Kun aiheena on koirien barf, niin on pakko esitellä nykyisen barffin taloudellisen luojan Ian Billinghurst. Se avaa nopeastikin määrättyjen barffin väitteiden taustoja ja perusväittämiä.
Jotta olisi helpompi ymmärtää miksi Billinghurst määrättyjä asioita suositti ja toisia kielsi, niin on pakko mennä lyhyesti hänen ammatillista henkilöhistoriaansa läpi. Se auttaa myös osaltaan ymmärtämään miksi vaihtoehtohoidot ovat eräällä tavalla kaapanneet barffin itselleen – syy ei ole yksin kielteisessä suhtautumisessa teollisiin ruokiin.
Billinghurst on alkuperäiseltä koulutukseltaan agronomi ja ravitsemustieteilijä. Hän valmistui 1966 eli aikana, jolloin edes ihmisten ravitsemuksesta ei tiedetty kuin murto-osa siitä mitä tänään, eikä koirista sitäkään vähää. Valmistumisensa jälkeen hän siirtyi samantien tutkijaksi, eli käytännössä opettamaan maatalouteen liittyviä asioita. Tuota kesti viitisen vuotta ja hän päätti aloittaa eläinlääkärin opinnot, jotka hän sai päätökseen 1976. Eläinlääkäreille ei opeta missään, tänäkään päivänä, koirien ravitsemusta, mutta Billinghurstilla oli sentään perustiedot aiheesta – ihmisistä tosin.
Valmistuttuaan eläinlääkäriksi hän aloitti oman vastaanottonsa saman tien, ja pohja barffille alkoi syntyä. Billinghurstin mukaan jokainen kerta, kun hän käsitteli sairaita koiria, niin ne ruokittiin teollisilla kuivamuonilla. Aivan samalla tavalla jokainen kerta, kun koira oli terve, niin niitä oli ruokittu lihalla, luilla ja ruuantähteillä. Raa’alla ravinnolla siis.
Tässä osutaan ensimmäisen kerran barffin heikkouksiin. Jokainen tietää, että tuo jako sairaiden ja terveiden välillä ei pidä paikaansa. Ei pitänyt silloin, eikä tänään. Ei Australiassa, eikä Euroopassa. Koirat eivät myöskään eläneet luilla ja raalaravinnolla, vaan niiden ruokinnan pohja perustui ihmisten ruuantähteisiin. Jos jokin ero verrattuna kuivamuonilla syötettyhin oli, niin se oli ruuan vaihtelevuus. Ei kypsennys tai luiden määrä. Tämän asian Billinghurst kuitenkin ohittaa. Hän syyllistyi rankkaan yleistämiseen sekä eräällä tavalla olemassa olevan tilanteen tulkitsemiseen omien tavoitteidensa mukaan.
1980-luvulla hän tutustui niin sanottuun perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen, ihmisille suunnattuun. Muinaisista kiinalaisista ja heidän kyvyistään voidaan olla montaa mieltä, mutta fakta on, että se ei ollut lääketiedettä. Kiinalainen parannustapa ei perustunut sairauden aiheuttajien tunnistamiseen eikä ihmisen fysiologian ja rakenteen tuntemiseen, koska muinaisessa Kiinassa anatomian tutkimus oli kuolemalla rangaistavaa. Ensimmäiset ihmisen anatomian oppikirjat saapuivat Kiinaan vasta portugalilaisten mukana. Kiinalainen parantaminen perustuu siis yrttien tutkimattomaan käyttöön, mutta vahviten energiavirtojen käsittelyyn.
Tämä kontaktipinta on se syy, miksi vaihtoehtohoitajilla oli niin helppoa samastua Billinghurstin oppeihin. Se saattaa olla myös syy siihen, miksi barffissa on niin paljon teorioita, jotka sotivat koirien fysiologiaa ja aineenvaihduntaa vastaan. Billinghurstilla oli jo aikoinaan kohtuullisen jouheva suhtautuminen omiin väitteisiinsä faktoina, ja tämä yhdistettynä uskomushoitojen opiskeluun kertonee myös miksi Billinhurstia itseään ilmiselvästi ei vaivaa määrätty satuilu barffin suhteen.
1993 Billinghurst julkaisi ensimmäisen barf-kirjansa: Give your dog a bone. Se löi itsensä kohtuullisen nopeasti maineeseen ja mukaviin myyntilukuihin. Opetuksessa uransa aloittanut Billinghurst siirtyi nopeassa aikataulussa itselleen varmasti omimpaan rooliin ja alkoi saada leipänsä kiertelemällä maailmaa luennoimassa barffista. Kaksi muutakin barf-kirjaa ilmestyi ja barf Billinghurstin luomana ruokintatyylinä oli vallannut asemansa.
