahvistaa sitä, mikä tiedettiin jo aikaisemminkin: eniten käytetään salaatteja (16 %), porkkanaa (13 %), kurkkua (11 %) ja  kesäkurpitsaa (11 %). Olen tehnyt infograafin noiden hyödyistä, oikeammin hyödyttömyydestä.

Oikein koostetun barf-ruokavalion pitäisi täyttää normikoiran kaikki tarpeet. Silti raakaruokkijat kokevat tarpeelliseksi käyttää ravintolisiä. 37 % vastaajista käytti lisiä päivittäin ja 42 % viikottain – yleisimmin Yleisimmät lisät ruokinnassa olivat: merilevä, kananmuna, valkosipuli, C-vitamiini. Monet käyttävät  myös maitohappobakteereja, B-vitamiinia sekä omenaviinietikkaa ja oluthiivaa.

Nuo lisät liittyvät yleisesti hiivaan ja iho-ongelmiin, joten niiden käytön yleisyys on hieman ristiriidassa raakaruokinnan terveysvaikutusten kanssa. samalla päästään takaisin peruskysymykseen: jos ja kun hyötyjä saadaan, niin johtuvatko ne lisien käytöstä, joita ei ole kuivamuonilla käytetty? Kertooko jopa ylenpalttinen tyytyväisyys enemmänkin tyytymättömyydestä kuivamuonia ja niiden puutteita kohtaan?

Murren Murkinan kyselyyn kannatta hiukan paneutua. Siitä selviää suhteessa raakaruokintaan, että eroja ei muilla ruokintatyyleillä suuremmin käytännössä ole, mutta raakaruokkijat ovat kuitenkin pääsääntöisesti siitä huolimatta tyytyväisempiä ruokintatyylinsä. Onko kyse siis enemmänkin asenteesta, kuin eduista, ja suhtautuvatko raakaruokkijat ruokintaan suuremmalla sydämellä kuivamuonailijoiden vain heittäessä evästä koirien eteen?

Vaikka 50/50-tyyli ei ollut vuonna 2008 yhtä suosittu kuin nykyään, niin lihaa käytettiin kuivamuonan kanssa parantamaan niiden laatua ja mahdollisia ongelmia. Käyttömäärät olivat kuitenkin melkoisen vähäisiä. Se, että kuivamuonien kanssa joka kolmas käyttää (tai joutuu käyttämään) öljylisää päivittäin, kertoo suoraan kuivamuonien heikkouksista niin laadun kuin energiankin suhteen. Mutta jokainen vastannut raakaruokkija käytti öljyjä viikoittain ja 60 % päivittäin.

Tämä saattaa kertoa kuinka ”terveystietoisia” raakaruokkijat ovat, eli he metsästävät ruokinnallaan terveysvaikutuksia (jolloin taas voidaan kysyä, että miksi ja miten raakaruokinnan terveystulokset on saatu). Mutta se saattaa myös kertoa barffin ja raakaruokintasovellusten heikkouksista, jolloin osasyy kaatuu raaka-aineille, siis myyjille. Raakaruokinnan pitää kattaa sellaisenaan suurimman osan koirien rasvan tarve ilman mitään lisiä. Jos näin ei ole, niin ruokavalio on koottu väärin – tavalla tai toisella.

Näistä kahdesta kotimaisesta kyselystä pidän enemmän Murren Murkinan kyselystä. Sen tulokset kertovat raakaruokinnan arkipäivästä, kun taasen Mush painottuu olettamuksille, mielikuville ja oman brändin vahvistamiseen funktionaalisten väitteiden kautta. Mush siis ratsastaa pseudotieteellisyydellä, kun Murren Murkina kysyi miten ruokitaan.

Jäikö luu käteen

Neljä hieman erilaista kyselyä ja tutkimusta – mitä niistä selvisi.

1. Kun ravintoarvot analysoidaan, niin raakaruokinnalla puutokset ovat erittäin yleisiä
2. Raakaruokkijoilla on huomattavan paljon sairaita koiria
3. Omistajat uskovat raakaruokinnan parantavan koiria
4. Raakaruokkijat ovat poikkeuksellisen tyytyväisiä ruokintaansa (tai vastaajakunta valikoituu, tyytymättömät eivät halua olla missään tekemisissä tuottajan kanssa)
5. Yritykset määrittelevät itse omien tarpeiden mukaan koirille saantimäärät

Yhdessäkään ei ole seurattu koirien terveydentilaa ennen ja jälkeen, joten terveysvaikutukset on pakko jättää syrjään. Sinänsä valitettavaa, koska raakaruokinnalla saadaan terveysvaikutuksia aikaiseksi. Terveystutkimusten puuttuminen on harmi myös siksi, että olisi mielenkiintoista saada selville mitä pitkän ajan puutokset aiheuttavat koirille – barffaavista koirista löytyisi kuitenkin jo riittävästi materiaalia.

On myös selviö, että omistajat eivät tunne koiriensa ruokintaa eivätkä osaa, pysty tai halua suunnitella sitä. Samaten barffin kaaviot ja väitteet eivät tue kokonaisvaltaista, holistista ja terveellistä ruokintaa, vaan altistaa koirat puutoksille ja niistä aiheutuville sairauksille.

Listan viiden kohta on kuitenkin huolestuttavin. Jos koirille valmistetaan raakatuotteita, joita mainostetaan täysravintona, mutta eivät täytä edes perusravitsemuksen vaatimuksia, niin miksi moista toimintaa pitäisi kutsua?

Miettikää itse.

Kuva: Grant Cochrane / FreeDigitalPhotos.net